Asperger-aikuiset ajattelevat ääneen ilmeisen tietämättöminä siitä miten hämmentävää tai ärsyftävää tämä voi olla muiden ihmisten mielestä. Aääneen ajattelu on sallittu lapsille, mutta aikuisia yksin puhujia on pidetty hulluina.
Ääneen ajatteleminen voi liittyi ongelmanratkaisemiseen. Jotkut Asperger-nuoret ovat sanoneet, ettähe voivat ajatella paremmin puhumalla itsekseen, tai sitten henkilön on vaikea "erottaa mieltään ja suutaan toisistaan.
Kun kuuntelee puhetta, jolla ei tunnu olevan mitään yhteyttä senhetkisiin sosiaalisiin tilannetekijöhin, huomaa sisallon olevan toisinto päivän keskusteluista ja henkilön yritys ymmärtää eritasoisia merkityssisiltöjä, tai sitten henkilo harjoittelee, mitä hän voisi sanoa jossakin tulevassa tilanteessa.
Yksin ollessaan nuori saattaa puhua ääneen mielikuvitushenkilolle tai -ystäville, eikä välttämättä käy keskustelua kuulemiensa ääniharhojen kanssa, kuten psykiatrit asian helposti tulkitsevat.
Yksinpuheluun moderni viestintäteknologia on tuonut lisäarvona odottamattoman ratkaisun. Yksinpuhelua sallitaan ympäristössämme tänä päivänä paremmin kuin aikaisemmin, sillä on niin tavallista, että ihmiset puhuvat kännykköihinsä eikä toista osapuolta tarvitse olla näkyvissä.
Kirjallisuutta
Attwood T. (2012) Aspergerin oireyhtymä lapsuudesta aikuisuuteen. Kehitysvammaliitto, Helsinki.
Gillberg C. (2000) Autismi ja autismin sukuiset häiriöt lapsilla, nuorilla ja aikuisilla. Hakapaino Oy, Helsinki.
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
Aspergerin oireyhtymä voi olla myös voimavara. 22.01. 2014 klo 20.00 Tukholmalainen kouluttaja Paula Tilli kertoo kokemuksistaan ja selv...
-
Vuonna 1866 englantilainen lääkäri John Langdon Haydon Down (1828-1896) kuvasi ensimmäisenä mongoloidismin, joka tunnetaan nykyisin paremm...
-
DocPointissa nähdään, Tonislav Hristovin LOVE & ENGINEERING, joka kertoo insinöörien yrityksistä löytää elämänsä rakkaus tietee...
-
Tuhansia vuosia paastoaminen on ollut tunnettu hoitokeino. Lääkitään liikalihavuutta, diabetesta ja korkeaa verenpainetta, ja lääkkeiden...
-
Vuonna 1880 tuli Suomessa voimaan keisarillinen asetus, joka määräsi kunnat huolehtimaan köyhien ja kroonisesti mielisairaiden hoidosta pe...
-
Uudessa luokassa useimmat oppilaat oppivat kenenkään kertomatta milloin tunneilla voi kuiskata ja milloin pitää olla aivan hiljaa; kuka opet...
-
Kumpi rikastaa vuorovaikutusta luottamus vai epäily? Pekka Himasen mukaan globaalissa verkostoyhteiskunnassa erilaisten ihmisten yhteen sa...
-
Vaikka autistiset naiset käyvät työssä, ovat parisuhteessa ja hoitavat lapsiaan, ilman asianmukaista diagnoosia ja tukea he joutuvat kamppa...
-
Charles Darwinin (1809-1882) serkku, Sir Francis Galton (1822-1911) keksi termin eugeniikka Englannissa v. 1883. Siinä oli kyse rodunjal...
-
Suomen vanhin psykiatrinen sairaala oli Seilin hospitaali (1623-1962) Nauvossa. Se tunnettiin erityisen huonosta potilaiden kohtelusta....
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ääneen ajattelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ääneen ajattelu. Näytä kaikki tekstit
perjantai 26. joulukuuta 2014
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
