Vuorovaikutusongelmat

Keskeisiä oireita autismikirjon henkilöllä ovat vastavuoroisen kommunikaation ja sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmat muiden ihmisten kanssa.

Autismissa ei ole kyse kyvyttömyydestä empatiaan, vaan siitä, että autistinen henkilö ei välttämättä kykene lukemaan muita ihmisiä. Henkilön saattaa olla vaikeaa tulkita toisten ihmisten tunnetiloja, ajatuksia tai aikomuksia, jotka poikkeavat heidän omasta mielensisällöstään.

Koska autismikirjon henkilön ajatukset ja mielentila ovat hyvin paljon elettävässä hetkessä kiinni, heille voi olla vaikeaa suunnitella ja luoda mielikuvia asioista.

Rutiineihin tukeutuminen on autistisille henkilöille tärkeää ja turvallista. Tällöin he voivat tietää, mitä tapahtuu ja kuinka missäkin tilanteessa toimitaan. Sen sijaan muutokset tekevät tilanteista vaikeita, koska ennakoiminen on vaikeaa.

Syy-seuraus -suhteet voivat olla vaikeita hahmottaa. Motivointi tekemiseen voikin olla haasteellista, kun ei tiedetä, mitä jonkin tekemisestä seuraa. Myös valintojen tekeminen voi siksi olla vaikeaa.

MediaPlaneetta: Autismi on neuropsykiatrinen häiriö, jonka oireet muuttuvat elämänkaaren mukaan

Katseen refleksiivinen tarkkaavuus autistisilla lapsilla

Kouluikäisten, hyvätasoisten autististen lasten tutkimustulokset ovat osoittaneet, että toisen henkilön sivulle suuntautuneen katseen seuraaminen toimii myös autistisilla lapsilla. 

Vaikeudet oma-aloitteisessa toisen henkilön katsesuunnan seuraamisessa eivät näytä selittyvän sillä, että tarkkaavuuden suuntaamiseen liittyvät perusmekanismit eivät toimisi autistisilla lapsilla. 

Katseella on sosiaalinen viesti. Tarkkaavuuden seuranta toisen henkilön katsesuunnan perusteella ei autistiselle lapselle välttämättä anna käsitystä toisen henkilön sanattomasta viestistä.

Kylliäinen A, Hietanen JK. Attention orienting by another’s gaze direction in children with autism. J Child Psychol Psychiatry 2004;45:435– 44.

Senju A, Tojo Y, Dairoku H, Hasegawa T. Reflexive orienting in response to eye gaze and an arrow in children with and without autism. J Child Psychol Psychiatry 2004;45:445–58.

Pitskel NB, Bolling DZ, Hudac CM ym. Brain mechanisms for processing direct and averted gaze in individuals with autism. J Autism Dev Disord 2011;41:1686-93.

Lähde: Kasvot, katse ja autismi, Katsausartikkeli, Suomen Lääkärilehti 8/2013

Vauvan erikoinen katse saattaa ennustaa autismia

Autistinen pikkulapsi ei vaikeimmissa tapauksissa ota katsekontaktia toisen henkilön kanssa lainkaan, tai lievemmissä tapauksissa hänen voi olla vaikeaa käyttää katsekontaktia ei-kielellisen vuorovaikutuksen tukena.

Tutkimuksissa, joissa on tutkittu autististen lasten pikkusisaruksia, varhaisten katsekäyttäytymisen poikkeavuuksien on todettu ennustavan myöhempää autistista käyttäytymistä.

Autistisilla henkilöillä on myös vaikeuksia tulkita silmien seudun perusteella toisen henkilön mielenliikkeitä, aikomuksia ja tunteita. Suora katse kasvoissa ei tue kasvojen henkilöllisyyden tai sukupuolen tunnistamista autistisilla henkilöillä siten kuin tavanomaisesti kehittyneillä henkilöillä.

Lisäksi useissa aivojen toimintaa kuvantavissa tutkimuksissa on autistisilla henkilöillä todettu normaalista poikkeavaa aktivaatiota toisen henkilön suoraan tai sivulle käännettyyn katseeseen. 

Vastapainoksi on kuitenkin todettava, että jo pienilläkin autistisilla lapsilla on paljon perustietoa silmistä. He esimerkiksi tietävät, että silmät ovat näkemistä varten, ja he osaavat pyydettäessä kertoa, mihin toinen henkilö katsoo. 

Elsabbagh M, Mercure E, Hudry K ym. Infant neural sensitivity to dynamic eye gaze is associated with later emerging autism. Curr Biol 2012;22:338–42.

Baron-Cohen S, Campbell R, Karmiloff-Smith A, Grant J, Walker J. Are children with autism blind to the mentalistic significance of the eyes? Br J Dev Psychol 1995;13:379–98.

Pellicano E, Macrae CN. Mutual eye gaze facilitates person categorization for typically developing children, but not for children with autism. Psychon Bull Rev 2009;16:1094–99.

Kylliäinen A, Braeutigam S, Hietanen JK, Swithenby SJ, Bailey AJ. Face- and gaze-sensitive neural responses in children with autism: A magnetoencephalographic study. Eur J Neurosci 2006;24:2679–90.

Pitskel NB, Bolling DZ, Hudac CM ym. Brain mechanisms for processing direct and averted gaze in individuals with autism. J Autism Dev Disord 2011;41:1686-93.

Nation K, Penny S. Sensitivity to eye gaze in autism: Is it normal? Is it automatic? Is it social? Dev Psychopathol 2008;20:79–97.

Lähde:

Kasvot, katse ja autismi, Katsausartikkeli, Suomen Lääkärilehti 8/2013

Kun vauvat ei harjaannu kasvojen tulkintaan

Kasvojen havaitsemiseen liittyvät vaikeudet voisivat olla eräs tekijä autistisille häiriöille ominaisten sosiaalisen käyttäytymisen ongelmien kehittymisessä. Autistisesti kehittyvät lapset eivät harjaannu kasvojen havainnoinnissa.

Kasvojen havaitsemisen poikkeavuuden ei kuitenkaan ajatella olevan autistisilla henkilöillä synnynnäistä, vaan pikemminkin seurausta siitä, että autistisessa kehityksessä pikkulapsi ei ylipäätään suuntaudu toisten ihmisten kasvoja kohden. 

Tutkimukset osoittavat, että autistiset lapset ja aikuiset katsovat oma-aloitteisesti toisen henkilön kasvoja vähemmän kuin tavanomaisesti kehittyneet henkilöt. Tämä johtaa puolestaan siihen, että autistisesti kehittyville lapsille ei kerry riittävästi havaintokokemusta kasvoista normaalien kasvohavaintotoimintojen kehittymiseksi. 

Mikä sitten selittää sitä, että autistiset pikkulapset eivät suuntaudu toisen henkilön kasvoihin samassa määrin kuin tavanomaisesti kehittyvät lapset? On esitetty, että autististen henkilöiden kasvohavaintoihin liittyvien vaikeuksien takana saattaisivat itse asiassa olla poikkeavuudet, jotka liittyvät toisen ihmisen silmien näkemiseen. 

Autismille on tyypillistä taipumus katsekontaktin välttämiseen. Katsekontaktin välttämisen heti kehityksen varhaisvaiheista lähtien on ajateltu johtavan epätyypilliseen tapaan katsella kasvoja ja jopa kasvojen katselemisen välttämiseen, ja tämä puolestaan olisi osallisena siihen, että autistisesti kehittyvät lapset eivät saa samanlaista harjaantumista kasvojen havainnoinnissa kuin heidän tyypillisesti kehittyvät ikätoverinsa. 

Tätä olettamusta ovat tukeneet aivojen kuvantamistutkimukset, joissa autistisesti käyttäytyvillä henkilöillä on havaittu sitä enemmän aktivaatiota kasvojen havaitsemiseen erikoistuneella FFAalueella, mitä enemmän he katsovat kasvoissa silmien aluetta. Aivojen kuvantamistutkimukset on kuitenkin usein tehty aikuisilla tai hyvätasoisilla autistisilla lapsilla, joten tulosten yleistettävyys pienten, vahvasti autististen lasten kasvojen havaitsemiseen on ongelmallista. 

Schultz RT. Developmental deficits in social perception in autism: the role of the amygdala and fusiform face area. Int J Dev Neurosci 2005;23:125–41.

10 Smith EG, Bennetto L. Audiovisual speech integration and lipreading in autism. J Child Psychol Psychiatry 2007;48:813–21. 11 Dawson G, Webb SJ, McPartland J. Understanding the nature of face processing impairment in autism: insights from behavioral and electrophysiological studies. Dev Neuropsychol 2005;27:403–24. 12 Falck-Ytter T, van Hofsten C. How special is social looking in ASD: A review. Prog Brain Res 2011;189:209–22. 13 Senju A, Johnson MH. Atypical eye contact in autism: Models, mechanisms and development. Neurosci Biobehav Rev 2009;33:1204−14. 14 Dalton KM, Nacewicz BM, Johnstone T ym. Gaze fixation and the neural circuitry of face processing in autism. Nat Neurosci 2005;8:519–26.

Lähde:

Kasvot, katse ja autismi, Katsausartikkeli, Suomen Lääkärilehti 8/2013

Kasvot, katse ja autismi

Autistisesti käyttäytyvillä henkilöillä on usein vaikeuksia tulkita sosiaalisesti merkittävää tietoa toisten ihmisten kasvoista. Näiden vaikeuksien taustalla saattavat olla toisen henkilön silmiin katsomiseen liittyvät poikkeavuudet. 

 

Silmiin katsominen ei ole motivoivaa autistisille lapsille. Seurauksena voivat olla autismille tyypilliset vaikeudet jaetussa tarkkaavuudessa ja katsekontaktissa sekä kasvohavaintojen harjaantumattomuus.

Autismin varhainen tunnistaminen antaa edellytykset katsekäyttäytymisen tukemiselle ja kasvohavaintojen mahdollisimman normaalille kehittymiselle. Ihmisten välinen sosiaalinen vuorovaikutus tukeutuu sekä kielelliseen kommunikaatioon että ei-kielelliseen informaatioon.

Kehon asennot ja eleet sekä erityisesti kasvot välittävät monenlaista vuorovaikutuksen säätelyn kannalta keskeistä tietoa. Toinen henkilö tunnistetaan luotettavimmin kasvoista, ja päätelmät ihmisten iästä ja sukupuolesta perustuvat myös useimmiten heidän kasvoihinsa. 

Lähde:

Kasvot, katse ja autismi, Katsausartikkeli, Suomen Lääkärilehti 8/2013

Anneli Kylliäinen PsT, Suomen Akatemian tutkijatohtori

Jari K. Hietanen Ph.D., professori, Human Information Processing -laboratorio Tampereen yliopisto, yhteiskuntaja kulttuuritieteiden yksikkö, psykologia

Autismin oireista selviäminen myöhemmällä iällä

Monet autismin kirjon ihmiset kamppailevat voidakseen elää itsenäisesti, saadakseen ja säilyttääkseen opiskelu- tai työpaikkansa sekä luodakseen ystävyys- ja parisuhteita vielä varttuneellakin iällä.

Myöhemmällä iälläkin autismin kirjon ihminen hyötyy usein paremmin monipuolisista elinikäisen oppimisen mahdollisuuksista kuin stigmatisoivasta ”terapiasta”. Selviytymiseen epävarmassa ympäristössä vaikuttaa myös se, missä määrin yhteiskunnan asenteet ja palvelut tulevat poikkeavaa yksilöä vastaan.

Lordin tutkimusryhmän on tarkoitus seurata pidempään niitä, joiden oireet ovat vähentyneet eniten, jotta saataisiin tietää, onko väheneminen pysyvää. Samalla on hyvä muistaa, että myös autismioireiden kanssa voi elää hyvää elämää.

Onnellisuus kun voi syntyä muistakin asioista kuin palkkatyöstä ja sosiaalisesta elämästä. Mikään ei ole pysyvää, ei välttämättä edes autismi. Kaikki voimme voimaantua ja elää ihanan elämän, jos vain voimme hyväksyä erilaisuuden keskuudessamme, sillä autismin kirjo on myös rikkaus.

Kirjallisuutta

Broberg A., Almqvis K., Tjus T. (2005) Kliininen lapsipsykologia. Edita Helsinki

Farley MA, McMahon WM, Fombonne E, Jenson WR, Miller J, Gardner M, et al. (2009) Twenty-year out- come for individuals with autism and average or near-average cognitive abilities. Autism Research 2(2): 109–118.

Fein Deborah et al (2013) Optimal Outcome in Individuals with History of Autism, Journal of Child Psychiatry, Vol. 54

Helt Molly et al. (2008) Can Children with Autism Recover? If So, How? Neuropsychology Review, Vol. 18, No. 4, pages 339–366.

Henninger Natalie A., Taylor Julie Lounds (2013) Outcomes in adults with autism spectrum disorders: a historical perspective Autism 2013 17: 103

Kanner L (1943) Autistic disturbances of affective contact. Nervous Child 2: 217–250.

Kanner L (1971) Follow-up study of eleven autistic children originally reported in 1943.

Journal of Autism and Childhood Schizophrenia 1(2): 119–145.

Kobayashi R, Murata T and Yoshinaga K (1992) A follow-up study of 201 children with autism in Kyushu and Yamaguchi areas, Japan. Journal of Autism and Developmental Disorders 22(3): 395–411.

Richler Jennifer (2013) Is It Possible to Recover from Autism? Scientific American Mind Vol 24, Nr 3

Teema:Auttaminen 1/2014. Tagged as AS-tutkimukset ja diagnosointi, haasteet ja selviytyminen, opiskelu

Perustuu artikkeliin, joka on julkaistu Puoltajassa maaliskuussa 2014

Kuka toipuu autismista ja miten?

Ne nuoret, joilla autismin ydinoireet vähenivät muita aikaisemmin, pärjäsivät täysi-ikäisinä muita paremmin. 

Toipumisen erot saattaa liittyä taustalla piileviin geneettisiin eroihin. Nykytiedon mukaan geneettiset tekijät eivät ole pysyviä, vaan ympäristötekijät voivat vaikuttaa geenien aktivoitumiseen tai passivoitumiseen. Autismilla todennäköisesti on monia tekijöitä, joihin ei voida myöskään vaikuttaa.

Molemmissa edellä kuvatuissa tutkimuksissa huomattiin, etteivät parhaiten toipuneet olleet saaneet muita enempää autistisen käyttäytymisen vähentämiseen tähtäävää kuntoutusta. Tutkijat epäilevät kuitenkin, että kyse voisi olla siitä, että oikeanlaista kuntoutusta ei ole tähän asti osattu ajoittaa lapsen oikeaan kehitysvaiheeseen. Erilaisten kuntoutusmuotojen sopiva yhdistelmä voisi siis tuottaa tuloksia, jos vain tiedettäisiin, millaista kuntoutusta kannattaisi tarjota eri ikäkausina.

Autismin kirjon oireisiin, vuorovaikutustaitojen kehittämiseen ja arjen hallintaan voidaan vaikuttaa tehokkaimmin asianmukaisella koulutuksella. Vaikka koulutuksella saadaan positiivisia tuloksia, sen vaikuttavuus pitkällä aikajaksolla on vielä epäselvä. Murrosikä, aikuisuus ja samaan aikaan yhteiskunnassa tapahtuva kehitys tuovat uusia haasteita. Vanhat oireet saattavat uusiutua ja uusia voi nousta esiin. Mahdollisuus tarvittaessa välivuoteen ja aikuisopintoihin hyödyttää erilaista oppijaa.

Kirjallisuutta

Broberg A., Almqvis K., Tjus T. (2005) Kliininen lapsipsykologia. Edita Helsinki

Farley MA, McMahon WM, Fombonne E, Jenson WR, Miller J, Gardner M, et al. (2009) Twenty-year out- come for individuals with autism and average or near-average cognitive abilities. Autism Research 2(2): 109–118.

Fein Deborah et al (2013) Optimal Outcome in Individuals with History of Autism, Journal of Child Psychiatry, Vol. 54

Helt Molly et al. (2008) Can Children with Autism Recover? If So, How? Neuropsychology Review, Vol. 18, No. 4, pages 339–366.

Henninger Natalie A., Taylor Julie Lounds (2013) Outcomes in adults with autism spectrum disorders: a historical perspective Autism 2013 17: 103

Kanner L (1943) Autistic disturbances of affective contact. Nervous Child 2: 217–250.

Kanner L (1971) Follow-up study of eleven autistic children originally reported in 1943.

Journal of Autism and Childhood Schizophrenia 1(2): 119–145.

Kobayashi R, Murata T and Yoshinaga K (1992) A follow-up study of 201 children with autism in Kyushu and Yamaguchi areas, Japan. Journal of Autism and Developmental Disorders 22(3): 395–411.

Richler Jennifer (2013) Is It Possible to Recover from Autism? Scientific American Mind Vol 24, Nr 3

Teema:Auttaminen 1/2014. Tagged as AS-tutkimukset ja diagnosointi, haasteet ja selviytyminen, opiskelu

Perustuu artikkeliin, joka on julkaistu Puoltajassa maaliskuussa 2014

Voiko autismin kirjon oireet kadota?

Autismin kirjon oireita on pidetty yksilön elämää haittaavina pysyvinä tiloina, joihin ei ole varsinaista parannuskeinoa. Hoitona on ollut usein ulospäin näkyvän autistisena pidetyn käyttäytymisen korjaaminen erilaisilla koulutuksellisilla menetelmillä ja pakkoliikkeiden poistaminen lääkityksellä. 

Iän myötä autistiset oireet usein vähenevät ja muuttuvat. Mutta voivatko autistiset oireet kadota kokonaan lapsen kehittyessä? Viimeisimmät tutkimustulokset antavat tästä viitteitä. Ulospäin näkyvät oireet ja sosiaalisen vuorovaikutuksen puutteet korjaantuvat usein yksilön sosiaalisen kehityksen myötä.

Uusien tutkimustulosten vastaanotto on ollut kuitenkin ristiriitaista. Selitykseksi oireiden katoamiselle on tarjottu esimerkiksi lapsuudessa saatua virhediagnoosia. Toiset toivottavat tulokset tervetulleiksi. Harva kuitenkaan uskoo, että “autismi paranisi” ja kaikki oireet ajan myötä katoaisivat. On toki myös niitä, joiden mukaan autismi on elämän normaali olomuoto, joka ei vaadi varsinaista korjaamista, ellei siitä ole haittaa yksilölle itselleen tai läheisille ja ympäristölle.

Kirjallisuutta


Broberg A., Almqvis K., Tjus T. (2005) Kliininen lapsipsykologia. Edita Helsinki

Farley MA, McMahon WM, Fombonne E, Jenson WR, Miller J, Gardner M, et al. (2009) Twenty-year out- come for individuals with autism and average or near-average cognitive abilities. Autism Research 2(2): 109–118.

Fein Deborah et al (2013) Optimal Outcome in Individuals with History of Autism, Journal of Child Psychiatry, Vol. 54

Helt Molly et al. (2008) Can Children with Autism Recover? If So, How? Neuropsychology Review, Vol. 18, No. 4, pages 339–366.

Henninger Natalie A., Taylor Julie Lounds (2013) Outcomes in adults with autism spectrum disorders: a historical perspective Autism 2013 17: 103

Kanner L (1943) Autistic disturbances of affective contact. Nervous Child 2: 217–250.

Kanner L (1971) Follow-up study of eleven autistic children originally reported in 1943.

Journal of Autism and Childhood Schizophrenia 1(2): 119–145.

Kobayashi R, Murata T and Yoshinaga K (1992) A follow-up study of 201 children with autism in Kyushu and Yamaguchi areas, Japan. Journal of Autism and Developmental Disorders 22(3): 395–411.

Richler Jennifer (2013) Is It Possible to Recover from Autism? Scientific American Mind Vol 24, Nr 3

Teema:Auttaminen 1/2014. Tagged as AS-tutkimukset ja diagnosointi, haasteet ja selviytyminen, opiskelu

Osa artikkelista, joka on julkaistu Puoltajassa maaliskuussa 2014

Autismin oireista toipunut, muttei aivan tavallinen nuori

Seurantatutkimuksessa noin 20 prosentilla autismin oireista toipuneista nuorista oli poikkeavuutta katsekontaktissa sekä eleiden ja ilmeiden hallinnassa. Kyseiset poikkeavuudet olivat kuitenkin niin lieviä, etteivät he antaneet itsestään autistista vaikutelmaa. Useilla toipuneilla nuorilla oli lisäksi masennusta, ahdistuneisuutta tai tarkkaavaisuusongelmia.

Kyseinen tutkimus ei kerro, miten autististen lasten ja nuorten elpyminen on tapahtunut ja mitkä tekijät on tähän vaikuttaneet. Kotona vanhemmat kokeilevat usein monia erilaisia menetelmiä joilla pyritään vaikuttamaan autistiseen käyttäytymiseen kuten puhe- ja toimintaterapiaa, liikuntaa, dieettejä, luontaishoitoja ja lääkitystä. Kaikkia lapsia ei myöskään ole voitu seurata luotettavasti pienestä pitäen.

Nyt on valmistumassa kuitenkin uusi seurantatutkimus Weill Cornell Medical Collegen tutkimuslaitoksessa, jonka johtaja Catherine Lord on seurannut noin sadan kaksivuotiaana autismidiagnoosin saaneen ryhmää aina 20-vuotiaaksi asti. Seurantaan on kuulunut suuri koesarja muutaman vuoden välein lapsena ja uudelleen 18 vuoden iässä. Myös vanhemmat ovat täyttäneet kyselylomakkeen vuosittain (Richler 2013).

Tässäkin seurantatutkimuksessa on havaittu, että pieni joukko menettää autistiset oireensa niin täysin, että heitä on aikuisina mahdoton erottaa tyypillisesti kehittyneistä henkilöistä esimerkiksi katsekontaktin ja eleiden osalta. Lisäksi he pärjäävät hyvin arjessa, pystyvät esimerkiksi tekemään osa-aikatyötä opiskelun ohessa.

Kirjallisuutta

Broberg A., Almqvis K., Tjus T. (2005) Kliininen lapsipsykologia. Edita Helsinki

Farley MA, McMahon WM, Fombonne E, Jenson WR, Miller J, Gardner M, et al. (2009) Twenty-year out- come for individuals with autism and average or near-average cognitive abilities. Autism Research 2(2): 109–118.

Fein Deborah et al (2013) Optimal Outcome in Individuals with History of Autism, Journal of Child Psychiatry, Vol. 54

Helt Molly et al. (2008) Can Children with Autism Recover? If So, How? Neuropsychology Review, Vol. 18, No. 4, pages 339–366.

Henninger Natalie A., Taylor Julie Lounds (2013) Outcomes in adults with autism spectrum disorders: a historical perspective Autism 2013 17: 103

Kanner L (1943) Autistic disturbances of affective contact. Nervous Child 2: 217–250.

Kanner L (1971) Follow-up study of eleven autistic children originally reported in 1943.

Journal of Autism and Childhood Schizophrenia 1(2): 119–145.

Kobayashi R, Murata T and Yoshinaga K (1992) A follow-up study of 201 children with autism in Kyushu and Yamaguchi areas, Japan. Journal of Autism and Developmental Disorders 22(3): 395–411.

Richler Jennifer (2013) Is It Possible to Recover from Autism? Scientific American Mind Vol 24, Nr 3

Teema:Auttaminen 1/2014. Tagged as AS-tutkimukset ja diagnosointi, haasteet ja selviytyminen, opiskelu

Perustuu artikkeliin, joka on julkaistu Puoltajassa maaliskuussa 2014

Autismikirjon muuttuvat oireet

Deborah Feinin tutkimusryhmän vuonna 2013 julkaiseman tutkimuksen mukaan autismin kirjon oireet eivät ole pysyviä, vaan ne muuttuvat iän ja olosuhteiden vaikutuksesta. 

Tutkimuksessa huomattiin, että lapsuudessa diagnosoidut autismin oireet kuten vuorovaikutusvaikeudet, erikoinen kommunikointi, sääntöjen jäykkä noudattaminen, rituaalit, rutiinit, esineiden järjestäminen olivat kadonneet monelta iän mukana.

Myös aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että 3 – 25 prosenttia autismin diagnoosin saaneista lapsista oli myöhemmin kehittynyt normaalisti. Tutkimuskirjallisuuden perusteella tehdyt seurantatutkimukset eivät ole olleet kovin vertailukelpoisia, mutta tuore tutkimus on erityisen tarkka.

Tutkittavat jaettiin kolmeen 8 – 21-vuotiaan ryhmään. Autismista “parantuneiden” tutkimusryhmässä oli 34 autismista toipunutta. Pyrittiin varmistamaan, etteivät he alun perin olleet väärin diagnosoituja. Autismista toipuneen henkilön piti nyt olla vapaa autismin oireista ja edellytettiin, että hänellä oli itse hankittuja ystäviä ja kävi normaalissa koulussa ilman henkilökohtaista avustajaa. Tutkimuksessa käytettiin autismin oireita kartoittavaa testiä. Verrokkiryhmät koostuivat “hyvätasoisten au

Tunnisteet

tististien” HFA-ryhmästä ja tyypillisesti kehittyneiden “tavisten” ryhmästä (Fein et al 2013).

Tutkimuksen tulokset olivat rohkaisevia: autismin oireista toipuneet olivat samalla tasolla tyypillisesti kehittyneiden luokkatovereittensa kanssa ja selvisivät hyvätasoisia autisteja paremmin muiden ihmisten kanssa toimimisesta ja käytännöllisistä arjen haasteista. Tutkija Sally Ozonovin mukaan tulos merkitsee tärkeää vedenjakajaa autismin tutkimuksessa, kun nyt voidaan selvästi osoittaa nuorten mahdollisuus selvitä autismin oireista ja siirtyä normaalisti toimivien joukkoon (Richler 2013).

Kirjallisuutta

Broberg A., Almqvis K., Tjus T. (2005) Kliininen lapsipsykologia. Edita Helsinki

Farley MA, McMahon WM, Fombonne E, Jenson WR, Miller J, Gardner M, et al. (2009) Twenty-year out- come for individuals with autism and average or near-average cognitive abilities. Autism Research 2(2): 109–118.

Fein Deborah et al (2013) Optimal Outcome in Individuals with History of Autism, Journal of Child Psychiatry, Vol. 54

Helt Molly et al. (2008) Can Children with Autism Recover? If So, How? Neuropsychology Review, Vol. 18, No. 4, pages 339–366.

Henninger Natalie A., Taylor Julie Lounds (2013) Outcomes in adults with autism spectrum disorders: a historical perspective Autism 2013 17: 103

Kanner L (1943) Autistic disturbances of affective contact. Nervous Child 2: 217–250.

Kanner L (1971) Follow-up study of eleven autistic children originally reported in 1943.

Journal of Autism and Childhood Schizophrenia 1(2): 119–145.

Kobayashi R, Murata T and Yoshinaga K (1992) A follow-up study of 201 children with autism in Kyushu and Yamaguchi areas, Japan. Journal of Autism and Developmental Disorders 22(3): 395–411.

Richler Jennifer (2013) Is It Possible to Recover from Autism? Scientific American Mind Vol 24, Nr 3

Teema:Auttaminen 1/2014. Tagged as AS-tutkimukset ja diagnosointi, haasteet ja selviytyminen, opiskelu

Osa artikkelista, joka on julkaistu Puoltajassa maaliskuussa 2014

Autismin kirjolaisten työllistyminen

Vaikka autismin kirjon ongelmia ymmärretään tänä päivänä paremmin kuin aikaisemmin, erilaisia tukimuotoja ja koulutusta on kehitetty, arvojen koventuminen on vaikeuttanut autismin kirjon ihmisten selviytymistä nyky yhteiskunnan haasteista. 

Vakituisen työsuhteen saamiseen riitti aiemmin että ihminen hankki hyvän koulutuksen. Tämän jälkeen töissä saattoi sinnitellä eläkeikään asti. Nykyisin taas ihmisiä koulutetaan liikaa, joten tutkinto ei takaa enää työllistymistä. Työpaikan saaminen ei myöskään suojaa työttömyydeltä, koska työpaikat ovat monilla aloilla pätkätöitä ja uusien pätkätyöjaksojen saaminen edellyttää usein ns. sosiaalista verkostoitumista eli tiivistä sosiaalista kanssakäymistä muiden ihmisten kanssa. Ei riitä, että olet työllesi omistautunut asiantuntija, vaan sinun pitää olla sellainen henkilö, että muut ihmiset viihtyvät kanssasi.

Tähän asti tutkimuksia on tehty lähinnä nuorten työllistymisestä. Tulokset näyttävät vaihtelevan paljonkin eri kulttuureissa. Japanissa vain viidesosa nuorista autismin kirjon henkilöistä työllistyi (Kobayashi et al., 1992). Yhdysvalloissa eri alueiden varallisuus, palvelutarjonta ja yhteisöllisyys vaihtelevat suuresti. Salt Lake Cityssä ja muilla mormonialueella tehdyssä tutkimuksessa USA:ssa noin puolet nuorista aikuisista oli työllistynyt (Farley et al., 2009).

Yhtenä syynä pidettiin sallivampaa suhtautumista poikkeavaan vuorovaikutukseen. Eräällä Ruotsiin muuttaneella somalialaisella nuorella todettiin autismin kirjon vaikeuksia, joita ilmeni länsimaisessa yhteiskunnassa. Somaliassa ei ollut samoja sosiaalisia vuorovaikutusvaatimuksia kuin lännessä. Somaliassa arvostettiin ihmistä, joka tulee hyvin toimeen eläinten kanssa. Siellä nuori oli toiminut lammaspaimenena (Broberg et al., 2005).

Kirjallisuutta

Broberg A., Almqvis K., Tjus T. (2005) Kliininen lapsipsykologia. Edita Helsinki

Farley MA, McMahon WM, Fombonne E, Jenson WR, Miller J, Gardner M, et al. (2009) Twenty-year out- come for individuals with autism and average or near-average cognitive abilities. Autism Research 2(2): 109–118.

Fein Deborah et al (2013) Optimal Outcome in Individuals with History of Autism, Journal of Child Psychiatry, Vol. 54

Helt Molly et al. (2008) Can Children with Autism Recover? If So, How? Neuropsychology Review, Vol. 18, No. 4, pages 339–366.

Henninger Natalie A., Taylor Julie Lounds (2013) Outcomes in adults with autism spectrum disorders: a historical perspective Autism 2013 17: 103

Kanner L (1943) Autistic disturbances of affective contact. Nervous Child 2: 217–250.

Kanner L (1971) Follow-up study of eleven autistic children originally reported in 1943.

Journal of Autism and Childhood Schizophrenia 1(2): 119–145.

Kobayashi R, Murata T and Yoshinaga K (1992) A follow-up study of 201 children with autism in Kyushu and Yamaguchi areas, Japan. Journal of Autism and Developmental Disorders 22(3): 395–411.

Richler Jennifer (2013) Is It Possible to Recover from Autism? Scientific American Mind Vol 24, Nr 3

Teema:Auttaminen 1/2014. Tagged as AS-tutkimukset ja diagnosointi, haasteet ja selviytyminen, opiskelu

Osa artikkelista, joka on julkaistu Puoltajassa maaliskuussa 2014

Autismitutkimuksen historiaa

Autismia pidettiin ennen pysyvänä diagnoosina. Aikuisuuden koittaessa laitoksissa kasvaneen ihmisen kehitys pysähtyi usein alkaen myöhemmin taantua. Laitosten ulkopuolella asuneiden tilanne oli toinen, mutta luotettavien seurantatutkimusten puuttuessa autismin kirjon selviytyjiin ei ole aiemmin kiinnitetty huomiota.

“Autismin isä” Leo Kanner diagnosoi yksitoista autistista lasta vuonna 1943, jolloin nämä olivat alle 12-vuotiaita (Kanner 1943). Hän laati seurantaraportin entisten potilaittensa kehittymisestä 28 vuotta myöhemmin (Kanner 1971). Vain kaksi pystyi osallistumaan työelämään.

Hans Asperger sai kuitenkin toisenlaisia tuloksia vuonna 1944 julkaistussa väitöskirjassaan. Asperger oli seurannut kahtasataa potilastaan aikuisuuteen ja huomannut, että autistisia piirteitä omaavat ihmiset muodostavat laajan kirjon eri tyyppisiä tapauksia. Osalla oli ylitsepääsemättömiä vaikeuksia ajattelussa ja käyttäytymisessä, kun taas osa kykeni huippusaavutuksiin työelämässä.

Varhaiset seurantatutkimukset eivät olleet vertailukelpoisia tai luotettavia tutkittavien pienen lukumäärän ja yhtenäisten seurantamenetelmien puutteen vuoksi. Niissä ei myöskään arvioitu hoidon tai ympäristön vaikutuksia lasten ja nuorten kehittymiseen. Laitoshoidon vähentäminen 2000-luvulla näyttää vaikuttaneen myönteisesti. Laitoshoito on kuitenkin koskenut vain murto-osaa autismin kirjon henkilöistä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana myös seurantamenetelmät ovat parantuneet (Henninger 2013).

Kirjallisuutta

Broberg A., Almqvis K., Tjus T. (2005) Kliininen lapsipsykologia. Edita Helsinki

Farley MA, McMahon WM, Fombonne E, Jenson WR, Miller J, Gardner M, et al. (2009) Twenty-year out- come for individuals with autism and average or near-average cognitive abilities. Autism Research 2(2): 109–118.

Fein Deborah et al (2013) Optimal Outcome in Individuals with History of Autism, Journal of Child Psychiatry, Vol. 54

Helt Molly et al. (2008) Can Children with Autism Recover? If So, How? Neuropsychology Review, Vol. 18, No. 4, pages 339–366.

Henninger Natalie A., Taylor Julie Lounds (2013) Outcomes in adults with autism spectrum disorders: a historical perspective Autism 2013 17: 103

Kanner L (1943) Autistic disturbances of affective contact. Nervous Child 2: 217–250.

Kanner L (1971) Follow-up study of eleven autistic children originally reported in 1943.

Journal of Autism and Childhood Schizophrenia 1(2): 119–145.

Kobayashi R, Murata T and Yoshinaga K (1992) A follow-up study of 201 children with autism in Kyushu and Yamaguchi areas, Japan. Journal of Autism and Developmental Disorders 22(3): 395–411.

Richler Jennifer (2013) Is It Possible to Recover from Autism? Scientific American Mind Vol 24, Nr 3

Teema:Auttaminen 1/2014. Tagged as AS-tutkimukset ja diagnosointi, haasteet ja selviytyminen, opiskelu

Osa artikkelista, joka on julkaistu Puoltajassa maaliskuussa 2014

Funktionaalinen ohjaus erityislasten kasvatuksessa

Koska lasten käyttäytyminen harvoin muuttuu toivotulla tavalla pysyvästi, pitää  kehitystä pystyä seuraamaan, jotta siihen voidaan tarvittaessa puuttua. Tässä auttaa funktionaalinen ohjaus erityislasten kasvatuksessa.

Kun uusi käyttäytymisen muuttamisstrategia on omaksuttu, käytös saattaa ensin huonontua, ennenkuin se kohentuu. Pitäisikin laatia kirjalliset ohjeet siitä, mitä tehdään jos lapsi muuttuu käytökseltään haastavaksi eli laatia funktionaalisen ohjauksen strategia.

Tulisi selvittää strategiat tilanteiden rauhoittamiseksi. Miten toimitaan, jos joudutaan fyysisesti rajoittamaan lasta ja suunnitella haastavan käytöksen seuraamukseton hoito.

Mitä teet kun lapsi tulee vihaiseksi?  Yksi yleinen strategia on muuttaa ärsykkeen aiheuttajaa, niin että hän unohtaa vihan aiheen. Tällä voi olla tilapäinen ja hetkellinen vaikutus, jolla lapsen huomio käännetäänm muualle.

Pysyvään vaikutukseen vaaditaan pitkäaikaisempaa strategiaa. Lapselle pitäisi luoda ympäristö, jossa suurimmat konfliktit voidaan välttää. Tämä tarkoittaa, että lapsen normaalit tarpeet tulee tyydytetyiksi. Kun nähdään, että lapsen viha nousee, ei kiihdytetä häntä enempää. On parempi pysyä tutuissa menettelytavoissa, kuin muuttaa niitä ilman hyvää syytä.

McDonnell,A.A. & Sturmey, P. (1993) Managing violent and agressive behaviour: towards better practice. teoksessa Jones & C.B. Eayrs (toim.) Challenging Behaviour and Intellectual Disability: A  Psychological Perpective. Bild, Avon

Morgan H. (toim.) (2000) Understanding and Working with the Continuum of Need, Unit 6: Challenging Behaviour, The University of Birmingham, Birmingham.

Samson, D. & McDonnel  A.A.(1990) Funktional analysis and challenging behaviours. Behavioural Psychotherapy, 18, 259-271.

Lapsen hyvinvointi suojaa haastavalta käytökseltä

Lapsen hyvinvointi suojaa haastavala käytökseltä. Leikki ja liikunta on erinomaisia keinoja lapsen rauhoittamiseksi. 

Fyysinen harjoitus auttaa lasta hallitsemaan kehoaan ja astitoiminna rajoittuneisuutta, motoorista kömpelyyttä, kommunikaatiovaikeuksia ja käyttäytymishäiriöitä. Lisäksi se on helposti yhdistettävissä vapaa-aikaan, harrastuksiin ja sosiaalisten vuorovaikutustaitojen oppimiseen. Hyvä ravinto, säännöllinen ”hupi”-toiminta, rentoutusharjoitukset, aromaterapia, hieronta ja taiteelliset ilmaisulliset toiminnat auttavat lasta voimaan hyvin.

Ennenkuin käytöstä voidaan muuttaa, on tarpeen oppia hallitsemaan sitä. Ensisijaista on että lapsi itse oppii hallitsemaan omaa tunne-elämäänsä ja muuttamaan haastavan käyöksen positiivisen kommunikaation malliin.

Ennen kuin lapsen käytös muuttuu, meidän pitää silti tulla toimeen hänen kanssaan. Tämä vaatii, että laitoksen, koulun ja kodin olosuhteet on suunniteltu niin, että haastavaan käytökseen voidaan varautua positiivisilla keinoilla.

Konfliktitilanteet nostavat tunteita, tähän pitäisi varautua ajoissa, joilla saadaan oma tunnetila pysymään tyynenä. Fyysisiä rajoituksia pitäisi välttää viimeiseen asti ja pitää tarkasti sopia, mitä ne ovat.

Hyvässä riskianalyysissä punnitaan mitä seurauksia pakkotilanteilla on.  Jos lasta ei päästetä uimaan muiden lasten kanssa, ja hän kiukustuu siitä, paheneeko käytös, jos vaihtoehtona on, että lapsen pyyntöön suostutaan ja päästetään uimaan muiden mukana?

Kasvattajat saattavat tuomita menettelyn ”haastavan käyttäytymismallin vahvistamisena”. Parempi tapa analysoida tilannetta on, että menettelyllä vältetään konflikti, joka auttaa konflikteista vapaan ympäristön luomisessa ja samalla se vahvistaa kommunikaatiotaitoja, ylläpitää ymmärrystä ja erilaisuuden sietoa. Mitä hyötyä henkilökunnallekaan olisi pakottamisesta ja agressiivisen tilanteen luomisesta. Mitäpä lapset voisivat oppia sellaisesta konfliktista.

Clarke, D. J. (1999) Bioligical aspects of challenging behaviour. Teoksessa J. Porter (toim.) Challenging Behaviour and Learning Difficulties, Module 11. The University of Birmingham, Birmingham

Clements, J.& Zarkowska, E. (2000) Behavioural Concerns ans Autistic Sprctrum Disorders Jessica Kingsley, London

Donnellan & Leary (1995) Movment differences and Diversity in Autism / Mental Retardation. DRI Press, Madison WI

Jones G, (2002) Educational Provision for Children with Autism and Asperger Syndrome

Oma koti ensisijainen paikka kaikille lapsille

Joskus on vaikeaa kehittää hyvää suhdetta lapseen, jonka käytös on  aggressiivista ja ennustamatonta. On vaikea odottaa, että henkilökunta voisi toimia hyvin sellaisten lasten kanssa, joista he eivät pidä, tai osoittautuu vaikeaksi hyväksyä heidän käytöstään.

Olisi tärkeää kaikesta huolimatta voittaa lapsen luottamus, jotta löydettäisiin yhteinen kieli. Koulunkäynnissä auttaa rikas ja monipuolinen ohjelma, josta lapsi löytää itseään kiinnostavaa toinmintaa kannustavassa ja turvallisessa ympäristössä.

Kasvatuksellisten toimenpiteiden pitäisi olla johdonmukaista, jos halutaan saada tuloksia. Kasvatusohjelman pitäisi luontevasti sopia vaihteleviin tilanteisiin. Laitosolosuhteissa kasvatuksellisten toimenpiteiden soveltaminen päivän tilanteisiin ei ole helppoa.

Monet kodin toiminnat laitosympäristössä tuntuvat keinotekoisilta. Henkilökunnan haasteena on ottaa lapset yksilöinä. Oma koti pitäisikin olla ensisijainen paikka autistisen lapsen kasvattamiseen.

Williams, D. 1(996). Autism: An Inside-Out Approach. Jessica Kingsley, London.

Seuraamuksia ilman rangaistusta

Monet haastavan käytöksen ratkaisumallit keskittyvät käytöksen seuraamuksiin. Rankaisematon ratkaisumalli välttää rangaistuksellisia seuraamuksia, ja painottaa haastavan käytöksen korvaavia toimintamalleja. 

Keskitytään niihin tekijöihin, jotka johtivat haasteelliseen käytökseen. Tämä on positiivista ja ennaltaehkäisevää, koska sen sijaan että odotettaisiin haastavan käytöksen tuloa ja sitten tehtäisiin jotain sille, yritämme ennakkoon estää sitä tapahtumasta.

Keskeistä rankaisemattomassa mallissa on seuraamukset, jotka liittyvät käytökseen. Hyvä esimerkki tästä on kun yritämme saada lasta noudattamaan sääntöjä. Voimme rajoittaa esimerkisi television katselua illalla ja määrätä tietyn nukkumaanmenoajan ilman että niistä tulisi rangaistus.

 Tässä tapauksessa seurauksena on paremmat yöunet. Vaatii hyviä perusteluja saada lapset uskomaan tähän. Kuitenkin väärä tapa olisi tarjota karkkia tai rahaa, tekijät jotka eivät tilanteeseen välittömästi liity.  Jos meillä ei ole vaihtoehtoja tarjota, silloin meidän pitää kysyä, miksi me yritämme muuttaa lapsen käytöstä. Eli säännöillä pitää olla lasta kehittävä vaikutus ja ongelmien hoitaminen seuraamuksettomalla tavalla toimii esimerkkinä myös lapselle hänen ratkaistessaan omia ongelmiaan.

Rankaisematon tapa hoitaa tilanne on kyseenalaistaa sääntöjen tarkoitus. Vielä tärkeämpää on, voidaanko löytää lapsille mieluisempia vaihtoehtoja. Kultainen sääntö rankaisemattomassa menettelyssä on se, että konfliktit vältetään, jos jotain otetaan pois niin jotakin parempaa saadaan tilalle.

Williams, D. 1(996). Autism: An Inside-Out Approach. Jessica Kingsley, London.

Sosiaalisen ympäristön tarjoamat mahdollisuudet

Kun sovitaan uusien taitojen oppimisesta, tärkein tekijä on selvittää, mitä mahdollisuuksia lapsen sosiaalinen kasvuympäristö tarjoaa, ja millä asioilla on merkitystä lapsen kehitysvaihe huomioiden. 

Hyvä käytäntö on yhdistää koulutuksellinen tavoite toivottuun sosiaalisen toiminnan tavoitteeseen. Oppimisessa tulisi painottaa laatuun, eikä määrään. Häiriökäyttäytymiseen johtaa usein liian suuri kognitiivinen kuormitus, josta seurauksena voi olla ahdistusta. Tikapuut oppimisessa on tärkeät. Kukin askelma tulee nousta tarkoituksenmukaisesti.  

Tiedon aukot tulee täyttää, jotta oppiminen olisi merkityksellistä. Jos jonkun taidon oppiminen on tärkeää, silloin myös harjoitteleminen, niin että sen osaa kunnolla. Toiminnan pitää olla mielekästä ja arvokasta lapsen kehitykselle.

Taitojen vahvistaminen on kehityksen avain. Haastava käytös voidaan korvata uutta oppimalla. Lapsi voi olla jumitunut asiaan, joka nostaa hänen agressioitaan. Jos on kysymys asiasta, jolle hän ei mahda mitään, voidaan koulutuksella kiinnittää lapsen huomio positiivisiin vaihtoehtoihin, joihin hän voi ympäristössään vaikuttaa.

Tämä ei tarkoita, että lapsen alkuperäistä agression aiheuttajaa  vähäteltäisiin, vaan vahvistetaan lapsen käytöstä positiivisella, rakentavalla vaihtoehdolla. Monet ongelmat johtuvat puutteellisista kommunikaatiotaidoista.

Valintatilanteessa  voi olla vaikeaa muodostaa omaa mielipidettä  asiasta. Tuolloin vaikeaa sanoa kyllä tai ei. Vaikeampaa voi olla kuitenkin sanoa, "en tiedä" tai "en ymmärrä". Tämä saattaa johtaa haastavaan käytökseen. Tuolloin tulisikin lasta harjoittaa viestittämään epävarmuuttaan sosiaalisesti hyväksytyllä tavalla.

Clarke, D. J. (1995) Physical treatments.Teoksessa S.G. Read (Toim.) Clinical Learning Disability Psychiatry, Saunders, London

Clarke, D. J. (1999) Bioligical aspects of challenging behaviour. Teoksessa J. Porter (toim.) Challenging Behaviour and Learning Difficulties, Module 11. The University of Birmingham, Birmingham

Tukeva ja kannustava ohjaus

Rangaistus on tehotonta pitkällä aikavälillä. Tukahdetettu käytös usein uusiutuu tai korvautuu vielä vaikerammalla käytöksellä varsinkin autimissa.

Rangaistus aiheuttaa lapselle vaikeita lisäoireita, kuten pelkoa. Pelokas lapsi ei pysty oppimaan ja menettää luottamuksen hoitajiinsa. 

Rangaistus ei opeta lapselle mitä pitäisi tehdä. Tämä on erityisen ongelmallista autismissa, jossa lapsi ei ole tietoinen korvaavista oppimisstrategioista.  Tämä saattaa johtaa lapsen ilmaisun ja viestinnän täydelliseen tukahduttamiseen. 

Rangaistus voi oikeuttaa kivun aiheuttamisen muille. Fyysinen rangaistus, huutaminen, eristäminen ja kiinnipitely voivat sinänsä oikeuttaa kipua tuottavat menetelmät. Kun otamme nämä keinot käyttöön, myös oikeutamme ne. 

Mitä enemmän rankaisemme, sitä helpompaa on puolustaa rankaisua. Myös kovat äänet voivat olla yhtä kivuliaita autisteille, jotka ovat yliherkkiä äänille. Rangaistus voi kohdistaa väkivaltaa rankaisun toteuttajaa vastaan. 

Tavallinen reflektio kivun tuottajaan on aggressio, myös niille joilla ei ole autismia. Autistisella lapsella voi olla matalampi tai korkeampi kipukynnys, joka tekee rangaistuksen epäeettiseksi tai tehottomaksi. 

Rangaistus voidaan markkinoida myös ”hoitona” kuten kiinnipito, vaikka sitä käytetään nimenomaan haastavan käytöksen taltuttamiseen. Tämä on epäeettinen ja sinänsä tuomittava rankaisumalli, joka tuottaa eritystä kärsimystä autisteille, joilla on kosketushäiriö.

Williams, D. 1(996). Autism: An Inside-Out Approach. Jessica Kingsley, London.

Rangaistus on tehoton kasvatusmalli

Rangaistus on tehotonta pitkällä aikavälillä. Tukahdutettu käytös usein uusiutuu tai korvautuu vielä vaikeammalla käytöksellä varsinkin autismissa.

Rangaistus voi oikeuttaa kivun aiheuttamisen muille. Fyysinen rangaistus, huutaminen, eristäminen ja kiinnipitely voivat sinänsä oikeuttaa kipua tuottavat menetelmät. Kun otamme nämä keinot käyttöön, myös oikeutamme ne. 

Mitä enemmän rankaisemme, sitä helpompaa on puolustaa rankaisua. Myös kovat äänet voivat olla yhtä kivuliaita autisteille, jotka ovat yliherkkiä äänille. Rangaistus voi kohdistaa väkivaltaa rankaisun toteuttajaa vastaan. 

Tavallinen reflektio kivun tuottajaan on aggressio, myös niille joilla ei ole autismia. Autistisella lapsella voi olla matalampi tai korkeampi kipukynnys, joka tekee rangaistuksen epäeettiseksi tai tehottomaksi. 

Rangaistus voidaan markkinoida myös ”hoitona” kuten kiinnipito, vaikka sitä käytetään nimenomaan haastavan käytöksen taltuttamiseen. Tämä on epäeettinen ja sinänsä tuomittava rankaisumalli, joka tuottaa eritystä kärsimystä autisteille, joilla on kosketushäiriö.

Williams, D. 1(996). Autism: An Inside-Out Approach. Jessica Kingsley, London.

Rangaistus ei opeta miten pitäisi toimia

Lapsen käyttäytymisen muuttaminen ei ole helppo tehtävä. Miten voidaan haastavaan käytökseen puuttua vahvistamatta omalla käytöksellä lapsen omaksumaa haastavaa käyttäytymismallia. 

Rangaistukseton ratkaisumalli vaatii pohdintaa, miksei haastavasta käytöksestä pitäisi rangaista. Tutkimukset on osoittaneet, että rangaistus ei opeta yhtään mitään, vaan tukahduttaa käytöstä tietyssä yhteydessä. 

Jos käytetään rangaistusta, se toimii ainoastaan silloin kun rangaistuksen toimeenpanija on läsnä. Tämä pitää paikkansa varsinkin autisen lapsen kohdalla, jolle on vaikeaa yhdistää oppimaansa erilaisiin tilanteisiin.

Rangaistus aiheuttaa lapselle vaikeita lisäoireita, kuten pelkoa. Pelokas lapsi ei pysty oppimaan ja menettää luottamuksen hoitajiinsa. 

Rangaistus ei opeta lapselle mitä pitäisi tehdä. Rangaistukset muuttavat vain haastavan käytöksen muotoa.  Tämä on erityisen ongelmallista autismissa, jossa lapsi ei ole tietoinen korvaavista oppimisstrategioista.  Tämä saattaa johtaa lapsen ilmaisun ja viestinnän täydelliseen tukahduttamiseen. 

Williams, D. 1(996). Autism: An Inside-Out Approach. Jessica Kingsley, London.