ASSIUUTISIA

NYT LUETAAN...

Näytetään tekstit, joissa on tunniste vammaisliike. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vammaisliike. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Maan heikoimmat laman maksumiehiksi

Ihmetyttää miksi laman maksumiehiksi on pistetty maan heikoin väestönosa. Tiettävästi aiemmin yhtäkään väestön osaa ei ole kohdeltu näin syrjivästi ja elämää heikentäen kuin vammaiset.

Vammaisten toimeentulon vaarantaminen ja syrjintä on mittavaa ja järjestelmällistä. Näitä on
- palvelumaksujen korotukset
- lääkekulukorvauksien vähennykset
- kiinteistöverojen korotukset
- sähkö- ja lämmityspolttoaineverojen nostot
- sairaiden taksimatkakorvausten vähennykset
- vammaisten hoidon henkilöstömäärien pienentäminen
- kansaneläkkeiden tasokorotusten jäädytys
- eläkeläisten asumistuen muuttaminen yleiseksi asumistueksi huomioimatta vammaisten tarpeita

Syrjintää on myös parannusten osalta, sillä ansiotulojen verovähennys ei koske eläkkeen saajia.

Yhteiskuntasopimuksella kiristäminen koskee myös vammaisia. Työeläkkeiden indeksitarkistukset uhataan puolittaa vuosina 2018 ja 2019.

Nämä kaikki syrjivät toimenpiteet kohdistuvat erityisesti vammaisiin. Sen sijaan, että sovittu ja välttämätön kansaneläkkeiden tasokorotus olisi toteutettu, se jäädytetään vuodeksi 2016.


perjantai 20. helmikuuta 2015

Erityiset ihmiset ilman diagnoosia

Se miten diagnoosista kerrotaan koskettaa meitä kaikkia. Aika moni Asperger-ihmisistä ja lapstkin on perättömästi leimattu kehitysvammaiseksi. Emme kuitenkaan keskustele diagnoosin vaan ihmisen kanssa.

Monesti vammaisuus-diagnoosin saaminen vaikuttaa kuin tyrmäystipat. Eikö samaa asiaa voisi sanoa myös toisin. Eivät vanhemmat kutsu lapsiaan kehitysvammaisiksi, vaan ”erityisiksi". Lakikaan ei salli käyttää diagnooseja puheessa. Kun puhutaan ihmisen diagnooseista tietoturva kieltää käyttämästä diagnoosiin liittyvää ilmaisua, ellei ihminen itse sitä sitten käytä.

Opiskelijat erityisoppilaitoksessakin voivat julmasti käyttää vammaisuutta aseena ja kutsua toveriaan tai jopa opettajaansa kehitysvammaiseksi autistiksi päästäkseen tästä eroon. "Emme halua työskennellä keharien kanssa! Se antaa huonon kuvan opetuksen tasosta” .

Kielenkäytössäkin kysymys on vuorovaikutuksesta. Hiljaisen eleviestinnän lisäksi siihen kuuluu myös millaista sanastoa käytämme. Sanasto luo mielikuvia. Yleinen negatiivinen kielikuva autismista tai kehitysvammaisuudesta ei vastaa todellisuutta. Mieluummin vammaisuudesta ja vammaisista puhuttaessa pitäisi käyttää sanaa ihminen.

Arjessa pitää käyttää ns "poliittisesti korrektia sanastoa" ettemme loukkaisi ketään. Sana erityinen sopii kaikille. Se yhdistää kaikkia diagnooseja. Kehari, autisti, asperger, kehitysvammainen sanojen sijasta olisi fiksumpaa käyttää sanaa erityinen. Poliittisesti korrekti kieli luo positiivisia mielikuvia.


Negatiivisten kielikuvien asemasta asperger-asiantuntijat puhuvatkin mieleluummin vahvuuksista (Barron-Cohen ja  Attwood).


lauantai 7. helmikuuta 2015

Yhteinen pianomme

Voidaan siis nähdä vammainen ihminen potilaana, asiakkaana tai ihan vain ihmisenä, vieläpä osallistuvana ja aktiivisena ihmisenä. Ei ole epäselvää siitä, minkä näistä valitsevat tämän päivän vammaistyön ammattilaiset. Ja niin valitsee myös vammaisliike, vieläpä globaalisti. Nothing about us without us, toteaa Merja Heikkonen blogissaan.

Hienoa, että Merja on virittänyt yhteistä pianoamme niin, että kaikille koskettimille on käyttöä ja syntyy ihana yhteinen sävel. Jostakin kumman syystä me vammaiset olemme harvinaisen eripuraista joukkoa. Jos halutamme ylläpitää sitä mitä on saavutettu ja kehittää erilaisen ihmisen tasa-arvoa lainaus on osuva: "Jos näkemys todellisuudesta on yhteinen, on siitä hyvä jatkaa".

Kaikki vammaisjärjestöt yhdessä siis vaatimaan ettei ihmisen tasa-arvoa, liikkumista ja palvelujen saavutettavuutta heikennetä. Lähtökohdaksi sopii hyvin Merjan kiteyttämät viisi avainkysymystä:
  • Koulutus
  • Vuorovaikutus
  • Osaaminen
  • Ihmisoikeudet
  • Yhteiset tavoitteet
Usein unohdetaan, että vamma suodattaa kohinan. Aina se ei ole puute vaan vahvuus: "Merja hyvä, oletko huomannut, että Afrikasta tulee muuten paljon hyviä juoksijoita". Ja näkövammaisista tulee hyviä pianonvirittäjiä. Yhteisestä sävelestä me kaikki ihmiset voimme nauttia.



Merja Heikkonen: Muu­tos edel­lyt­tää jaet­tua nä­ke­mys­tä to­del­li­suu­des­ta. Blogi 12.1.2015