Eräällä oikeusasiamiehen tarkastuksella kiinnitettiin huomiota siihen, että laitoksen turvahuone* sijaitsi osaston yleisen oleskelutilan yhteydessä, ja turvahuoneen ovessa oli ikkuna oleskelutilaan.
Koska ikkunassa ei ollut verhoa, oli mahdollista, että muut osaston asukkaat saattoivat katsoa ikkunasta turvahuoneessa olevaa henkilöä.
Oikeusasiamies totesi olevan yksityiselämän suojan kannalta epäasianmukaista, että oven ikkunassa ei ollut verhoa.Turvahuoneessa olevan asukkaan yksityisyyden suoja vaatii tilan,johon muillaasukkailla ei ole suoraa näköyhteyttä. Toisaalta myös turvahuoneen sijainti yhteisen tilan yhteydessä saattaa olla häiriöksi muille asukkaille, mikäli turvahuoneessa oleva asukas käyttäytyy äänekkäästi.
Joissakin laitoksissa on luovuttu erillisestä turvahuoneesta.Tällöin vain eristäminen omaan huoneeseen on mahdollista. Toisaaltatarkastuksillalaitoksenhenkilökuntaontodennut turvahuoneen olevan hyvä vaihtoehto väkivaltaisen käyttäytymisen ennaltaehkäisyssä. Henkilökunnanmukaan jo asiakkaan lähteminen turvahuoneeseen katkaisee tilanteen osastolla ennen väkivaltaista käyttäytymistä.
Henkilökunnan mukaan asiakas, joka käyttäytyy väkivaltaisesti osastolla, menettää yleensä ”kasvonsa” muiden asiakkaiden edessä. Toiset asiakkaat voivat myös alkaa pelätä väkivaltaisesti käyttäytynyttä. Turvahuoneeseen pääsy voi tuntua asiakkaasta pelastukselta, kun hän pääsee ahdistavastatilanteesta pois paikkaan, jossa voi turvallisesti purkaaaggressioitaan.
*) Turvahuone on niin sanotusti riisuttu huone, jossa ei ole huonekaluja.
Sinne joudutaan yleensä aggressiivisen käyttäytymisen johdosta ja
aggressiivinen käyttäytyminenvoi jatkua turvahuoneessa.
(117/08) (3142/05)
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
Aspergerin oireyhtymä voi olla myös voimavara. 22.01. 2014 klo 20.00 Tukholmalainen kouluttaja Paula Tilli kertoo kokemuksistaan ja selv...
-
Vuonna 1866 englantilainen lääkäri John Langdon Haydon Down (1828-1896) kuvasi ensimmäisenä mongoloidismin, joka tunnetaan nykyisin paremm...
-
DocPointissa nähdään, Tonislav Hristovin LOVE & ENGINEERING, joka kertoo insinöörien yrityksistä löytää elämänsä rakkaus tietee...
-
Tuhansia vuosia paastoaminen on ollut tunnettu hoitokeino. Lääkitään liikalihavuutta, diabetesta ja korkeaa verenpainetta, ja lääkkeiden...
-
Vuonna 1880 tuli Suomessa voimaan keisarillinen asetus, joka määräsi kunnat huolehtimaan köyhien ja kroonisesti mielisairaiden hoidosta pe...
-
Uudessa luokassa useimmat oppilaat oppivat kenenkään kertomatta milloin tunneilla voi kuiskata ja milloin pitää olla aivan hiljaa; kuka opet...
-
Kumpi rikastaa vuorovaikutusta luottamus vai epäily? Pekka Himasen mukaan globaalissa verkostoyhteiskunnassa erilaisten ihmisten yhteen sa...
-
Vaikka autistiset naiset käyvät työssä, ovat parisuhteessa ja hoitavat lapsiaan, ilman asianmukaista diagnoosia ja tukea he joutuvat kamppa...
-
Charles Darwinin (1809-1882) serkku, Sir Francis Galton (1822-1911) keksi termin eugeniikka Englannissa v. 1883. Siinä oli kyse rodunjal...
-
Suomen vanhin psykiatrinen sairaala oli Seilin hospitaali (1623-1962) Nauvossa. Se tunnettiin erityisen huonosta potilaiden kohtelusta....
Näytetään tekstit, joissa on tunniste turvahuone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste turvahuone. Näytä kaikki tekstit
torstai 14. huhtikuuta 2016
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)