Deborah Feinin tutkimusryhmän 2013 julkaiseman tutkimuksen mukaan autismin kirjon oireet eivät
ole pysyviä, vaan ne muuttuvat iän ja olosuhteiden vaikutuksesta.
Tutkimuksessa huomattiin, että lapsuudessa diagnosoidut autismin oireet
kuten vuorovaikutusvaikeudet, erikoinen kommunikointi, sääntöjen jäykkä
noudattaminen, rituaalit, rutiinit, esineiden järjestäminen olivat
kadonneet monelta iän mukana.
Tässäkään tutkimuksessa tulokset eivät olleet aivan täydellisiä, sillä noin 20 prosentilla autismin oireista toipuneista oli vielä poikkeavuutta katsekontaktissa sekä eleiden ja ilmeiden hallinnassa. Kyseiset poikkeavuudet olivat kuitenkin niin lieviä, etteivät he antaneet itsestään autistista vaikutelmaa. Useilla toipuneilla nuorilla oli lisäksi masennusta, ahdistuneisuutta tai tarkkaavaisuusongelmia.
Kyseinen tutkimus ei kerro, miten autististen lasten ja nuorten elpyminen on tapahtunut ja mitkä tekijät on tähän vaikuttaneet. Kotona vanhemmat kokeilevat usein monia erilaisia menetelmiä joilla pyritään vaikuttamaan autistiseen käyttäytymiseen kuten puhe- ja toimintaterapiaa, liikuntaa, dieettejä, luontaishoitoja ja lääkitystä. Kaikkia lapsia ei myöskään ole voitu seurata luotettavasti pienestä pitäen.
Nyt on valmistumassa kuitenkin uusi seurantatutkimus Weill Cornell Medical Collegen tutkimuslaitoksessa, jonka johtaja Catherine Lord on seurannut noin sadan kaksivuotiaana autismidiagnoosin saaneen ryhmää aina 20-vuotiaaksi asti. Seurantaan on kuulunut suuri koesarja muutaman vuoden välein lapsena ja uudelleen 18 vuoden iässä. Myös vanhemmat ovat täyttäneet kyselylomakkeen vuosittain (Richler 2013).
Tässäkin seurantatutkimuksessa on havaittu, että pieni joukko menettää autistiset oireensa niin täysin, että heitä on aikuisina mahdoton erottaa tyypillisesti kehittyneistä henkilöistä esimerkiksi katsekontaktin ja eleiden osalta. Lisäksi he pärjäävät hyvin arjessa, pystyvät esimerkiksi tekemään osa-aikatyötä opiskelun ohessa.
Kirjallisuutta
Fein Deborah et al (2013) Optimal Outcome in Individuals with History of Autism, Journal of Child
Richler Jennifer (2013) Is It Possible to Recover from Autism? Scientific American Mind Vol 24, Nr 3
Julkaistu Puoltaja
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
Autismia narsismia yhdistää itsekeskeisyys, vaikka muutoin ovatkin toistensa vastakohtia. Narsismi on persoonallisuushäiriö jossa henk...
-
Kehitysvammaisella hyvän elämän objektiivisten reunaehtojen ja tasa-arvon edistäminen tarkoittaa modernissa yhteiskunnassamme perustarpeiden...
-
Toisenlainen näkemys Aspergerin syndroomasta Hanna Jensen Olen seurannut Helsingin Sanomien viime sunnuntaina alkanutta kesku...
-
Amerikassa asperger-diagnoosista on tullut erittäin suosittu ja suurin osa autismin kasvusta johtuu siitä. Asperger on noussut yleisön tieto...
-
Experts report growing phenomenon of women recognising themselves as they research their children’s disorders. A “hidden pool” of women who ...
-
Who am I after all these years?/ Re-post by Gone Wild I grew up in a family in which mental illness was a fact of life. I'm Asperger (a ...
-
Intialaisen Kiran Desain teos Hulabaloo hedelmätarhassa (1999) kuvaa autististista kommunikaatiota itämaisessa kulttuurissa. Intialaisessa y...
-
Autismi sinänsä ei ole älyllinen kehitysvammaisuus. mutta siihen voi liittyä myös kehitysvammaisuutta (developmental disorders), kuten aisti...
-
Tytöt harvemmin saavat autismidiagnoosia, koska tytöillä autismikirjon oireyhtymä on erilainen kuin pojilla. Asperger huomasi tutkimuksiss...
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Autismista selviytyminen. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 10. joulukuuta 2014
tiistai 9. joulukuuta 2014
Autismin kirjolaisten työllistyminen
Vaikka autismin kirjon ongelmia ymmärretään tänä päivänä paremmin kuin aikaisemmin, erilaisia tukimuotoja ja koulutusta on kehitetty, arvojen koventuminen on vaikeuttanut autismin kirjon ihmisten selviytymistä nyky yhteiskunnan haasteista.
Vakituisen työsuhteen saamiseen riitti aiemmin että ihminen hankki hyvän koulutuksen. Tämän jälkeen töissä saattoi sinnitellä eläkeikään asti. Nykyisin taas ihmisiä koulutetaan liikaa, joten tutkinto ei takaa enää työllistymistä. Työpaikan saaminen ei myöskään suojaa työttömyydeltä, koska työpaikat ovat monilla aloilla pätkätöitä ja uusien pätkätyöjaksojen saaminen edellyttää usein ns. sosiaalista verkostoitumista eli tiivistä sosiaalista kanssakäymistä muiden ihmisten kanssa. Ei riitä, että olet työllesi omistautunut asiantuntija, vaan sinun pitää olla sellainen henkilö, että muut ihmiset viihtyvät kanssasi.
Tähän asti tutkimuksia on tehty lähinnä nuorten työllistymisestä. Tulokset näyttävät vaihtelevan paljonkin eri kulttuureissa. Japanissa vain viidesosa nuorista autismin kirjon henkilöistä työllistyi (Kobayashi et al., 1992). Yhdysvalloissa eri alueiden varallisuus, palvelutarjonta ja yhteisöllisyys vaihtelevat suuresti. Salt Lake Cityssä ja muilla mormonialueella tehdyssä tutkimuksessa USA:ssa noin puolet nuorista aikuisista oli työllistynyt (Farley et al., 2009). Yhtenä syynä pidettiin sallivampaa suhtautumista poikkeavaan vuorovaikutukseen.
Eräällä Ruotsiin muuttaneella somalialaisella nuorella todettiin autismin kirjon vaikeuksia, joita ilmeni länsimaisessa yhteiskunnassa. Somaliassa ei ollut samoja sosiaalisia vuorovaikutusvaatimuksia kuin lännessä. Somaliassa arvostettiin ihmistä, joka tulee hyvin toimeen eläinten kanssa. Siellä nuori oli toiminut lammaspaimenena (Broberg et al., 2005).
Myös aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että 3 – 25 prosenttia autismin diagnoosin saaneista lapsista oli myöhemmin kehittynyt normaalisti. Tutkimuskirjallisuuden perusteella tehdyt seurantatutkimukset eivät ole olleet kovin vertailukelpoisia, mutta tuore tutkimus on erityisen tarkka.
Tutkittavat jaettiin kolmeen 8 – 21-vuotiaan ryhmään. Autismista “parantuneiden” tutkimusryhmässä oli 34 autismista toipunutta. Pyrittiin varmistamaan, etteivät he alun perin olleet väärin diagnosoituja. Autismista toipuneen henkilön piti nyt olla vapaa autismin oireista ja edellytettiin, että hänellä oli itse hankittuja ystäviä ja kävi normaalissa koulussa ilman henkilökohtaista avustajaa.
Tutkimuksessa käytettiin autismin oireita kartoittavaa testiä. Verrokkiryhmät koostuivat “hyvätasoisten autististien” HFA-ryhmästä ja tyypillisesti kehittyneiden “tavisten” ryhmästä (Fein et al 2013).
Tutkimuksen tulokset olivat rohkaisevia: autismin oireista toipuneet olivat samalla tasolla tyypillisesti kehittyneiden luokkatovereittensa kanssa ja selvisivät hyvätasoisia autisteja paremmin muiden ihmisten kanssa toimimisesta ja käytännöllisistä arjen haasteista.
Tutkija Sally Ozonovin mukaan tulos merkitsee tärkeää vedenjakajaa autismin tutkimuksessa, kun nyt voidaan selvästi osoittaa nuorten mahdollisuus selvitä autismin oireista ja siirtyä normaalisti toimivien joukkoon (Richler 2013).
Kirjallisuutta
Broberg A., Almqvis K., Tjus T. (2005) Kliininen lapsipsykologia. Edita Helsinki
Farley MA, McMahon WM, Fombonne E, Jenson WR, Miller J, Gardner M, et al. (2009)
Fein Deborah et al (2013) Optimal Outcome in Individuals with History of Autism, Journal of Child Psychiatry, Vol. 54
Kobayashi R, Murata T and Yoshinaga K (1992) A follow-up study of 201 children with autism in Kyushu and Yamaguchi areas, Japan. Journal of Autism and Developmental Disorders 22(3): 395–411.

tiistai 2. joulukuuta 2014
Voiko autismin kirjon oireet kadota?
Autismin kirjon oireita on pidetty yksilön elämää haittaavina pysyvinä tiloina, joihin ei ole varsinaista parannuskeinoa.
Hoitona on ollut usein ulospäin näkyvän autistisena pidetyn käyttäytymisen korjaaminen erilaisilla koulutuksellisilla menetelmillä ja pakkoliikkeiden poistaminen lääkityksellä. Iän myötä autistiset oireet usein vähenevät ja muuttuvat.
Mutta voivatko autistiset oireet kadota kokonaan lapsen kehittyessä? Viimeisimmät tutkimustulokset antavat tästä viitteitä. Ulospäin näkyvät oireet ja sosiaalisen vuorovaikutuksen puutteet korjaantuvat usein yksilön sosiaalisen kehityksen myötä.
Uusien tutkimustulosten vastaanotto on ollut kuitenkin ristiriitaista. Selitykseksi oireiden katoamiselle on tarjottu esimerkiksi lapsuudessa saatua virhediagnoosia. Toiset toivottavat tulokset tervetulleiksi.
Harva kuitenkaan uskoo, että “autismi paranisi” ja kaikki oireet ajan myötä katoaisivat. On toki myös niitä, joiden mukaan autismi on elämän normaali olomuoto, joka ei vaadi varsinaista korjaamista, ellei siitä ole haittaa yksilölle itselleen tai läheisille ja ympäristölle.
Lähde
Puoltaja

lauantai 11. lokakuuta 2014
Autismitutkimuksen historiaa
Autismia pidettiin ennen pysyvänä diagnoosina. Aikuisuuden koittaessa laitoksissa kasvaneen ihmisen kehitys pysähtyi usein alkaen myöhemmin taantua. Laitosten ulkopuolella asuneiden tilanne oli toinen, mutta luotettavien seurantatutkimusten puuttuessa autismin kirjon selviytyjiin ei ole aiemmin kiinnitetty huomiota.
“Autismin isä” Leo Kanner diagnosoi yksitoista autistista lasta vuonna 1943, jolloin nämä olivat alle 12-vuotiaita (Kanner 1943). Hän laati seurantaraportin entisten potilaittensa kehittymisestä 28 vuotta myöhemmin (Kanner 1971). Vain kaksi pystyi osallistumaan työelämään.
Hans Asperger sai kuitenkin toisenlaisia tuloksia vuonna 1944 julkaistussa väitöskirjassaan. Asperger oli seurannut kahtasataa potilastaan aikuisuuteen ja huomannut, että autistisia piirteitä omaavat ihmiset muodostavat laajan kirjon eri tyyppisiä tapauksia. Osalla oli ylitsepääsemättömiä vaikeuksia ajattelussa ja käyttäytymisessä, kun taas osa kykeni huippusaavutuksiin työelämässä.
Varhaiset seurantatutkimukset eivät olleet vertailukelpoisia tai luotettavia tutkittavien pienen lukumäärän ja yhtenäisten seurantamenetelmien puutteen vuoksi. Niissä ei myöskään arvioitu hoidon tai ympäristön vaikutuksia lasten ja nuorten kehittymiseen. Laitoshoidon vähentäminen 2000-luvulla näyttää vaikuttaneen myönteisesti. Laitoshoito on kuitenkin koskenut vain murto-osaa autismin kirjon henkilöistä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana myös seurantamenetelmät ovat parantuneet (Henninger 2013). Lähde: Puoltaja 1/2014
Voiko autismin kirjon oireet kadota?
“Autismin isä” Leo Kanner diagnosoi yksitoista autistista lasta vuonna 1943, jolloin nämä olivat alle 12-vuotiaita (Kanner 1943). Hän laati seurantaraportin entisten potilaittensa kehittymisestä 28 vuotta myöhemmin (Kanner 1971). Vain kaksi pystyi osallistumaan työelämään.
Hans Asperger sai kuitenkin toisenlaisia tuloksia vuonna 1944 julkaistussa väitöskirjassaan. Asperger oli seurannut kahtasataa potilastaan aikuisuuteen ja huomannut, että autistisia piirteitä omaavat ihmiset muodostavat laajan kirjon eri tyyppisiä tapauksia. Osalla oli ylitsepääsemättömiä vaikeuksia ajattelussa ja käyttäytymisessä, kun taas osa kykeni huippusaavutuksiin työelämässä.
Varhaiset seurantatutkimukset eivät olleet vertailukelpoisia tai luotettavia tutkittavien pienen lukumäärän ja yhtenäisten seurantamenetelmien puutteen vuoksi. Niissä ei myöskään arvioitu hoidon tai ympäristön vaikutuksia lasten ja nuorten kehittymiseen. Laitoshoidon vähentäminen 2000-luvulla näyttää vaikuttaneen myönteisesti. Laitoshoito on kuitenkin koskenut vain murto-osaa autismin kirjon henkilöistä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana myös seurantamenetelmät ovat parantuneet (Henninger 2013).
Voiko autismin kirjon oireet kadota?
tiistai 1. heinäkuuta 2014
Aspergerista selviytyminen
Tohtori Kathrin Hippler tutki, miten Aspergerin diagnosoimat pojat olivat selviytyneet myöhemmin elämässään.
Aspergerin laatimat varhaisimmat potilasasiakirjat ovat tuhoutuneet sodassa, mutta Hipplerillä oli käytössään diagnoosit 1950-luvulta 1970-luvulle. Tutkimuksessaan hän paikansi 81 Aspergerin entistä potilasta. Kaikki eivät halunneet osallistua haastatteluun tai muuten sopineet aspergerin oireyhtymän määrittelyyn nykyisten kriteerien mukaan. Jäljelle jäi 34 miestä, jotka suostuivat perusteelliseen haastatteluun.
Ensimmäinen havainto oli, että haastateltavien elämä ei ollut sujunut ongelmitta. Verrattuna normaaliin kontrolliryhmään useammat olivat työttömiä ja elivät yksin. Valtaosa oli kuitenkin tyytyväisiä elämäänsä, vaikkei ehkä yhtä iloisia kuin kontrolliryhmässä. Mutta silloin kun tutkitut olivat pystyneet toteuttamaan erityisiä mielenkiinnon kohteitaan, he tunsivat elämänsä varsin täysipainoiseksi. Tämän seikan oli Hans Aspergerkin kirjoituksissaan todennut.
Tutkittavilla oli keskimäärin tavallista korkeampi älykkyysosamäärä. Yli kolme neljäsosaa oli työelämässä. Verrokkiryhmää useampi oli itsenäisiä ammatinharjoittajia tai yrittäjiä. Monet toimivat tietokoneohjelmoijina tai elektroniika-alan tehtävissä. Mukana oli taiteilijoita kuten oopperalaulaja ja keraamikko. Aspergereille tyypillisesti heidän taiteeseensa liittyi toisto muodossa tai toisessa.
Yli puolet haastatelluista oli naimisissa, ja lähes kaikilla oli myös lapsia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että perhe-elämä olisi sujunut ongelmitta; vaan siinä oli monia vastoinkäymisiä. Heidän oli myös vaikea kuvata, mikä heissä oli alunperin kiinnostanut puolisoa.
Vaikka haastateltavat olivat Aspergerin entisiä potilaita, he eivät olleet aiemmin kuulleet Aspergerin oireyhtymästä. Itävallassa Aspergerin syndrooma on tullut julkisuuteen myöhemmin kuin muualla maailmassa.
Lähteet:
Adam Feinstein (2010) A History of Autism: Conversations with the Pioneers
Pittsburgh Post-Gazette, lokakuun 16, 2008 Researcher brings message of hope to autism conference

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

.png)