Tutkimusjakson
jälkeen tuli lähete lasten psykiatriselle osastolle diagnoosilla
”laaja-alainen kehityshäiriö”, vaikka lasta oli kotona pidetty ”pikku
professorina”, koska osasi soittaa nuoteista 4-vuotiaana, lukea
5-vuotiaana ja keskusteli sujuvasti aikuisten kanssa mm. ruoka-aineiden
terveellisyydestä ja piti huolen, että kotiin ei ostettu roskaruokaa ja
huolehdittiin kierrätyksesä.
Lapsi oli testeissä
todettu lievästi kehitysvammaiseksi. Toivetta tulevaisuuden suhteen ei
pidetty kovinkaan rohkaisevana. Itsenäinen selviintyminen aikuisena
näytti asiantuntijoiden mielestä hyvin epätodennäköisenä. Aikuisille
tarkoitettujen psyyken lääkkeiden lisäksi kahden vuoden sairaalajakso
oli ainoa mitä voitiin tarjota.
Ongelmia ilmeni
sairaalassa heti, sillä siellä lapselle syötettiin ruokaa, jota hän
inhosi. Syömään pakottaminen johti kiinipitoon. Tämän jälkeen pantiin
eristyshuoneeseen. Mutta otettiin pois, kun viihtyi eristyksessä
paremmin kuin osastolla muiden lasten kanssa.
Lähde: Minun tarinani
Miksi haluatte aspergeria
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
Aspergerin oireyhtymä voi olla myös voimavara. 22.01. 2014 klo 20.00 Tukholmalainen kouluttaja Paula Tilli kertoo kokemuksistaan ja selv...
-
Vuonna 1866 englantilainen lääkäri John Langdon Haydon Down (1828-1896) kuvasi ensimmäisenä mongoloidismin, joka tunnetaan nykyisin paremm...
-
DocPointissa nähdään, Tonislav Hristovin LOVE & ENGINEERING, joka kertoo insinöörien yrityksistä löytää elämänsä rakkaus tietee...
-
Tuhansia vuosia paastoaminen on ollut tunnettu hoitokeino. Lääkitään liikalihavuutta, diabetesta ja korkeaa verenpainetta, ja lääkkeiden...
-
Vuonna 1880 tuli Suomessa voimaan keisarillinen asetus, joka määräsi kunnat huolehtimaan köyhien ja kroonisesti mielisairaiden hoidosta pe...
-
Uudessa luokassa useimmat oppilaat oppivat kenenkään kertomatta milloin tunneilla voi kuiskata ja milloin pitää olla aivan hiljaa; kuka opet...
-
Kumpi rikastaa vuorovaikutusta luottamus vai epäily? Pekka Himasen mukaan globaalissa verkostoyhteiskunnassa erilaisten ihmisten yhteen sa...
-
Vaikka autistiset naiset käyvät työssä, ovat parisuhteessa ja hoitavat lapsiaan, ilman asianmukaista diagnoosia ja tukea he joutuvat kamppa...
-
Charles Darwinin (1809-1882) serkku, Sir Francis Galton (1822-1911) keksi termin eugeniikka Englannissa v. 1883. Siinä oli kyse rodunjal...
-
Suomen vanhin psykiatrinen sairaala oli Seilin hospitaali (1623-1962) Nauvossa. Se tunnettiin erityisen huonosta potilaiden kohtelusta....
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tutkimus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tutkimus. Näytä kaikki tekstit
perjantai 7. marraskuuta 2014
maanantai 6. lokakuuta 2014
Uhkaus huostaanotosta
Päätimme, että lasta ei enää vietäisi
osastolle kesätauon jälkeen. Samantien tilasimme ajan yksityissektorilta
asperger-tutkimuksiin.
Kun kesäsulku päättyi soitin osastonhoitajalle ja kerroin lapsemme siirtyvän nyt yksityssektorin hoitoon. Kohta soitti osaston lääkäri ja uhkasi tehdä huostaanoton ja kutsua poliisit noutamaan, ellei lasta välittömästi palauteta sairaalaan.
Soitin eräälle tutulle sosiaali- ja terveydenhoitoalan virkamieiehelle. Tämä keskusteli osastonlääkärin kanssa toiveistamme saada lapsemme autismin kirjon neuropsykologiseen tutkimukseen. Välittäjämme kertoi, että voimme jatkaa lomaamme ja palata loman päätyttyä sairaalaan, jossa on luvattu taipua toiveeseemme saada lapselle asianmukaiset tutkimukset ja hoito.
Palattuamme lomalta uudet tutkimukset alkoivat välittömästi. Lapsen piti kuitenkin edelleen jatkaa osastolla. Nyt ei kiinnipitotilanteta kuitenkaan raportoitu. Kesti vielä puoli vuotta ennenkuin asperger-diagnoosi valmistui. Lapsi ei kuitenkaan päässyt pois osastolta. Osastohoito kesti luvatusti päivälleen kaksi vuotta.

tiistai 27. toukokuuta 2014
Ympäristö autismin synnyssä yhtä tärkeä kuin geenit
Brittiläis-ruotsalaisen tutkimuksen mukaan perintötekijät selittävät vain puolet autismin synnystä ympäristö on yhtä tärkeä tekijä kuin geenit.
Aikaisemmin perintötekijöiden osuudeksi on arveltu 80 – 90 prosenttia autismin riskitekijöistä. Uusimmassa tutkimuksessa puolet voidaan selittää ympäristötekijöillä kuten komplikaatioilla synnytyksessä ja vanhempien elämäntavoilla sekä terveydellä.
Brittiläisen King's College Londonin ja ruotsalaisen Karoliinisen instituutin tutkimus perustuu vuosien 1982 ja 2006 välillä syntyneen 2049973 ruotsalaisen lapsen otantaan. Näistä 14 516 lapsella diagnosoitiin autismin piirteitä ja 5 689:lla todettiin varsinainen autismi. Euroopassa arviolta noin yhdellä prosentilla väestöstä on autismismia.
Yllättävä tutkimustulos ympäristön vaikutuksesta autismiin
Alkuperäinen lähde: Journal of the American Medical Association 7.5.2014 The Familial Risk of Autism

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)