Ihmiskasvojen koneellista tunnistamista on tutkittu jo yli 30 vuoden ajan. Ihmisen tunnetiloja tunnistavia sovellusksia on kehitetty mm. autismin kirjon viestinnän tarpeisiin. Ensimmäiset ilmeitä tunnistavat sovellutukset on kohta autismin kirjon ihmisten käytettävissä.
Maailmalla on luotu ja luodaan parhaillaan järjestelmiä, jotka kykenevät tunnistamaan paitsi ihmisten kasvoja myös niiden ilmeitä. Tunnistustaito on tällä hetkellä yksi konenäön kehitystyön kuumimpia alueita.
Oulun yliopiston ja Kiinan tiedeakatemian käynnissä olevassa yhteisessä tutkimuksessa luodaan teknologiaa, jolla ihmisen ilmeitä voidaan tunnistaa automaattisesti videokuvista. Tunnetilan automaattisesta monitoroinnista ja analyysistä on hyötyä esimerkiksi terveydenhuollossa, jossa sen innovaatiot voivat auttaa lääkäreitä ja hoitajia työssään.
Konenäön entinen ylivoimainen este kasvojen tunnistukselle, pimeys, on oululaisten tutkimuksessa voitettu infrapunakameralla. Kasvojen lisäksi konenäkö tunnistaa jo niiden perusilmeitä luotettavasti. Oulun tutkimusryhmää johtavan professori Matti Pietikäisen mukaan toiveissa on saada tulevaisuudessa käyttöön ihminen-kone- käyttöliittymiä, joissa ihminen kykenee keskustelemaan koneen kanssa kuten toisen ihmisen kanssa. "Enkä usko itselleni tulevan stressiä tällaisista älykkäistä käyttöliittymistä vaan päin vastoin, ne voivat vähentää stressiä", Pietikäinen sanoo.
Koneellista kasvojentunnistusta voidaan tulevaisuudessa hyödyntää esimerkiksi biometrisessä tunnistamisessa, televiestinnässä, psykologisessa tutkimuksessa ja kehittyneissä ihminen-kone -liittymissä. Ihmisen tunnetiloja tunnistavia sovellusksia on kehitetty mm. autismin kirjon viestinnän tarpeisiin.
Aiheesta lisää:
Digital Summit: First Emotion-Reading Apps for Kids with Autism
Koneelle puhutaan kuin ihmiselle
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
Autismia narsismia yhdistää itsekeskeisyys, vaikka muutoin ovatkin toistensa vastakohtia. Narsismi on persoonallisuushäiriö jossa henk...
-
Kehitysvammaisella hyvän elämän objektiivisten reunaehtojen ja tasa-arvon edistäminen tarkoittaa modernissa yhteiskunnassamme perustarpeiden...
-
Toisenlainen näkemys Aspergerin syndroomasta Hanna Jensen Olen seurannut Helsingin Sanomien viime sunnuntaina alkanutta kesku...
-
Amerikassa asperger-diagnoosista on tullut erittäin suosittu ja suurin osa autismin kasvusta johtuu siitä. Asperger on noussut yleisön tieto...
-
Experts report growing phenomenon of women recognising themselves as they research their children’s disorders. A “hidden pool” of women who ...
-
Who am I after all these years?/ Re-post by Gone Wild I grew up in a family in which mental illness was a fact of life. I'm Asperger (a ...
-
Intialaisen Kiran Desain teos Hulabaloo hedelmätarhassa (1999) kuvaa autististista kommunikaatiota itämaisessa kulttuurissa. Intialaisessa y...
-
Autismi sinänsä ei ole älyllinen kehitysvammaisuus. mutta siihen voi liittyä myös kehitysvammaisuutta (developmental disorders), kuten aisti...
-
Tytöt harvemmin saavat autismidiagnoosia, koska tytöillä autismikirjon oireyhtymä on erilainen kuin pojilla. Asperger huomasi tutkimuksiss...
Näytetään tekstit, joissa on tunniste konellinen tunnistus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste konellinen tunnistus. Näytä kaikki tekstit
torstai 17. heinäkuuta 2014
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
