”Minun oma lyhykäinen jääkiekkotarinani” (SML, SM-liigaa tarkoittaen lähinnä)
Olen itse aikuinen AS-henkilö Oulusta ja ikäni on 45. Olen syntynyt vuonna 1969.
Turussa vietettiin valtakunnan tasoiset AS-päivät eli AS Empowerment ’14. Olisin halunnut olla siellä mukana ja osin valmentauduinkin sitä varten. Olin kuitenkin kasannut itselleni esteitä sitä suurempia. Ja näin ollen jäi menemättä tuohon mielenkiintoiseen tapahtumaan. Minua kiinnostivat myös mahdolliset TPS:n jääkiekkopelit, joita ei silloin ollut tarjolla yhtään.
En ole ollut pitkään aikaan ennen nykyhetkeä mikään kovin innokas lätkäfani. Muutama ystävä ja heistä eritenkin vertainen sai minut innostumaan jääkiekosta laajemmin. Minä olin kuitenkin hyvin hidas syttymään siihen.
Minulla on kaksi nyt 20-vuotiasta kummipoikaa. He pelasivat molemmat jääkiekkoa 16-vuotiaaksi asti ja sitten lopettivat sen. Kumpikin menestyi, toinen täällä Oulun lähistöllä ja toinen taas vastaavasti Keski-Suomessa Jyväskylän liepeillä. Kummipoikani pelasivat jopa kerran vastakkain.
Toinen heistä oli kiekkoleirillä Tšekissä. Se kuului olevan todella hieno ja mieltä nostattava kokemus. Mieltäni kohensi kovin monesti kummankin pojan pärjääminen kiekossa ja muutoinkin. Minä itse en vielä siltikään ollut kovin kiinnostunut koko kiekonpeluusta. Kouluaikanani olin ollut todella surkea esittäjä siinä, kuten kovin monissa joukkuepeleissä olin ollut sitä muutoinkin.
Autismi- ja Aspergerliiton Ikääntyminen autismin kirjolla-projekti on koonnut yksien kansien väliin kaksikymmentäyksi pienoismuistelmaa, joissa kerrotaan, millaista on ollut elää Aspergerin oireyhtymän kanssa.
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
Aivot väsyvät, kun niitä käyttää. Laita aivot narikkaan tekemällä sunnuntaikävely mielipaikkaasi. Heidi Väärämäki HS Torstai 3...
-
Vuonna 1880 tuli Suomessa voimaan keisarillinen asetus, joka määräsi kunnat huolehtimaan köyhien ja kroonisesti mielisairaiden hoidosta pe...
-
Assi suuttui elokuvan nimestä. Eipä ollut ensimmäinen kerta, kun konkreettinen tulkinta johti väärinkäsityksiin. Ulkopuolinen pitää kummalli...
-
Aspergerin oireyhtymä voi olla myös voimavara. 22.01. 2014 klo 20.00 Tukholmalainen kouluttaja Paula Tilli kertoo kokemuksistaan ja selv...
-
Autistic boy, 11, handcuffed on school bus in Howard Baltimore Sun Howard County school officials are investigating an incident invol...
-
Tony Attwood* on seurannut vuosikymmenten ajan tuhansien Asperger-lasten ja -aikuisten vuorovaikutustaitojen kehittymistä. Seuraavassa on t...
-
Uudessa amerikkalisessa DSM-5 diagnostisessa käsikirjassa Aspergeria ei enää diagnosoida. Asperger kuuluu nyt Autismikirjon häiriöihin**. Al...
-
Jones ja Smith kuvasivat FAS-oireyhtymän v. 1973. Siinä äidin raskaudenaikainen alkoholin käyttö aiheuttaa sikiön kehityshäiriön, mihi...
-
Tuhansia vuosia paastoaminen on ollut tunnettu hoitokeino. Lääkitään liikalihavuutta, diabetesta ja korkeaa verenpainetta, ja lääkkeiden...
-
Tahdosta riippumattoman hoidon mahdollistavia häiriötiloja alaikäisillä ei voida pelkistää luetteloksi vakavista ja ei-vakavista diagnoosei...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti