Kuinka arvioida vanhemmuutta

Tärkeätä olisi keskustella myös niistä keinoista, joita klinikoilla käytetään arvioitaessa vanhempien kyvykkyyttä toimia vanhempina. 

Nykyisin käytössä oleva menetelmä, ns. Marschak-videointi, ei ole vain epäluotettava, vaan myös räikeästi perheiden oikeusturvaa loukkaava. Tässä menetelmässä videoidaan lapsen ja vanhemman vuorovaikutusta heidän tehdessään kameran edessä sarjan tehtäviä. Kuvanauhan perusteella menetelmään perehtynyt asiantuntija antaa sitten lausuntonsa lapsen ja vanhemman välisestä suhteesta ja tuomionsa siitä, onko vanhempi lapselle riittävän hyvä vanhempi vai ei.

Lisäksi tarvittaisiin myös jonkinlaiset eettiset pelisäännöt, jotka auttaisivat näitä tilanteita sivusta seuraavia kollegoita tietämään, miten heidän näihin tilanteisiin pitäisi puuttua. Ainakaan minun omatuntoni ei salli sitä, että minun tulisi kollegiaalisuuden nimissä pitää suuni kiinni ja olla puuttumatta sellaisiin työtapoihin, jotka mielestäni selkeästi loukkaavat lasten ja perheiden ihmisoikeuksia.

Huostaanotto - tai edes huostaanotolla uhkaaminen - ei voi näissä tilanteissa olla se tapa, jolla oikeusvaltiossa ratkotaan lääkäreiden ja vanhempien välisiä näkemyseroja siitä, mikä on paras tapa auttaa ja tukea poikkeavalla tavalla käyttäytyviä lapsia.

Ben Furman
psykiatrian erikoislääkäri 

Lääkärilehti 51-52/2004  

Diagnoosin kyseenalaistamisesta tahdonvastaiseen huostaanottoon

Tahdonvastainen psykiatrinen hoito ja huostaanotot nivoutuvat läheisesti yhteen, siten että diagnoosiin tai hoitoon tyytymättömiä vanhempia helposti uhataan huostaanotolla, jos kritiikin esittäminen ei lopu. 

Hoitoyksiköt, joissa uutta autismin kirjoa koskevaa tietoa ei millään oteta vastaan, ovat monien ammattilaisten ja vanhempien tiedossa, mutta niille ei mahdeta mitään. Lääkärit eivät voi julkisesti arvostella toistensa ammatillisia päätöksiä, korkeintaan salaa neuvoa pulaan joutunutta perhettä vaihtamaan asuinpaikkaa. Hoitovirheistäkin on vaikea valittaa. Vanhempien todellisuudentaju asetetaan kyseenalaiseksi, ja tapahtumien ainoa todistaja saattaa olla, yksikön työntekijöiden lisäksi, harhaiseksi epäilty lapsi.

Suomi ei ole ainoa maa, jossa hidas tiedonkulku ja vanhentuneet käytännöt aiheuttavat ongelmia. Englannissa Debbie ja Michael Raleigh turvautuivat julkisuuteen vuonna 2004, kun kaksi heidän lastaan aiottiin ottaa huostaan. 15-vuotias Ben kertoi itse julkisesti, miten hämmentävää lastensuojelun toiminta oli hänen kannaltaan. Samanlaisissa tilanteissa olevien perheiden määrän todettiin olevan kasvussa.

Tunnettu tutkija, professori Simon Baron-Cohen otti myös kantaa väärin kohdeltujen perheiden puolesta. Ruotsissa taas Catharina Granath, Riksförbundet Autismin lakimies, saa ajoittain puheluja pakkohuostaanotoista. Alun perin vapaaehtoinen huostaanotto muuttuu Ruotsissakin tyypillisesti pakoksi, kun vanhemmat leimataan vanhemmuuteen kykenemättömiksi, tai kun he vastustavat hoitoa. Granath arvelee, että keskeinen ongelma on sosiaalityöntekijöiden tiedon puute. Hän on tuonut asiaa esiin keskusteluissa Ruotsin sosiaaliministeriön kanssa.

Autismi-lehti no.3 2007