ASSIUUTISIA

NYT LUETAAN...

Näytetään tekstit, joissa on tunniste perheoikeus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perheoikeus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 29. helmikuuta 2016

Veli vetäytyi omiin oloihinsa, höpötteli ja liikehti omituisesti

12-vuotias isoveli kysyi viikko sitten: "miksi te ette vieneet minua silloin sairaalaan kun käyttäydyin kuin pikkuveli?" 

Todellakin isoveli kolmisen vuotta sitten vielä käyttäytyi samoin kuin pikkuveli nykyään. Hän vetäytyi omiin olihinsa ja höpötteli liikkui omituisesti. Hän ei tykännyt, jos joku keskeytti hänet.

Kysyin pojalta miksi hän käyttäytyi niin pienempänä. Hän sanoi eläytyneensä cowboyelokuvien hahmoihin. Tuolloin hän tuli kotiin koulun jälkeen ja katseli paljon Bonanzaa ennen kuin vanhemmat tulivat kotiin.

Aiemmin hän ei ollut kysyttäessä selittänyt miksi hän tuolloin höpötteli ja liikehti yksinään. Koulussa hänet lähetettiin opettajan aloitteesta oppimishäiriöklinikalle. Siellä todettiin kolmiulotteisen hahmotuksen vaikeutta, joka heijastuu lähinnä geometriassa ja kuvaamataidossa.

Muuten hän pärjää hyvin liikunnassa ja muissa aineissa.  Opettajansa kusuu häntä nykyään musiikkiluokan poikien kunkuksi (poikia luokalla on vain puoli tusinaa).


tiistai 2. helmikuuta 2016

Tämä ei ole sama lapsi, joka lähti lomalle

Viime kesänä vietin kesää lasteni kanssa maalla mummolassa. Lomilta palattuamme äiti kiinnitti huomiota nuorimman poikamme liikehdintään ja ääntelyyn. Hän käveli edestalaisin, tai olohuoneessa olevan kuntopyörän ympäri, liikutti käsiään osoitti etusormellaan ilmaan päästi suustaan suhahteluja ikäänkuin olisi ampunut. 

Poikaa oli vaikea keskeyttää. Hän ei kuunnellut mitä sanottiin. Itse luulin kyseessä olevan jonkun roolileikin. Äiti sanoi - tämä ei ole sama lapsi, joka lähti lomalle. Mitä on tapahtunut? Aloin miettimään onko jotain erityistä tapahtunut.

Olimme olleet pari kuukautta mummolassa, Keski-Suomessa veljeni luona ja poikien soittoleirillä. Mummolassa nuorimmainen ei ollut tullut uimaan niinkuin muut lapset, vaan mieluummin kävellyt edestakaisin laiturilla. Ajattelin, että syynä oli kylmä kesä. Sisarukset selittivät myöhemmin, että kuopus ei halunnut uida, koska oli nähnyt pikkulasten pissavan veteen.

Veljeni luona maalla poika ei aluksi suostunut juomaan tuoretta lehmän maitoa. Lähinnä ihmettelin, kuinka veljeni vaimo sai pojan ennakkoluulon väistymään ja pojan juomaan sitä. Välillä poika vetäytyi omiin oloihinsa käveli edestakaisin ja puheli yksinään. Häntä oli tuolloin vaikea keskeyttää ja hän ärsyyntyi keskeytettäessä.



keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Lapsen psykoosi-diagnoosi ei kerro ongelman luonteesta

Aikuispsykiatrina en ole varma, olenko paras mahdollinen henkilö kysymykseesi vastaamaan. 

Koska psykoosi-diagnoosi ei ainakaan minulle ainakaan lapsen kohdalla kerro kovinkaan paljon ongelman luonteesta, voidakseni sanoa jotain, haluaisin ensin esittää joitain kysymyksiä:
Miten poikanne oireilee?
Miten te vanhemmat tilanteen näette?
Kuka tai mikä taho on diagnoosin asettanut?
Onko pojallanne ollut tai onko parhaillaan jotain hoitoa/ yrityksiä auttaa?
























maanantai 25. tammikuuta 2016

Mistä apua psykoosi-diagnoosin saaneelle 9-vuotiaalle?

Hämmennystä ja kysymyksiä herää kertomuksestasi.
Olettepa vaikeassa ( ahdistavassa?) tilanteessa.
Voitko vielä vastata seuraaviin kysymyksiin,
se voisi auttaa minua hahmottamaan, mitä suosittelen.
Löytyikö neurologisista tutkimuksista mitään?
Onko aspergerin syndrooman mahdollisuudesta ollut puhetta?
Ja senkin mielelläni kuulisin: miten juuri päädyitte ottamaan yhteyttä minuun?





















sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Mitä tapahtui lapselle koulussa?

                                                                                         23. elokuuta 2004

Viime perjantaina lapsi tuotiin erehdyksessä kouluun kymmeneksi, kun olisi pitänyt tulla yhdeksäksi. Hän kertoi odottaneensa vielä tunnin pihalla, kun ei ollut nähnyt luokkalaisiaan. Eli oli ilmeisesti myöhässä kaksi tuntia.

Tänään lapsi on flunssainen. Voisimmeko saada päivän koulutehtävät, niin hän voisi tehdä ne kotona.


---------------------------------------------------
                                                                                      10.syyskuuta 2004 

Reissuvihkon v liss on tiedoksi AI ja MA -teht vi , mik li
kunto sallii kouluteht vien tekemisen. Varmistakaa viel l k rienkin
mielipide, onko teht vi hyv tehd poissaoloaikana. H nell on ko. kirjat
mukanaan. Muut kouluaineet saavat nyt olla tauolla.
Toivotaan, ett kaikki sujuu hyvin ja ett syyt lapsen olotilaan l ytyy.


---------------------------------------------------
                                                                                     14. syyskuuta 2004 

Kiitos tehtävistä. lapsi on nyt tutkimusjaksolla Lastenlinnan osastolla. viikonloppuna hän tulee kotiin. Saattaa olla, että hän joutuu olemaan pitempäänkin kuin 2 viikkoa, mutta lapsi käy Lastenlinnan koulussa vointinsa mukaan.


---------------------------------------------------
                                                                                    14. syyskuuta 2004 14.54.27
       
Mikä on tilanne? Lastenlinnan koulun opettaja soitti minulle viime
viikolla, mutta siihen mennessä lapsi ei ollut siellä koulussa  käynyt.
Ilmeisesti hän ei vielä palaa kouluun, koska ette ole viestineet asiasta
mitään. Viestikää kuulumisia.


---------------------------------------------------
                                                                                      25. syyskuuta 2004 6.43.27

Lapsi ilostui kovin saatuaan koulusta postia ja lähettää kiitokset kaikista ihanista korteista!

Lapsen vointi vaihtelee, mutta kaiken kaikkiaan tilanne tuntuu olevan parempaan suuntaan. Kovin tarkkaa diagnoosia ei ole vieläkään pystytty tekemään kaikesta asiantuntemuksesta ja tutkimuksista huolimatta. Epävarmassa tilanteessa on vaikeaa sanoa mitään - kun ei kukaan näytä tarkemmin tietävän. Näillä näkymin hän viipyy vielä sairaalassa kuusi viikkoa. Viikonloput hän saa viettää kotona, joka näyttää piristävän Lasta ja todella helpottaa perheen ahdistusta.

Sairaalakoulussa hän ei ole käynyt - lääkärit pelkäävät sen aiheuttavan vielä tässä vaiheessa turhaa stressiä hänelle. Sanoivat, että koulunkäynnin viivästyminen ei ole ongelma, sillä lapsen tiedollinen kehitys on erinomaisella tasolla.


---------------------------------------------------
                                                                                         27. syyskuuta 2004 21.35.08

Kiitos viestist ! Kerron terveiset luokallekin. Pid minut
ajantasalla  kouluun tulon suhteen.

---------------------------------------------------
                                                                                          3. marraskuuta 2004 14.18.05

Mitä kuuluu? Täällä koulussa olisi hyvä tietää jotain hänen
tilanteestaan. Oppilaatkin aina välillä kyselevät, onko lapsi jo tulossa
takaisin. Kirjoitelettehan minulle lyhyesti kuulumisia tai toki voitte
soitellakin.

---------------------------------------------------
                                                                                        3. marraskuuta 2004 19.22.28  

Kiitos kysymästä! Olimme aikeissa ilmoitella  tilanteesta - kun tiedämme tarkemmin. Lopullinen arvio vielä puuttuu. Lapsi  on aloittanut koulunkäynnin Lasten linnassa. Näyttää siltä, että hän tulisi takaisin Kaisaniemen kouluun ensi vuoden alusta.

Terveisiä kaikille koulukavereille!

---------------------------------------------------------------
                                                                                        3. marraskuuta 2004 19.35.18               
Lapsi sairastui syksyllä. Hän on tutkimuksissa ja hoidossa Lasten linnassa. Hän on joutunut keskeyttämään musiikkitunnit sairauden takia. Lopullinen arvio hoidon kestosta vielä puuttuu. Hän on aloittanut koulunkäynnin Lastenlinnan koulussa. Näyttää siltä, että hän tulisi takaisin opistoon ensi vuoden alusta. Toivomme että hänet vapautettaisiin opistomaksuista sairauden ajalta.

--------------------------------------------------------------
                                                                                      3. marraskuuta 2004 21.42.30

Kiitos vastauksesta! Soittelen Lastenlinnan opettajalle, joka jo syksyll
ottikin minuun yhteytt .






















--------------------------------------------------------------