Mazzarellan mielestä hippiajan edelleen voimassa olevaa perintöä ovat solidaarisuus kolmatta maailmaa kohtaan ja ajatus siitä, että suuret tuloerot ovat väärin."Yllätyn joka kerta kun huomaan, että ajat ovat muuttuneet siten, etteivät ihmiset välttämättä jaa näitä ajatuksia." Mazzarellan mielestä katkeruus on yksi vaarallisimmista vanhuuden päivien möröistä.
Mazzarellan mukaan on helppo ymmärtää vanhempien väsymystä ja epätoivoa ja varsinkin heidän toivettaan, että lapset saavat hyvän elämän – huomatkaa: siis sellaisen jota vanhemmat pitävät hyvänä elämänä. Mutta on helppo ymmärtää myös autistiaktivistien vastaväitteitä. ’Hehän sanovat pyrkivänsä luomaan maailman, jossa meidänlaisiamme ei ole olemassakaan’, sanoo Jim Sinclair, joka oppi puhumaan vasta kaksitoistavuotiaana. Autistiaktivismi on älyllisesti kiinnostavaa haastaessaan normaaliusterrorismin. Se nostaa esiin polttavia kysymyksiä siitä, kuinka laajan inhimillisen käyttäytymisen kirjon olemme valmiit hyväksymään.
Mazzarella näkee, että on olemassa sana, joka on monella tapaa parempi kuin sana empatia, ja se sana on kunnioitus, respekti. Respekti merkitsee etymologisesti uudelleen katsomista, siis sitä, että katsoo ja katsoo sitten vielä kerran. Lääkäriopiskelijoille opetetaan, ettei heidän tule tuntea työssään sympatiaa eli jakaa tunteita potilaiden kanssa, mutta empatiaan heidän tulisi kyetä. Empatia on Mazzarellan mukaan toisen tunteiden tavoittamista, ymmärtämistä, mikä on ongelmallista, koska ”milloin me ymmärrämme toista ihmistä?”
Mazzarellan teos Sielun pimeä puoli -Mary Shelley ja Frankenstein on tarina miehestä, joka ei näe omaa pimeää puoltaan ja tuhoaa läheisensä omassa itsekeskeisydessään. Jos ihmistä kohtelee huonosti, hänestä tulee paha.
Anu Kilpeläinen: Paremman hoitokulttuurin puolesta. Puoltaja 30.12. 2014
Juhani Karila: 70-vuotias kirjailija Merete Mazzarella: "Kaikki saavutukset katoavat pian samaan mustaan aukkoon" HS 4.2.2015
Merete Mazzarella: Hyvä kosketus. Ihmisen kehosta, terveydestä, hoitamisesta ja kirjallisuudesta. (Alkuteos Den goda beröringen. Om kropp, hälsa, vård och litteratur.) Suom. Raija Viitanen. Tammi, Helsinki 2006.
Jussi Ahlroth: Merete Mazzarella katsoo pimeälle puolelle HS 5.2.2015
Merete Mazzarella (2014) Sielun pimeä puoli - Mary Shelley ja Frankenstein, Tammi.
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
Autismia narsismia yhdistää itsekeskeisyys, vaikka muutoin ovatkin toistensa vastakohtia. Narsismi on persoonallisuushäiriö jossa henk...
-
Kehitysvammaisella hyvän elämän objektiivisten reunaehtojen ja tasa-arvon edistäminen tarkoittaa modernissa yhteiskunnassamme perustarpeiden...
-
Toisenlainen näkemys Aspergerin syndroomasta Hanna Jensen Olen seurannut Helsingin Sanomien viime sunnuntaina alkanutta kesku...
-
Amerikassa asperger-diagnoosista on tullut erittäin suosittu ja suurin osa autismin kasvusta johtuu siitä. Asperger on noussut yleisön tieto...
-
Experts report growing phenomenon of women recognising themselves as they research their children’s disorders. A “hidden pool” of women who ...
-
Who am I after all these years?/ Re-post by Gone Wild I grew up in a family in which mental illness was a fact of life. I'm Asperger (a ...
-
Intialaisen Kiran Desain teos Hulabaloo hedelmätarhassa (1999) kuvaa autististista kommunikaatiota itämaisessa kulttuurissa. Intialaisessa y...
-
Autismi sinänsä ei ole älyllinen kehitysvammaisuus. mutta siihen voi liittyä myös kehitysvammaisuutta (developmental disorders), kuten aisti...
-
Tytöt harvemmin saavat autismidiagnoosia, koska tytöillä autismikirjon oireyhtymä on erilainen kuin pojilla. Asperger huomasi tutkimuksiss...
Näytetään tekstit, joissa on tunniste empatia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste empatia. Näytä kaikki tekstit
perjantai 6. helmikuuta 2015
tiistai 10. kesäkuuta 2014
Autismi ja peilisoluteoria
Autismin kirjon ihmisillä on vaikeuksia oppia vuorovaikutustaitoja, jotka liittyvät peilisolujen aktivointiin. Kuitenkin on jäänyt epäselväksi, mikä peilisolujen rooli autismin synnyssä ja sosiaalisten taitojen oppimisessa tarkemmin on.
Peilisolujen aktivointiin liittyy kolme sosiaalisten taitojen kehittymisen tekijää:
(i) vastavuoroisuuden mekanismi
(ii) motivaatio ja vastapuolen huomioiminen
(iii) joustavuus, valinta ja päätöksen teko
Early Start Denver Model - autismin kuntoutuksen mallissa mainitut kolme kolme sosiaalisten taitojen oppimisen tekijää on sovellettu käytännön harjoituksissa, jotka sisältävät sosiaalista vuorovaikutuata, matkimista, tunteiden ja eleiden vaihtamista, sanallista ja sanatonta viestintää ja tunteiden jakamista.
Kehitysprosessin analyysi ja kuntoutuksessa syntyneet muutokset sosiaalisen vuorovaikutuksen eri tekijöissä voivat valaista neuropsykologisia tekijöitä autismissa. Tämä tieto voi auttaa kehittämään parempia menetelmiä autismin kuntoutuksessa ja koulutuksessa.
Lähde: Autism and the mirror neuron system: insights from learning and teaching

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

.png)