Valtio pyytää anteeksi kaltoinkohdelluilta lapsilta

Valtio pyytää anteeksi lastensuojelun sijaishuollossa kaltoinkohdelluilta lapsilta kertoo Yle

Anteeksipyynnön esittää valtion puolesta perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.). sosiaali- ja terveysministeriön järjestämässä tilaisuudessa Finlandia-talossa Helsingissä lapsen oikeuksien päivänä 20. marraskuuta.

Ylen mukaan tilaisuuteen odotetaan satoja osallistujia. Paikalle on kutsuttu muun muassa Jyväskylän yliopiston viime keväänä kaltoinkohdelluista lapsista tekemään tutkimukseen haastatellut henkilöt. Tutkimus koski sijoitettuja lapsia ja nuoria vuosina 1937–1983.

Huostaanotettuja lapsia Vuokkiniemen koulukodissa elokuussa 1942. Kuva: Sa-kuva-arkisto.

Huostaanotto "hoidollisista" syistä

Siis tuolloin kun Lastenlinnassa asia minulle ensimmäisen kerran esiteltiin, se oli shokki! Tiesin huostaanotoista tasan vain sen, mitä lehdissä kirjoitetaan. Toisin sanoen, että hirveiltä juopoilta, narkomaaneilta, pahoinpitelijöiltä ja mielenterveydeltään vakavasti häiriintyneiltä täytyy ottaa lapset pois ja piste.

En tuntenut LsL:a, olin itse elänyt kunniallisena kansalaisena, en ollut joutunut viranomaisten kanssa tekemisiin ja luulin, että Suomi on oikeusvaltio. Kun tuosta lähtökohdasta kuulee alettavan vakavalla naamalla puhua oman lapsen huostaanotosta, niin palaneen käry on lievä ilmaisu sille, mitä tunsin.

Lapsen lääkäreille ja sossuille yritin tietysti pysyä ulkoisesti mahdollisimman tyynenä, mutta kai jotain järkytyksen määrästä kertoo sekin kun minulle ehdotettiin, että: "Olisikohan sinun hyvä keskustella jonkun mielenterveyden ammattilaisen kanssa, kun tämä huostaanotto näyttää ottavan sinulla niin koville?"

Siis toivoivat saavansa paperin, joka puoltaa huostaanottoa. Vastaus tuli lopulta kirjallisena ja siinä sanottiin: "Toteamme, että kyseinen henkilö ei ole psykiatrisen tutkimuksen ja hoidon tarpeessa." Hah! Tuosta paperista en voinut olla kuittaamatta kerran lastenkodissa, että "ei kaikilla ole mustaa valkoisella siitä, että eivät ole hulluja. Onko teillä?"

Jos Yhisäx3 ehdit lukea muita kirjoituksiani niin, kerron niissä kyllä mihin yhteydenottorumbaan aloin, mutta mistään ei löytynyt vastakaikua. Ne perheasioihin perehtyneet AAt:kin, joihin otin yhteyttä, eivät tunteneet hoidollista huostaanottoa ja Leeni Ikosesta en ollut koskaan kuullutkaan.

Sitten asiaa pyöriteltiin näin:
Olin kiireellä alkanut lukea tapausta koskevaa lainsäädäntöä ja tiesin jo, että huostaanotto voidaan tehdä, jos vanhemmat vastustavat lääkärien lapselle määräämää hoitoa. Pikalähete ja jatkohoitomääräys oli annettu. Tilanne kääntyi niin, että jos vastustan huostaanottoa, vastustan myös lapselle määrättyä hoitoa. Summa summarun, kierrettiin kehää.

Sossut sanoivat mm. näin:
"Jos sinä et tätä paperia allekirjoita, asia viedään jaostoon, jonne voit tulla vaikka AA mukanasi, mutta sitten tehdäänkin pakkohuostaanotto." Se kuulosti korvissani tosi pahalle. Tänä syksynä luin kaupunginosamme paikallislehdestä 25 v jaoston jäsenenä olleen henkilön kirjoituksen, jossa hän totesi, että hoidollisten sijoitusten kriteereinä pitäisi kyllä olla muitakin huostaanottoperusteita kuin pelkästään lapselle hankittava hoito.

Vaadin myös selvitystä, mitä muita paikkoja olisi hoidolle tarjolla. Auroran sairaalassa oli osastohoidon suhteen kuulema sama tilanne kuin Lastenlinnassakin ja jäljelle jäivät siis vain lastensuojelulaitokset, jonne pääsyyn oli tehtävä huostaanotto. Halusin kuulla vielä muista laitoksista, mutta lopputulos oli se, että mieluummin sitten 2:n km:n kuin 200:n km:n päähän kotoa, kun kerran on pakko.

Pyysin sossulta kirjallisena heidän lausumaansa, että kotona ei ole huostaanottoon perusteita. No eiväthän he sitä antaneet... Tuo on kyllä myöhemmin salaa nauhoitettuna heidän sanomanaan.

Koko asia esitettiin sellaisessa valossa, että huoltajuus säilyy ja huoltajalla on nimenomaan mahdollisuus vaikuttaa lapsen hoitoa- ja muita asioita koskeviin päätöksiin. Nimenomaan intensiivihoidon koko toimintaperiaate perustui kuulema siihen, että vanhempien mielipide otetaan kaikessa huomioon ja niin laitoksen nettisivuilla ainakin silloin valehdeltiinkin. Sossut lupasivat puolustaa ongelmatilanteissa ja niin he tekivätkin. Mutta käytäntö osoitti, että laitoksen monikymmenvuotiset käytännöt olivat yli sossujen sananvallan.

Huostaanottoasiakirjoihin vaadin kuitenkin mm. sellaisen lisäyksen, että jos lapsen vointi kuitenkin jostain syystä näyttää huononevan, eikä tilanteeseen saada korjausta, niin huostaanotto on purettava. Sossut hyväksyivät sen ja siihen oli tyytyminen.

Huostaanotto suunniteltiin ajalle 16.1.2006 - 16.1.2008, mutta -06 vappuviikonlopulta en enää palauttanut lasta laitokseen. Lapsi kotiutui hyvin huonokuntoisena 28.3.2006, vaikka purkuasiakirjassa on sen allekirjoituspäivä kotiutuspäivänä. Purkupapereissa on myös maininta, että lapsi tullaan asettamaan uudelleen sairaalajonoon uuden hoitosuunnitelman saamiseksi, mutta sinnehän emme koskaan päässeet, koska ylilääkäri kieltäytyi vastaanottamasta meitä.

Silti lapsen vointi ja yleensä hänen asiansa koulua myöten, ovat menneet nousujohteisesti kotiin jäämisestä asti, lukuunottamatta uutta opettajaa, joka kaatoi myös kaikki huostaanotosta johtuvat ennakkoluulonsa meidän niskaamme. Siis sekin vielä! Siinä vaiheessa olisin ollut valmis kuristamaan Brummerin, vaikka en aggressiivinen olekaan. Tajuaako se ketku edes, mitä kaikkea pahaa hän saa lasten elämään jatkohoitolähetteillään!? Ei varmaan välitä edes, koska "laajaa arvostusta nauttivana lastenpsykiatri erikoislääkärinä, kirjailijana ja luennoitsijana" hän nauttii vain omasta asemastaan, muulla ei ole väliä.

Kyllä lapselle varmaan traumoja jäi sijoituksesta ja nykyiseen NeuroMentalin kuntoutussuunnitelmaan kuuluu myös niistä auttaminen. Terapia ei ole kuitenkaan alkanut vielä - siis ihan tolkutonta odotusta ja järjenköyhyyttä tämäkin. Eteenpäin ja parempaan on kuitenkin koko ajan menty ja nyt sopivan koulumuodon löytymisen jälkeen tilanne lapsen elämässä on parempi kuin koskaan ennen. Mutta mitään muuta terv.hoitoapua hän ei kotiutumisen jälkeen ole saanut kuin tutkimusjakso Asperger Centerissa syksyllä 2006, jolloin oikea diagnoosi varmistettiin.

Lähetetty: Lau Maa 15, 2008 2:03 pm

Virheelliset huostaanotot

"Kirsti Sivosen tunnustus vaikeasti kasvatettavien lasten äideille (HS 13.5.2007)* kohotti varmasti äitienpäivän tunnelmaa monessa kodissa.

Yksi tunnetusti vaikeasti kasvatettavien lasten ryhmä ovat autistisen kirjon lapset. Klassisen autismin useimmat tuntevat, mutta sosiaalisina vaikeuksina ilmenevä aspergerin oireyhtymä aiheuttaa edelleen ympäristössä kummastusta ja paheksuntaa. Vanhemmat ovat usein tehneet vuosien ajan työtä oppiakseen ymmärtämään ja käsittelemään lastaan. Kun ongelmia kuitenkin tulee sosiaalisesti vaativissa ympäristöissä, kuten koulussa, saattavat vanhemmat joutua viranomaisten tutkivan katseen kohteeksi. Vaikeinta on, jos lapsi ei ole vielä saanut asianmukaista diagnoosia.

Toisinaan autisti- ja asperger-lasten vanhemmat päätyvät kamppailemaan omien lastensa puolesta viranomaisia vastaan. On perheitä, joista lapsi on otettu huostaan epätyypillisen käytöksen takia – esim. katsekontaktin välttäminen, syrjään vetäytyminen ja raivokohtaukset tulkitaan usein kasvatuksesta ja huonoista perhesuhteista johtuviksi.

Kaikilla opettajilla, päiväkodin työntekijöillä ja sosiaaliviranomaisilla ei ole tietoa autistisille lapsille tyypillisestä käytöksestä; monet eivät myöskään tiedä, että syynä on neurologinen poikkeavuus. Toki autismin tai asperger-oireyhtymän tunnistaminen kuuluukin siihen perehtyneille asiantuntijoille, mutta usein lapsi ei edes pääse tutkimuksiin, koska hän ei saa lähetettä: vanhemmat on jo saatettu leimata "huonoiksi" vanhemmiksi eikä nähdä mitään syytä neurologisiin tutkimuksiin. Joku tajuaa hakeutua yksityiselle lastenneurologille, mutta siitäkään ei välttämättä ole enää tuossa vaiheessa hyötyä, eikä kaikilla ole kalliisiin tutkimuksiin varaa.

Usein lasten ongelmat vain pahenevat sijoituspaikoissa: voi vain kuvitella, miltä kotoa pois joutuminen tuntuu autistisesta lapsesta, jonka elämässä mikään ei ole niin tärkeää kuin arjen ja siihen kuuluvien ihmisten pysyvyys ja ennustettavuus. Lisäksi harvoissa sijoituspaikoissa osataan kohdella autisti- tai asperger-lapsia oikein. Omat vanhemmat ovat oppineet lapsen kasvun myötä hyviä keinoja, jotka toimivat juuri tämän lapsen kohdalla. Kun lapsi reagoi voimakkaasti palattuaan sijoituspaikkaan kotilomalta, tapaamisia vanhempien kanssa saatetaan rajoittaa. Toisinaan asperger-oireyhtymä myös sekoitetaan psykiatrisiin häiriöihin ja lasta aletaan ”kuntouttaa” väärillä menetelmillä.

Suomessa tarvitaan kiireesti enemmän julkista keskustelua huostaan otetuista lapsista – myös siitä näkökulmasta, että osa huostaanotoista on perusteettomia ja haitallisia lapselle. Suomessakin on perheitä, joissa on jouduttu viranomaisten mielivallan alle. Tällaiseen tilanteeseen joutunut perhe on epätoivoinen: apua on vaikea saada.

Terttu Marin, Helsinki
Jenni Miettunen, Espoo
Tiina Pihlajamäki, Mynämäki


*) Julkaistu HS, Mielipiteet, 20.5.2007

Erityislasten vanhemmuutta palkitaan huostaanotolla

Kirsti Sivosen tunnustus vaikeasti kasvatettavien lasten äideille (13.5.) kohotti varmasti äitienpäivän tunnelmaa monessa kodissa. Yksi tunnetusti vaikeasti kasvatettavien lasten ryhmä ovat autistisen kirjon lapset. Klassisen autismin useimmat tuntevat, mutta sosiaalisina vaikeuksina ilmenevä aspergerin oireyhtymä aiheuttaa edelleen ympäristössä kummastusta ja paheksuntaa. Vanhemmat ovat usein tehneet vuosien ajan työtä oppiakseen ymmärtämään ja käsittelemään lastaan. Kun ongelmia kuitenkin tulee sosiaalisesti vaativissa ympäristöissä, kuten koulussa, saattavat vanhemmat joutua viranomaisten tutkivan katseen kohteeksi. Vaikeinta on, jos lapsi ei ole vielä saanut asianmukaista diagnoosia.

Toisinaan autisti- ja asperger-lasten vanhemmat päätyvät kamppailemaan omien lastensa puolesta viranomaisia vastaan. On perheitä, joista lapsi on otettu huostaan epätyypillisen käytöksen takia – esim. katsekontaktin välttäminen, syrjään vetäytyminen ja raivokohtaukset tulkitaan usein kasvatuksesta ja huonoista perhesuhteista johtuviksi. Kaikilla opettajilla, päiväkodin työntekijöillä ja sosiaaliviranomaisilla ei ole tietoa autistisille lapsille tyypillisestä käytöksestä; monet eivät myöskään tiedä, että syynä on neurologinen poikkeavuus. Toki autismin tai asperger-oireyhtymän tunnistaminen kuuluukin siihen perehtyneille asiantuntijoille, mutta usein lapsi ei edes pääse tutkimuksiin, koska hän ei saa lähetettä: vanhemmat on jo saatettu leimata "huonoiksi" vanhemmiksi eikä nähdä mitään syytä neurologisiin tutkimuksiin. Joku tajuaa hakeutua yksityiselle lastenneurologille, mutta siitäkään ei välttämättä ole enää tuossa vaiheessa hyötyä, eikä kaikilla ole kalliisiin tutkimuksiin varaa.

Usein lasten ongelmat vain pahenevat sijoituspaikoissa: voi vain kuvitella, miltä kotoa pois joutuminen tuntuu autistisesta lapsesta, jonka elämässä mikään ei ole niin tärkeää kuin arjen ja siihen kuuluvien ihmisten pysyvyys ja ennustettavuus. Lisäksi harvoissa sijoituspaikoissa osataan kohdella autisti- tai asperger-lapsia oikein. Omat vanhemmat ovat oppineet lapsen kasvun myötä hyviä keinoja, jotka toimivat juuri tämän lapsen kohdalla. Kun lapsi reagoi voimakkaasti palattuaan sijoituspaikkaan kotilomalta, tapaamisia vanhempien kanssa saatetaan rajoittaa. Toisinaan asperger-oireyhtymä myös sekoitetaan psykiatrisiin häiriöihin ja lasta aletaan ”kuntouttaa” väärillä menetelmillä.

Suomessa tarvitaan kiireesti enemmän julkista keskustelua huostaan otetuista lapsista – myös siitä näkökulmasta, että osa huostaanotoista on perusteettomia ja haitallisia lapselle. Suomessakin on perheitä, joissa on jouduttu viranomaisten mielivallan alle. Tällaiseen tilanteeseen joutunut perhe on epätoivoinen: apua on vaikea saada.

20.5.2007 Helsingin Sanomat Mielipide

Lasten palauttaminen vanhemmilleen on äärimmäisen hankalaa

JP Roos kirjoittaa: ”Päätöksiä tekevät virkamiehet, joita valvovat maallikkoelimet ovat kumileimasimia. Valitusten käsittely on hidasta ja tehotonta. Lasten palauttaminen vanhemmilleen on äärimmäisen hankalaa. Kansalaisen on vaikea saada oikaisua perheensä kohteluun.” Roosin mukaan virkamies voi huolehtimisellaan jopa tuhota perheitä ja päästä itse kuin koira veräjästä, uskoen vieläpä toimineensa oikein.

Tästä on juuri kyse: itsepetoksesta. Sosiaaliala tekee toki usein hyvää ja tärkeää työtä sydämellään – mutta se uskoo tekevänsä niin poikkeuksetta. Niin se kuvitteli silloinkin, kun se lietsoi itsensä insestihysteriaan ja löysi hyväksikäyttäjän merkkejä ihan tavallisista isistä. Anteeksi se ei pyytänyt edes sulkiessaan nuoren tytön betonikoppiin lähes vuorokaudeksi.

Voiko olla, että lapsilähtöisestä vanhemmuudesta on tehty normi, täydellisyyttä tavoitteleva suoritus, joskin mahdoton toteutettavaksi? Lapsi ei saa enää kasvaa vapaasti ilman epäilystä heitteillejätöstä. Lasta ei saa hoivatakaan vailla huolta äärimmäisestä ylihuolehtivaisuudesta. Ja kun asetat rajat, kasvatusasenteesi voidaan tulkita autoritaariseksi.

Miten lastensuojelusta tuli kyttäämistä? ”Yksikin väärin perustein puoskaroitu huostaanotto on liikaa”

Huostaanotossa lapsen etu jää usein arvioimatta

Virheellistä huostaanottoa järjestelmä ei ainakaan tunnista. Virkamiehen käsitellessä ihmisoikeusasioita työlle tulisi asettaa korkeat laatuvaatimukset. Kuitenkaan Leeni Ikosen mielestä lastensuojelun asiakirjat eivät täytä virkamiehelle asetettuja objektiivisuusvaatimuksia, lakeja ei noudateta. 

Huostaanottohakemukset voivat perustua tulkintoihin tosiseikkojen sijaan, mutta ne otetaan todesta ja hyväksytään hallinto-oikeudessa: ”Perheen tulisi voida kumota väitteet, mikä on usein mahdotonta. Tämä käännetty todistustaakka on vakava oikeusturvaongelma.”

Johanna Hiitola ja Virve-Maria de Godzinsky jakavat näkemyksen siitä, että hallinto-oikeuden perustelut olivat heikoimmillaan kopioitu suoraan sosiaalitoimen huostaanottohakemuksesta, jonka laadussa oli toisinaan puutteita. Keskeinen ratkaisuperuste eli lapsen etu jäi usein arvioimatta. Päätöksissä ei vertailtu, miksi kodin ulkopuolelle sijoittaminen turvaa lapsen kehityksen paremmin kuin kotiinjääminen.

Miten lastensuojelusta tuli kyttäämistä? ”Yksikin väärin perustein puoskaroitu huostaanotto on liikaa”

Varhaisen puuttumisen eetos ei tunnista erhdystään

Lastensuojelu on toisinaan perheitä syvästi traumatisoivaa syrjimistä, jonka arvet eivät parannu. Todellista apua ei löydy valvontakulttuurista, kovasta kontrollipolitiikasta ja lasten laitostamisesta. Apu löytyy kotoa, kun perheitä tuettaisiin ajoissa eli huomio siirrettäisiin varhaiseen tukeen.

Huostaanotto on raju ja viimesijainen pakkotoimi tilanteen korjaamiseksi. Kuitenkin avohuollon palveluita karsitaan, ja toimimattomat peruspalvelut lisäävät huostaanottoja. Se taas on vastoin lastensuojelulakia, jonka tavoite on lasten ja vanhempien tukemisessa, perheen yhdistämisessä ja huostaanoton lopettamisessa.

Vanhoissa totalitaristisissa järjestelmissä, kun syytön pidätettiin, hän oli rikollinen – muutoinhan puolue olisi tehnyt virheen. Kun tämän päivän Suomessa lapsi sysätään perusteetta erityisluokalle tai otetaan huostaan, on toiminta oikeutettua – eihän koulu- tai sosiaalikoneisto osoita erehtyväisyyttään.

Tästä kertoo Kaisa Hintikan gradu: ”Huolidiskurssissa rakentuu varhaisen puuttumisen eetos, jonka vastaisesti yksilön on vaikea puhua.”


Miten lastensuojelusta tuli kyttäämistä? ”Yksikin väärin perustein puoskaroitu huostaanotto on liikaa”

”Yksikin väärin perustein puoskaroitu huostaanotto on liikaa”

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut Suomelle langettavia tuomioita lasten huostaanotoista.

Siinä missä 1990-luvun perhetyö kannusti vanhemmuuteen ja auttoi perheitä, 2000-luvun aikakausi vieroksuu erilaisuutta, hakee toistuvia huolenaiheita ja sivuuttaa vanhemmat. Jos perhe ei ole normaali, se on epänormaali, jolloin se on hajotettava. Käsityksen normaaliudesta määrittelee lastensuojeluväki. Mutta onko käsitys kapea ja elämälle vieras?

Johanna Hiitolan tulevassa väitöskirjassa sivutaan maahanmuuttajaperheitä. Huostaanottoa koskevissa oikeuden asiakirjoissa suhtauduttiin negatiivisesti siihen, että vanhemmat lapset auttoivat sisarusten hoidossa. Hiitola kysyykin, voiko vastuunotto nuoremmista sisaruksista olla vahingollista ja lapsen edun vastaista.

Ruotsissa tehty laaja sijaishuollon selvitys paljasti vakavia puutteita lasten kohtelussa. Olot sijaishuollossa saattoivat olla kotioloja kurjemmat. Suomessa vastaavaa selvitystä ei ole tehty. Kuitenkin esimerkiksi Kelan tutkimus viittaa siihen, ettei huostaanotto aina auta lasta. 

Miten lastensuojelusta tuli kyttäämistä? ”Yksikin väärin perustein puoskaroitu huostaanotto on liikaa”

Huostaanotto ei voi olla hoidon edellytys

Lasten ja nuorten hoitoon pääsemisessä on lukuisia ongelmia Helsingissä. Tarkastuslautakunnan mukaan esimerkiksi lasten ja nuorten psykiatrian klinikalle pääsyn edellytyksenä saattaa olla vakiintunut perhetilanne, minkä toteuttaminen voi käytännössä edellyttää huostaanottoa.






Tarkastuslautakunta muistuttaa, että huostaanotto on sekä inhimillisesti että taloudellisesti raskas ja kallis toimenpide. Lautakunta vaatiikin vakiintuneen perhetilanteen vaatimiskäytäntöön välitöntä muutosta. Sosiaali- ja terveysviraston pitää yhdessä HUS:n lasten ja nuorten psykiatrian kanssa varmistaa, että lastensuojelun avohuollossa oleva lapsi pääsee hoitoon ilman huostaanottoa.

Helsingissä lasten ja nuorten hoitopolut katkeilevat, eikä hoitovastuu välttämättä kuulu oikein kenellekään. Palveluja on monipuolisesti tarjolla, mutta ne ovat pirstaleisia, monimutkaisia ja muuttuvat koko ajan. Hoitovastuun pitäisi kuulua aina samalle taholle lapsen iästä huolimatta.

http://yle.fi/uutiset/tarkastuslautakunta_huostaanotto_ei_voi_olla_helsinkilaislapsen_psykiatrisen_hoidon_edellytys/7240523?

Lapsen vointi romahti nopeasti laitoksessa

"Olen kokenut lastensuojelun ammattilainen.
En ole enää vuosiin uskonut nuorisopsyatrian ongelmat olisi vain resurssiongelmia. Nykyisin uskon että ongelmat ovat tekemisen asenteessa ja osaamisessa. Silloin kun potilas erityisen haastava hänet pika-arvioidaan ja todetaan käytöshäiriö. Tämä arviointi tapahtuu tarvittaessa minuuteissa tai tunneissa ei vuorokausissa.
Voidaan perustellusti sanoa että laiminlyönnit ja puutteet psykiatrissa hoidossa monen lastensuojelusijoituksen takana. Tätä psykiatrissa kutsutaan hoidolliseksi sijoitukseksi. Haastava potilas kirjoitetaan vaan raa-asti ulos vastoin kaikkien tahojen arviointeja ja mielipiteitä. Näin saadaan aikaiseksi lastensuojeluongelma.
Tiedän myös että Valvira on tietoinen vallitsevasta tilanteesta mutta ei tee perusteellista tutkimusta asian tiimoilta vaan uskovat lähtökohtaisesti psykiatrian vahvaa professiota. Valviralta puutuu rohkeus puuttua asiaan.
Laiminlyökö Valvira myös valvontavelvollisuuden?"


"Sossut tutustuivat meihin ja lopulta tekivät päätöksen: "Koska kotioloissa ei ole huostaanotoperusteita, niin jatkohoitolähetteen takia tehdän ns. hoidollinen huostaanotto." Siis korvaamaan sairaalahoitoa. Laitos mainosti itseään ylisanoja hehkutellen ja kuten sanottu hoidon piti kestää 2 vuotta.
Lapsen vointi romahti nopeasti laitoksessa, oli jotain hirveää seurata sitä vierestä. Laitoksen hehkuttama loistava "hoito" loppui lyhyeen kuin kananlento, kun lapsi pääsi lopulta itkien kertomaan sossuille, miten häntä siellä kohdeltiin. Ja sossut näkivät itse myös sen, että osastolla ei ollut yhtään psykiatrian ammattilaista, laitoksen lääkäriä lapsi pääsi tapaamaan kahden kesken vasta kun nostin siitä hirveän metelin. Siis psykiatrista hoitoa ei ollut, lapsia vain säilytettiin lukitulla osastolla.
Lapsi pääsi kotiin 3.5 kuukaudessa, mikä on historiallista sen laitoksen historiassa. Pääsi kotiin, mutta huostaanottotraumat jäivät, näin vieläkin, vaikka ikää hänellä on kohta jo 18-v."



Poimintoja keskustelusta

Lapsen kuntoutus korvataan vanhemmuuden arvioinnilla

"Kurja juttu, että edelleenkin asianmukainen tuki ja kuntoutus kielletään ja sijalle tarjotaan vanhemmuuden arvioimista, ikään kuin tuen etsiminen itsessään ei jo todistaisi sitä, että haluaa pitää lapsestaan hyvää huolta.
Näissä sosiaalitoimi toimii vanhan sananlaskun mukaan: "jos omistaa vasaran, kaikki näyttää nauloilta. Jos sosiaalityön (+koulukuraattorit +koulupsykologit+opettajat) koulutus ei anna valmiuksia muuhun kuin vian etsimiseen lapsista ja vanhemmista, mitäpä muuta he osaisivat tehdä.
Paljon auttaisi asiaa, jos kunnat velvoitettaisiin myöntämään erilaisiin oireyhtymiin (kuten myös vammaisuuteen) perehtyneiden kuntoutustahojen suosittelemat tuet ja kuntoutukset. Sosiaalitoimen hatustaan vetämä musta tuntuu -päätös kun ei perustu mihinkään.
Varmaankin sellaisiakin arviointitahoja, jotka osaavat toimia oikein, on. Jollei osu kohdalle, netistä löytyy kyllä vertaistukea ja keinoja asioiden oikaisuun."

"On olemassa "Intensiivistä hoitoa" tarjoavaa lastensuojelua. Esim HDL:n lastenkodissa. "Hoitoa" ovat mm "Arki" + "rauhoittumishuone". Omahoitajan kanssa myös käydään "terapialuonteisia keskusteluja". (Osaston vrk-hinta on useita satoja euroja per lapsi/nuori).
Terapialuonteinen keskustelu sisälsi erään lapsen mukaan osastolla vallitsevan byrokratian "avaamista" ko lapselle, eli lapsi (joka ei ollut saanutkaan vanhemman anomaa yksilöterapiaa vaan joka päätettiin sijoittaa asumaan "vakaaseen ympäristöön"), jota häiritsi meteli ja se, että hänen tavalliset henk.koht tarpeet ohitettiin, joutui kuulemaan ylempänä olevan "Aikuisen" nuhteluntapaisen kehotuksen ymmärtää että osastolla on myös muitakin kuin hän!
Tää lapsi siis JO osasi siviilissä ottaa muut huomioon, ja opettaja oli antanut todistuksessa palautetta lapsen kyvystä ottaa erityisen hyvin oppilastoverit huomioon.
Ko "Vakaassa ympäristössä" on lukitut ovet. Terapiaa ei saatu, vaikka huosta tehtiin terapian saamiseksi."

 Poimintoja keskustelusta

Laittomat hoidolliset huostat myönnetään viimein

Laittomia hoidollisia huostaanottoja- joissa siis lapsi tai nuori huostaanotetaan lastenkotiin puuttuvien peruspalvelujen takia vaikka vanhemmissa tai kodin olosuhteissa ei ole mitään vikaa- on tehty Suomessa jo kymmeniä vuosia ilman kenenkään puuttumista.

Usein "hoidollinen" huostaanotto romuttaa neurologista tai psykiatrista kuntoutusta tarvinneen lapsen tai nuoren voinnin , työkyvyn ja hoidon, sillä valvomattomat laitokset eivät usein annakaan luvattuja tutkimuksia, terapiaa tai kuntoutusta, edes lasten koulunkäynnistä ei jakseta huolehtia.

"Pojallani 14v on piirteitä autismin kirjon häiriöstä. Diagnoosina dysfasia ja lukihäiriö. Oireet: Vaikea sosiaalinen ahdistus, aistivaikeudet, unihäiriöt, laajat oppimisvaikeudet. Koulu sekä "hoitava" taho on tehnyt lastensuojeluilmoituksia. Kaikki tuki ja kuntoutus mitä olemme hakeneet, ei ole ollut kuulemma tarkoituksen mukaista, siksi hylättyjä kaikki päätökset. Ainut joka on reagoinut on lastensuojelu. Viikon kuluttua lähdemme perhekotiin toimintakykyarvioon ja varmasti samalla myös vanhemmuudestani tehdään arvio. Tämä ei minua haittaa, vaikka aluksi muserruin ajatuksesta, että minäkö tässä olenkin syypää lapseni sairauteen ja olin jo laittamassa persuksiini huonon äidin leiman. Olisin kyllä toivonut helpompaa tietä, mutta ääneni ei ole kantautunut ja paras on vaan mukisematta tämäkin mutka tehdä. Kurjaa poikani kannalta, lähteä tutusta ympäristöstä ja muutenkin vähäisten kavereiden luota. Onneksi kuitenkin saamme lähteä yhdessä. Työstäni olen jo irtisanoutunut."

http://vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=7171

http://yle.fi/uutiset/kun_lapsen_mieli_jarkkyy__paaseeko_silloin_hoitoon/7012761?ref=leiki-uu