Voidaanko kaikille taata turvallinen lapsuus?

Millainen tilanne lastensuojelun sijaishuollossa on tänä päivänä – voidaanko kaikille taata turvallinen lapsuus?

Ei voi olla kuin yksi ainoa tavoite, ja se yksi ainoa tavoite on se, että kasvuympäristö voisi olla niin hyvä kuin mahdollista: turvallinen ja mahdollisimman kodinomainen, ennen kaikkea lapsen näkökulmasta, peruspalveluministeri Juha Rehula toteaa Ylen haastattelussa.

Valtiovallan puolelta pyydetään anteeksi niiltä naisilta ja miehiltä, joita tämä asia koskee. Tämä on yksi vaihtoehtoinen polku, jota on käytetty myös muissa maissa. Rehulan mukaan asiassa on tehty kansainvälistä vertailua. Nyt on päädytty tähän ratkaisuun. Rehula ei tiedä tarkalleen, kuinka montaa ihmistä anteeksipyyntö koskee. Varmuudella puhutaan sadoista suomalaisista. He ovat saaneet kokea jotain sellaista, mitä ei koskaan olisi saanut tapahtua.

Anteeksipyyntö tullaan esittämään lasten oikeuksien päivänä 20. marraskuuta.



Vuokkiniemen koulukoti 1942. SA-kuva.

Koulukoti oli tuholaitos

Valtio esittää anteeksipyynnön kaikille niille, joita on kohdeltu kaltoin ja jotka ovat kokeneet epäkohtia lastensuojelun sijaishuollossa.

Se oli tuholaitos, sanoo YLE:N haastattelema koulukotiin lapsena joutunut 65-vuotias Heino Saaristo. Valtion anteeksipyyntö tarkoittaa hänelle, että häpeä ei ollutkaan oma.

Saaristo oli 12-vuotias, kun hänet ja hänen kolme veljeään lähetettiin koulukotiin. Laitos sijaitsi Muhoksella, noin 400 kilometrin päässä kotoa. Syynä oli se, että joku veljeksistä oli aina silloin tällöin jäänyt pois koulusta.

Saaristo oli laitoksessa noin vuoden. Sekin oli hänen mielestään ihan liian paljon. Siellä oli laitokset täynnä samanlaista porukkaa kuin me. Suurin osa oli pelkästään huonoista kotioloista kotoisin.

Saariston mukaan koulukoti oli nuorelle pojalle karu ympäristö. Se ei ollut mikään koulukoti, se "koti" pitää jättää kokonaan pois niistä asioista. Se oli tuholaitos. Me emme olleet ihmisiä enää siinä vaiheessa, kun laitoksen ovet suljettiin. Me olimme vankeja ja teimme pakkotyötä. Siis lapsiorjuutta.

Tuleva anteeksipyyntö on Saaristolle tärkeä asia. Se merkitsee sitä, että häpeä ei ollutkaan oma. Se vapauttaa siitä tunteesta. Se onkin tavallaan valtion ja sen järjestelmän häpeä.

Pernasaaren koulukodin suljetun puolen alakerrassa oli sementtivalimo, jossa lapset työskentelivät HS 27.10.2013, YLE 20.8.2016