ASSIUUTISIA

NYT LUETAAN...

Näytetään tekstit, joissa on tunniste väärä diagnoosi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste väärä diagnoosi. Näytä kaikki tekstit

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Diagnoosin kyseenalaistamisesta tahdonvastaiseen huostaanottoon

Tahdonvastainen psykiatrinen hoito ja huostaanotot nivoutuvat läheisesti yhteen, siten että diagnoosiin tai hoitoon tyytymättömiä vanhempia helposti uhataan huostaanotolla, jos kritiikin esittäminen ei lopu. 

Hoitoyksiköt, joissa uutta autismin kirjoa koskevaa tietoa ei millään oteta vastaan, ovat monien ammattilaisten ja vanhempien tiedossa, mutta niille ei mahdeta mitään. Lääkärit eivät voi julkisesti arvostella toistensa ammatillisia päätöksiä, korkeintaan salaa neuvoa pulaan joutunutta perhettä vaihtamaan asuinpaikkaa. Hoitovirheistäkin on vaikea valittaa. Vanhempien todellisuudentaju asetetaan kyseenalaiseksi, ja tapahtumien ainoa todistaja saattaa olla, yksikön työntekijöiden lisäksi, harhaiseksi epäilty lapsi.
Suomi ei ole ainoa maa, jossa hidas tiedonkulku ja vanhentuneet käytännöt aiheuttavat ongelmia. Englannissa Debbie ja Michael Raleigh turvautuivat julkisuuteen vuonna 2004, kun kaksi heidän lastaan aiottiin ottaa huostaan. 15-vuotias Ben kertoi itse julkisesti, miten hämmentävää lastensuojelun toiminta oli hänen kannaltaan. Samanlaisissa tilanteissa olevien perheiden määrän todettiin olevan kasvussa.

Tunnettu tutkija, professori Simon Baron-Cohen otti myös kantaa väärin kohdeltujen perheiden puolesta. Ruotsissa taas Catharina Granath, Riksförbundet Autismin lakimies, saa ajoittain puheluja pakkohuostaanotoista. Alun perin vapaaehtoinen huostaanotto muuttuu Ruotsissakin tyypillisesti pakoksi, kun vanhemmat leimataan vanhemmuuteen kykenemättömiksi, tai kun he vastustavat hoitoa. Granath arvelee, että keskeinen ongelma on sosiaalityöntekijöiden tiedon puute. Hän on tuonut asiaa esiin keskusteluissa Ruotsin sosiaaliministeriön kanssa.


Autismi-lehti no.3 2007

torstai 19. maaliskuuta 2015

Autismista väärinkäsityksiä lapsen ja perheen tilasta

Mutta mistä nämä ristiriidat saavat alkunsa? Yksi syy on todennäköisesti tiedon puute ongelmien tunnistamisen alkuvaiheessa. 

Lastensuojelun keskusliitto rohkaisee nettisivuillaan ihmisiä tekemään lastensuojeluilmoituksia muiden muassa tällaisin perustein:
”Syitä huolestua lapsen hyvinvoinnista ovat esimerkiksi:
-lapsi on usein ulkona epätavallisina aikoina tai hänen vaatetuksensa ei usein ole säiden mukainen
-lapsen käyttäytyminen on normaalista poikkeavaa, esimerkiksi hyvin vetäytyvää, apaattista tai yliaggressiivista”
Missään ei mainita lapsia, jotka ehkä haluavat sinnikkäästi pitää talvivaatteita juhannukseen asti, vaikka vanhemmat olisivat kuinka osaavia ja välittäviä. Ei mainita, että aistiherkkyyksien takia oudosti pukeutuva lapsi voisi olla myös sosiaalisilta taidoiltaan hitaasti kehittyvä, ja siksi vetäytyvä. Taustalla kummittelee mielikuva perheestä vailla rajoja ja rutiineja.

 Ote Autismi-lehti no.3 2007artikkelista +

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Sisäinen puhe ja sisäinen ääni

Lapset yleensä tiedostavat sisäisen puheensa noin viisi vuotiaina, jolloin he lakkaavat puhumasta ääneen. 

Asperger-lapset eivät tiedosta sisäistä puhetta yhtä varhain ja ääneen puhuminen jatkuu usein nuoruusikään. Kysyttäessä he sanovat, ettei heillä ole sisäistä ääntä eivätkä he käy sisäistä keskustelua ajatellessaan.

Saattaa olla, että vasta nuoruusiässä Asperger-henkilö lopettaa yksinpuhelun ja huomaa ajattelevansa omassa päässään. Tällöin hän saattaa kertoa kuulevansa ääniä ja keskusteluita päässään, mitä voidaan pitiää merkkiniä skitsofreniasta. On tärkeä erottaa toisistaan sisäinen ääni, joka on ajattelun ja ongelmanratkaisun luonnollinen osa, ja skitsofreniaan liityvät kuuloharhat.

Psykoottisessa masennuksessa äänet puhuvat usein suoraan henkilölle, kun taas skitsofreniassa äänet puhuvat yleensä henkilöstä. Autismissa pään sisäiset äänet on yleensä aivan tavallista sisäistä puhetta.




Kirjallisuutta
Attwood T. (2012) Aspergerin oireyhtymä lapsuudesta aikuisuuteen. Kehitysvammaliitto, Helsinki.
Gillberg C. (2000) Autismi ja autismin sukuiset häiriöt lapsilla, nuorilla ja aikuisilla. Hakapaino Oy, Helsinki.

lauantai 27. joulukuuta 2014

Vaihtuuko puheenaihe ja kuuluuko ääniä?

Kun henkilö vaihtaa odottamatta puheenaihetta tai kuulee ääniä, ei sinänä ole skitsofreniaa.

Ongelmat kielen pragmaattisilla alueilla voivat  selittää henkilön taipumuksen vaihtaa yllättäen puheenaihetta, mikä voi olla toisen osapuolen mielestä hämmentävää ja voidaan tulkita todisteeksi skitsofreniaan liittyvistä ajatushäriöistä.

Jos Asperger-henkilö ei keksi mitään sanottavaa, hän saattaa alkaa puhua sellaisesta aiheesta, joka on hinelle tuttu ja josta hän puhuu mieluummin. Kielen pragmaattiseen ja semanttiseen hallintaan liittyy myös kirjaimellisen tulkinnan tekeminen.

Psykiatri saattaa kysyä "Kuuletko ääniä?'. "Kyllä" on oikea vastaus silloin kun kysymys tulkitaan kirjaimellisesti. Tämän vastauksen psykiatri tulkitsee kuitekin kysymykseen sisältyvän diagnostisen tarkoituksen mukaisesti skitsofreniaksi, vaikka konkreettisesti ajatteleva potilas luulee kysymyksessä olevan normaali kuulon tutkimus.























Kirjallisuutta
Attwood T. (2012) Aspergerin oireyhtymä lapsuudesta aikuisuuteen. Kehitysvammaliitto, Helsinki.
Gillberg C. (2000) Autismi ja autismin sukuiset häiriöt lapsilla, nuorilla ja aikuisilla. Hakapaino Oy, Helsinki.