Ulosteensiirto pelastaa henkiä vaikka kuulostaa sotkuisemmalta kuin oikeasti on.
Suomessa kuolee vuosittain arviolta tuhat potilasta Clostridium difficile
-bakteerin aiheuttamaan ripuliin tai siitä johtuvaan muun taudin
pahenemiseen. Tämä bakteeri leviää sairaaloissa tehokkaasti, koska se
muodostaa kestäviä itiöitä. Clostridium difficile iskee antibioottihoitoa saaviin potilaisiin, koska sen itiöt säilyvät suolistossa kilpailevien bakteerien kuollessa.
Antibioottihoidosta
virinnyttä ripulia on ollut tapana hoitaa antibiooteilla. Ongelmana on,
että ne edelleen heikentävät suoliston normaalin bakteeriston antamaa
suojaa ja siksi ripuli uusiutuu herkästi. Se voi johtaa huomattavaan
laihtumiseen ja aliravitsemustilaan ja pahimmillaan siis uhata henkeä.
Paras suoja Clostridium difficileä vastaan on terve suoliston bakteeristo, ja siihen pyritään nykyisin ulosteensiirrolla.
Ulosteensiirrosta
alettiin toden teolla puhua vuonna 1989, kun tanskalaistutkijat
julkaisivat tiedelehti Lancetissa artikkelin kuuden potilaan
hoitamisesta.
Idea ei ollut täysin uusi. Kanaloissa kanoille oli
jo pitkään syötetty terveiden lajitoverien ulostetta ja näin pyritty
häätämään salmonellaa. Tiettävästi mikään laboratoriossa tehty
bakteerisekoitus ei ollut tehonnut läheskään yhtä hyvin kuin kanan
uloste. On ilmeistä, että ulosteessa on suolistoa suojaavia bakteereita,
joita ei osata kasvattaa tai edes tunneta.
Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2009
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
Aspergerin oireyhtymä voi olla myös voimavara. 22.01. 2014 klo 20.00 Tukholmalainen kouluttaja Paula Tilli kertoo kokemuksistaan ja selv...
-
Vuonna 1866 englantilainen lääkäri John Langdon Haydon Down (1828-1896) kuvasi ensimmäisenä mongoloidismin, joka tunnetaan nykyisin paremm...
-
DocPointissa nähdään, Tonislav Hristovin LOVE & ENGINEERING, joka kertoo insinöörien yrityksistä löytää elämänsä rakkaus tietee...
-
Tuhansia vuosia paastoaminen on ollut tunnettu hoitokeino. Lääkitään liikalihavuutta, diabetesta ja korkeaa verenpainetta, ja lääkkeiden...
-
Vuonna 1880 tuli Suomessa voimaan keisarillinen asetus, joka määräsi kunnat huolehtimaan köyhien ja kroonisesti mielisairaiden hoidosta pe...
-
Uudessa luokassa useimmat oppilaat oppivat kenenkään kertomatta milloin tunneilla voi kuiskata ja milloin pitää olla aivan hiljaa; kuka opet...
-
Kumpi rikastaa vuorovaikutusta luottamus vai epäily? Pekka Himasen mukaan globaalissa verkostoyhteiskunnassa erilaisten ihmisten yhteen sa...
-
Vaikka autistiset naiset käyvät työssä, ovat parisuhteessa ja hoitavat lapsiaan, ilman asianmukaista diagnoosia ja tukea he joutuvat kamppa...
-
Charles Darwinin (1809-1882) serkku, Sir Francis Galton (1822-1911) keksi termin eugeniikka Englannissa v. 1883. Siinä oli kyse rodunjal...
-
Suomen vanhin psykiatrinen sairaala oli Seilin hospitaali (1623-1962) Nauvossa. Se tunnettiin erityisen huonosta potilaiden kohtelusta....
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ulosteensiirto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ulosteensiirto. Näytä kaikki tekstit
perjantai 5. kesäkuuta 2015
lauantai 23. toukokuuta 2015
Miten tapahtuu ulosteensiirto?
Ulosteensiirron periaate on yksinkertainen.
Ensin potilaan Clostridium difficile -infektio hoidetaan oireettomaksi antibiootilla, ja sen jälkeen paksusuolen alkupäähän annetaan tähystimen kautta desilitran verran uloste-vesiseosta. Siirrettävä uloste saadaan samassa taloudessa asuvalta ihmiseltä tai lähisukulaiselta. Ennen siirtoa testataan, ettei ulosteessa ole tauteja aiheuttavia bakteereita tai viruksia.
Ulosteensiirron tehosta ei ole vertailevia tutkimuksia, mutta tapausselostusten mukaan teho on ollut hämmästyttävän hyvä. Yli 90 prosenttia Clostridium difficile -potilaista on parantunut. Antibiooteilla tiedetään saatavan paranemaan vain runsaat 50 prosenttia.
Tiettävästi Suomen ensimmäinen ulosteensiirto tehtiin Mikkelin keskussairaalassa ylilääkäri Niilo Härkösen aloitteesta. Nyttemmin useat sairaalat ovat ottaneet ulosteensiirron vaikeiden, toistuvien Clostridium difficile -infektioiden hoitovaihtoehdoksi.
Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2009
Giulia Enders (2015) Suoliston salaisuus. Otava, Keuruu

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)