Vaikka autismin kirjon ongelmia ymmärretään tänä päivänä paremmin kuin aikaisemmin, erilaisia tukimuotoja ja koulutusta on kehitetty, arvojen koventuminen on vaikeuttanut autismin kirjon ihmisten selviytymistä nyky yhteiskunnan haasteista.
Vakituisen työsuhteen saamiseen riitti aiemmin että ihminen hankki hyvän koulutuksen. Tämän jälkeen töissä saattoi sinnitellä eläkeikään asti. Nykyisin taas ihmisiä koulutetaan liikaa, joten tutkinto ei takaa enää työllistymistä. Työpaikan saaminen ei myöskään suojaa työttömyydeltä, koska työpaikat ovat monilla aloilla pätkätöitä ja uusien pätkätyöjaksojen saaminen edellyttää usein ns. sosiaalista verkostoitumista eli tiivistä sosiaalista kanssakäymistä muiden ihmisten kanssa. Ei riitä, että olet työllesi omistautunut asiantuntija, vaan sinun pitää olla sellainen henkilö, että muut ihmiset viihtyvät kanssasi.
Tähän asti tutkimuksia on tehty lähinnä nuorten työllistymisestä. Tulokset näyttävät vaihtelevan paljonkin eri kulttuureissa. Japanissa vain viidesosa nuorista autismin kirjon henkilöistä työllistyi (Kobayashi et al., 1992). Yhdysvalloissa eri alueiden varallisuus, palvelutarjonta ja yhteisöllisyys vaihtelevat suuresti. Salt Lake Cityssä ja muilla mormonialueella tehdyssä tutkimuksessa USA:ssa noin puolet nuorista aikuisista oli työllistynyt (Farley et al., 2009). Yhtenä syynä pidettiin sallivampaa suhtautumista poikkeavaan vuorovaikutukseen.
Eräällä Ruotsiin muuttaneella somalialaisella nuorella todettiin autismin kirjon vaikeuksia, joita ilmeni länsimaisessa yhteiskunnassa. Somaliassa ei ollut samoja sosiaalisia vuorovaikutusvaatimuksia kuin lännessä. Somaliassa arvostettiin ihmistä, joka tulee hyvin toimeen eläinten kanssa. Siellä nuori oli toiminut lammaspaimenena (Broberg et al., 2005).
Myös aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että 3 – 25 prosenttia autismin diagnoosin saaneista lapsista oli myöhemmin kehittynyt normaalisti. Tutkimuskirjallisuuden perusteella tehdyt seurantatutkimukset eivät ole olleet kovin vertailukelpoisia, mutta tuore tutkimus on erityisen tarkka.
Tutkittavat jaettiin kolmeen 8 – 21-vuotiaan ryhmään. Autismista “parantuneiden” tutkimusryhmässä oli 34 autismista toipunutta. Pyrittiin varmistamaan, etteivät he alun perin olleet väärin diagnosoituja. Autismista toipuneen henkilön piti nyt olla vapaa autismin oireista ja edellytettiin, että hänellä oli itse hankittuja ystäviä ja kävi normaalissa koulussa ilman henkilökohtaista avustajaa.
Tutkimuksessa käytettiin autismin oireita kartoittavaa testiä. Verrokkiryhmät koostuivat “hyvätasoisten autististien” HFA-ryhmästä ja tyypillisesti kehittyneiden “tavisten” ryhmästä (Fein et al 2013).
Tutkimuksen tulokset olivat rohkaisevia: autismin oireista toipuneet olivat samalla tasolla tyypillisesti kehittyneiden luokkatovereittensa kanssa ja selvisivät hyvätasoisia autisteja paremmin muiden ihmisten kanssa toimimisesta ja käytännöllisistä arjen haasteista.
Tutkija Sally Ozonovin mukaan tulos merkitsee tärkeää vedenjakajaa autismin tutkimuksessa, kun nyt voidaan selvästi osoittaa nuorten mahdollisuus selvitä autismin oireista ja siirtyä normaalisti toimivien joukkoon (Richler 2013).
Kirjallisuutta
Broberg A., Almqvis K., Tjus T. (2005) Kliininen lapsipsykologia. Edita Helsinki
Farley MA, McMahon WM, Fombonne E, Jenson WR, Miller J, Gardner M, et
al. (2009)
Fein Deborah et al (2013) Optimal Outcome in Individuals with History of Autism, Journal of Child Psychiatry, Vol. 54
Kobayashi R, Murata T and Yoshinaga K (1992) A follow-up study of 201
children with autism in Kyushu and Yamaguchi areas, Japan. Journal of
Autism and Developmental Disorders 22(3): 395–411.
Richler Jennifer (2013) Is It Possible to Recover from Autism? Scientific American Mind Vol 24, Nr 3
Julkaistu Puoltaja
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
Aspergerin oireyhtymä voi olla myös voimavara. 22.01. 2014 klo 20.00 Tukholmalainen kouluttaja Paula Tilli kertoo kokemuksistaan ja selv...
-
Vuonna 1866 englantilainen lääkäri John Langdon Haydon Down (1828-1896) kuvasi ensimmäisenä mongoloidismin, joka tunnetaan nykyisin paremm...
-
DocPointissa nähdään, Tonislav Hristovin LOVE & ENGINEERING, joka kertoo insinöörien yrityksistä löytää elämänsä rakkaus tietee...
-
Tuhansia vuosia paastoaminen on ollut tunnettu hoitokeino. Lääkitään liikalihavuutta, diabetesta ja korkeaa verenpainetta, ja lääkkeiden...
-
Vuonna 1880 tuli Suomessa voimaan keisarillinen asetus, joka määräsi kunnat huolehtimaan köyhien ja kroonisesti mielisairaiden hoidosta pe...
-
Uudessa luokassa useimmat oppilaat oppivat kenenkään kertomatta milloin tunneilla voi kuiskata ja milloin pitää olla aivan hiljaa; kuka opet...
-
Kumpi rikastaa vuorovaikutusta luottamus vai epäily? Pekka Himasen mukaan globaalissa verkostoyhteiskunnassa erilaisten ihmisten yhteen sa...
-
Vaikka autistiset naiset käyvät työssä, ovat parisuhteessa ja hoitavat lapsiaan, ilman asianmukaista diagnoosia ja tukea he joutuvat kamppa...
-
Charles Darwinin (1809-1882) serkku, Sir Francis Galton (1822-1911) keksi termin eugeniikka Englannissa v. 1883. Siinä oli kyse rodunjal...
-
Suomen vanhin psykiatrinen sairaala oli Seilin hospitaali (1623-1962) Nauvossa. Se tunnettiin erityisen huonosta potilaiden kohtelusta....
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tukitoimet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tukitoimet. Näytä kaikki tekstit
tiistai 9. joulukuuta 2014
keskiviikko 13. elokuuta 2014
Koululaisille saattaa olla haittaa liian varhaisista diagnooseista
Koululaisille saattaa olla
enemmän haittaa kuin hyötyä neuropsykiatrisista diagnooseista, kuten
Aspergerin oireyhtymästä tai ADHD:sta.
ADHD- ja autismidiagnoosien rajat ovat liukuvia ja liian innokas diagnosointi voi aiheuttaa lapselle haittaa. Pahinta on, jos lapsi eristetään muista ikäisistään erityisryhmään, jossa oppimisvaatimukset ovat matalammat kuin muille lapsille.
Opettajan pitää saada apua muuten kuin saamalla hankalaksi koettu lapsi erityisopetukseen. Tukitoimet pitää käynnistää heti, kun siihen on tarvetta, ei ainoastaan silloin, kun lapsella on diagnoosi.
Asiasta kirjoittaa HS 8.8.2014
ADHD- ja autismidiagnoosien rajat ovat liukuvia ja liian innokas diagnosointi voi aiheuttaa lapselle haittaa. Pahinta on, jos lapsi eristetään muista ikäisistään erityisryhmään, jossa oppimisvaatimukset ovat matalammat kuin muille lapsille.
Opettajan pitää saada apua muuten kuin saamalla hankalaksi koettu lapsi erityisopetukseen. Tukitoimet pitää käynnistää heti, kun siihen on tarvetta, ei ainoastaan silloin, kun lapsella on diagnoosi.
Asiasta kirjoittaa HS 8.8.2014
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

