Pakkosteriloinnit eivät ole loppuneet vieläkään

Pakkosterilointeja tehtiin Suomessa siihen saakka, kun se kiellettiin vuonna 1970. Koska pakkosteriloidut olivat yleensä hyvin nuoria, suunnilleen parikymppisiä, heitä on Suomessa yhä elossa.

Kokonaan sterilointilain kaiut eivät ole poistuneet Suomesta vieläkään. Transihmisen, joka haluaa vahvistaa juridisen sukupuolensa, on edelleen oltava lisääntymiskyvytön.

Sonja Saarikoski HS 3.7.2016

Sterilointi abortin ehtona

Asetus myös määräsi, että aina kun ihminen päästetään pois esimerkiksi mielisairaalasta, arvioidaan samalla, pitäisikö hänet siinä sivussa pakkosteriloida.

Vuoden 1950 lainsäätäjien tavoite onnistui. Suomalaisen pakkosteriloinnin kultakausi osuu 1950–1960-luvuille. Ainakin yli 12 000 ihmistä on joutunut eugeenisen politiikan uhriksi Suomessa, enemmistö uuden lain aikaan. Suurin osa heistä on naisia. Luku sisältää myös ne, jotka ovat saaneet abortin sillä ehdolla, että suostuivat steriloitaviksi.

Sonja Saarikoski HS 3.7.2016

"Vapaaehtoiset sterilisaatiot"

Lähes välittömästi pakkosterilointilain säätämisen jälkeen alkoi arvostelu sen tehottomuudesta. Vuoden 1939 loppuun mennessä oli annettu noin neljäsataa sterilointimääräystä ja seitsemänkymmentä sterilointilupaa. 

Uuden tutkimustiedon mukaan Suomessa oli kuitenkin yli 31 000 ihmistä, joita laki koski. Siksi vuonna 1950 tuli voimaan uusi laki, jonka tavoitteena oli kasvattaa pakkosterilointien määrää.

Uudessa laissa oikeus sterilointialoitteen tekemiseen annettiin kaikille valtion tai kunnan palveluksessa oleville lääkäreille. Valitusoikeus poistettiin. Mahdollisuutta vapaaehtoiseen sterilisaatioon laajennettiin. Vuoden 1950 jälkeen sen saattoi saada eugeenisen syyn lisäksi myös sosiaalisesta syystä, tilanteessa, jossa ihminen ei ”ilmeisesti” ole kykeneväinen huolehtimaan lapsestaan. On mahdollista, että lakia on käytetty esimerkiksi niin, että laitoksesta tai vankilasta pois päästäkseen oli suostuttava ”vapaaehtoisesti steriloitavaksi”.

Vajaakelpoiset lapset

Pitkäniemen sairaala Nokialla antoi mielisairaaloista toisiksi eniten sterilointimääräyksiä vuosina 1935–1970. Laki pakkosterilaatiosta tuli voimaan kesäkuussa 1935. Se antoi Lääkintöhallitukselle oikeuden määrätä ihminen pakkosteriloitavaksi.

Jo vuonna 1929 oli säädetty avioliittolaki, jonka mukaan esimerkiksi epileptikkojen tai kahden kuuromykän avioitumisen ehtona oli heidän steriloimisensa. Vuoden 1935 lain mukaan steriloitavaksi joutui esimerkiksi vajaamielisyyden tai mielisairauden kuten skitsofrenian tai kaksisuuntaisen mielialahäiriön takia. Vajaamielisyyden mittarina lainsäädännössä toimi ”alle 14-vuotiaan älyllinen taso”. Käytännössä mittaustulokset olivat kuitenkin epävarmoja.

Ihminen sai myös itse anoa sterilointilupaa. Se myönnettiin, jos oli aiheellista olettaa, että hän saisi avioliitossaan ”vajaakelpoisia” lapsia.

Sonja Saarikoski HS 3.7.2016

Pakkosterilointilaki

Ensimmäinen pakkosterilointilaki oli hyväksytty Yhdysvaltojen Indianassa vuonna 1907. Sieltä tiedot keskusteluista ja käytännöistä levisivät myös Eurooppaan. 

Parikymmentä vuotta myöhemmin lakeja alkoi tulla voimaan Atlantin tälläkin puolen: Tanskassa vuonna 1929, Saksassa 1933, Ruotsissa ja Norjassa vuonna 1934.

Ja kun Suomessa vihdoin päästiin äänestämään alkuvuodesta 1935, tulos oli konsensusyhteiskunnan riemuvoitto. Sterilointilaki hyväksyttiin selvin luvuin: 144–14. (Kuusi äänesti tyhjää, poissa oli 35.) Monet vastustaneista vastustivat vain muodollisesti: esimerkiksi siksi, että steriloinneilla nähtiin olevan yhteys seksuaalimoraalin höllentymiseen. He saattoivat kannattaa kastrointia, joka vaikuttaa myös seksuaaliseen kykyyn.

Julkisessa keskustelussakin soraääniä kuului niukasti. Kriittisiä puheenvuoroja aiheesta kirjoitti lähinnä Tulenkantajien päätoimittaja Erkki Vala.

Pakkosterilaatiomyönteisen ilmapiirin saattaa selittää paitsi se, etteivät säädetyt lait koskaan koskeneet keskusteluun osallistujia, myös se, että sterilointilain nähtiin olevan osa yleistä hyvinvointivaltion rakennusprojektia. Taustalla oli lama-ajan Euroopan talouskurimus. ”Yhteiskuntaan kelpaamattoman” väestön pakkosteriloinnin arvioitiin laskevan sosiaalikustannuksia merkittävästi.

Sonja Saarikoski HS 3.7.2016

Rotuhygienisesti ala-arvoisten yksilöitten lisäytyminen

Helsingin Sanomissa 19. kesäkuuta 1934 julkaistu artikkeli alkoi näin: ”Kaikissa sivistysmaissa on viime vuosikymmeninä esitetty vaatimuksia siitä, että rikollisten tai muuten rotuhygienisesti ala-arvoisten yksilöitten lisäytyminen olisi saatava ehkäistyksi, ja eräissä maissa onkin jo ryhdytty sitä tarkoittaviin lainsäädäntötoimenpiteisiin".

Myös Suomessa. Sterilointikomitea oli asetettu vuonna 1926 ja mietintö valmistunut kolme vuotta myöhemmin. Sen kanta oli selvä: valtion velvollisuus on perintötekijöiltään huonoksi katsotun, esimerkiksi mielisairaan tai vajaamielisen ihmisaineksen poistaminen. On yhteiskunnan etu, että nämä ihmiset tehdään lisääntymiskelvottomiksi, vaikka he eivät sitä tahtoisi, todettiin. Silti lakia ei ollut vielä kahdeksan vuotta myöhemminkään saatu säädettyä.

Sonja Saarikoski HS 3.7.2016

Sterilointikysymys

Helsingin Sanomat kertoi vuonna 1997 Vieno ja Helka Heikkisestä. Helka oli steriloitu, koska hän sairasti epilepsiaa. Vuoden 1929 avioliittolain mukaan epileptikot eivät saaneet mennä naimisiin ilman sterilaatiota. Miten yhteiskunta voi tehdä kenellekään näin, kysyi Helka jutussa.

Saat olla olemassa, kunhan et lisäänny – Suomessa elää yhä 1960-luvulla pakkosteriloituja ihmisiä
Suomessa pakkosteriloitiin ihmisiä vielä vuonna 1969. Se tarkoittaa, että pakkosteriloituja on yhä elossa. Transihmisiä vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä koskee edelleen.

Sonja Saarikoski HS IHMISET 3.7.2016

Vammaislakien yhdistäminen

EU julisti vuoden 2003 Euroopan vammaisten vuodeksi. Suomessa Vammaisten vuoden teemoiksi valittiin osallisuus ja syrjimättömyys. 

Euroopan Unionin alueella laskettiin olevan yhteensä 37 miljoonaa vammaista. Kehitysvammaisten Tukiliitto perusti eettisen neuvoston pohtimaan kehitysvammaisiin ja heidän perheisiinsä ja samalla yhteiskuntaan kytköksissä olevia eettisiä kysymyksiä.

Neuvoston ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin tri Oiva Antti Mäki. Toimikunnan perustamista oli edeltänyt laaja keskustelu lääketieteellisen sikiödiagnostiikan ja raskauden keskeytysten oikeutuksesta. Myös pakkotoimenpiteiden käyttö kehitysvammahuollossa oli ollut esillä.

Sosiaali- ja terveysministeriö asetti v. 2004 oik. yo Jukka Kumpuvuoren tekemään oikeudellisen esiselvityksen kehitysvamma- ja vammaispalvelulain yhteensovittamisesta. Matti Vanhasen hallitus oli ottanut ohjelmaansa lakien yhdistämisen.

Sonja Saarikoski HS 3.7.2016

Me itse

Toimintakyvyn sosiaalinen ulottuvuus korostui. Samanaikaisesti kehitysvammaisuuteen liittyvä lääketieteellinen tieto ja oireyhtymien kuvaaminen lisääntyivät nopeasti. Internetistä tuli tärkeä väline oireyhtymien mukaisesti järjestäytyneille kansainvälistyville omaisverkostoille.

Kehitysvammaisten ensimmäinen oma rekisteröity yhdistys, Me Itse-yhdistys, perustettiin helmikuussa 1999. Järjestön ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Ulla Topi. Amerikkalaisen Stanley Jablonskin epämuodostumakehitysvammatietokanta Multiple Congenital Anomaly/Mental Retardation Syndromes aloitti internet-palveluna..

Kehitysvamma-alan internet-portaali avattiin toukokuussa 2001. Se sai nimekseen ensin Iloinen piika ja sittemmin Verneri.
Sonja Saarikoski HS 3.7.2016

Onko vaihtoehtoja pakon käyttöön?

Onko sitten vaihtoehtoja pakon käyttöön? Monissa maissa kiinnipito hoidollisista syistä on kielletty. Miten selvitä laitoksissa ilman voimankäyttöä? Englannissa on kehitetty funktionaalisen kasvatuksen vaihtoehto. 

Miten se toimii? Eikö häiriökäyttäytymisestä pidä rangaista. Eikö lapset saa väärän signaalin joka johtaa siihen mistä Hellsten varoittaa häiriökäyttäytymisen palkitsemiseseen. Seuraamukseton hoito alkaa siitä, että luodaan ympäristö, jossa ei  tarvita pakkoa lapsen tarpeiden täyttämiseen.


Mitä tehdä, jos kaikesta huolimatta tulee tilanne, jossa hoidollisista tuntuu tarpeelliselta pakottaa niskuroiva lapsi mukaan toimintaan. Auktoriteettisessa kasvatuksessa ei mennä mukaan lapsen oikkuihin, vaan pakotetaan lapsi mukaan toimintaan. Jos hän ei tule esimerkiksi mukaan diskoiltaan, otetaan kädestä ja vedetään. Jos hän rimpuilee, otetaan apuvoimia. Lopulta päädytään kiinnipitelyyn. Mukava diskoilta menee sitten kiinnipidon merkeissä. Tämä  kuvio saattaa toistua viikosta toiseen.


Huomaamme, että pakko ei tuottanut toivottua tulosta. Aiheutti vaan uuden ahdistuksen aiheen. Seuraamuksettomassa hoidossa ei hyväksytä ilman muuta, että lapsi ei halua osallistua diskoiltaan, vaan selvitetään mistä se johtuu. Saattaa olla, että lapsi on herkkä kirkkaille välkkyville valoille tai koville äänille. Tällöin täytyy joko luopua diskoilloista hänen kohdallaan, tai muuttaa diskoillan valaistusta ja äänen kovuutta. Jos ei mitään selkeää syytä huomata, muistetaan kutsua lapsi kärsivällisesti mukaan, mutta hyväksytään lapsen valinta. Voidaan myös järjestää vaihtoehtoista ohjelmaa hänelle. Seuraamuksettomassa hoidossa ei siis synny kiinnipitotilannetta. Seuraamukseton hoito on siis joustavaa ja väkivallatonta ja opettaa lapsellekin väkivallattoman tavan hoitaa ongelmat.


Jos kaikesta huolimatta tarvitaan joskus pakkoa valmistaudutaan siihen huolella. Kiinnipitoa tarvitaan periaatteessa vain silloin kun lapsen tai läheisen henki on uhattuna. Nämä tilanteet seuraamuksettomassa hoidossa ovat erittäin harvinaisia, sillä pakkotilanteet ovat pakottomassa ympäristössä äärimmäisen harvinaisia. Auktoriteettisen kasvatuksen kannattajat kutsuvat tätä näkemystä utopiaksi, mutta todellakin käytännön esimerkkejä löytyy mm. Englannista ja Norjasta.



Kirjallisuutta
Argyle (1988) Social Interaction. Methuen, London
Baron-Cohen, (1995) Mindblindness: an Essay on Autism and theory of Mind, MIT Press, london
Clarke, D. J. (1995) Physical treatments.Teoksessa S.G. Read (Toim.) Clinical Learning Disability Psychiatry, Saunders, London
Clarke, D. J. (1999) Bioligical aspects of challenging behaviour. Teoksessa J. Porter (toim.) Challenging Behaviour and Learning Difficulties, Module 11. The University of Birmingham, Birmingham:
Clements, J.& Zarkowska, E. (2000) Behavioural Concerns ans Autistic Sprctrum Disorders Jessica Kingsley, London
Helsten Tommy (2001) Vanhemmuus vastuullista vallankäyttöä. Gummerus Jyväskylä
Jones G, (2002) Educational Provision for Children with Autism and Asperger Syndrome
McDonnell,A.A. & Sturmey, P. (1993) Managing violent and agressive behaviour: towards better practice. teoksessa Jones & C.B. Eayrs (toim.) Challenging Behaviour and Intellectual Disability: A  Psychological Perpective. Bild, Avon
Morgan H. (toim.) (2000) Understanding and Working with the Continuum of Need, Unit 6: Challenging Behaviour, The University of Birmingham, Birmingham.
Samson, D. & McDonnel  A.A.(1990) Funktional analysis and challenging behaviours. Behavioural Psychotherapy, 18, 259-271.
Zarkowska, E. & Clements J. (1994) Problem Behaviour in People with severe Learning Disabilities, Coom Helm London

Asperger-lapsi psykiatrisessa osastohoidossa II

Kasvatusmalli on kuin suoraan armeijasta, jossa alokkaat pannan toisiaan vastaan. Tämä pelottaa,  vaikka lapsi näyttää sopeutuneen osastolle ja osaavan pitää puoliaan. 

Todellakin olisi jo korkea aika päästä pois osastolta, jossa koko perhettä kidutetaan kaikenlaisin pakkomenetelmin. Uusin pakko on se, että meitä vanhempia yritetään pakottaa tapaamisiin R&J:n kanssa, vaikka olen selväsanaisesti pyytänyt keskustelukokoonpanon muutosta.

Soitin ylilääkärille ensimmäisen kerran vuosi sitten, kun en ymmärtänyt hoitomenetelmiä. Tämän seurauksena tulivat vierailurajoitukset, joilla pyrittiin erottamaan vanhemmat toisistaan vierailujen aikana.

Vain toinen vanhemmista saa vierailla. Vain tunnin viikossa. Lisäksi vierailut piti ilmoittaa etukäteen, ja kertoa kuka tulee. Jos sovittu vanhempi ei pääse tulemaan, ei myöskään toinen vanhemmista saa tulla. "Me kyllä autamme lasta kestämään pettymyksen" totesi J. Tämmöistä diktatuuria emme ole kuitenkaan noudattaneet.

Laitostaminen hoitona

Aiemmin autistisen oireyhtymän ennustetta on pidetty huonona ja lapsia vaikeasti hoidettavina. Tämä on johtunut siitä, että he eivät olleet saaneet asianmukaista kuntoutusta. 

Lähes ainoaa hoitoa on ollut laitostaminen, psykoterapia ja psyykelääkitys. Laitos- ja sijaisperhehoito on perustunut siihen, että uskottiin tunneköyhien "jääkaappivanhempien" ja vinoutuneen äiti - lapsi -suhteen aiheuttavan lapsen autistiset oireet.

Uusimmat tutkimukset ovat kumminkin osoittaneet autismin geneettisen perustan ja vapauttaneet vanhemmat syyllisyyden taakasta. Tästä huolimatta Suomesta löytyy hoitopaikkoja ja laitoksia joissa ”20-vuoden kokemuksella” elää edelleenkin vanhat uskomukset autististen oireitten syistä ja hoidosta.

Lasten psykiatrian osastolla lahjakas lapsemme, joka osasi lukea ja laskea jo ennen kouluikää, diagnosoitiin vaikeasti kehitysvammaiseksi nimikkeenä oli ”laaja-alainen kehityshäiriö” Hoidoksi määrättiin psykodynaaminen analyyttinen pitkäaikainen intensiivihoito. Ennuste oli vähintään kaksi vuotta sairaalakoulussa ja sitten nivelvaihe sairaalakoulun yläasteelle.

Kun kysyimme, eikö ole avohoitoa, vastattiin, että muuta hoitoa ei ole. Epäilimme aspergeria, mutta sitä pidettiin ”muotidiagnoosina” eikä haluttu tutkia. Neurologisiin tutkimuksiin suostuttiin vasta kun kieltäydyimme jatkamasta ”hoitoa”, jossa kiinnipitotilanteet ja eristys toistuivat viikoittain ja kotikäynnille saatiin mustelmilla oleva lapsi. Neurologin tutkimuksissa diagnoosiksi varmistui lopulta asperger, joka kuuluu autistismin spektrin oireyhtymiin.