…Jopa yksinkertaisuus – joka suomalaisittain tuntuu viihtyvän aina parhaiten Hölmölän tyyppisessä naapurikylässä – on nostettu kansainväliseksi ideaaliksi, kun siihen liittyy jalo uhrautuvaisuus ja sankarillinen mieli.
Uskonnolliselle herätystyölle taas yksinkertaiset ovat suorastaan elinehto, sillä he ovat autuaita ja tulevat perimään maan. Jalon yksinkertaisen sankarin esikuva on ollut sukupolvesta toiseen kansallismytologiaamme kuuluva Sven Dufva.
Runebergilla oli silmää ja tajua pistää malliurhojensa joukkoon tämä realistinenkin soturi. Yhdeksän lapsen perheen nuorimmalle Svenille – fennomaanisesti katsoen siis ”hurrille” – ei ollut älyä ”kuin hiukka ripponut”. Työn tekoa eikä iloa älyn vähyys suinkaan haitannut, vaikka menikin ”päin mäntyyn kaikki vaan”.
…Sven Dufvasta – ehkä myös Kullervo Kalevan pojasta – alkaa suomalaisen kylähulluden kirjoihin vienti, osittain jopa hulluuden ylistys.
Hannes Sihvo (1990) Hullu kirjoissa
Julkaistu kirjassa Hullun kirjoissa. Näkökulmia suomalaiseen kylähulluuteen. Toimittaneet Pekka Laaksonen, Ulla Piela ja Pirkko Lahti. SKS, Helsinki 1990
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
Autismia narsismia yhdistää itsekeskeisyys, vaikka muutoin ovatkin toistensa vastakohtia. Narsismi on persoonallisuushäiriö jossa henk...
-
Kehitysvammaisella hyvän elämän objektiivisten reunaehtojen ja tasa-arvon edistäminen tarkoittaa modernissa yhteiskunnassamme perustarpeiden...
-
Toisenlainen näkemys Aspergerin syndroomasta Hanna Jensen Olen seurannut Helsingin Sanomien viime sunnuntaina alkanutta kesku...
-
Amerikassa asperger-diagnoosista on tullut erittäin suosittu ja suurin osa autismin kasvusta johtuu siitä. Asperger on noussut yleisön tieto...
-
Experts report growing phenomenon of women recognising themselves as they research their children’s disorders. A “hidden pool” of women who ...
-
Who am I after all these years?/ Re-post by Gone Wild I grew up in a family in which mental illness was a fact of life. I'm Asperger (a ...
-
Intialaisen Kiran Desain teos Hulabaloo hedelmätarhassa (1999) kuvaa autististista kommunikaatiota itämaisessa kulttuurissa. Intialaisessa y...
-
Autismi sinänsä ei ole älyllinen kehitysvammaisuus. mutta siihen voi liittyä myös kehitysvammaisuutta (developmental disorders), kuten aisti...
-
Tytöt harvemmin saavat autismidiagnoosia, koska tytöillä autismikirjon oireyhtymä on erilainen kuin pojilla. Asperger huomasi tutkimuksiss...
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuntematon assi. Näytä kaikki tekstit

tiistai 9. syyskuuta 2014
tiistai 2. syyskuuta 2014
Hullut kuuluu kyläyhteisöön
Aapelin tarinassa suomalainen kylähulluus ei ole mikään synti. Ilman hulluja elämä olisi todella tylsää. Hulluus kuuluukin olennaisena osana kylän elämään.
”Yhden heistä tunsi jo ensi katsannolla vähämieliseksi, sellaiseksi syntymässään saama puolelle joutuneeksi, jota kansan keskuudessa kutsutaan, niin kuin olen kuullut, seinähulluksi. Ei hulluus ole mikään synti, mutta ei se ole mikään lahjakaan. Mielipuolisuus johtuu vain siitä, että ihmisen nimen ylitse on taivaan kirjoissa vedetty paksu viiva, hänen isänsä pahojen tekojen tähden, mutta ei se senkään takia ole yhdellekään kristitylle soveliasta”.
Kommellusten jälkeen veljekset palaavat matkalta kotiin, Elmeri ”miltei täydellisesti parantuneena eli huomattavasti vähemmän hulluna kuin ennen”. Tähän äkkiparantumiseen on selitys: taitava lääkäri, päälleen putoaminen ja rskastuminen. Puhumaton Elmeri loihe lausumahan: ”Pankaahan akat sauna lämpiämään”.

Hannes Sihvo (1990) Hullu kirjoissa
Julkaistu kirjassa Hullun kirjoissa. Näkökulmia suomalaiseen kylähulluuteen. Toimittaneet Pekka Laaksonen, Ulla Piela ja Pirkko Lahti. SKS, Helsinki 1990
”Yhden heistä tunsi jo ensi katsannolla vähämieliseksi, sellaiseksi syntymässään saama puolelle joutuneeksi, jota kansan keskuudessa kutsutaan, niin kuin olen kuullut, seinähulluksi. Ei hulluus ole mikään synti, mutta ei se ole mikään lahjakaan. Mielipuolisuus johtuu vain siitä, että ihmisen nimen ylitse on taivaan kirjoissa vedetty paksu viiva, hänen isänsä pahojen tekojen tähden, mutta ei se senkään takia ole yhdellekään kristitylle soveliasta”.
Kommellusten jälkeen veljekset palaavat matkalta kotiin, Elmeri ”miltei täydellisesti parantuneena eli huomattavasti vähemmän hulluna kuin ennen”. Tähän äkkiparantumiseen on selitys: taitava lääkäri, päälleen putoaminen ja rskastuminen. Puhumaton Elmeri loihe lausumahan: ”Pankaahan akat sauna lämpiämään”.
Hannes Sihvo (1990) Hullu kirjoissa
Julkaistu kirjassa Hullun kirjoissa. Näkökulmia suomalaiseen kylähulluuteen. Toimittaneet Pekka Laaksonen, Ulla Piela ja Pirkko Lahti. SKS, Helsinki 1990
keskiviikko 20. elokuuta 2014
Tuntematon assi kerjuulla
Savolainen Panta-Pekka kierteli puolisen vuosisataa sitten säännöllisesti omassa piirissään: Juvalla, Sulkavalla, Puumalassa ja kenties muuallakin ja oli sillä alueella hyvin tunnettu.
Mutta mikä oli hänen oikea nimensä ja missä ja milloin oli hän syntynyt, sitä ei kukaan tiennyt. Ulkonäöltään hän oli ollut tummaverinen, matala, paksuntanakka ”jähnikkä” mies, pinnastaan ”ruovin näköinen”, huulet paksut ja nenä vahva.
Luonteeltaan hän oli ollut tasaisen tyyni, ei iloinen eikä surullinen. Talvella hän veti perässään aina samaa kelkkaa, jossa oli mitä kirjavinta tavaraa: vanhaa raudan romua, hevosen kenkiä, rättiä, töppösiä, luudan ja vihdan patoja, ”heittokelloja” s.o. ”hyviä kelloja, mutta ei ollut sisävärkkiä” yms. mikä ei kellekkään muulle kelvannut.
Ylinnä kaiken päällä oli sitten kerjuupussi. Ja Panta-Pekalla itsellään oli jalassa hirveän suuret töppöset, joiden sanottiin painaneen 9 naulaa. Kesällä hän vitsapannoilla sitoi jalaksen alle akselin pyörineen ja sai sitten kärrit, joita vetää jurrasi. Nimensä Panta-Pekka oli saanutkin niistä vitsapannoista, joita hän kaupitteli.
Panta-Pekka, Savo. Hullun kirjoissa. Näkökulmia suomalaiseen kylähulluuteen. Toimittaneet Pekka Laaksonen, Ulla Piela ja Pirkko Lahti. SKS, Helsinki 1990

torstai 14. elokuuta 2014
Ulos laitoksesta
Ennen terveydenhuollon- ja sosiaalihuollon kehittymistä nykysuuntaiseksi ja varsinkin ennen näiden alueiden laitoskeskeistä järjestelmää oli kylähulluja, erikoisia ihmisiä kaikkialla.
Mutta 1950-luvulta lähtien perustettiin Suomeen psykiatriasia sairaalapaikkoja ja kehitysvamma-alan laitopaikkoja enemmän kuin moneen muuhun maahan. Tämän prosessin myötä kylähullut katosivat kaduilta ja raiteilta, koska heidät otettiin kunnalliskoteihin, sairaaloihin ja muihin laitoksiin.
Sen aikainen avohoito- ja huolto on jossain tilanteissa vaikuttanut samaan suuntaan: se puuttui heidän elämäänsä, rajoitti ja muutti heidän käyttäytymistään yhteisössään. 1970-luvulta lähtien on psykiatrinen sairaanhoito ja koko sosiaalitoimen alainen huolto pyrkinyt pois laitoskeskeisyydestä ja avohoidolliseen yhteiskuntaan takaisin kuntouttavaan suuntaan.
Tästä johtuen voimme odottaa erikoisten persoonallisuuksien lisääntyvän uudelleen keskuudessamme. Nähtäväksi jää, millä tavoin he tässä tilanteessa ja uudenlaisen tuen turvin elämänsä saavat sujumaan.
Erik E. Anttinen (1990) Kyläoriginelli ja psykiatria
Julkaistu kirjassa Hullun kirjoissa. Näkökulmia suomalaiseen kylähulluuteen. Toimittaneet Pekka Laaksonen, Ulla Piela ja Pirkko Lahti. SKS, Helsinki 1990
Mutta 1950-luvulta lähtien perustettiin Suomeen psykiatriasia sairaalapaikkoja ja kehitysvamma-alan laitopaikkoja enemmän kuin moneen muuhun maahan. Tämän prosessin myötä kylähullut katosivat kaduilta ja raiteilta, koska heidät otettiin kunnalliskoteihin, sairaaloihin ja muihin laitoksiin.
Sen aikainen avohoito- ja huolto on jossain tilanteissa vaikuttanut samaan suuntaan: se puuttui heidän elämäänsä, rajoitti ja muutti heidän käyttäytymistään yhteisössään. 1970-luvulta lähtien on psykiatrinen sairaanhoito ja koko sosiaalitoimen alainen huolto pyrkinyt pois laitoskeskeisyydestä ja avohoidolliseen yhteiskuntaan takaisin kuntouttavaan suuntaan.
Tästä johtuen voimme odottaa erikoisten persoonallisuuksien lisääntyvän uudelleen keskuudessamme. Nähtäväksi jää, millä tavoin he tässä tilanteessa ja uudenlaisen tuen turvin elämänsä saavat sujumaan.
Erik E. Anttinen (1990) Kyläoriginelli ja psykiatria
Julkaistu kirjassa Hullun kirjoissa. Näkökulmia suomalaiseen kylähulluuteen. Toimittaneet Pekka Laaksonen, Ulla Piela ja Pirkko Lahti. SKS, Helsinki 1990
tiistai 12. elokuuta 2014
Siunattu hulluus
Aapelin tarinassa Siunattu Hulluus (1948) on suomalainen kylähulluus kuvattu aurinkoiselta puoleltaan.
Kehyskertomuksen kertoja on suomalaisen kyläviisaan ruumillstuma, jonka hengenheimolaisia ovat Kiven ja Maiju Lassilan kanttoorit ja oppimestarit. Tämä yläkansakoulunopettaja Horsma kuvaa kuvaa edesmenneen talollisen Joose Rummukaisen kolmea poikaa: Anaa, Vilppusta ja Elmeriä.
Elmerin kohdalla on merkittävintä se seikka, että hän on ”vähäjärkinen”. Varsin epäsavolaisesti ”hän puhuu vain äärimmäisen välttämättömyyden pakottamana ja silloinkin vain muutaman sanan eikä yleensä viihdy ihmisten joukossa, mikä kaikki on niin sanotuille löysäpäille ominaista”.
Jo syntymämerkit ovat olleet oireelliset, kertoo Vilippus veljestään tohtorille, jotta tämä toimittaisi veljensä hullujenhuoneeseen.
Hannes Sihvo (1990) Hullu kirjoissa
Julkaistu kirjassa Hullun kirjoissa. Näkökulmia suomalaiseen kylähulluuteen. Toimittaneet Pekka Laaksonen, Ulla Piela ja Pirkko Lahti. SKS, Helsinki 1990
Kehyskertomuksen kertoja on suomalaisen kyläviisaan ruumillstuma, jonka hengenheimolaisia ovat Kiven ja Maiju Lassilan kanttoorit ja oppimestarit. Tämä yläkansakoulunopettaja Horsma kuvaa kuvaa edesmenneen talollisen Joose Rummukaisen kolmea poikaa: Anaa, Vilppusta ja Elmeriä.
Elmerin kohdalla on merkittävintä se seikka, että hän on ”vähäjärkinen”. Varsin epäsavolaisesti ”hän puhuu vain äärimmäisen välttämättömyyden pakottamana ja silloinkin vain muutaman sanan eikä yleensä viihdy ihmisten joukossa, mikä kaikki on niin sanotuille löysäpäille ominaista”.
Jo syntymämerkit ovat olleet oireelliset, kertoo Vilippus veljestään tohtorille, jotta tämä toimittaisi veljensä hullujenhuoneeseen.
Hannes Sihvo (1990) Hullu kirjoissa
Julkaistu kirjassa Hullun kirjoissa. Näkökulmia suomalaiseen kylähulluuteen. Toimittaneet Pekka Laaksonen, Ulla Piela ja Pirkko Lahti. SKS, Helsinki 1990
sunnuntai 10. elokuuta 2014
Kyläoriginellit
Erikoinen, outo, poikkeava tai mielettömäksi koettu käyttäytymien on lähes kaikissa kulttuureissa välittömästi aiheuttanut tunnepohjaista suhtautumista asianomaiseen.
Uskomukset ja asenteet vanhassa talonpoikaisyhteisössä johtivat siihen, että tuo suhtautuminen oli joko musta tai valkoinen riippuen poikkeavuuden luonteesta eli siitä, koettiinko se yhteisöä vahingoittavaksi tai hyödyttäväksi.
Yleisesti oudon käyttäytymisen ja henkisen poikkeavuuden nähtiin johtuvan siitä, että paha henki oli tunkeutunut asianomaiseen, vallannut ottanut hänet haltuunsa. Myös noituus ja sielunmenetys saattoivat olla syynä, tai sitten poikkeavuuden katsottiin liittyvän sairauteen, joka oli seurausta tabun rikkomuksesta.
Erik E. Anttinen (1990) Kyläoriginelli ja psykiatria
Julkaistu kirjassa Hullun kirjoissa. Näkökulmia suomalaiseen kylähulluuteen. Toimittaneet Pekka Laaksonen, Ulla Piela ja Pirkko Lahti. SKS, Helsinki 1990
Uskomukset ja asenteet vanhassa talonpoikaisyhteisössä johtivat siihen, että tuo suhtautuminen oli joko musta tai valkoinen riippuen poikkeavuuden luonteesta eli siitä, koettiinko se yhteisöä vahingoittavaksi tai hyödyttäväksi.
Yleisesti oudon käyttäytymisen ja henkisen poikkeavuuden nähtiin johtuvan siitä, että paha henki oli tunkeutunut asianomaiseen, vallannut ottanut hänet haltuunsa. Myös noituus ja sielunmenetys saattoivat olla syynä, tai sitten poikkeavuuden katsottiin liittyvän sairauteen, joka oli seurausta tabun rikkomuksesta.
Erik E. Anttinen (1990) Kyläoriginelli ja psykiatria
Julkaistu kirjassa Hullun kirjoissa. Näkökulmia suomalaiseen kylähulluuteen. Toimittaneet Pekka Laaksonen, Ulla Piela ja Pirkko Lahti. SKS, Helsinki 1990
lauantai 9. elokuuta 2014
Jakovan Erika ja Jussa
Jakovan Erikan eli Jakovan Kustaan erikoisuutena oli halu olla nainen. Hän halusi olla ”Jakovan ihana tytär, Erika”.
Hän esiintyi osaksi mieheksi, osittain naiseksi pukeutuneena. Hänellä oli päähuivi, tröijy, ja esiliina, mutta miehen housut ja saappaat. Hän oli hyvillään, jos häntä sanottiin Erikksi, mutta pahoillaan, jos häntä sanottiin Kustaaksi. Erika työskenteli etupäässä hevosten hoitajana.
Kreeta-Stiina Jussa Kolarin Pasmajärvellä tekee vain naisten töitä, kutoo, kehrää ja hoitelee lapsivaimoja. Ääni on Jussalla kuin naisella. Hän pelkäsi ryssiä, niin kuin muutkin naiset.
Akkojen kanssa puhuu, keittää ruokaa. Harjussa oli lehmiä ruokkimassa koko talven. Sontavyöliina vain oli edessä ja toiset miehet sanoivat hänelle: Mitä sinä noita housuja piät, viskaa ne loukhon.
Jakovan Erika, Nummi ja Jussa Kolarista. Hullun kirjoissa. Näkökulmia suomalaiseen kylähulluuteen. Toimittaneet Pekka Laaksonen, Ulla Piela ja Pirkko Lahti. SKS, Helsinki 1990

perjantai 8. elokuuta 2014
Hullun kirjoissa
Kansanperinne ja kaunokirjallisuus todistavat yhteen ääneen, että Suomessa on aina helposti päässyt hullun kirjoihin.
Mutta katoavatko kylähullut suomalaisesta yhteiskunnasta? Tulisiko tätäkin kansankulttuurin lohkoa vaalia? Niin paljon taiteellista lahjakkuutta ja luovaa älykkyyttä tuohon ehtyväksi luonnonvaraksi ymmärrettyyn joukkoon on muun ohella aina mahtunut.
Hullun kirjoissa kerrotaan, että kylähullu ei ole kuka tahansa. Hän on ollut sosiaalisesti tarpeellinen ja merkittävä yksilö yhteisössään. Poikkeavine tapoineen hän on auttanut sovinnaisia ihmisä kestämään arjen paineita. Hän on ollut normien rikkoja, vapauden symbooli, usein legenda jo eläessään. Kylähullu tekee mitä haluaa, muut tekevät minkä voivat.
.jpg)
Hullun kirjoissa. Näkökulmia suomalaiseen kylähulluuteen. Toimittaneet Pekka Laaksonen, Ulla Piela ja Pirkko Lahti. SKS, Helsinki 1990

keskiviikko 6. elokuuta 2014
Hulluuden leima
… Suhtautuminen uusiin hengenilmiöihin sosiaalisella tasolla on mielenkiintoista. Hulluuden leimalla ei selvitä. Koska uuden luominen kuitenkin pohjautuu yleisinhimillisiin ja yhteisiin tarpeisiin, saa se väkisin myös vastakaikua ja ymmärrystä. Keskustelua ja kommunikaatiota syntyy vähitellen.
Tässä vaiheessa sitten yhteisössä vallitsevat tajunnan ja vallan mekanismit alkavat toimia. Kun uusia ilmiöitä ei enää pystytäkään leimaamaan mitättömiksi ja torjumaan, ne yritetään selittää ”sisään” olemassa oleviin järjestelmiin. Tapahtuu eräänlainen ”näennäisadoptointi”.Uskotaan, että kun uusille ilmiöille pystytään antamaan jämäkkä sanallinen selitys, niihin saadaan ote ja ne ovat hallinnassa! Kun entinen kaava ei riitä, tehdään tilalle tai rinnalle uusi, ja niin taas käsitetään – ymmärretään, eikä uusi sillä tavalla ”kiusaa”.
Ilkka Juhani Takalo-Eskola (1990) Hulluuden ulottuvuuksia ja viisauden tunteen riittämättömyydestä
Julkaistu kirjassa Hullun kirjoissa. Näkökulmia suomalaiseen kylähulluuteen. Toimittaneet Pekka Laaksonen, Ulla Piela ja Pirkko Lahti. SKS, Helsinki 1990
tiistai 5. elokuuta 2014
Miksi hulluudelle tarvitaan uusia nimiä?
Kahjo tai hullu koululainen tunnetaan tänä päivänä nimellä Asperger, ADHD, ADD. Aiemmin hän oli kehariksi, apukoululainen, jopa idiootti. Kun tieto ihmisestä ja ympäristöstämme lisääntyy, myös erilaiset ilmiöt saavat uusia selityksiä. Joskus erilaisuus oli olennainen osa yhteisöä ja kaikkia tarvittiin ja jokaiselle löytyi oma tehtävänsä.
Sitten ”tasa-arvon” nimissä koululaitoksen tehtäväksi tuli tasapäistää ikäluokka. Eräänä menetelmänä oli gaussin käyrä, jolle piti mahduttaa koko ihmisen kirjo. Jos ei käyrälle mahtunut, ei myöskään koulussa ollut tilaa. Piti sijoittaa erityisluokkiin ja kouluihin.
Nyt halutaan taas integroida kaikki samaan putkeen. Taustalla on talousajattelu. Erillinen väylä poikkeaville on liian ”kallis”. Keksitään uusi ”tasa-arvo” ja integroidaan myös erilaiset oppilaat samaan luokkaan. Keksitään uusia käsitteitä kuten Autismin kirjo, Asperger, ADHD; ADD, jne, joilla toteuttaa tätä ideaa.
Ilkka Juhani Takalo-Eskola (1990) Hulluuden ulottuvuuksia ja viisauden tunteen riittämättömyydestä
Julkaistu kirjassa Hullun kirjoissa. Näkökulmia suomalaiseen kylähulluuteen. Toimittaneet Pekka Laaksonen, Ulla Piela ja Pirkko Lahti. SKS, Helsinki 1990
Sitten ”tasa-arvon” nimissä koululaitoksen tehtäväksi tuli tasapäistää ikäluokka. Eräänä menetelmänä oli gaussin käyrä, jolle piti mahduttaa koko ihmisen kirjo. Jos ei käyrälle mahtunut, ei myöskään koulussa ollut tilaa. Piti sijoittaa erityisluokkiin ja kouluihin.
Nyt halutaan taas integroida kaikki samaan putkeen. Taustalla on talousajattelu. Erillinen väylä poikkeaville on liian ”kallis”. Keksitään uusi ”tasa-arvo” ja integroidaan myös erilaiset oppilaat samaan luokkaan. Keksitään uusia käsitteitä kuten Autismin kirjo, Asperger, ADHD; ADD, jne, joilla toteuttaa tätä ideaa.
Ilkka Juhani Takalo-Eskola (1990) Hulluuden ulottuvuuksia ja viisauden tunteen riittämättömyydestä
Julkaistu kirjassa Hullun kirjoissa. Näkökulmia suomalaiseen kylähulluuteen. Toimittaneet Pekka Laaksonen, Ulla Piela ja Pirkko Lahti. SKS, Helsinki 1990
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)