ASSIUUTISIA

NYT LUETAAN...

Näytetään tekstit, joissa on tunniste erityisopetus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste erityisopetus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Erityisopetus kohdistui vammaisiin

Suomessa vuosisadan vaihteessa sekä vammaisten lasten kouluttaminen että vammojen parantaminen lääketieteen avulla nähtiin keinona palauttaa vammaiset yhteiskunnan hyödyllisiksi jäseniksi.

Vuoden 1921 oppivelvollisuuslain myötä kuurojen- ja sokeainkoulutuksen asema vakiintui, tarve kasvatusopillisen ajattelun ja opetuksen tärkeyden korostamiseen väheni ja keskustelu laantui.

Erityisopetus lähti Suomessa kuin muuallakin liikkeelle erillisissä laitoksissa. 1900-luvun alkupuolella oli vallalla käsitys, että ”poikkeaviksi” luokiteltujen yksilöiden paikka on laitoksissa ja vammaisten lasten ajateltiin häiritsevän muiden lasten oppimista.

Erityisopetus kohdistui aluksi vammaisiin, joilla oli selkeitä elimellisiä vammoja, kuten kuuroihin, sokeisiin ja raajarikkoisiin. Vähitellen tultiin kuitenkin vakuuttuneeksi siitä, ettei vain näkyvästi vammaisia lapsia kuuluu kouluttaa erillään muista. Näin erityisopetuksen piiriin haluttiin tuoda kaikki erilaiset oppilaat, joiden ajateltiin hyötyvän erityisopetuksesta, eli ”heikkokykyiset ja pahantapaiset” lapset. Tämän ajattelun tueksi tulivat lääketiede ja psykologia. Tieteellisen tiedon tuella ja sen suoman oikeutuksen turvin erityisopetus kasvoi 1900-luvulla räjähdysmäisesti.


Lähteet

Harjula Minna (1996). Vaillinaisuudella vaivatut. Vammaisuuden tulkinnat 
suomalaisessa huoltokeskustelussa 1800 -luvun lopulta 1930 -luvun lopulle. Hakapaino 
Oy, Helsinki. 

Kaski Markus &  Manninen Anja,  Mölsä P. & Pihko Helena (1998). 
Kehitysvammaisuus. WSOY, Porvoo. 

Nygård Toivo (1998). Erilaisten historiaa. Marginaaliryhmät Suomessa 1800-luvulla ja  
1900-luvun alussa. Atena, Jyväskylä

Pulma Panu & Turpeinen, Oiva (1987). Suomen lastensuojelun historia. Kouvolan 
kirjapaino, Kouvola.

Pösö Tarja (1993). Kolme koulukotia. Acta Universitas Tamperensis ser A vol 388. 
Akateeminen väitöskirja. Tampereen yliopisto, sosiaalipolitiikan laitos, Tampere

Susanna Leppänen (2010) Kehitysvammainen lapsi lastensuojelussa. Jyväslylän yliopisto.

Toikko Timo (2005). Sosiaalityön ideat. Johdatus sosiaalityön historiaan. Vastapaino, 
Tampere.

Vehmas Simo (2005). Vammaisuus, johdatus historiaan, teoriaan ja etiikkaan. Tammerpaino, Tampere. 

Viitapohja Kari (2004). Kehitysvammahuollon tietopankki http://www.saunalahti.fi/kup/kirjat/yleishis.htm

Viitapohja Kari (2009). Kehitysvammahuollon tietopankki [viitattu 25.09.2009] 
http://www.saunalahti.fi/kup/syndrome/fasd.html

perjantai 11. syyskuuta 2015

Ammatillisen erityisopetuksen päivät 2.-3.10.2015

Ohjelmassa erityisherkkyydet ammatin oppimisessa


Ammatillisen erityisopetuksen päivät järjestetään Hotelli Korpilammella 2.-3.10.2015. Järjestäjänä Keskuspuiston ammattiopiston opettajat ry ja AEO Ammatilliset erityisopettajat ry.
Ilmoittautuminen on avoinna osoitteessa www.aeopaivat2015.com. 
Sivuilta löytyy myös päivien ohjelma.




keskiviikko 13. elokuuta 2014

Koululaisille saattaa olla haittaa liian varhaisista diagnooseista

Koululaisille saattaa olla enemmän haittaa kuin hyötyä neuropsykiatrisista diagnooseista, kuten Aspergerin oireyhtymästä tai ADHD:sta.

ADHD- ja autismidiagnoosien rajat ovat liukuvia ja liian innokas diagnosointi voi aiheuttaa lapselle haittaa. Pahinta on, jos lapsi eristetään muista ikäisistään erityisryhmään, jossa oppimisvaatimukset ovat matalammat kuin muille lapsille.

Opettajan pitää saada apua muuten kuin saamalla hankalaksi koettu lapsi erityisopetukseen. Tukitoimet pitää käynnistää heti, kun siihen on tarvetta, ei ainoastaan silloin, kun lapsella on diagnoosi.


Asiasta kirjoittaa HS 8.8.2014