ASSIUUTISIA

NYT LUETAAN...

Näytetään tekstit, joissa on tunniste diagnoosi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste diagnoosi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Autismikirjon diagnoosi

Autismikirjon häiriöitä diagnosoidaan oireiden perusteella. Autismi voi toisinaan liittyä muihin neurologisiin sairauksiin, kuten tuberoosiskleroosiin, mutta valtaosalla autistisista henkilöistä muuta neurologista oireyhtymää ei ole.

Diagnosoinnin toteamisen tapa riippuu elämänkaaren vaiheista ja henkilön oireiden tasosta. Pienellä lapsella autismi tyypillisesti diagnosoidaan niin, että ensin on alettu tutkia mahdollista vikaa kuulossa, koska hänen kykynsä vastavuoroiseen kommunikaatioon ei ole normaalilla tasolla.

Kun kuulossa kaikki on kunnossa, lähdetään tutkimaan muita syitä, jolloin päädytään autismin diagnoosiin. Lapsella voi olla oireina myös kielenkehityksen viive tai hän taantuu tai lakkaa puhumasta.

Autistisen henkilön hoidon rationaalisuuden kannalta diagnoosissa on tärkeää tutkia, onko hänellä muita kehityksellisiä neuropsykologisia oireyhtymiä. Kehitykselliset oireyhtymät usein ryvästyvät eli autismin kirjon henkilöillä saattaa olla muun muassa ADHD ja Touretten oireyhtymä.


MediaPlanet: Autismin kirjon potentiaali piilee erilaisessa ajattelussa

perjantai 27. toukokuuta 2016

Perheestä löytyy lastensa paras asiantuntemus

On ihmeellistä, kun vanhempiien ei luoteta lasten neurologisissa ongelmissa, vaan syyllistetään. On kummallista, että vanhemmille annetaan asiantuntemuksen nimissä kasvatusmalleja, joissa kehotetaan väkivaltaan.

Vanhemmat eivät pidä väkivallasta ja pakosta. Ei ole kuitenkaan syytä syyllistää omia vanhempia sen takia, sillä heidän ajattelunsa edustaa oman aikakautensa uskomuksia. Mitä vanhemmat voivat tehdä omalta osaltaosaltaan on panna piste kaikelle pakolle ja väkivallalle.

Toivotaan, että myös ihmiset, jotka työkseen toimivat autististen lasten kanssa ymmärtäisivät, että väkivalta ei hoida ketään, vaan aiheuttaa uusia traumoja. 

torstai 26. toukokuuta 2016

"Mitä syntejä sitä on tultu tehtyä"?

Kysymys on itseasiasssa siitä sopiiko pakko ylipäätään kasvatukseen? En tiedä antaako raamattu tähän asiaan ohjeita. Siitäkin on olemassa monia käännöksiä ja tulkintoja.

Isäni kertoi kuinka hänen äitinsä oli vakavasti sairas ja pelkäsi kuolemaa. Hän kutsui papin paikalle tunnustaakseen syntinsä. Isäni piiloutui sängyn alle. Pappi sitten kysyi:"Mitä syntejä sitä on tultu tehtyä"? - "Eihähän tässä muuta syntiä, kuin olen lapsiani pieksänyt". "Ei se ole mikään synti - vaan hyve". Vastasi pappi:"Ken piiskaa säästää se lastaan vihaa". Isoäitini toipui ja isäni kertoi, että tämän jälkeen hänen yksinhuoltaja äitinsä hakkasi lapsiaan entistä kauheammin.

Eli on kysymys tulkinnoista. On asioita, joissa lasta pitää estää. Mutta tarkoittaako se lapsen hakkaamista? Tarvitseeko lapsi edes läpsäisyä? Omalla lapsellani on kosketushäiriö. Jo pelkkä kosketus tuottaa hänessä kipua. Sanat riittää kieltämään.

Onko teillä kokemusta pakosta - oletteko itse kokeneet, että olisi ollut tarvetta pakon käyttöön kasvatusmenetelmänä?


keskiviikko 25. toukokuuta 2016

"Ken vitsaa säästää se lastaan vihaa"

Tommy Helsten kirjoittaa kadotetusta vanhemmuudesta ja pitää sitä syynä lasten tarkkaavaisuushäiriöihin ja aspergerimaiseen käyttäytymiseen.

Helsten antaa esimerkin: jos lapsi pistää sormen syntymäpäiväkakkuun pitää läpsäistä lasta! Hän on pakon kannattaja lasten kasvatuksessa. Hänen mukaansa "Ken vitsaa säästää se lastaan vihaa" sisältää suuren viisauden ja hyvän kasvatuksen mallin. Neuvotteleva vanhempi on hänen mielestään kaiken ongelman syy. Lasten kanssa ei neuvotella. Vanhempi määrää!

Tätä mallia myös käytetään psykodynaamiseen oppiin nojaavissa laitoksissa, joissa tarkkaavaisuushäiriöisiä lapsia hoidetaan. Myös autistit saavat maistaa pakkoa samoissa laitoksissa, vaikka pakkoa ei pitäisi heidän kasvatuksessa käyttää, vaan nimen omaan pitäisi neuvotella, keskustella ja perustella. Näin myös lapset oppivat oikean tavan toimia. Pakko antaa pakkomallin - keskustelu keskustelumallin (Kerola).

maanantai 16. toukokuuta 2016

Kosto koplauksesta

Yllättäen ilman että asiasta olisi aiemmin keskusteltu, johtaja ja päällikkö esittivät, että työntekijän pitäisi ottaa vastuulleni työkokeilija, jota muut eivät halunneet ottaa vastaan.

Työntekijä suostui, mutta pyysi työnohjausta ja omana aikana koulutusrajoitusten poistoa. Vastauksena oli: “Et voi koplata näitä!”. Johon työntekijä totesi ”Itse olette koplanneet laatimalla sopimuksen, jossa rajoitetaan koulutuksiin osallistumista”. Päällikkö sanoi, että tästä voimme keskustella kahden kesken. Myöhemmin tämä totesi yksityisesti, että kyllä kaikesta voidaan sopia ihan yksityisesti.

Ei kestänyt kuin puolisen tuntia, kun mobiilipiiska suolsi sähköpostia, jossa työntekijää syytettiin liian suurista puhelinlaskuista cc:nä johtajalle. Talvilomalla vastatut soittopyynnyöt liittyivät kuitenkin toimenkuvaan. Niimpä pomon oli lopulta pakko todeta, että että lomalla vastatut soittopyynnöt lujittaa yhteistyöverkostoja, tuo PR:ää ja suotavaa olisi myös lomallakin toivottaa uudet yhteistyökumppanit tervetulleeksi.



lauantai 14. toukokuuta 2016

Kun virtuaalipiiska heiluu

Tähän aikaan vuodesta kaikkien ahkerien lapsien pitäisi uskoa open sanaan. Jos ei uskota, niin tarjolla on nyt uusinta uutta mobiilipiiskaa. Siitä on tullut nyt myös suosittu johtamisen väline. Vaikka välinettä esitellään edullisena, sen käyttö voi tulla yhtä kalliiksi kuin Nokia.

Mobiilipiiskan käyttö on helppoa kun ei tarvita kohdata alaisiaan face to face. Sitä voi käyttää, kun ei luoteta omaan ja alaistensa asiantuntemukseen. Tai kun ei uskalleta kertoa mitä ajatellaan, vaan pakotetaan toinen arvaamaan. Tämä käytäntö johtaa pian siihen, että lupaukset ja sana kärsivät inflaation. Mobiilipiiskan kanssa on helppoa vetäytyä erehtymättömänä ikonina johtajien norsunluutorniin.

Eräs esimies totesi: "Minua motivoi ja kantoi yli vaikeiden online-osamattomuuden aikojen se näky tulevaisuuden työyhteisöistä, joissa ei tulla pärjäämään ilman hyviä online- vuorovaikutustaitoja. Johtajana en halunnut jäädä polkemaan paikalleen, vaan olla etujoukoissa tekemässä proaktiivisesti online-työskentelyn muutosta. Sekään rooli ei ole helppo, mutta on se kuitenkin helpompi rooli kuin olla työyhteisön perässävedettävä ankkuri".



Otala, L. & Ahonen, G. (2005) Työhyvinvointi tuloksentekijänä. 2. uudistettu pai- nos. Helsinki: WSOYpro Oy.)

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Armoviitosilla jää oppimisvaikeudet selvittämättä


Raaseporilaiset mallikoulujen kasvattajat ovat huolestuneita koulujen yhdistämisen kyseenalaisista ”säästöistä”. Koululaisten hyvinvointi on säästötoimien armoilla. Entä mikä on peruskoulussa tehtyjen leikkausten vaikutus koulutustakuuseen suurissa yhdistetyissä oppilaitoksissa?
Koulutustakuu toteutuu hyvin opiskelijoille, jotka ovat olleet tehostetun tuen piirissä jo peruskoulussa. Heidän opintopolkunsa ja tukitarpeensa ovat usein asiantuntijoiden valmiiksi suunnittelemia.
Väliinputoajia ovat peruskoulun armoviitosilla läpäisseet. Useimmat eivät tiedä, mitä heistä tulee isona. Motivaation lisäksi puuttuvat koulunkäynnin perusvalmiudet. Varsinkin hiljainen lapsi jää vaikeuksineen huomaamatta. Vasta ammattikoulun lukiseulassa saattavat selvitä oppimisen vaikeudet. Tähän voivat kietoutua esimerkiksi kuulon tai näön sekä sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmat.

tiistai 10. toukokuuta 2016

Laatua vai säästöjä opetukseen?


Lasketaanko opetuksen tulos lyhytnäköisinä säästöinä vai pitkävaikutteisena laatuna? Eikö oppimistulosten pitäisi ohjata opetuksen suunnittelua?

Ammatillista opetusta keskitetään ruuhka-Suomen suuriin yhdistettyihin oppilaitoksiin, joissa tilat ja henkilöstö eivät riitä, ”tulosta” tehdään vippaskonstein suurentamalla opetusryhmiä ja siirtämällä opiskelijat työelämään ilman opetus- ta ja ohjausta.
Huoli on yhteinen koko opetusalalla. Siirryttäessä pienemmistä yksiköistä suurempiin ja maaseudulta asutuskeskuksiin oppimistulokset heikkenevät monenlaista kallista tukitoimista huolimatta ja nuorten syrjäytyminen lisääntyy. Miksi opiskelijat eivät voi siirtyä ruuhka-Suomesta maaseudulle, jossa opetus on laadukkaampaa ja opiskelijoiden valmistuminen on paremmin turvattu kuin pääkaupunkiseudulla?



keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Diagnoosin asettamisen vaikeus

Autismissa ja autismin kaltaisissa oireissa on kyseessä autismikirjon häiriö. Näitä ovat, mm. High Functioning Autism (HFA), Aspergerin oireyhtymä sekä kehitysvammaisuuteen tai muihin samankaltaisiin sairauksiin liittyvät autistiset häiriöt. Autismikirjon häiriö sisältää erilaiset autismin kirjoon kuuluvat diagnoosit.

Autismi on keskushermoston neurobiologinen kehityshäiriö, johon liittyy monia tekijöitä aivojen synapsien, hermosolujen ja hermosoluverkkojen välisissä yhteyksissä. Leo Kannerin mukaan autistinen yksinäisyys ja pakonomainen tarve samanlaisena toistuviin asioihin olivat lapsuusiän autismin piirteet. Sittemmin autismin käsite on laajentunut autisminspektrin – autismin kirjon – häiriöiksi pervasive developmental disorders = laaja-alaiset kehityshäiriöt, jotka uusimmassa amerikkalisessa DSM-5 tautiluokituksessa kuvataan yleisdiagnoosilla autismikirjon häiriö.

Autismin kirjon alatyypit ovat ICD-10 WHO:n tautiluokituksen mukaan Suomessa:
  • F84 Laaja-alaiset kehityshäiriöt
  • F84.0 Lapsuusiän autismi
  • F84.1 Epätyypillinen autismi
  • F84.2 Rettin oireyhtymä
  • F84.3 Muu lapsuusiän persoonallisuutta hajottava eli disintegratiivinen kehitys­häiriö
  • F84.4 Älylliseen kehitysvammaisuuteen ja kaavamaisiin liikkeisiin liittyvä hyperaktiivisuusoireyhtymä
  • F84.5 Aspergerin oireyhtymä
  • F84.7 Muu lapsuusiän laaja-alainen kehityshäiriö
  • F84.9 Määrittämätön lapsuusiän laaja-alainen kehityshäiriö
Autismi määritellään ja diagnostisoidaan käyttäytymisen perusteella. Autismikirjon häiriön yksilöllisyys ja monimuotoisuus näkyy kommunikaation ja sosiaalisen vuorovaikutuksen piirteiden kirjona eri henkilöillä erilaisina yhdistelminä. Tähän liittyy stereotyyppistä, toistavaa käyttäytymistä, maneereita, totunnaistapoja ja kaavamaista käyttäytymistä. Ajoittain esiintyy vaihtelevaa ali- tai yliherkkyyttä ympäristön ärsykkeille.

Oirekuva vaihtelee henkilöstä toiseen yksilöllisesti ja muuttuu ajankuluessa yksilön kehityksen myötä. Eri lääkärit ovat saattaneet antaa samalle henkilölle hyvin erilaisia diagnooseja. Uudessa DSM-5 luokituksessa onkin luovuttu diagnostisten rajojen asettamisesta sen vaikeuden takia.



Kulomäki T. (1992) Mitä on autismi. Sosiaali- ja terveyshallitus, Helsinki

Moilanen I., Mattila M-L., Lokusa S. ja Kielinen M. (2012) Autismikirjon häiriöt lapsilla ja nuorilla. Duodecim 2012;128(14):1453-62
Gillberg C. (1989) Autism och andta barnpsykoser. Natur och Kultur, Stockholm
Gillberg C. & Hellegren I. (1990) Barn och ungdom psykiatri. Natur och Kultur, Stockholm
Wing L. (1981) Asperger's syndrome: a clinical account. Psychological Medicine11Wing L. (1992) Manifestations of social problems in high-functioning autistic people. In E. Schopler and G.B.Mesibov (toim.) High-Functioning People with Autism. Plenum, New York

perjantai 5. helmikuuta 2016

Isät epäilevät koneistoa, vaikka vika on mielessä

Tutkimusjakson loppukeskustelu käytiin Arvo Ylpön perustamassa sairaalassa. Isäni aikoinaan kertoi, että minut oli viety Ylpölle tutkittavaksi, kun olin pieni. En itse muista tapahtumaa, sillä olin tuolloin todennäköisesti alle kaksivuotias. - Ihan normaali poika tämä on, oli Ylppö todennut*. 

Lasten psykiatrian osaston ylilääkäri antoi pojastamme diagnoosin. Hän oli katsonut, kuinka lapseni oli leikkinyt osaston lattialla siinä missä muutkin lapset. Hän kertoi, että tutkimuksissa oli selvinnyt lapsen älykkyysosamääräksi 70, joka on älyllisen kehitysvamman raja-arvo.  Tämä merkitsi, että lapsella ei olisi tulevaisuutta työelämän vaativimmissa tehtävissä. Lisäksi lapsi kärsi psykoosista.

Ihmettelimme, kuinka  lapsemme voi olla  älyllisesti kehitysvammainen, sillä olihan hän oppinut soittamaan viulua 4-vuotiaana sekä seuraamaan nuotteja ja lukemaan 5-vuotiaana. - Nämä taidot voi kehitysvammainenkin oppia mekaanisesti, totesi ylilääkäri. Tällöin kysyin, eikö kyseessä voinut olla Asperger, sillä lapsen lähisuvussa on neurologisia diagnooseja kuten epilepsia sedällä ja Asperger serkulla. 

Ylilääkäri sulki kategorisesti pois neurologiset oireet: - Ei teitä olisi lähetetty psykiatrian osastolle, mikäli olisi havaittu neurologisia oireita. Kyllä kyse on psykoosista: - Isät epäilevät koneistoa, vaikka vika on mielessä. Kun lapsen isänä edelleenkin sitkeästi epäilin lääkärin kantaa, totesi ylilääkäri lopuksi: - Pidättekö minua hulluna - kyllä se joku toinen täällä on hullu. 

Ylilääkärin mukaan kaikki toivo ei kuitenkaan ole menetetty, sillä on olemassa lasten pitkäaikaisosasto, jossa psykoosi voitaisiin parantaa. Hoito kestäisi kaksi vuotta. 




*) Myöhemmin olen miettinyt oliko minussa  lapsena jotain erikoista. Sen muistan, kuinka olin raivonnut hirveästi, kun en ollut päässyt isäni mukaan matkalle. Seuraava muistoni on huutamassa ja seisomassa maalaissairaalan pinnasängyssä. 

Kun kysyin tapahtumasta äidiltäni myöhemmin, oliko kyseessä hinkuyskä, koska isäni kertoi meidän sairastaneen sen lapsena. Äitini sanoi, se ei ollut hinkuyskä, muttei halunnut kertoa tarkemmin, miksi minut oli viety sairaalaan.

torstai 3. joulukuuta 2015

Lapsen autismi voidaan päätellä pupilleista

Uusimman tutkimuksen mukaan lapsen autismi voidaan päätellä pupillien supistumisesta 92% varmudella. Autistisen lapsen pupillit supistuvat hitaammin kuin verrokilla sen jälkeen kun niitä on ärsytetty valolla.

Washington State University:n tutkijat ovat kehittäneet yksinkertaisen testin autismin diagnoimiseksi. Siinä silmiä valaistaan kynälampulla ja seurataan kuinka nopeasti pupillit reagoivat valoon. Autistisen lapsen silmät reagoivat valoon hitaamin kuin verrokin.



























Eyes may be window into autism. Sheila Hagar, Walla Walla Union-Bulletin 30.11.2015

Pupil response to light could be biomarker for autism Kelly Rae Chi 11.12.2009

Fan X. et al. J. Autism Dev. Disord. 39, 1499-1508 (2009) PubMed

Rubin L.S. J. Nerv. Ment. Dis. 133, 130-142 (1961) Abstract

Anderson C.J. et al. J. Dev. Psychobiol. 51, 207-211 (2009) PubMed

Anderson C.J. et al. J. Clin. Exp. Neuropsychol. 28, 1238-1256 (2006) PubMed

Ming X. et al. Brain Dev. 27, 509-516 (2005) PubMed

lauantai 1. elokuuta 2015

Pitäisikö ammattikasvattajat kasvattaa uudestaan?

Kasvattajan vaikeimpia haasteita on lapsen haastava käytös. Tavallisesti se liittyy uhmaikään ja puperteettiin. Autistisella lapsella haastavaa käytöstä esiintyy muistakin kuin kehitykseen liittyvistä syistä. Mitä tehdä, kun lapsi käyttäytyy haastavasti?

Kotioloissa lapsen kanssa usein opitaan tulemaan toimeen kasvattajan ja lapsen yhteisen kokemuksen myötä kuuntelemalla ja seuraamalla lasta, sekä olemalla herkkä hänen tarpeilleen. Jos lapsen tarpeet pystytään tyydyttämään, myös haastavan käytöksen asettama haaste katoaa, tai suuresti vähentyy.

Laitoksissa ja kouluissa tilanne on toinen. Hoitohenkilökunta ja opettajat vaihtuvat. Jopa lapsen oma opettaja tai tukihenkilö harvoin tuntee lasta yhtä hyvin kuin omat vanhemmat. Myöskään lapsi ei tunne näitä ihmisiä. Tässä on jo perusasetelma, jossa helposti syntyy tilanteita, jotka voivat johtaa haastavaan käytökseen.

Suomessa on laitoksia, joissa noudatetaan ns. auktoritaarista kasvatuskäytäntöä. Tämä ei koske vain koulukoteja, auktoritaarista kasvatusta sovelletaan niin sijaiskodeissa, lastenkodeissa kuin lasten psykiatrisilla osastoilla.

Paikoissa, joissa hoito perustuu pakkoon joudutaan usein tilanteisiin, joissa lapsi pannaan kiinnipitelyyn. Yhteistä näille tilanteille on, että useimmin ne olisi voitu välttää inhimillisin ja joustavin säännöin.

Kiinnipitelyä jopa perustellaan hoitona. Monissa maissa tälläinen hoito on kielletty. Kiinnipito jo sinänsä antaa huonon väkivaltaisen mallin asioiden retkaisuun. Varsinkin aistiherkät autistiset lapset kokevat kiinnipitelyn kidutuksena. Voisiko olla joku muu tapa kasvattaa lasta? Tai pitäisikö ammattikasvattajat kasvattaa uudestaan?

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Mitä uutta DSM-5 diagnoosikäsikirja tarjoaa

Viides versio amerikkalaisesta mielisairauksien diagnostisesta käsikirjasta, DSM-5 julkaistiin toukokuussa 2013. Kuten käsikirjan aikaisemmissakin versioissa ongelmana on ollut käyttäytymiseen perustuvien diagnoosien luotettavuus ja validiteetti.

Kun Amerikan psykiatrinen yhdistys (APA) julkaisi ensimmäisen version  Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders (DSM) vuonna 1952, tarkoituksena oli löytää yleiset ja yhteiset termit kuvaamaan ja luokittelemaan mielisairauksia.

Käsikirjassa näkyy kirjoittajien ahdas kulttuurinen näkemys. Siinä korostuu käyttäytymisen ulkoiset merkit, joita pidetään mielenhäiriöiden oireina. Koska mielenhäiriöiden syyt ovat edelleen epäselviä, niiden syyt jäävät arvailujen varaan.

Käsikirjassa annetaan joitakin aivan uusia diagnooseja kuten pakonomainen hamstraus ja häiritsevä mielialahäiriö. Aiemmin hamstraajat, jotka täyttävät asuntonsa arvottomalla roinalla olisivat saaneet pakko-oireisen häiriön disgnoosin. Häiritsevä mielialahäiriö on tarkoitettu helposti ärsyyntyville, erakoituneille ja raivonpuuskia saaville lapsille, joilla on vaikeuksia säännöstellä tunteitaan.

Uudet diagnoosit on rakennettu lääkkeiden vaikuttavuuden varaan. Jos lääke ei vaikuta diagnoosi on väärä. Diagnoosi tarkentuu lääkkeitä kokeilemalla. Johtaako käsikirjassa toteutettu inhimillisen käyttäytymisen diagnosointi ihmiskulttuurin väistämättömään medikalisaatioon?

Joitakin diagnostisia rajoja on tarkennettu. Aspergerin oireyhtymä on käsikirjan viidennessä versiossa autismikirjon häiriö, jossa diagnoosin rajaa on hieman nostettu. Käsikirjassa on mahdollista diagnosoida vakava masennus jo kaksi viikkoa sen jälkeen, kun läheinen on kuollut. Aiemmin tämä ei ollut mahdollista. 

Mitä DSM-5 tarjoaa
Lähde:
Greenberg G (2013) The Book of Woe: The DSM and the Unmaking of Psychiatry. Blue Rider Press

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Toistuvaa autismin seulontaa suositellaan riskilapsille

Autismidiagnoosin saaneiden lasten nuorempia sisaruksia, joiden autismin riski on kohonnut, pitäisi seuloa sekä yksi- että kaksivuotiaina. Tähän johtopäätökseen on tultu uuden tutkimuksen perusteella.

Kennedy Krieger Institute Center for Autism and Related Disorders -tutkimuslaitoksen tutkijat arvioivat ja testasivat säännöllisesti 125 lasta 14–36 kuukauden ikäisinä määrittääkseen sosiaalisen vuorovaikutuksen ja kommunikaation malleja.

Tutkijat havaitsivat, että joillakin lapsilla, joilla todettiin myöhemmin autismi, ilmeni ensimmäiseen syntymäpäivään mennessä selviä poikkeamia, kun toisilla näitä poikkeamia ilmeni vasta noin kaksivuotiaana. Tutkimus vahvistaa siten aikaisempien takautuvien tutkimusten löydöksiä, jotka ovat perustuneet lasten vanhempien muistoihin ja kotivideoiden analyyseihin.

Kirjoittajien mielestä autismi käsittää oireiden pahenemisen jatkumon, johon liittyy eri lapsilla eri aikaan kolmen ensimmäisen elinvuoden aikana ilmeneviä poikkeamia.





Duodecim / Landa RJ, et al. "Social and Communication Development in Toddlers with Early and Later Diagnosis of Autism Spectrum Disorders," Archives of General Psychiatry (July 2007), Vol. 64, No. 7, pp. 853-64.

maanantai 26. tammikuuta 2015

Kaikenkattavan sosiaalisen konstruktion harha

Konstruktioväitteet eivät siten välttämättä ole kaikkein hienovaraisin käsitteellinen työkalu emansipatorisiksi tarkoitettujen huomioiden muotoiluun. Ihmistieteellisen tiedon takaisinkytkentämekanismit eivät ole katsojan silmässä, eivätkä ne edes rajoitu siihen, mitä tapahtuu ihmisten päiden sisällä.

Ihmistieteellisen tiedon silmukointi on empiirinen yhteiskunnallinen ilmiö, jota tulee tutkia empiirisesti. Silmukoinnin kausaalinen ja siten empiirinen luonne on ensiarvoisen tärkeää pitää mielessä tarkasteltaessa autismin kaltaisia ongelmallisia tapauksia, joissa luokiteltavan ilmiöjoukon taustalla vaikuttaa sosiaalisten ja biologisten tekijöiden sekamelska. Tällaisissa tapauksissa yksinkertainen puhe konstruktiosta on parhaillaankin harhaanjohtavaa ja pahimmassa tapauksessa yksinkertaisesti epätotta.

Autismikirjoon sisältyvien tapauksien kohdalla on selvää, että oireyhtymään liittyy geneettisesti määräytyneitä poikkeamia yksilönkehityksessä. Varsinkin lapsuusiän vaikeiden autismitapauksien sisällyttäminen kaikenkattavan sosiaalisen konstruktion alle on jopa eettisesti epäilyttävää, koska siitä näyttäisi seuraavan todellisuudessa tehottomia interventiosuosituksia ja tarpeetonta vanhempien syyllistämistä.

Lähteet

  • Hacking I.(2009). Mitä sosiaalinen konstruktionismi on? Tampere: Vastapaino. Alkuteos The Social Construction of What. Cambridge: Harvard University Press, 1999.
  • Kuorikoski J. ja Pöyhönen S. (2009) Ihmistieteelliset luokitukset ja sosiaaliset takaisinkytkentämekanismit T&E 4/09 Ihmistieteellisistä luokituksista

lauantai 24. tammikuuta 2015

Kuntoutus kotona vai laitoksessa?

Kuntoutusmenetelmät eroavat mm. oppimisympäristön suhteen; tapahtuuko kuntoutus arkiympäristössä vai laitoksessa.

Esimerkiksi sovellettuun käyttäytymisanalyysiin perustuvissa menetelmissä nähdään, että lapsi tarvitsee erittäin kontrolloidun ja häiriöistä eristetyn, strukturoidun ympäristön oppiakseen viestintätaitoja.

Kun lapsi hallitsee kielelliset taidot kahdenkeskisissä olosuhteissa, taidot pyritään siirtämään muihin ympäristöihin. Luonnollisissa menetelmissä taitoja pyritään harjoittelemaan alusta alkaen sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, lapsen arkiympäristössä, jolloin taitojen erillisestä siirtämistä arkeen ei tarvitse suorittaa.

Arkiympäristössä opittujen taitojen on havaittu kestävimmiltä kuin kliinisissä olosuhteissa opittujen taitojen. Menetelmät eroavat usein myös siinä, miten lapsen vahvuuksia käytetään apuna kuntoutuksessa.

Joissain menetelmissä pyritään hyödyntämään autististen henkilöiden vahvaa näönvaraista hahmottamista käyttämällä eri tilanteissa paljon visuaalista tukea eli kuvia kuten kuvitetut päiväjärjestykset tai kommunikaatiokansiot.

TEACCH:issa Training and Education of Autistic and Related Communication Handicapped Children käytetään yleisesti PECS-menetelmän Picture Exchange Communication System periaatteita kielen kuntoutuksessa.

Lovaasin menetelmässä ja luonnollisissa menetelmissä kuvakoretteja käytetään taas mahdollisimman vähän tai ainoastaan vaihtoehtoisesti silloin, kun puhe ei lähde autistisella lapsella kehittymään.



EIBI= Early Intensive Behavioral Intervention, DTT=Discrete Trial Training, PRT=Pivotal Response Training, TEACCH= Training and Education of Autistic and Related Communication Handicapped Children, DIR=Developmental/Individual-differences/Relationship-based, SCERTS= Social Communication/Emotional Regulation/Transactional Support,  PECS= Picture Exchange Communication System

Lähde: Vastamaa, S (2014): Pivotal Response Training -menetelmän vaikutus autististen lasten kielellisiin taitoihin. Kaksitapaustutkimus. Tampereen yliopisto.

lauantai 10. tammikuuta 2015

Aivokuva voi paljastaa autismikirjon häiriön

Autismikirjon häiriö näkyy aivojen magneettikuvista aktivoimalla koehenkilöitä ajattelemaan vuorovaikutustilanteita.

Tietyt ajatukset aiheuttavat yhteneväisiä reaktioita ihmisten aivoissa. Yhdysvaltalaisen Carnegie Mellon -yliopiston tutkijat ovat osoittaneet, että autistismin kirjon ihmisen aivoissa reaktiot on erilaisia kuin ns. neurotyypillisillä ihmisillä.

Menetelmässä pyydetään tutkittavia kuvittelemaan erilaisia sosiaalisen vuorovaikutuksen tilanteita kuten "suostuttelua", "ihailua" ja "halausta".  Ajatukset aktivoivat neurotyypillisissä aivoissa alueen, joka littyy "itsen" ajatteluun. Autismikirjon häiriössä tämä aivojen takaosassa sijaitseva alue ei aktivoidu. 

Neurotyypilliset tutkittavat samaistuivat ajattelemiinsa käsitteisiin ja kuvittelivat itsensä osana vuorovaikutustilanteita. Autismikirjon ihmiset takastelivat vuorovaikutuksen käsitteitä ukopuolisina eläytymättä kuviteltuihin tilanteisiin.



Autismikirjon häiriöiden diagnoosi on perustunut potilaan käytöksen arviointiin. Tulossa on ojektiivisimpina ja tarkempia pidetyt biologisiin mittauksiin perustuvat diagnoosit, joita tämänkin tutkimuksen perusteella voidaan odottaa.

Menetelmä on laajennettavissa myös muihin neurologisiin tiloihin ja kehityshäiriöihin. Näitä ongelmia ei enää tarvitse arvioida vain vain oireiden, mutta nyt myös aivojen toiminnan perusteella.


Lähde:
http://www.newscientist.com/article/dn26651-hug-brain-test-could-diagnose-disorders-like-autism.html#.VIC1db6P7ak

perjantai 9. tammikuuta 2015

Aspergerissa takaisinkytkentä tiedostamisen kautta

Autismin piiriin kuuluu tapauksia, joissa takaisinkytkentä tieteellisen tiedon ja autistisen henkilön käyttäytymisen välillä voi tapahtua henkilön oman tietoisen reaktion ansiosta. 

Tämä on mahdollista esimerkiksi Aspergerin oireyhtymästä kärsivien tapauksessa. Vaikka vuorovaikutuksen ongelmat ovat tyypillisiä myös Asperger-henkilöille eivät he tyypillisesti ole vahvassa mielessä sosiaalisen todellisuuden, normien ja tiedon ulottumattomissa.

Asperger-henkilöt ymmärtävät itse tilansa ja sitä koskevan tutkimustiedon. Näinpä onkin ymmärrettävää, että monille henkilöille Asperger-diagnoosi on helpotus ja toisille taas aihe psyykkiseen kriisiin (Tani ym. 2004, 693).

Omaa tilaa koskeva tieteellinen tieto voi johtaa joko entistä vahvempaan vetäytymiseen sosiaalisista tilanteista, pyrkimykseen lievittää oireita, tai kenties vain oman tilan ymmärtämiseen ja sen hyväksymiseen luokittelun avulla.

Nämä reaktiot vaikuttavat merkittävästi siihen, millaiseksi kyseisen henkilön käyttäytyminen muokkautuu. On siis kyse takaisinkytkennästä, joka ensisijaisesti tapahtuu henkilön oman tietoisen toiminnan kautta.


Lähteet

  • Hacking I.(2009). Mitä sosiaalinen konstruk- tionismi on? Tampere: Vastapaino. Alkuteos The Social Construction of What. Cambridge: Harvard University Press, 1999. 
  • Kuorikoski J. ja  Pöyhönen S. (2009) Ihmistieteelliset luokitukset ja sosiaaliset takaisinkytkentämekanismit T&E 4/09 Ihmistieteellisistä luokituksista 
  • Tani P. & Nieminen-von Wendt T. & Lindberg N. & von Wendt L. (2004). ”Aspergerin oireyhtymä aikuisiässä.” Duodecim 120, 693–698.

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Neuropsykiatristen häiriöiden syntytekijöiden tunnistaminen

Turun yliopistossa tehdään tutkimusta siitä, mitä riskitekijöitä on eri neuropsykiatrisilla häiriöillä; mitkä tekijät vaikuttavat eri häiriöihin, kuten autismiin, ADHD:hen, pakko-oireisuuteen tai oppimishäiriöihin. 

Tulevaisuudessa on paremmat edellytykset tunnistaa biologisia ja kehityksellisiä tekijöitä. Tieto on perusta ennaltaehkäisylle ja niiden lasten tunnistamiselle, joilla suurin riski. Neuropsykiatristen häiriöiden ehkäisyssä tärkeää on hyvä raskaudenhoito sekä äidin mielenterveyden ja lapsen varhaiskehityksen tukeminen.

Tutkimuksessa käytetyt suomalaisen väestöaineiston seeruminäytteet on otettu raskauden ensimmäisen kolmanneksen loppupuolella ja seurattu aikuisikään. Tämä on mahdollista raskausajan ja varhaiskehityksen riskitekijöitä kattavan väestötiedon ansiosta.



Tutkimustulokset perustuvat FiPS-Sch (Finnish Prenatal Study of Schizophrenia)- ja FiPS-Autism (Finnish Prenatal Study of Autism) -tutkimushankkeisiin, joissa selvitetään keskeisten neuropsykiatristen häiriöiden raskausajan ja lapsen varhaiskehityksen riskitekijöitä. 

 Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksen verkkosivut


lauantai 3. tammikuuta 2015

Raskausajan infektiot altistaa autismikirjon häiriölle

Mikään yksittäinen tekijä ei selitä autismikirjon häiriön puhkeamista: raskausajan infektiot ovat yksi tekijä monien joukossa. 

Perimän yhteys Autismihäiriöiden on todettu. Perinnölliset tekijät voivat aktivoitua ympäristötekijöiden vaikutuksesta. Aivot kehittyvät sikiövaiheesta altistuen ympäristön vaikutuksille monin tavoin.

Varhainen tunnistaminen on tärkeää. Mitä aiemmin autismihäiriön kuntoutus aloitetaan, sitä paremmat ovat tulokset. Autistisen lasten suvussa on neuropsykiatrisia häiriöitä useammin kuin muulla väestöllä.


>> Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksen verkkosivut
Teksti: Pia-Sofia Yrjölä