Valmentajan ja kuntoutujan suhde

Valmentajan ja kuntoutujan suhde lähtee kuntoutujan tarpeista ja rakentuu myönteiselle palautteelle. 

Realistisista tavoitteista ja odotuksista keskustellaan ja niiden pohjalta rakennetaan toimintasuunnitelma. Kuntoutujan itsetuntemus ja itsensä hyväksyntä lisääntyvät, kun kuva itsestä muuttuu myönteisemmäksi. Nämä ovat myös psykoterapioiden ja neuropsykologisen kuntoutuksen elementtejä.

Asperger-nuori voi hyötyä psyykkisestä hoidosta ja tuesta, vaikka oireyhtymää ei ole mahdollista poistaa hoidolla (Nieminen ym. 2000). Työskentelymuoto ja keskustelut sopeutetaan kuntoutujan ominaisuuksiin. Keskusteluissa lähdetään häntä itseään kiinnostavista asioista ja huolenaiheista.

Yleensä kuntoutuja toivoo ongelmiinsa myös konkreettisia neuvoja. Etenkin nuorilla aikuisilla voi esiintyä kausittaisesti levottomuutta, mielialaoireita ja eristäytymistä. Tällöin säännölliset, supportiiviset tapaamiset ovat erityisen tarpeellisia. Tapaamisten avulla voidaan helpottaa psyykkisiä vaikeuksia (Tantam 2000). Osaltaan valmennuskontakti tarjoaa tukea mutta ei korvaa hoitosuhdetta.

Neuropsykiatrisen valmentajan tulisi tietää perusseikat vuorovaikutussuhteen ja oman persoonan merkityksestä asiakastyössä. Kuntoutujien kliinisten erityispiirteiden riittävä tunteminen on tärkeä pohja työskentelylle. Eduksi on myös yleisten psyykkisten rasitus- ja suojatekijöiden tunteminen. Lisäksi tarvitaan tietoa siitä, miten kuntoutuja kohdataan arvostavalla tavalla. Valmentajan on tärkeää saada riittävästi työnohjausta.

Sihvonen J. (2011) Aikuisen Asperger-potilaan neuropsykiatrinen valmennus yksilökuntoutuksena. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2011;127(2):118-25

Asperger-diagnoosi sinänsä ei merkitse hoidon tai kuntoutuksen tarvetta

Pitkäjänteisellä kuntouttavalla neuropsykiatrisen valmennuksen periaatteita hyödyntävällä yksilötyöskentelyllä on mahdollista kehittää aikuisen Asperger-potilaan kokonaistilannetta positiiviseen suuntaan. 

Valmennus ei sulje pois hoito- tai terapiamenetelmien samanaikaista käyttöä. Asperger-problematiikkaan ja sen toimintakyvylle aiheuttamaan haittaan on saatavissa lievitystä vielä aikuisiälläkin, ainakin osassa tapauksista. Tämä on rohkaisevaa.

Tilanteen mukaan tuleekin neuropsykiatrisen tilannekartoituksen jälkeen arvioida kuntoutuksen tarvetta ja edellytyksiä, selvittää motivaation riittävyys ja asettaa realistiset tavoitteet. Toisaalta on tärkeää tiedostaa, että Asperger-diagnoosista ei automaattisesti seuraa hoidon tai kuntoutuksen tarvetta.

Tapauskohtaisesti on huomioitava potilaan yksilölliset psyykkiset voimavarat ja henkilökohtaiset vahvuudet sekä jo olemassa olevat luonnolliset tukiverkot. Osa hakeutuu vertaistuen piiriin, joka voi olla tärkeä kanava oman tilanteen pohdiskelulle.

Parhaimmillaan valmennustyöskentely toimii ehkäisevästi siten, että ongelmien kasautumista estetään tai vähennetään merkittävästi. Neuropsykiatrisia potilaita kohtaavien ammattihenkilöiden on hyvä tuntea valmennustyöskentelyn piirteet, koska kyseiset potilaat hakeutuvat tai ohjautuvat diagnostisiin tutkimuksiin ja kuntoutussuunnitteluun.

Tapauskohtaisesti tulee arvioida kokonaisvaltaisen psyykkisen tuen ja käytännönläheisen elämänhallintaa tukevan työskentelyn tarve ja antaa siitä suosituksia. Ongelmana on se, että kliinisen toiminnan resurssit ovat hajanaiset ja riittämättömät. Psykososiaalinen tuki hakee palvelujärjestelmissä vielä paikkaansa. Lisäksi ala kehittyy koko ajan ja erilaisten terapioiden ja kuntoutusmenetelmien suhde toisiinsa vaatii myös selkiyttämistä.

Neuropsykiatrisen valmennuksen vaikuttavuudesta ei toistaiseksi ole julkaistu seurantaan perustuvia tutkimuksia, mutta subjektiivista hyötyä on tutkimusten mukaan koettu. On arvioitu, että parhaat tulokset saavutetaan, kun valmennus yhdistetään muihin hoitomuotoihin. Ongelmat eivät ehkä kokonaan poistu valmennuksen avulla, mutta niiden kanssa on mahdollista oppia tulemaan paremmin toimeen. Tällä tavalla kykyä selviytyä jokapäiväisistä toimista voidaan tukea oireyhtymän peruspiirteistä huolimatta. Toimintakyvyn pysyminen hyvänä tukee myös psyykkistä hyvinvointia.

Sihvonen J. (2011) Aikuisen Asperger-potilaan neuropsykiatrinen valmennus yksilökuntoutuksena. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2011;127(2):118-25

Neuropsykiatrinen valmennussuhde

Autismin kirjon ihmiset hyötyvät neuropsykiatrian aktiivisesta ja ohjaavasta työskentelyotteesta sekä tiedon antamisesta. 

Kuntoutujan oman reflektiokyvyn varaan ei pidä laskea liikaa. Asioiden on liityttävä kiinteästi kuntoutujan elämään ja hänen kokemiinsa ongelmiin. Näitä alun perin hoitosuhteeseen ajateltuja periaatteita voidaan hyvin pitää myös neuropsykiatriseen valmennustyöskentelyyn soveltuvina.

Valmennus eroaa varsinaisiksi psykoterapioiksi määritellyistä menetelmistä, sillä siinä ei käsitellä syvällisesti mahdollisia psyykkisiä vaikeuksia. Valmennuksen tavoitteet ovat hyvin konkreettisia ja käytännönläheisiä ja valmentajan rooli on aktiivinen.

Valmentaja voi ehdottaa terapeuttia rohkeammin suoria ratkaisuja käytännön pulmiin. Neuropsykiatriseen valmennukseen sisältyy toki myös terapeuttisuutta, vaikka se ei olekaan varsinaisesti terapiaa. Suomalaiset neuropsykiatriset valmentajat ovatkin arvioineet, että työskentelyssä yhdistyy eri terapiasuuntausten menetelmiä osana valmennusta. Valmennusta ei voida rajata pelkästään ongelmien ratkaisuun keskittyväksi, vaan kuntoutujan elämäntilanne huomioidaan kokonaisvaltaisesti.

Psykoterapian ja valmennuksen käytännöissä on yhtäläisyyksiä. Molemmissa on tavoitteena auttaa ongelmien ratkaisemisessa ja omien voimavarojen hyödyntämisessä. Valmennus on siis hakenut aineksia psykoterapeuttisista suuntauksista. Toisaalta esitetyt ajatukset Asperger-psykoterapiasta sisältävät valmennusta lähestyvää käytännöllisyyttä ja motivaatioon keskittymistä.

Sihvonen J. (2011) Aikuisen Asperger-potilaan neuropsykiatrinen valmennus yksilökuntoutuksena. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2011;127(2):118-25

Neuropsykiatrisen valmennuksen menetelmät

Neuropsykiatrisen valmennuksen tavoitteet ovat aina yksilöllisiä ja sovitaan kuntoutujan kanssa yhdessä. 

Kuntoutujaa tuetaan huomioimaan omat oppimisedellytyksensä. Valmentaja tukee aktiivisesti tavoitteiden saavuttamista, antaa palautetta suoriutumisesta ja kannustaa uusien toimintatapojen löytämiseen.

Kuntoutusprosessi alkaa lähtötilanteen neuropsykiatrisella arvioinnilla, motivaation arvioinnilla, tavoitteiden asettelulla, suunnitelman laadinnalla ja kuntoutussopimuksen teolla. Neuropsykiatrisen valmennuksen aikana työskentelyä ja prosessia arvioidaan yhdessä kuntoutujan kanssa.

Valmennuksen jälkeen arvioidaan tavoitteiden toteutumista ja työskentelyä. Tarkentuneiden tavoitteiden mukaisesti valmennusprosessi voi jatkua ja fokusoitua uusiin alueisiin. Valmentaja auttaa kuntoutujaa priorisoimaan tehtäviä ja pilkkomaan niitä sopiviksi kokonaisuuksiksi sekä etsii yhdessä kuntoutujan kanssa onnistumisia ja vahvuuksia (Huoviala 2007).

Neuropsykiatrinen valmennus ei muodosta yhtä tarkasti määritettävää menetelmäkokonaisuutta, vaan tarvittavat keinot määritetään tapauskohtaisesti (Quinn ym. 2001, Jaksa ja Ratey 2008).  Menetelmät voidaan jakaa arvioiviin, strukturoiviin, ohjaaviin, visualisoiviin ja reflektoiviin.

• Arvioivia menetelmiä ovat mm. havainnointi- ja itsearviointilomakkeet sekä haastattelut.
• Strukturoivat menetelmät liittyvät tyypillisesti ajanhallintaan ja erilaiseen suunnitteluun. Niitä ovat mm. kalenterit, päivä- ja toimintajärjestykset ja tehtävälistat. 
• Ohjaavia menetelmiä valmennuksessa ovat kaikki yhdessä tehtävät toimet, joihin liittyy esimerkiksi mallintamista. 
• Visualisoivia menetelmiä hyödynnetään yhdessä strukturoivien menetelmien kanssa, kun strukturoidut toiminnot visualisoidaan kuvien avulla. 
• Reflektoivat menetelmät liittyvät itsearvioinnin, oiretietoisuuden ja minäkuvan kehittymiseen (Huoviala 2007).

Neuropsykiatrisen valmennuksen yksi keskeinen elementti on tiedon jakaminen. Kuntoutuja ja hänen läheisensä tarvitsevat runsaasti tietoa neuropsykiatrisista erityisvaikeuksista ja niiden vaikutuksista jokapäiväiseen elämään.

Sihvonen J. (2011) Aikuisen Asperger-potilaan neuropsykiatrinen valmennus yksilökuntoutuksena. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2011;127(2):118-25

Huoviala AK. Neuropsykiatrinen valmennus - Ohjaustyöhön perustuvan kuntoutusmenetelmän jäsennys. Sosiaalipsykologian Pro gradu -tutkielma. Sosiaalipolitiikan ja sosiaalipsykologian laitos. Kuopio: Kuopion yliopisto 2007.

Jaksa P, Ratey N. Therapy and ADD coaching: similarities, differences, and collaboration [verkkodokumentti]. Nancy A. Ratey 2008. www.nancyratey.com/adhdcoaching/therapy-addcoaching.

Quinn PO, Ratey NA, Maitland TL. Coaching college students with AD/HD: issues & answers. Bethesda, MD: Advantage Books 2001.