Perinteiset psykoterapeuttiset keskustelut, neuroleptit ja rauhoittavat lääkkeet ovat varmasti sopivia tavallisessa psykoosissa, mutta lapsemme Aspergerin kaltaisessa sekavuustilassa ne eivät ole meistä vanhemmista tuntuneet parhailta tutkimus- ja hoitomuodoilta. Esimerkisi sairaalassa aloitettu lääkitys peitti lapsen nukahtamisvaikeuden, hitaan, täsmällisen ateriointityylin ja tavan reakoida pettymyksiin. Keskusteluissa ne nähtiin oireena lapsen tunne-elämän kehittymättömyydestä. Lääkityksen loputtua pojan ominaispiirteet ovat palanneet.
Hoitohenkilökunnan huoli oli, että lapsen kanssa ei tultaisi toimeen Joulun pyhinä ja ehdotettiin lääkityksen käynnistämistä kaiken varalta uudelleen. Kiitos erinomaisen väitöskirjan*, osasin pyytää ettei lääkitystä alotettaisi ennenkuin varmuus pojan tilasta selvitettäisiin tarkemmin (Olemmehan me tälläisen lapsen kanssa tultu toimeen ennenkin yhdistämättä hänen temperamenttiaan Aspergeriin).
Kaikki asiantuntijat ovat tehneet parhaansa auttaakseen lastamme. Jokainen meistä toimii omasta ammatillisesta viitekehyksestään. Kiitos silmiä avaaavan tutkimuksen olemme osanneet tuoda esille lapsemme piirteitä, joihin emme ole aiemmin kiinnittäneet suurempaa huomiota. Pojallemme on lopultakin luvattu neuropsykologinen tutkimus - joten uskon lapsen ongelman tässä kevään kuluessa ratkeavan.
*) Taina Nieminen-von Wendtin väitöskirja ”On the Origins and Diagnosis
of Asperger syndrome. A Clinical, Neuroimaging and Genetic Study”
(Aspergerin oireyhtymän jalanjäljillä. Kliiniset löydökset,
neurokuvantaminen ja genetiikka) tarkastettiin 3.12.2004.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti