Oppimisvaikeuksista kärsineet autistit saavuttivat aikuisina tyypillisesti yhteiskunnallisesti korkeita asemia, koska pystyivät hyödyntämään erityislahjojaan. Esimerkiksi Fritz V. ryhtyi opiskelemaan tähtitiedettä ja havaitsi jo yliopisto-opintojensa alkupuolella Newtonin laskelmissa piilleen virheen. Hänestä tuli myöhemmin astronomian professori.
Hans Aspergerissa oli myös itsessään hänen mukaansa sittemmin nimetyn oireyhtymän piirteitä. Hansia kuvattiin etäiseksi ja yksinäiseksi lapseksi, joka viihtyi hyvin itsekseen ja jolla ei ollut ystäviä. Hän oli myös motorisesti kömpelö. Asperger oli kielellisesti lahjakas ja oli äärimmäisen kiinnostunut saksan kielestä ja kirjallisuudesta ja erityisesti itävaltalaisesta runoilijasta Franz Grillparzerista. Aspergerilla oli tapana siteerata Grillparzerin runoja jo lapsena luokkatovereilleen, vaikka he eivät osoittaneet kiinnostusta kyseistä aihetta kohtaan.
Aspergerin aikuinen tytär luonnehti "oudoksi" isänsä saksan kieltä kohtaan osoittamaa intensiivistä kiinnostusta sekä tämän tapaa viljellä puheessaan jatkuvasti sitaatteja. Perhepiirissä Asperger oli etäinen ja hiljainen ihminen. Hänen laajan kirjallisen tuotantonsa yleisimmät aiheet olivat Aspergerin syndrooma ja kuolema.
http://tyrmistynyt.info/q/229n0jd3oncxsjfq.html
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
Autismia narsismia yhdistää itsekeskeisyys, vaikka muutoin ovatkin toistensa vastakohtia. Narsismi on persoonallisuushäiriö jossa henk...
-
Kehitysvammaisella hyvän elämän objektiivisten reunaehtojen ja tasa-arvon edistäminen tarkoittaa modernissa yhteiskunnassamme perustarpeiden...
-
Toisenlainen näkemys Aspergerin syndroomasta Hanna Jensen Olen seurannut Helsingin Sanomien viime sunnuntaina alkanutta kesku...
-
Amerikassa asperger-diagnoosista on tullut erittäin suosittu ja suurin osa autismin kasvusta johtuu siitä. Asperger on noussut yleisön tieto...
-
Experts report growing phenomenon of women recognising themselves as they research their children’s disorders. A “hidden pool” of women who ...
-
Who am I after all these years?/ Re-post by Gone Wild I grew up in a family in which mental illness was a fact of life. I'm Asperger (a ...
-
Intialaisen Kiran Desain teos Hulabaloo hedelmätarhassa (1999) kuvaa autististista kommunikaatiota itämaisessa kulttuurissa. Intialaisessa y...
-
Autismi sinänsä ei ole älyllinen kehitysvammaisuus. mutta siihen voi liittyä myös kehitysvammaisuutta (developmental disorders), kuten aisti...
-
Tytöt harvemmin saavat autismidiagnoosia, koska tytöillä autismikirjon oireyhtymä on erilainen kuin pojilla. Asperger huomasi tutkimuksiss...
Näytetään tekstit, joissa on tunniste (AS). Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste (AS). Näytä kaikki tekstit
maanantai 23. marraskuuta 2015
keskiviikko 4. marraskuuta 2015
Minun tarinani maanvaiva
Minä sain diagnoosin 16-vuotiaana. Kun minulle se sanottiin, kävelin kotiin 52 kilometriä, hain adoptiovanhempieni viinakaapista pullon kossua ja pakkasin reppuni ja lähdin tunturiin juomaan.
Minulla oli vielä silloin Down-serkku, lähes saman- ikäinen. Jotenkin minä luulin, että minä olen nyt kuin hän. En ollut ikinä kuullut Asperger-sanaa. Autismin tiesin, koska kävin serkkuni kanssa hänen jutuissaan ja siellä oli aika heikkotasoisia autistisia. Että sellainen minäkin sitten loppujen lopuksi olen, koska sain diagnoosin.
Minulla oli sitten ennen jo vuosia mennyt kaikki asiat päin mäntyä. Isän kuoleman jälkeen meni oikeastaan koko perhe sekaisin. Minut sijoitettiin eri paikkoihin, sitten tulin kotiin ja taas kohta uuteen paikkaan. Missään koulussa minua ei kauan katsottu. Opiskelin pääasiassa kotona ja kävin vain koulussa kokeissa ja tenteissä. Äitini kuoli vähän ennen diagnoosia ja minut adoptoitiin tuttuun perheeseen.
...jatkuu
Autismi- ja Aspergerliiton Ikääntyminen autismin kirjolla -projekti on koonnut yksien kansien väliin kaksikymmentäyksi pienoismuistelmaa Minun tarinani - kertomuksia autismin kirjolta, joissa kerrotaan, millaista on ollut elää Aspergerin oireyhtymän kanssa. Tarinat ovat eri ikäisten autismin kirjon ihmisten tai heidän omaistensa kirjoittamia ja kirja on kuvitettu kuvataiteilija Tuuli Aution vesiväritöillä. Kirjan voi tilata itselleen tai edustamalleen organisaatiolle.

torstai 30. heinäkuuta 2015
Aspergeria ei diagnosoida uusimman DSM-5 luokituksen mukaan
Uudessa amerikkalisessa DSM-5 diagnostisessa käsikirjassa Aspergeria ei enää diagnosoida. Asperger kuuluu nyt Autismikirjon häiriöihin**. Alla uudet diagnoosikriteerit.
DSM-5:n autismin diagnoosissa pääkohtien A, B, C ja D tulee täyttyä. Aspergeria ei diagnosoida*.
DSM-5:n autismin diagnoosissa pääkohtien A, B, C ja D tulee täyttyä. Aspergeria ei diagnosoida*.
A. Laaja-alaiset puutteet sosiaalisessa kommunikaatiossaja sosiaalisessa kanssakiymisessä eri osa-alueilla; puutteet eivät johdu yleisestä kehitysvävästymiistä. Alla lueteltujen kolmen kohdan tulee ilmetä:
1. Puutteita sosiaalis-emotionaalisessa vastavuoroisuudessa. Puutteet voivat ilmetä poikkeavana sosiaalisena kykynä lähestyä toisia ja epäonnistumisena ylläpitää normaalia vastavuoroista keskustelua. Puutteet voivat myös näkyä heikentyneenä kykynä jakaa tunteita, mielenkiinnon kohteita, emootioita ja vasteita. Puutteet voivat ilmetä jopa sosiaaliseen vuorovaikutukseen liittyvien aloitteiden täydellisenä puuttumisena.
2. Puutteita non-verbaalissa kommunikatiivisessa käyttäytymisessä sosiaalisen vuorovaikutuksen alueella: Puutteet voivat vaihdella verbaalin ja non-verbaalin kommunikoinnin välisestä yhteistoiminnan vajavuudesta poikkeavuuksiin katsekontaktissa ja kehonkielcssiä Puutteet voivat myös ilmetä non-verbaalin kommunikoinnin käyttämisessä ja ymmärtämlsessä. Puurtteet voivat myös ilmetä ilmeiden ja eleiden täydellisenä puuttumisena.
3. Puutteita kehittää ja yllipitii sellaisia sosiaalisia suhteita, jotka ovat ominaisia kehitystason mukaisia (ottamatta huomioon huoltajia). Puutteita voi ilmetä tilannekohtaisen käiyttäytymisen sdäätelyssä sosiaalisissa konteksteissa. Vaikeuksia voi olla myös kuvitteluleikin jakamisessa ja ystevyyssuhteiden luomisessa. Vaihtelu voi yltiää aina ilmeiseen mielenkiinnon puuttumiseen toisia ihmisii kohtaan.
B. Rajoittuneet, kaavarnaiset käyttäytymismallit, kiinnostuksen kohteet tai toiminnot. Seuraavista kohdista ainakin kahden tulee täyttyä:
1. Kaavamainen tai toistava puhe, motoriset liikkeet tai esineiden kiiyttö. Esimerkiksi pakkoliikkeet, ekolalia, toistava esineiden kayttö, omalaatuiset fraasit.
2. Liiallinen juuttuminen rutiineihin, verbaalin tai non-verbaalin käyttäytymisen rituaalit, rituaaliset kaavat verbaalisessa ja ei-verbaaliisa käyttäytymisessä, ylenmääräinen muutosten vastustaminen. Esimerkiksi motoriset maneerit, kiinnittyminen tuttuun reittiin tai ruokaan, toistava epäilyn julkituominen tai äärimmäinen ahdistuminen pienten muutosten tapahtuessa.
3. Erittän rajoittuneet, kiinnittyneet kiinnostuksen kohteet, jotka ovat poikkeavia intensiivisyydeltään ja kohteeltaan. Esimerkiksi kiintymys tai kiinnostus epätavallisiin esineisiin, erittäin rajalliset tai pakonomaiset mielenkiinnon kohteet.
C. Oireiden tulee ilmetä varhaislapsuudessa (mutta oireet eivet valttämättä ilmene täysin ennen kuin sosiaalisen kanssakäymisen vaatimukset ylittävät henkilön rajoittuneen kapasiteetin).
D. Oireet kokonaisuudessaan rajoittavat ja heikentävät jokapäivästä toimintaa.
|
*) American Psychiatric Association (2011) Autism Spectrum Disorder. Proposed Revisions (vapaa suomennos Henri Pesonen 2013, Kuntoutus 3/2014).
**) Autismikirjon häiriö -diagnoosi korvaa DSM-5 tautiluokituksessa lapsuusiän autismin, laaja-alaiset kehityshäiriöt sekä Aspergerin oireyhtymän erilliset diagnoosit (Sami Leppämäki ja Asko Niemelä: Minne Aspergerin oireyhtymä katosi? Duodecim nr 9, 2014).
DSM-5 AUTISM SPECTRUM DISORDER GUIDELINES
Uusi autismin kirjon luokitus ei ota kantaa vanhoihin diagnooseihin

tiistai 31. maaliskuuta 2015
Assikulttuurit edistää vuorovaikutusta
Nuorelta ihmiseltä odotetaan sosialisoitumista. Muutoin hän leimautuu oudoksi. Oudot hakeutuvatkin outojen seuraa. Tähän Internet on tuonut uudet mahdollisuudet.
Aikuisuuden kynnyksellä autismikirjon ihmisiltä odotetaan sosiaalisuutta. Sosiaalisuus ja nuorten seura on kiinnostavaa, mutta tuottaa helposti pettymyksiä. Ihmettely on molemminpuolista. Miksi toinen ei halua tanssia kanssani. Miksi tutustumisyritykseni tulkitaan väärin. Toisen tarkoitus ei ole olla tungettelevainen tai agressiivinen.
Ei ole ihme, jos sosiaaliset väärinkäsitykset johtavat autismikirjon ihmisen erakoitumiseen. Sosialisoitumiseen on internet ja SOME tuoneet uudsia mahdollisuuksia. Siinä ei sosiaaliset taidot painotu samalla tavalla kuin henkilökohtaisessa kontaktissa.
Mutta ongelmansa on myös SOME:ssa. Aina ei vastapuolta tulkita oikein ja tulee vääriä odotuksia ja niiden myötä myös pettymykset on lisääntyneet. Toisaalta kansainväliset yhteydet voivat olla palkitsevia, sillä toisen kulttuurin ihmiseltä ei odoteta samoja vuorovaikutustaitoja, kuin omassa maassa.
Autism Network International (ANI, http://www.ani.ac) oli ensimmäisiä autismikirjon ihmisten luomia kansainvälisiä kohtauspaikkoja verkossa. Se järjestää autismikirjon ihmisten tapaamisia myös verkon ulkopuolella. Autismikirjon ihmisten verkkoyhteyksistä ja verkkoyhteisöjen tapaamisista on syntynyt monia erilaisia autismikirjon alakulttuureja eri puolille planeettaa.

maanantai 23. maaliskuuta 2015
Diagnoosin kyseenalaistamisesta tahdonvastaiseen huostaanottoon
Tahdonvastainen
psykiatrinen hoito ja huostaanotot nivoutuvat läheisesti yhteen, siten
että diagnoosiin tai hoitoon tyytymättömiä vanhempia helposti uhataan
huostaanotolla, jos kritiikin esittäminen ei lopu.
Hoitoyksiköt, joissa uutta autismin kirjoa koskevaa tietoa ei millään oteta vastaan, ovat monien ammattilaisten ja vanhempien tiedossa, mutta niille ei mahdeta mitään. Lääkärit eivät voi julkisesti arvostella toistensa ammatillisia päätöksiä, korkeintaan salaa neuvoa pulaan joutunutta perhettä vaihtamaan asuinpaikkaa. Hoitovirheistäkin on vaikea valittaa. Vanhempien todellisuudentaju asetetaan kyseenalaiseksi, ja tapahtumien ainoa todistaja saattaa olla, yksikön työntekijöiden lisäksi, harhaiseksi epäilty lapsi.
Suomi
ei ole ainoa maa, jossa hidas tiedonkulku ja vanhentuneet käytännöt
aiheuttavat ongelmia. Englannissa Debbie ja Michael Raleigh turvautuivat
julkisuuteen vuonna 2004, kun kaksi heidän lastaan aiottiin ottaa
huostaan. 15-vuotias Ben kertoi itse julkisesti, miten hämmentävää
lastensuojelun toiminta oli hänen kannaltaan. Samanlaisissa tilanteissa
olevien perheiden määrän todettiin olevan kasvussa.Hoitoyksiköt, joissa uutta autismin kirjoa koskevaa tietoa ei millään oteta vastaan, ovat monien ammattilaisten ja vanhempien tiedossa, mutta niille ei mahdeta mitään. Lääkärit eivät voi julkisesti arvostella toistensa ammatillisia päätöksiä, korkeintaan salaa neuvoa pulaan joutunutta perhettä vaihtamaan asuinpaikkaa. Hoitovirheistäkin on vaikea valittaa. Vanhempien todellisuudentaju asetetaan kyseenalaiseksi, ja tapahtumien ainoa todistaja saattaa olla, yksikön työntekijöiden lisäksi, harhaiseksi epäilty lapsi.
Tunnettu tutkija, professori Simon Baron-Cohen otti myös kantaa väärin kohdeltujen perheiden puolesta. Ruotsissa taas Catharina Granath, Riksförbundet Autismin lakimies, saa ajoittain puheluja pakkohuostaanotoista. Alun perin vapaaehtoinen huostaanotto muuttuu Ruotsissakin tyypillisesti pakoksi, kun vanhemmat leimataan vanhemmuuteen kykenemättömiksi, tai kun he vastustavat hoitoa. Granath arvelee, että keskeinen ongelma on sosiaalityöntekijöiden tiedon puute. Hän on tuonut asiaa esiin keskusteluissa Ruotsin sosiaaliministeriön kanssa.
Autismi-lehti no.3 2007
sunnuntai 22. maaliskuuta 2015
Kun lapsen riistolla rangaistaan perhettä
Lapsen
tahdonvastaiseen huostaanottoon liittyvä prosessi tuntuu vanhemmista
heitä vastaan käytävältä oikeudenkäynniltä, ja pakkohuostaanotto
rangaistukselta. Oikeudenkäynnistä ei kuitenkaan ole kysymys, vaan
hallinnollisesta prosessista, jossa oletetaan että viranomaiset ovat
oikeassa ja näyttö on riittävää, ilman että tätä erikseen todistetaan.
Tämä antaa lastensuojeluviranomaisille huomattavan paljon valtaa. Valta toimia onkin tarpeen, jotta todellisiin ongelmiin voidaan puuttua tarvittaessa; AS-lapsiakin on myös sellaisissa perheissä, joissa vanhemmuus todella on hukassa. Valta vain vaatisi tasoonsa nähden riittävää systeemin valvontaa, jotta vältyttäisiin väärinkäytöksiltä ja saataisiin korjattua virheet.
Itse huostaanoton ja sen purkamisen läpikäynyt, ja muiden vastaaviin tilanteisiin perehtynyt äiti kertoo:

Monet ovat saaneet huomata, miten kyvyttömiä asianajajat ovat monesti
näissä asioissa, koska he toimivat rikosoikeuden puolella, eivätkä
huostaanotot kuulu sinne paitsi niissä tapauksissa, kun vanhempia
syytetään rikoksesta lasta kohtaan. Huostaanoton syynä saattaa olla
vaikkapa 'kyvyttömyys vanhemmuuteen', eikä sellaista käsitettä ole
kriminalisoitu millään tavalla, kuten ei monia muitakaan asioita, joista
vanhempia huostaanotossa syytetään.
-
Koska vanhempia ei syytetä rikoksesta, ei siitä ole tehty myöskään
rikostutkintaa, poliisit eivät ole asiassa mukana millään tavalla.
Pahimmillaan on vain siis vanhempien sana vastaan viranomaisen huoli tai
mutu-tuntuma asiasta. Tutkimuksen mukaan vain n. 2 % valituksista saa
perheen kannalta myönteisen päätöksen.
Ote Autismi-lehti no.3 2007 artikkelista
Ote Autismi-lehti no.3 2007 artikkelista
lauantai 21. maaliskuuta 2015
Kontrollilla evätään avohuollon palvelut
Sinko puolustaa kontrolloivaa otetta lastensuojelutyössä:
”Lastensuojelun
kriitikot ovat yleensä juuri kontrollin vastustajia. He vaativat
vastahakoisten asiakkaiden auttamista puhtaasti tukiperusteisesti eli
lähtien aina siitä, mitä asiakas itse - siis aikuinen – kulloinkin
haluaa…. Sosiaalityöntekijän tehtävänä olisi siis olla jonkinlainen
kiltti varastonhoitaja, joka nopeasti löytäisi hyllystään sen
tukitoimen, mitä asiakas (aikuinen) kulloinkin pyytää ja ojentaisi sen
tälle enempiä miettimättä.”
Tavallinen,
rakastava, mutta lapsen erityistarpeiden takia kaaokseen ajautuva perhe
tarvitsisi täsmälleen sitä, mitä tässä käsitellään vitsinä ja ivan
kohteena: kiltin varastonhoitajan. Ei sellaista joka ojentaisi palveluja
miettimättä, vaan sellaisen joka ojentaisi ne asiallisesti, harkitusti,
hilliten oman halunsa kontrolloida. Sellaista, joka uskaltaisi edes
kokeilla, löytyykö perheestä sisäinen kontrolli, jos sille annetaan tuki
jota perhe kertoo tarvitsevansa.
Kyseessä
ei ole pelkästään asiakkaiden ja sosiaalityöntekijöiden näkemyserot tai
valtataistelut. Rahakin ratkaisee. Jos tarjotaan pelkästään
kontrolloivia, lapsille ja vanhemmille ahdistavia ja nöyryyttäviä
ratkaisuja, palvelujen kysyntä kummasti laskee. Kunnan ei tarvitse
paljon panostaa avohuollon palveluihin, jos sosiaalityöntekijät on
perusteellisesti opastettu salailemaan avohuollon vaihtoehtoja ja
epäilemään niitä hakevia vanhempia.
Ilmiö ei ole vieras vammaisjärjestöille; esimerkiksi ADHD-liiton opas ”AD/HD -tietoa päättäjille” mainitsee taloudellisista päätöksistä erityislasten kohdalla:
Ilmiö ei ole vieras vammaisjärjestöille; esimerkiksi ADHD-liiton opas ”AD/HD -tietoa päättäjille” mainitsee taloudellisista päätöksistä erityislasten kohdalla:
”On
ristiriitaista, että rahaa kuitenkin löytyy kohtuullisesti
kriisitilanteessa, jossa lapsi tai nuori ei kykene käymään koulua ja
tarvitsee akuuttia erikoissairaanhoitoa tai huostaanottoa. Näyttää
siltä, että päättäjien on vaikea nähdä lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa
ennaltaehkäisevää toimintaa kannattavana investointina. Miksi ei toimita
silloin, kun se taloudellisesta ja inhimillisestä näkökulmasta olisi
viisasta?”
Ote Autismi-lehti no.3 2007 artikkelista
Ote Autismi-lehti no.3 2007 artikkelista
perjantai 20. maaliskuuta 2015
Mitä on tahdonvastainen huostaanotto
Päivi Sinko kuvailee tällaista sosiaalityöntekijän näkökulmasta Huostaanottokirja –teoksessa:
”Käytännön
sosiaalityössä huomaa pian, että on olemassa vanhempia, joille ei
pitkänkään työskentelyn jälkeen selviä, mitä lapsi arjessa tarvitsee. He
eivät joko kykene näkemään lapsensa tarpeita tai eivät kykene
asettamaan niitä omien tarpeidensa edelle. Varilo ym. (-99) kuvaavat
artikkelissaan “lastensuojeluperheestä” juuri tällaista kaoottista
perhettä.
…
Useimmat
sosiaalityöntekijät todennäköisesti tunnistavat Varilon ym. kuvaaman
perheen. Juuri tällaisesta perheestä on usein kyse silloin, kun
joudutaan turvautumaan tahdonvastaiseen huostaanottoon. Kyseessä ei
todellakaan ole äkilliseen, ohimenevään kriisitilanteeseen ajautunut
”tavallinen” perhe, jota voidaan auttaa vaikkapa pelkästään
taloudellisin tukitoimin, vaan erittäin rankka elämä jatkuvan kaaoksen
keskellä.”
Tällaisen
tyypittelyn eläessä voimakkaana kaaoksen alkusyitä ei ehkä edes yritetä
hakea kovin monelta suunnalta. Jos ongelmat jatkuvat pitkään, niin
kyseessä on oltava taas yksi näistä tapauksista, joissa vanhemmat eivät
millään opi. Onhan heidän oltava vähintään vähän yksinkertaisia, jos
eivät saa yhtä alaikäistä pukeutumaan säänmukaisesti, vai mitä? Jos
vanhemmat sitten alkavat puhua jostakin mystisestä neurologisesta
jutusta, jota sosiaalityöntekijä ei pysty lapsesta näkemään, niin sehän
on selvästikin tekosyiden kehittelyä.
Ote Autismi-lehti no.3 2007artikkelista
Ote Autismi-lehti no.3 2007artikkelista
torstai 19. maaliskuuta 2015
Autismista väärinkäsityksiä lapsen ja perheen tilasta
Mutta mistä nämä ristiriidat saavat alkunsa? Yksi syy on todennäköisesti tiedon puute ongelmien tunnistamisen alkuvaiheessa.
Lastensuojelun keskusliitto rohkaisee nettisivuillaan ihmisiä tekemään lastensuojeluilmoituksia muiden muassa tällaisin perustein:
Lastensuojelun keskusliitto rohkaisee nettisivuillaan ihmisiä tekemään lastensuojeluilmoituksia muiden muassa tällaisin perustein:
”Syitä huolestua lapsen hyvinvoinnista ovat esimerkiksi:
-lapsi on usein ulkona epätavallisina aikoina tai hänen vaatetuksensa ei usein ole säiden mukainen
-lapsen käyttäytyminen on normaalista poikkeavaa, esimerkiksi hyvin vetäytyvää, apaattista tai yliaggressiivista”
Missään
ei mainita lapsia, jotka ehkä haluavat sinnikkäästi pitää
talvivaatteita juhannukseen asti, vaikka vanhemmat olisivat kuinka
osaavia ja välittäviä. Ei mainita, että aistiherkkyyksien takia oudosti
pukeutuva lapsi voisi olla myös sosiaalisilta taidoiltaan hitaasti
kehittyvä, ja siksi vetäytyvä. Taustalla kummittelee mielikuva perheestä
vailla rajoja ja rutiineja.
Ote Autismi-lehti no.3 2007artikkelista +
Ote Autismi-lehti no.3 2007artikkelista +
keskiviikko 18. maaliskuuta 2015
Huostaanotto "hoidollisista syistä"
Perheelle kirjoitettu hoitosuunnitelma on väljästi muotoiltu ja niukkasanainen.
Tapaamisista sanotaan:
Tapaamisista sanotaan:
”Ensimmäinen
kotiloma toteutetaan päiväkäynnillä äidin luokse 7.4.07. Kotonakäyntejä
lisätään vähitellen sen mukaisesti kun lomat onnistuvat. Tapaamisista
äiti ja perhekoti sopivat jatkossa keskenään.”
Periaatteessa
huoltosuunnitelman tulisi tukea lapsen ja vanhempien yhteydenpitoa, ja
auttaa päättämään huostaanotto kun se tulee ajankohtaiseksi. Kun
suunnitelmassa ei anneta minkäänlaisia konkreettisia vähimmäisaikoja,
aikatauluja tapaamisten lisäämiselle, tai tietoa kuka saa päättää
tapaamisten muutoksista, vanhemmat ovat työntekijöiden armoilla.
Ilman että kukaan tarkkailee äitiä ja lasta hetkeäkään loman aikana, voidaan yksipuolisesti päättää että loma ei ole ”onnistunut”, ja että äidin toiminta on tähän syynä. Lääketieteellistä koulutusta vailla olevat työntekijät voivat halutessaan sivuuttaa sekä neurologin että äidin mielipiteet lapsen erityistarpeista. Elleivät vanhemmat ole poikkeuksellisen tietäviä ja jaksavia, heillä ei tällaisessa tilanteessa ole mitään mahdollisuutta väittää vastaan.

tiistai 17. maaliskuuta 2015
AS-lasten oireet aiheuttavat väärinkäsityksiä ja lastensuojelutoimia
Maassamme on tapahtunut viime vuosina kehitystä erityislasten tarpeiden huomioon ottamisessa. Yhdistysten vertaistoiminnassa tapaa kuitenkin suhteettoman usein perheitä, joilla on negatiivisia kokemuksia lastensuojelusta, lasten psykiatrisesta hoidosta tai molemmista. Näiden olemassaoloa sinänsä ei tule kyseenalaistaa, mutta haluamme tuoda esiin näkymättömiin toimintarajoitteisiin liittyviä väärinkäsitysriskejä.
Asperger-oireistossa on väärinkäsityksiä aiheuttavia yhtäläisyyksiä 'oikeiden' lastensuojelutapausten kanssa, vaikka vanhemmat olisivat kuinka osaavia ja välittäviä. Täydennykseksi kaivattaisiin keinoja, erotella neurologisia oireita psyykkisistä, jotta vältyttäisiin vääriltä hälytyksiltä.
Äiti oli suostuteltu ”vapaaehtoiseen” huostaanottoon uhkaamalla pakkohuostaanotolla. Hän on suostunut, koska toivoo että vapaaehtoinen huostaanotto olisi helpompi jatkossa purkaa. Ilman neuvottelua tai ennakkovaroitusta sijaiskoti yhtäkkiä kieltää lapsen kotilomat. Tapaamisrajoitus on laiton, sillä sen kestoa, rajoituksen kohteena olevia ihmisiä, tai rajoituksen syitä ei ole ilmoitettu selkeällä päätöksellä.
Äidille ei kerrota mihin voi valittaa, tai edes että asiasta voi valittaa:
Äidille ei kerrota mihin voi valittaa, tai edes että asiasta voi valittaa:
– Soitin "uuteen kotiin" kysyäkseni koska poika pääsee kotiin yöksi. Tuli tyly vastaus. Edellinen kotikäynti oli heidän mielestä mennyt huonosti.
tiistai 27. tammikuuta 2015
Kommentti Puoltajan artikkeliin
Hyvin kuvaat työelämän haasteita Juhana!
Vaikka Assi voi olla omalla alallaan huippuosaaja, uusissa työtehtävissään hän voi aluksi olla milloin liian varovainen, milloin taas liian rohkea. Niin sanotun "kultaisen keskitien" löytäminen on todellakin vaikeaa ja löytyy vasta kun on käytännön tilanteissa törmännyt molempiin ääripäihin.
Joskus on vaikea päättää milloin pitäisi kysyä neuvoa ja milloin voi päätöksen tehdä itsenäisesti. Työnantaja kyllä neuvoo: "Kysy aina kun olet epävarma". Mutta mitä tehdä kun olet uusissa tehtävissäsi vielä epävarma ja työnanataja kuitenkin hermostuu, kun kyselet jatkuvasti. Lopulta pomo sanoo "käytä aivojasi".
Kun sitten toimit itsenäisesti joskus saattaa homma mennä nappiin. Mutta joskus vain luulet, että kaikki on hyvin, sillä aluksi ei kukaan sano mitään. Pomokin voi hymyillä tavalla, josta ei ota selvää. Mutta yllättäen sinut kututaan puhutteluun ja huomaatkin tehneesi toisin, kuin asiakas on odottanut.
Niin sanotun hiljaisen tiedon, eli kirjottamattomien sääntöjen tulkinta on hankalinta. Usein joutuu työtehtäviin, joista edeltäjä on jo lähtenyt eikä kukaan ole enää neuvomassa miten homma käytännössä pitää tehdä. Uuden työntekijän pitääkin usein oppia työnsä kantapään kautta eli virheistään oppimalla. Tämä vaan ei aina onnistu.
Parasta olisi jos vanha työntekijä voisi toimia uuden työntekijän rinnalla mentorina, kunnes tehtävät hallitaan itsenäisesti. Hyvä reitti työelämään nuorelle ihmiselle on ammattikoulutukseen liittyvä työssäoppiminen. Tällöin opiskelijan rinnalla on kokenut työntekijä. Turvallisessa ilmapiirissä tulee esiin myös Aspergerin vahvuudet, kuten tarkkuus ja säännöllisyys, jota työnantaja arvostaa.
Työpaikan vaihtajan voi olla vaikeaa saada uudessa työssään riittävää ohjausta. Työnantaja on kuitenkin velvoitettu järjestämään uudelle työntekijälleen työssä tarvittavan perehdytyksen. Koeaika saattaa olla vain neljä kuukautta, joten riittävää ohjausta kannattaa vaatia heti työsuhteen alussa, ennenkuin on liian myöhäistä.
http://www.academia.edu/6111479/Mentorointi_huippuosaajien_koulutuksessa

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)