Perheitä tuhoutuu väärien syytösten takia. Sosiaalityöntekijöille annetaan liikaa valtaa.
– Imran, Pakistan
Juristi Leeni Ikonen on myös Lokakuun liikkeenä tunnetun kansalaisjärjestön perustaja. Se ajaa lastensuojelutapauksiin sotkeutuneiden vanhempien ja lasten asiaa. Ikosen mukaan järjestelmään kuuluvasta sijoitustoiminnasta on tullut elinkeino, joka tarvitsee jatkuvan asiakasvirran.
– Kukaan Suomessa ei ole kysynyt, mitä tämä lasten syrjäyttäminen maksaa. Ollaan valmiita maksamaan 15 000 euroa kuukaudessa sijaishuoltotaholle, joka puhuu diagnooseista ja oireilusta, eikä vaadita minkäänlaista laatua. Se on nykyään miljardibisnes.
Yle News pyysi sosiaali- ja terveysministeriön sosiaalineuvos Marjo Lavikaista vastaamaan Ikosen väitteisiin. Lavikainen kuitenkin totesi, että valtio ei tiedä, kuinka paljon rahaa se käyttää sijoitustoiminnan kustannuksiin.
– Mekin haluamme tietää asiasta lisää, joten olemme pyytäneet Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:ää tutkimaan lastensuojelupalvelujen kustannuksia tarkemmin. Saamme raportin tänä keväänä, Lavikainen sanoi.
Yle News otti yhteyttä THL:ään ja kysyi, onko siellä konkreettista tietoa järjestelmän kautta kulkevista rahasummista. Organisaation talouspuolen edustajat antoivat Ylen käyttöön lastensuojelun Kuusikko-työryhmän raportin "Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2014". Se sisältää lastensuojelun kustannukset kuudessa väkiluvultaan suurimmassa kaupungissa, jotka ovat Helsinki, Vantaa, Espoo, Turku, Tampere ja Oulu.
Jos en tee niin kuin he käskevät, he uhkaavat ottaa lapset pois minulta. Asianajajanikin sanoo, että minun kannattaa pitää suuni kiinni, ja että en pysty taistelemaan järjestelmää vastaan.– Julia, Romania
Siitä on nyt kolme vuotta, ja näen lapsia yhä harvemmin. Tämä on samanlainen systeemi kuin Yhdysvalloissa toimiva voittoa tavoitteleva järjestelmä, jossa lapsista saa käteistä.
– Claude, Yhdysvallat
YLE 25.3.2016 Suomalainen lastensuojelu: lasten suojelemista vai voittoa tavoittelevaa liiketoimintaa? Original article
Oikeusasiamiehen raportti
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
Autismia narsismia yhdistää itsekeskeisyys, vaikka muutoin ovatkin toistensa vastakohtia. Narsismi on persoonallisuushäiriö jossa henk...
-
Kehitysvammaisella hyvän elämän objektiivisten reunaehtojen ja tasa-arvon edistäminen tarkoittaa modernissa yhteiskunnassamme perustarpeiden...
-
Toisenlainen näkemys Aspergerin syndroomasta Hanna Jensen Olen seurannut Helsingin Sanomien viime sunnuntaina alkanutta kesku...
-
Amerikassa asperger-diagnoosista on tullut erittäin suosittu ja suurin osa autismin kasvusta johtuu siitä. Asperger on noussut yleisön tieto...
-
Experts report growing phenomenon of women recognising themselves as they research their children’s disorders. A “hidden pool” of women who ...
-
Who am I after all these years?/ Re-post by Gone Wild I grew up in a family in which mental illness was a fact of life. I'm Asperger (a ...
-
Intialaisen Kiran Desain teos Hulabaloo hedelmätarhassa (1999) kuvaa autististista kommunikaatiota itämaisessa kulttuurissa. Intialaisessa y...
-
Autismi sinänsä ei ole älyllinen kehitysvammaisuus. mutta siihen voi liittyä myös kehitysvammaisuutta (developmental disorders), kuten aisti...
-
Tytöt harvemmin saavat autismidiagnoosia, koska tytöillä autismikirjon oireyhtymä on erilainen kuin pojilla. Asperger huomasi tutkimuksiss...
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lasten kidutus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lasten kidutus. Näytä kaikki tekstit
lauantai 16. huhtikuuta 2016
torstai 18. toukokuuta 2006
Asperger-lapsi psykiatrisessa osastohoidossa
Lapsemme hoidossa on nyt alkamassa uusi vaihe. Jo alkuvuodesta puhui oma hoitaja siitä, että toisin kuin aiemmin lapsi on alkanut pitää puoliaan ja tässä häntä on pyritty rohkaisemaan. Hän oli syönyt ruokapöydässä kaikki perunamuusit, eikä jättänyt mitään vieruskaverilleen.
Vaikkei näin saa tehdä, tämä oli hoitajan mielestä hyvää kehitystä – ja tämän hoitaja totesi lapsen kuullen. lapsi oli jopa sanonut "ei" huonekaverilleen joka oli tuonut kolmannen lapsen huoneeseen. Tässä ei kai ole mitään pahaa, mutta tämä puolensa pitämisen rohkaisu on johtamassa jo huonotapaiseen ja väkivaltaiseen käyttäytymismalliin, jota emme ole kotona halunneet rohkaista.
Vaimoni kävi tänään osastolla. Hänelle on kerrottu, että lapsi kiusaa nykyään huonekaveriaan. Aiemmin lapsi oli ollut hiljaa, vaikkei saanut nukuttua, kun kaveri liikehtii yöllä. Nyt kun lasta on rohkaistu pitämään puoliaan, hän on sanonut kaverilleen, että on hiljaa. Tästä kaveri oli valittanut. että lapsi kiusaa häntä. Ruokapöydässäkin lapsi oli rikkonut lasin, kun ei ollut saanut valita juotavaansa.
Omahoitaja totesi, että tämä on edistystä, kun lapsi vihdoin näyttää tunteensa. Lasin rikkomista ei tietenkään sallita ja siitä rangaistaan työnteolla. Työnteosta tehdään siis rankaisumuoto. Mutta ongelma on, onko tämä oikeanlaista kasvatusta, että autistinen lapsi, jolla on ongelmia tunteiden ymmärtämisessä pannaan napit vastakkain ADHD-lapsen kanssa? Mitä tästä vielä seuraakaan osastolla, jossa on kovia kokeneita lapsia?
Kasvatusmalli on kuin suoraan armeijasta, jossa alokkaat pannan toisiaan vastaan. Tämä pelottaa, ja vaikka lapsi näyttää sopeutuneen osastolle ja osaavan pitää puoliaan. Todellakin olisi jo korkea aika päästä pois osastolta, jossa koko perhettä kidutetaan kaikenlaisin pakkomenetelmin. Uusin pakko on se, että meitä vanhempia yritetään pakottaa tapaamisiin R&J:n kanssa, vaikka olen selväsanaisesti pyytänyt keskustelukokoonpanon muutosta.
Soitin ylilääkärille ensimmäisen kerran vuosi sitten, kun en ymmärtänyt hoitomenetelmiä. Tämän seurauksena tulivat vierailurajoitukset, joilla pyrittiin erottamaan vanhemmat toisistaan vierailujen aikana. Vain toinen vanhemmista saa vierailla. Vain tunnin viikossa. Lisäksi vierailut piti ilmoittaa etukäteen, ja kertoa kuka tulee. Jos sovittu vanhempi ei pääse tulemaan, ei myöskään toinen vanhemmista saa tulla. "Me kyllä autamme lasta kestämään pettymyksen" totesi J. Tämmöistä diktatuuria emme ole kuitenkaan noudattaneet.
Kerran minut heitettiin ulos osastolta, kun halusin mennä kävelylle lapseni kanssa "Vanhempainohjaus"-tapaamisen jälkeen. Lapseni oli tässä näkemässä, kuinka isä pakotettiin ulos. Olisin ehkä vastustellut, mutta lapsi totesi viisaasti: "Emme kai sitten voi mennä kävelylle". Tämä laukaisi tilanteen ja jätin lapsen raskain mielin osastolle. Todellakin sai konkreettisesti tuntea, että vanhemmuudella ei ole arvoa tällä osastolla.
Muita rangaistusmuotoja on ollut mykkäkoulu, silloin kun emme ole noudattaneet osaston tiukkoja aikatauluja. Ensimmäinen mykkäkoulu pidettiin, kun vaimoni myöhästyi "vanhempain ohjaus"-tapaamisesta. Outoa oli istua kahden "mykän" kanssa samassa huoneessa, kunnes poistuivat mitään sanomatta. Alkuhämmennys oli tavaton. Toisen kerran vein lapsen myöhässä osastolle. Eikö ole aika kummalista kohdata mykistynyt J - joka ei edes kysy, miksi olemme myöhässä. Haastattelurituaalitkin jättää pitämättä. Ihmeissään sitten vaan jättää lapsen osastolle ja ihmettelee muille hoitajille tätä mykkäkoulua. Kukaan ei selitä vaikkakin hymyilevät merkitsevästi.
Toivotonta tuntuu olevan tämä sillanrakennus. Jos toinen osapuoli ei tee elettäkään lähestyä perhettä. Ei kai tämä voi näin yksipuolista olla. Jokin ratkaisu pitäisi tähän hoitoon saada - näin ei voi jatkua... Tulee mieleen "Yksi lensi yli käenpesän", jossa vapaaehtoisesti osastolle tullut potilas alistettiin pakkotoimiin aivan kuin oma lapsemme...
Vaikkei näin saa tehdä, tämä oli hoitajan mielestä hyvää kehitystä – ja tämän hoitaja totesi lapsen kuullen. lapsi oli jopa sanonut "ei" huonekaverilleen joka oli tuonut kolmannen lapsen huoneeseen. Tässä ei kai ole mitään pahaa, mutta tämä puolensa pitämisen rohkaisu on johtamassa jo huonotapaiseen ja väkivaltaiseen käyttäytymismalliin, jota emme ole kotona halunneet rohkaista.
Vaimoni kävi tänään osastolla. Hänelle on kerrottu, että lapsi kiusaa nykyään huonekaveriaan. Aiemmin lapsi oli ollut hiljaa, vaikkei saanut nukuttua, kun kaveri liikehtii yöllä. Nyt kun lasta on rohkaistu pitämään puoliaan, hän on sanonut kaverilleen, että on hiljaa. Tästä kaveri oli valittanut. että lapsi kiusaa häntä. Ruokapöydässäkin lapsi oli rikkonut lasin, kun ei ollut saanut valita juotavaansa.
Omahoitaja totesi, että tämä on edistystä, kun lapsi vihdoin näyttää tunteensa. Lasin rikkomista ei tietenkään sallita ja siitä rangaistaan työnteolla. Työnteosta tehdään siis rankaisumuoto. Mutta ongelma on, onko tämä oikeanlaista kasvatusta, että autistinen lapsi, jolla on ongelmia tunteiden ymmärtämisessä pannaan napit vastakkain ADHD-lapsen kanssa? Mitä tästä vielä seuraakaan osastolla, jossa on kovia kokeneita lapsia?
Kasvatusmalli on kuin suoraan armeijasta, jossa alokkaat pannan toisiaan vastaan. Tämä pelottaa, ja vaikka lapsi näyttää sopeutuneen osastolle ja osaavan pitää puoliaan. Todellakin olisi jo korkea aika päästä pois osastolta, jossa koko perhettä kidutetaan kaikenlaisin pakkomenetelmin. Uusin pakko on se, että meitä vanhempia yritetään pakottaa tapaamisiin R&J:n kanssa, vaikka olen selväsanaisesti pyytänyt keskustelukokoonpanon muutosta.
Soitin ylilääkärille ensimmäisen kerran vuosi sitten, kun en ymmärtänyt hoitomenetelmiä. Tämän seurauksena tulivat vierailurajoitukset, joilla pyrittiin erottamaan vanhemmat toisistaan vierailujen aikana. Vain toinen vanhemmista saa vierailla. Vain tunnin viikossa. Lisäksi vierailut piti ilmoittaa etukäteen, ja kertoa kuka tulee. Jos sovittu vanhempi ei pääse tulemaan, ei myöskään toinen vanhemmista saa tulla. "Me kyllä autamme lasta kestämään pettymyksen" totesi J. Tämmöistä diktatuuria emme ole kuitenkaan noudattaneet.
Kerran minut heitettiin ulos osastolta, kun halusin mennä kävelylle lapseni kanssa "Vanhempainohjaus"-tapaamisen jälkeen. Lapseni oli tässä näkemässä, kuinka isä pakotettiin ulos. Olisin ehkä vastustellut, mutta lapsi totesi viisaasti: "Emme kai sitten voi mennä kävelylle". Tämä laukaisi tilanteen ja jätin lapsen raskain mielin osastolle. Todellakin sai konkreettisesti tuntea, että vanhemmuudella ei ole arvoa tällä osastolla.
Muita rangaistusmuotoja on ollut mykkäkoulu, silloin kun emme ole noudattaneet osaston tiukkoja aikatauluja. Ensimmäinen mykkäkoulu pidettiin, kun vaimoni myöhästyi "vanhempain ohjaus"-tapaamisesta. Outoa oli istua kahden "mykän" kanssa samassa huoneessa, kunnes poistuivat mitään sanomatta. Alkuhämmennys oli tavaton. Toisen kerran vein lapsen myöhässä osastolle. Eikö ole aika kummalista kohdata mykistynyt J - joka ei edes kysy, miksi olemme myöhässä. Haastattelurituaalitkin jättää pitämättä. Ihmeissään sitten vaan jättää lapsen osastolle ja ihmettelee muille hoitajille tätä mykkäkoulua. Kukaan ei selitä vaikkakin hymyilevät merkitsevästi.
Toivotonta tuntuu olevan tämä sillanrakennus. Jos toinen osapuoli ei tee elettäkään lähestyä perhettä. Ei kai tämä voi näin yksipuolista olla. Jokin ratkaisu pitäisi tähän hoitoon saada - näin ei voi jatkua... Tulee mieleen "Yksi lensi yli käenpesän", jossa vapaaehtoisesti osastolle tullut potilas alistettiin pakkotoimiin aivan kuin oma lapsemme...
Tähän mennessä tapahtunut
- Tarvitsemme asianmukaista tukea
- Mistä apua psykoosi-diagnoosin saaneelle 9-vuotiaalle?
- Mitä tapahtui lapselle koulussa?
- Lapsi diagnoosien metsässä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

