ASSIUUTISIA

NYT LUETAAN...

Näytetään tekstit, joissa on tunniste tasa-arvo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tasa-arvo. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Maan heikoimmat laman maksumiehiksi

Ihmetyttää miksi laman maksumiehiksi on pistetty maan heikoin väestönosa. Tiettävästi aiemmin yhtäkään väestön osaa ei ole kohdeltu näin syrjivästi ja elämää heikentäen kuin vammaiset.

Vammaisten toimeentulon vaarantaminen ja syrjintä on mittavaa ja järjestelmällistä. Näitä on
- palvelumaksujen korotukset
- lääkekulukorvauksien vähennykset
- kiinteistöverojen korotukset
- sähkö- ja lämmityspolttoaineverojen nostot
- sairaiden taksimatkakorvausten vähennykset
- vammaisten hoidon henkilöstömäärien pienentäminen
- kansaneläkkeiden tasokorotusten jäädytys
- eläkeläisten asumistuen muuttaminen yleiseksi asumistueksi huomioimatta vammaisten tarpeita

Syrjintää on myös parannusten osalta, sillä ansiotulojen verovähennys ei koske eläkkeen saajia.

Yhteiskuntasopimuksella kiristäminen koskee myös vammaisia. Työeläkkeiden indeksitarkistukset uhataan puolittaa vuosina 2018 ja 2019.

Nämä kaikki syrjivät toimenpiteet kohdistuvat erityisesti vammaisiin. Sen sijaan, että sovittu ja välttämätön kansaneläkkeiden tasokorotus olisi toteutettu, se jäädytetään vuodeksi 2016.


sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Autismikirjon kirkastumisen kausi

Vuonna 1997 Aspergerin oireyhtymä (AS) oli maassamme vielä hyvin huonosti tunnettu ja vielä harvemmin tunnustettu ilmiö. 

1990-luvun puolivälin tuntumassa julkaistu kirja Mariuksesta oli käänteentekevä. Se toi abstraktin oireyhtymän arkiseen todellisuuteen, ja diagnostiikasta alettiin esittää vaatimuksia. Tähän huutoon lamasta kolhiintuneena noussut terveydenhuolto oli alkuun kovin huonosti varautunut.

Vuonna 2007 tilanne on tältä osin oleellisesti parempi. Aspergerin oireyhtymän kieltäjiä on yhä, mutta heidän äänensä on heikkenemässä ja diagnostisia palveluja on kohtuullisesti tarjolla ainakin lapsille ja nuorille. Diagnostisia selvityksiä tehdään ympäri maata lastenneurologian ja lasten- ja nuorisopsykiatrian yksiköissä.

Myös aikuisten neuropsykiatriseen diagnostiikkaan on kiinnitetty viime vuosina huomiota. Esimerkiksi HUS -piirissä on avattu neuropsykiatrinen yksikkö, joka toimii myös Aspergerin oireyhtymään hyvin perehtyneen dosentti Pekka Tanin johdolla. Palveluiden saatavuudessa kuuluu kuitenkin koko maan osalta yhä olevan epäoikeudenmukaista vaihtelua.

Aikuispuolella julkinen sektori toimii Asperger -diagnostiikan saralla yhä varsin rajallisesti ja alueellista epätasapainoa on paljon. Aikuisen asperger -diagnostiikka on kaiken kaikkiaan varsin haastava tehtävä, sillä aikuisella AS esiintyy harvoin yksin.

Von Wendt, Lennart & Avellan Anne (2007) Autismin kirjon kymmenen
vuoden kirkastumisen kausi. Autismi no. 4., Helsinki.

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Aistiherkkyys - siunaus ja kirous

Aistiherkkää ihmistä stressaa ympäristön häiriöäänet, valaisimien vilkunta, elektronisten laitteiden vinkuna, kulkuneuvojen tärinä, saasteiden hajut, joihin muut ihmiset ovat tottuneet ja automaattisesti sulkevat ne pois aistimaailmastaan.

Autistinen ihminen ei välttämättä näe ja koe samaoja asioita, kuin ympäristön muut ihmiset, joten he eivät jaa samaa kokemusta muiden kanssa. Usein autistinen ihminen on kiinnostunut aivan samoistakin asioista, kun muut, mutta monet eivät osaa jakaa mielenkiinnon kohdettaan muiden kanssa.

Keskustelussa ja vuorovaikutuksessa ja keskusteluyritykset kariutuvat helposti kuin seinään, vaikka molemmat puhuisivat samasta asiasta, näkökulma saattaa olla niin erilainen. Autistinen ihmisnen on usein kiinnostunut yhsityiskohdista toinen saattaa olla suuripiirteisempi ja nähdä asiat kokonaisuuksina.

Myöskaan toisten autismikirjon ihmisten kanssa kommunikaatio ei aina suju, sillä jokainen autistinenkin ihminen on erilainen ja kiinnostuksen aiheet on niin monimuotoiset. Myös tapa miten kukin hahmottaa maailmaa voi olla hyvinkin erilainen.


Jim Sinclair Being Autistic Together
Frith, 1992; Maurice, 1994; Kaufman, 1995; Claiborne Park, 1968; Tustin, 1990

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Vammaisten ihmisoikeudet tunnustettu - mutta toteutumatta

Suomi on nyt eduskunnassa hyväksynyt YK:n vammaisten oikeuksien julistuksen. Käytännön toteutukseen on vielä pitkä tie.

Salamancan julistuksessa vuonna 1994 vaadittiin kaikkien vammaisten henkilöiden oikeutta päästä opetuksen piiriin tavallisissa koululuokissa. Erityisluokkasijoitusten tuli olla vain "harvinainen poikkeus". Tämä merkitsee jokaisen henkilön suoraa osallistumista. Sen tekevät mahdolliseksi normaaliympäristöön tuodut yksilölliset tukitoimet.

Ensimmäinen suomalainen vammaisten tasa-arvoon tähtäävä laki on vuoden 1987 vammaispalvelulaki. jonka mukaan "kunnan on huolehdittava siitä, että kunnan yleiset palvelut soveltuvat myös vammaiselle henkilölle".

Vuonna 2008 YK:n vammaisten oikeuksia koskeva yleissopimus  astui voimaan 20 ratifioinnin jälkeen. Suomi allekirjoitti sopimuksen jo 30.3.2007.Sopimuksen hyväksyttiin eduskunnassa vasta nyt. Vammaissopimus täydentää muita YK:n ihmisoikeussopimuksia.

Sopimus korostaa, että vammaisilla ihmisillä on oltava samat oikeudet kuin muilla ja vammaisia tulee kohdella samalla tavalla kuin muita ihmisiä. Maiden hallituksilla on lainmukainen vastuu vammaisten ihmisoikeuksien suojelussa.

Syrjintäkiellon lisäksi keskeinen edellytys sopimuksen tavoitteiden toteutumiselle on yleinen asennemuutos. Jäsenvaltiona Suomi on sitoutunut edistämään stereotypioiden ja ennakkoluulojen poistamista sekä lisäämään tietoisuutta eri vammoista ja vammaisten henkilöiden positiivisesta vaikutuksesta yhteiskunnan monimuotoisuuteen.

Vammaisten ihmisoikeudet eivät vieläkään ole toteutuneet sosiaali- ja terveyspalveluissa tai koulutuksessa. Käytännön toteutuksen ajamisessa ja valvonnassa riittää kansalaisjärjestöillä tehtävää yhdessä vammaisjärjestöjen kanssa.



Vammaissopimuksen selkokielinen versio

http://www.globalis.fi/Kv-sopimukset/Vammaisten-henkiloeiden-oikeuksia-koskeva-yleissopimus

http://www.kynnys.fi/vike.html

http://www.vane.to/salamanca.htm

torstai 12. maaliskuuta 2015

Vammaisten bändi voitti, oikeudet tunnustettu

Suomi teki historiaa äänestämällä euroviisuedustajaksi kehitysvammaisista koostuvan Pertti Kurikan Nimipäivät. Myös YK:n vammaisten oikeuksien yleissopimus päätettiin hyväksyä Eduskunnassa.

Punkbändi on mittaamattoman arvokas pr-arvoltaan, ja jo nyt asia on huomioitu laajasti kansainvälisessä mediassa. On aivan selvää, että Suomi vie kehitysvammaisten asiaa ja ennakkoluulotonta viestiä myös niihin maihin, joissa vammaisuus on edelleen tabu ja häpeä (Mari Rantanen HS Mielipide 3.3.2015)

Eduskunta hyväksyi tiistain 3.3.2015 täysistunnossa YK:n vammaisten oikeuksien yleissopimuksen ja päätti, että mutkikkaaksi osoittautunut sopimus ratifioidaan heti kun lainsäädäntö on kunnossa itsemääräämislain osalta. Sopimuksen on tarkoitus taata vammaisille henkilöille samat oikeudet yhteiskunnalliseen osallistumiseen kuin kaikille muillekin.

Esteenä on ollut itsemääräämislaki, joka koskee muun muassa kehitysvammaisten ja muistisairaiden itsemääräämisoikeutta sosiaali- ja terveydenhuollossa. Eduskunnan päätöksen taustalla on ajatus, että kansallinen lainsäädäntö tulisi saada sopimuksen mukaiseksi ennen sen ratifiointia (HS 4.3.2015).





Eduskunta hyväksyi YK:n vammaisten yleissopimuksen HS 3.3.2015

Mari Rantanen HS Mielipide 3.3.2015







keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Irlantilainen suositus ensitiedon antamiseen

Periaatteet
Jokainen ensitietotilanne on ainutkertainen. Informing Families -hankkeessa saatujen havaintojen mukaan on kuitenkin olemassa periaatteita, joita jokaisessa ensitietotilanteessa tulisi noudattaa.

1. Perhelähtöisyys

Ensitieto annetaan perhelähtöisellä tavalla. Perheen emotionaalisiin ja tiedollisiin tarpeisiin vastataan yksilöllisesti. Ensitietotapaamista järjestettäessä perheelle tulee tarjota vaihtoehtoja, joista perhe itse voi valita heille sopivat (esimerkiksi perheelle sopiva vastaanottoaika, mahdollisuus majoitukseen, vertaistukea, keskusteluapua/psykoterapiaa).

2. Lapsen ja perheen kunnioittaminen

Lasta ja perhettä tulee aina kohdella kunnioittavasti. Lapsesta käytetään tämän nimeä. Jokaisen perheenjäsenen ihmisarvo, tunteet ja toimintatapa huomioidaan ja niitä tuetaan. Perheen omaa kulttuuria ja kieltä kunnioitetaan.

3. Huomaavainen ja empaattinen vuorovaikutus

Ensitieto tulee antaa hienotunteisesti, avoimesti, rehellisesti, empaattisesti ja myötätuntoisesti. Vanhemmat saattavat antaa anteeksi, vaikka suositusta ei kyettäisi aivan kaikilta osin täydellisesti noudattamaan, mutta tökeröitä, loukkaavia tai tunteettomia sanoja vanhemmat eivät unohda koskaan.

4. Asiallinen ja paikkansa pitävä tieto

Vanhempien myöhemmin kokeman stressin ja tyytyväisyyden määrään vaikuttaa eniten se, miten heidän tiedontarpeensa on saatu tyydytetyksi. Tietoa tulee antaa perheelle sopivassa tahdissa huolehtien siitä, että perhe saa kaiken tarvitsemansa tiedon oikea-aikaisesti. Liiallista tietotulvaa vältetään. (Huomioidaan mm. kuinka uusi tilanne on perheelle, mahdollinen lääkityksen tarve, mahdollinen järkytys).
 
5. Myönteiset, realistiset viestit ja toivon ylläpitäminen

Ensitieto tulee antaa realistisesti, myönteisesti ja toivoa ylläpitäen – ei pahinta mahdollista vaihtoehtoa esittäen. Huomio kiinnitetään ensisijaisesti lapseen ja vasta toissijaisesti vammaan. Henkilöstöä tulee rohkaista tukemaan vanhempien halua iloita lapsestaan. Henkilöstön koulutus voi sisältää esimerkiksi tietoa vammaisuudesta ja vammaisten ihmisten oikeuksista sekä siitä, mitä kaikkea toivo voi merkitä ja millaisella tavalla vanhemmat haluavat tukea toivon ylläpitämiseen. (Toivoa ylläpitävää voi esimerkiksi olla tieto siitä, että tukea ja apua on saatavilla).”

6. Yhteistyö ja suunnitteleminen
Ensitiedon antaminen on pikemminkin prosessi kuin kertaluontoinen tapahtuma. Jotta ensitiedon antaminen voi toteutua suosituksen mukaan, tärkeitä ovat valmistautuminen, suunnitteleminen, yhteistyö ja viestien kulkeminen henkilökunnan kesken. Yhteistyö myös muiden perheen asioita hoitavien viranomaisten ja palveluntarjoajien kanssa on tärkeää.

7. Sitoutuminen suosituksen toteuttamiseen

Jotta ensitietosuositus voi käytännössä toteutua, kaikkien toimipaikan työntekijöiden tulee sitoutua sen noudattamiseen. Johdon sitoutuminen on tärkeää, jotta suosituksen toteuttamiseen voidaan osoittaa tarvittavat resurssit: tilasuunnittelussa otetaan huomioon ensitiedolle soveltuvien tilojen järjestäminen; nimetään vastuuhenkilöt, jotka huolehtivat toimipaikan oman ensitieto-ohjeistuksen laatimisesta ja päivittämisestä (suosituksen pohjalta); laaditaan suunnitelma siitä, miten toimipaikassa valmistaudutaan ja varaudutaan erilaisiin ensitietotilanteisiin.

Suosituksia sovelletaan ensitietotilanteen mukaan. Esimerkiksi:
1. Sairaala / terveyskeskus / vammaispalvelu/ koti
2. Ennen syntymää / synnytyksen yhteydessä / myöhemmin
3. Liikunta- / aisti- / kehitys- / monivammaisuus / autismin kirjo
4. Odottamaton tilanne / epäilyn vahvistuminen arvioinnin ja testien tuloksen


Irlantilainen suositus ensitiedon antamiseen






tiistai 10. maaliskuuta 2015

Parasiitit ja autismi

Tutkijat ovat nyt selvittäneet parasiittien vaikutusta autismikirjon ihmisiin. Kokeessa kymmenelle hyvä tasoiselle autistiselle aikuiselle istutettiin piiskamadon munia.

Käytettyä parasiittia tavataan sioissa, mutta ihmisissä parasiitti ei aiheuta yleensä oireita. Parasiitti sopeutuu ihmiseen, vähetämällä kehon tulehdusvastetta.

Aikaisemmissa kokeissa parasiittia on onnistuneesti käytetty joissakin immuunivasteeseen liittyvissä tulehduksissa, kuten Crohnin tauti. Nyt tutkijat halusivat nähdä, mikä on vaikutus sillä on autismiin.

Tutkimukseen osallistujat saivat 2,500 parsiitin munaa pillerissä kahden viikon välein kolmen kuukauden ajan. Samoille tutkittaville tehtiin myös yhtä pitkä palsebo koe.

Parasiitti muutti autismikirjon ihmisisten käytöstä vähentämällä jääräpäisyyttä, lisäämällä joustavuutta ja sietämään paremmin päivittäisten rutiinien muutoksia. Autistiset ihmiset pitävät kiinni rutiineista ja totutuista tavoista. Tavallisesti odottamattomat tilanteet ovat haasteellisia ja yllättävät muutokset saavat heidät pahoittamaan mielensä ja protestoimaan. Parasiittihoidon ansiosta autismikirjon ihmiset sopeutuivat paremmin uusiin tilanteisiin.

Tutkimus osoitti, että säätelemällä immunijärjestelmää ja tulehdusvastetta saatetaan autismin oireita vähentää.

Näyttää siltä, että lukuisat eri geenit, jotka vaikuttavat tulehdusvasteeseen aiheuttavat autismia. Tälläiset tutkimukset on vasta alussa. On monia tapoja vaikuttaa immuunijärjestelmään ja tätä tietoa voidaan hyväksikäyttää uusia hoitoja suunniteltaessa.

Lähde

Loren Grush  How parasitic worms and hot tubs may treat autism symptoms12.12. 2013 FoxNews.com

Parasiitit auttavat autoimmuunisairauksissa sekä autismissa. Katso
http://www.dailymotion.com/video/x22szf1_infested-living-with-parasites-2014-full-documentary_shortfilms

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Saunasta apua autismiin

On olemassa "hygienia hypoteesi" jonka mukaan maalta kaupunkiin muuttavat ihmiset saavat neuropsykiatrisia oireita, koska vatsalaukun bakteerit ja parasiitit muuttuvat uudessa ympäristössä. Kehon lämpötilaa nostamalla saadaan kehon anti-tulehdusjärjestelmä aktivoitua esimerkiksi saunassa.

Kehitysmaista länteen muuttavien ihmisten lapset saavat usein autismin oireita. Voiko olla, että hygienisessä ympäritössä kehon puolustusjärjestelmältä puutuu vastus ja se yliaktivoituu.

On arveltu, että autismin lisääntymisen syynä on ihmisen yliaktiivinen immuunipuolustusjärjestelmä, joka aiheuttaa tulehdustason nousun.  Tätä teoriaa tukee se, että kolmannes autismikirjon ihmisistä saa kuumeesta helpotusta neuropsykiatrisiin oireisiinsa.

Kun kehon lämpötila nousee, kehon immuunijärjestelmä lähettää anti-tulehdus signaleja, jotka saattavat selittää kuumeen vaikutukset autismikirjon ihmisillä.

Tätä ilmiötä testattiin autismikirjon lapsilla, jotka laitettiin kuumaan kylpyyn puoleksi tunniksi. Tämä auttoi heitä rentoutumaan. Se lievensi stressiä ja tyypilliset autismin oireet vähenivät simiinnähtävästi.



Tutkimuksesta lisää

Loren Grush  How parasitic worms and hot tubs may treat autism symptoms12.12. 2013 FoxNews.com

Dr. Eric Hollander, a professor at Albert Einstein College of Medicine in New York

American College of Neuropsychopharmacology (ACNP) Annual Meeting 2013

Heavenly Heat Sauna for Autism





sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Naistenpäivänä nauttikaamme erilaisuudesta

Rosie King on aina halunnut ehdä maailmasta tasa-arvoisemman ja suvaitsevvaisemman paikan. Hänellä on Asperger, mutta nuorimmilla sisaruksilla on autismi ja kehitysvamma.

Rosie tuli tunnetuksi BBC:n  documentista "My Autism and Me". Rosie kuvittaa työkseen lasten kirjoja. Marraskuussa 2014 Rosie kutsuttiin puhumaan Washingtoniin jossa hän kertoi ‘Kuinka autismi oli vapauttanut hänet’.

Puheessaan Rosie haastoi yleisiä väärinkäsityksiä autismista kertoessaan kuinka autismi oli antanut hänelle rikkaan mielikuvituksen ja kyvyn kommunikoida kahden puhumattoman sisarensa kanssa.

Rosie totesi lopuksi: “Sen sijaan, että rankaisisimme siitä, mikä poikkeaa normaalista, miksemme kannusta ainutlaatuisuutta ja nauti siitä kun joku päästää vapaaksi mielikuvituksensa?”

International Women’s Day 2015: The Women Who Have Inspired Us 

Rosie King: How autism freed me to be myself
Teenager's film on having autism
Why be normal?

Rosie King "My Autism and Me" Wins International Kids Emmy Award

Autistic girl, 12, illustrates mother's book about condition with beautiful drawings of fairies and goblins

The Kings – My Imperfect Family

Katso myös

Assinainen













keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Harry Potterit tekee nuorista suvaitsevampia

Har­ry Pot­te­rin puo­lus­ta­va asen­ne tai­ka­maail­man vä­hem­mis­tö­jä koh­taan tart­tuu, ja J. K. Row­lin­gin kir­ja­sar­jan lu­ke­mi­nen voi teh­dä lap­sis­ta su­vait­se­vam­pia vä­hem­mis­tö­jä koh­taan, ker­too Ita­lias­sa Mo­de­nan ja Reg­gio Emi­lian yli­opis­tos­sa val­mis­tu­nut tut­ki­mus. 

Tut­ki­muk­sen mu­kaan vai­ku­tuk­sen huo­maa nuo­ris­ta, jot­ka ovat ko­ke­neet sa­mas­tu­van­sa Har­ry Pot­te­riin ja hä­nen ys­tä­viin­sä ei­vät­kä Pot­te­rin ark­ki­vi­hol­li­seen Vol­de­mor­tiin.

Kir­ja­sar­jas­sa Vol­de­mort te­kee tiuk­kaa eroa vel­ho- ja jäs­ti­van­hem­pien lap­se­na syn­ty­vien ku­ra­ve­ris­ten ja puh­tai­den vel­ho­su­ku­jen vä­lil­le, mi­tä tut­ki­jat pi­tä­vät "il­mei­se­nä viit­tauk­se­na nat­sis­miin". Li­säk­si Pot­ter ys­tä­vi­neen tör­mää jat­ku­vas­ti maa­hi­siin ja ko­ti­tont­tui­hin, jot­ka on run­not­tu yh­teis­kun­nas­sa mui­ta al­hai­sem­paan ase­maan, ja yrit­tää ajaa hei­dän oi­keuk­siaan.



Tut­ki­mus on il­mes­ty­nyt Jour­nal of App­lied So­cial Psyc­ho­lo­gy -jul­kai­sus­sa ja sii­tä uu­ti­soi The Pa­ci­fic Stan­dard.

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Tasa-arvoa voi oppia nuorten kirjoista

Tut­ki­jat sel­vit­ti­vät 117 ita­lia­lais­lu­kio­lai­sel­ta hei­dän lu­ke­mien­sa Har­ry Pot­ter -kir­jo­jen ja nä­ke­mien­sä elo­ku­vien mää­rää, Har­ry Pot­te­rin ja Vol­de­mor­tin sa­mas­tut­ta­vuut­ta se­kä su­vait­se­vai­suut­ta ho­mo­ja koh­taan. Tu­lok­set oli­vat sa­man­suun­tai­sia.

Äskettäin tut­kit­tiin brit­ti­läis­ten ja italialaisteten opis­ke­li­joi­den Har­ry Pot­te­rei­den lu­ke­mi­sen ja pa­ko­lais­ten su­vait­se­mi­sen yh­teyt­tä. Tu­lok­set oli­vat sa­man­kal­tai­sia.

34 ita­lia­lais­ta vii­des­luok­ka­lais­ta täyt­ti­ ky­se­ly­lo­mak­keen, jo­ka mit­ta­si hei­dän asen­tei­taan maa­han­muut­ta­jia koh­taan. Sen jäl­keen kou­lu­lai­set ta­pa­si­vat tut­ki­jat kuu­den vii­kon ajan ker­ran vii­kos­sa. Puo­let lu­ki ja kes­kus­te­li tut­ki­joi­den kans­sa Har­ry Pot­ter -kir­jo­jen epä­ta­sa-ar­vo­tee­mai­sis­ta osuuk­sis­ta, toi­nen kir­ja­sar­jas­ta yleen­sä.

Tes­ti­jak­son päät­teek­si heil­tä tie­dus­tel­tiin maa­han­muut­ta­ja-asen­tei­ta, suh­det­ta Har­ry Pot­te­riin ja si­tä, ha­lu­si­vat­ko he sa­mas­tua Har­ryyn. He, jot­ka oli­vat kes­kus­tel­leet kir­ja­sar­jan eriar­voi­suus­tee­mois­ta, suh­tau­tui­vat maa­han­muut­ta­jiin aiem­paa su­vait­se­vam­min, tut­ki­mus ker­too.




Tut­ki­mus on il­mes­ty­nyt Jour­nal of App­lied So­cial Psyc­ho­lo­gy -jul­kai­sus­sa ja sii­tä uu­ti­soi The Pa­ci­fic Stan­dard.