ASSIUUTISIA

NYT LUETAAN...

Näytetään tekstit, joissa on tunniste vertaistuki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vertaistuki. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Puoltajaa tarvitaan

Aspergeryhdistyksen ylläpitämän verkkolehden nimi on Puoltaja – etenkin kiusaamistapauksessa puoltajia tarvitaan. Sanankäyttö on nykyään koventunut ja tuntuu, että läheinenkään puoltaja ei kovin helposti puutu tilanteeseen. Taitava kiusaaja vetoaa kunnianloukkauksessakin sananvapauteensa.

Nykyisessä mediailmapiirissä viestinnän ammattilaisenkin tuntuu olevan vaikeaa määritellä sananvapauden rajoja. Mutta kun kiusaamisessa uhataan henkeä tai ajetaan kiusattu itsetuhon partaalle kysymys on vakava ja siihen tulee välittömästi puuttua, jotta se saadaan heti loppumaan.

Kysymyshän kiusaamisessa on vääristyneestä vuorovaikutuksesta. Sanallisen kiusaamisen tunnistaminen on monelle assille vaikeaa, ja saattaa aluksi jäädä kiusan kohteelta huomaamatta. Myös assi saattaa erehtyä pahaa tarkoittamattaan kiusaamaan toista. Konkreettisen ajattelijan saattaa olla todella vaikeaa tunnistaa, milloin kyseessä on ironia, sanaleikit ja sarkasmi tai joku muu huumorin laji, ellei puhuja muista lopuksi mainita, että se oli vaan huumoria.

Kiusaamiseen reagointi voi olla hidasta. Mutta auta armias - kun assi huomaa tulleensa kiusatuksi lopputulos voi olla varsin arvaamaton. Isäni sanoi aikoinaan: "Älä ärsytä hyvää miestä, sillä hänestä voi tulla paha mies". Tämä neuvo sopii todella hyvin assiin, joka on tunnetusti pitkävihainen. Pahimmillaan kiusaamisesta voi koitua elinikäinen epäluulo ja trauma. Kaikki kiusaaminen pitää lopettaa heti kun sitä ilmenee, sillä pitkittyessään kiusaamisella on arvaamattomat seuraukset.

Kiusaamisesta voi horjua mielenterveys. Kostonajatuksesta on vaikea päästä yli. Se on negatiivinen tunne, jonka kanssa kiusattu joutuu elämään, ellei pysty antamaan anteeksi kiusaajalleen. Vaikka anteeksianto tuntuu kiusatusta kohtuuttomalta, on se ainoa tapa parantua koston tunteen aiheuttamasta traumasta.

Kiusaamisen käsittelyä ei pidä pelätä, sillä parhaimmillaan se opettaa meille vuorovaikutustaitoja, joista on aina hyötyä. Anteeksiannosta huolimatta kiusaamista ei tarvitse unohtaa, sillä sovinnon teosta ja vuorovaikutustaidoista hyötyy kaikki.


Kommentti julkaistu Puoltaja 1/2015 verkkolehdessä

maanantai 5. tammikuuta 2015

Muoti-ilmiöstä itsediagnoosiin

Viime vuosikymmenien aikana Aspergerin oireyhtymä on noussut yleiseen tietoisuuteen ja siitä on tullut jopa jonkinlainen muoti-ilmiö. 

Tämän seurauksena on syntynyt suuri määrä itseen tai läheisiin kohdistuvia keittiöpsykologisia Asperger-diagnooseja. Nämä arkidiagnoosit ovat epäilemättä vaikuttaneet lukemattomien ”normaalilla tavalla” epäsosiaalisten ja -empaattisten henkilöiden itseymmärrykseen ja identiteettiin.

Näin alun perin selkeästi kehitykselliseen poikkeamaan ankkuroitu neen luokituksen takaisinkytkentämekanismi ikään kuin vuotaa ympäröivään populaatioon. Aspergerin syndrooman ja muiden autismikirjoon kuuluvien oireyhtymien neuobiologisen pohjan keskinäisestä suhteesta vallitsee erimielisyys.

On esitetty, että kyseessä on saman fysiologisen ongelman eriasteisista ilmentymistä, kun taas toiset uskovat, että jo fysiologisella tasolla kyseessä on jollain merkittävällä tavalla erilaisista patologioista. Tarkasteltaessa kyseisten luokitusten sosiaalisia takaisinkytkentämekanismeja huomataan kuitenkin, että merkittävä fysiologinen eroavuus ei ole välttämätöntä sille, että kyse olisi ratkaisevasti erilaisista ilmiöistä.

Erilaiset sosiaaliset takaisinkytkentämekanismit tuottavat ja vahvistavat esimerkiksi Asperger-potilaiden ja autistien oireiden eroavuuksia. Mikä tärkeintä, näiden takaiskytkentämekanismien ominaisuuksien tunteminen on välttämätöntä suunniteltaessa tehokkaita hoitokeinoja, tai arvioitaessa sitä, onko ”hoito” ylipäätään tarpeellista.



*) Autismiksi kutsutaan laaja-alaisten kehityshäiriöiden joukkoa, jotka ilmenevät erityisesti sosiaalisen vuorovaikutuksen ja kommunikaation kykyjen poikkeavuutena. Aiemmin yhtenä häiriönä pidetty autismi on nykyisissä psykiatristen sairauksien luokittelujärjestelmissä (ICD-10 ja DSM-IV) jaettu useisiin erillisiin niin sanotun autismikirjon häiriöihin.

Varsinaisen lapsuusiän autismin lisäksi Suomessa käytössä olevassa ICD-10-luokittelussa autismikirjoon kuuluvat muun muassa epätyypillinen autismi, Rettin oireyhtymä ja Aspergerin oireyhtymä. Tämän jaottelun lisäksi erotetaan tyypillisesti toisistaan autismin vakavammat muodot, joiden yhteydessä usein esiintyy muun muassa älyllistä kehitysvammaisuutta ja niin sanotut korkean toimintakyvyn autistit.

Lähteet:
  • Hacking I.(2009). Mitä sosiaalinen konstruk- tionismi on? Tampere: Vastapaino. Alkuteos The Social Construction of What. Cambridge: Harvard University Press, 1999. 
  • Kuorikoski J. ja  Pöyhönen S. (2009) Ihmistieteelliset luokitukset ja sosiaaliset takaisinkytkentämekanismit T&E 4/09 Ihmistieteellisistä luokituksista 
  • Tani P. & Nieminen-von Wendt T. & Lindberg N. & von Wendt L. (2004). ”Aspergerin oireyhtymä aikuisiässä.” Duodecim 120, 693–698.

torstai 25. joulukuuta 2014

Lapsen kätketyt halut?

Hakiessamme lastamme kesäsulun vuoksi kotiin, oli hänen ohimonsa mustelmilla. Hoitajat eikä lääkäri maininneet siitä ennen kuin kysyimme asiasta.

Edellisenä iltana oli ollut omahoitajan hetki, jonka piti olla ”laatuaikaa” lapselle. Häneltä oli kysytty, haluaako pelata lautapeliä vai mennä pomppulaan pomppimaan. Lapsi oli valinnut lautapelin, mutta hoitaja ei uskonut, että lapsi sanoi, mitä halusi. Psykodynaamisen selitysmallin mukaan lapsi ei nyt noudattanut omaa mielihaluaan. Lapsihan tykkäsi hoitajan mielestä pomppimisesta enemmän kuin lautapelistä.

Eli lapsen mielihalu oli pomppiminen, vaikka sanoikin, että haluaa pelata lautapeliä. Niimpä hoitaja määräsi, että nyt mennään pomppimaan. Tästä psykologisoinnista kiivasuneena lapsi meni vessaan rauhoittumaan. Sieltä hänet kuitnkin raahattiin ulos, kun ei vapaaehtoisesti tullut. Raivokas lapsi lopulta tainnutettiin kolmen hoitajan voimin. Siinä oli ohimotkin painuneet karkeaan juttimattoon. Mustelmia sitten lomalla kotona, mummolassa ja sukulaississa kummasteltiin.



Lähde: Minun tarinani

Miksi haluatte aspergeria


torstai 27. marraskuuta 2014

Autismin erotusdiagnoosit

Elämme jo 2000- luvun toista vuosikymmentä. Edelleenkään autismia ei tunnisteta, vaan diagnoosiksi merkitään helposti persoonallisuushäiriö tai skitsofrenia. Ongelmana näissä on virheellinen hoito, kuntoutus ja lääkitys, joista liian monet kärsivät edelleen. 

Autismilehdessä no. 2 2014 Sonja kertoo, kuinka hänen elämässään vuosikymmeniä oli ollut vaikeuksia, joita asiantuntijat eivät olleet ymmärtäneet. Hänen ongelmiaan pidettiin masennuksesta, itsetunto-ongelmista tai persoonallisuushäiriöistä johtuvaksi. Sitten hän törmäsi netissä taulukkoon, jossa yksinkertaistettiin persoonallisuushäiriöisen, skitsofrenisen ja autistisen ajattelun piirteitä.

Frank Johansson kirjoittaa Amnestyn blogissaan kuinka Venäjällä syyttömänä tuomion saanut autistinen  Mihail Kosenko on tuomittu psykiatriseen pakkohoitoon aggressiivisen skitsofrenian takia. Mihail on nyt Amnestyn adoptoima mielipidevanki.

Myös lähempää löytyy autistisia ihmisiä jotka on tuomittu skitsofreenikkoina pakkohoitoon. Yhtälailla kuin Venäjällä autismin ja varsinkin aspergerin piirteet voidaan edelleenkin diagnosoida skitsofreniaksi Suomessa. Ylen elävän arkiston ohjelmassa Autismin kolmet kasvot Kari Salonen kertoo kuinka hänet tuomittiin skitsofreenikkona pakkohoitoon.









tiistai 25. marraskuuta 2014

Skitsofrenia ja luovuus

Ensimmäinen, klassinen tapaus on Sigmund Freudin pohtima Schreberin tapaus. Daniel Paul Schreber oli huippujuristi ja korkea valtion virkamies, joka sairastui skitsofreeniseen psykoosiin. Hän kuvaa sairauttaan yksityiskohtaisesti vuonna 1903 julkaistussa elämäkerrassaan. 

Myös taiteellisesti lahjakkaita skitsofreniaan sairastuneita henkilöitä on kuvattu, kuten Vincent van Gogh, runoilijat Uuno Kailas ja Lauri Viita sekä kirjailijat James Joyce, J. J. Wechsell ja Aleksis Kivi. Kaikilla heillä luova lahjakkuus – samoin poikkeava persoonallisuus ja elämäntyyli – sijoittui premorbidiin aikaan pääosin ennen psykoosiin sairastumista.

Vuonna 1994 taloustieteen Nobelin palkinnon voittanut matemaatikko John F. Nash on sairastanut skitsofreniaa yli 30 vuotta, kuten myös hänen lahjakas matemaatikkopoikansa. Nashin luova elämäntyö toteutui pääosin toipumisvaiheessa 1990-luvulla. Tapausselostukset tai joukko tapauksia eivät anna vastausta kysymyksen, altistaako lahjakkuus skitsofrenialle tai suojaako se siltä. Vastausta tulee etsiä epidemiologisesta väestötason tutkimuksesta. On olemassa hieman mutta toistaiseksi riittämättömästi näyttöä siitä, että lahjakkailla ihmisillä voisi olla ylimäärin skitsofreniaa.

Parfitt osoitti 61 skitsofreniapotilaan aineistossa, että kymmenen heistä oli menestynyt koulussa erinomaisesti ja seitsemän oli poikkeuksellisen kyvykkäitä musiikissa tai kuvataiteissa. Aineisto muodostui valikoituneista sairaalapotilaista. Isohannin ym.  prospektiivisessa syntymäkohorttitutkimuksessa peruskoulussa erinomaisesti menestyneillä pohjoissuomalaisilla pojilla oli nelinkertainen vaara sairastua myöhemmin skitsofreniaan, kun heitä verrattiin muihin poikiin. Tapauksia oli vähän (kuusi) mutta ero oli tilastollisesti merkitsevä. Tulos voi silti johtua sattumasta tai olla totta vain tässä aineistossa; säännönmukaisuuden todentaminen edellyttää tuloksen toistamista.

On myös vaikeaa arvioida, kuvastaako erinomainen koulumenestys lahjakkuutta, älykkyyttä, motivaatiota, kouluun uppoutumista vai kiltteyttä. Asevelvollisille tehdyt suuriin aineistoihin perustuvat tutkimukset ovat tukeneet hypoteesia, jonka mukaan etenkin huono, mutta ehkä myös hyvä älyllinen suorituskyky lisää skitsofrenian vaaraa. Skitsofreniapotilaiden sukulaisilla tai lapsilla ja lähisukulaisilla on havaittu olevan poikkeuksellista kyvykkyyttä, esimerkiksi taiteellista lahjakkuutta. Lahjakkaatkin henkilöt voivat sairastua skitsofreniaan. Ei ole kuitenkaan vakuuttavaa näyttöä siitä, että lahjakkuus olisi riskitekijä. Usein – mutta ei aina – skitsofrenia tuhoaa lahjakkuuden. Skitsofreniaan alttiissa suvuissa voi olla poikkeuksellisia lahjakkuussaarekkeita.


Isohanni M. (2012) Luovuus-ja-skitsofrenia


maanantai 24. marraskuuta 2014

Parsakaali voi lievittää autismin oireita

Autismin oireet lievenevät kuumeen aikana. Esimerkiksi autistinen lapsi, joka ei koskaan puhu, saattaa kuumeessa sanoa yksittäisiä sanoja. 

Lämpöstressireaktiossa korkealle lämpötilalle altistuneet solut alkavat tuottamaan suojaproteiineja, jotka suojelevat solua ja auttavat sitä kestämään kuumuutta. Lämpöstressiproteiinit aktivoi esimerkiksi infektiot, tulehdukset, altistus ympäristömyrkyille, nälkiintyminen, solujen hapenpuute ja eräät kasvikunnan tuotteet kuten sulforafaani jota tuottaa mm parsakaali.

Tämä yhteys parsakaalin ja kuumeen välilllä mahdollisti äsken julkaistun tutkimuksen. Jos lämpöstressireaktio on syynä autismin oireiden lievenemiseen, sulforafaanin pitäisi saada aikaan sama tulos. Vaikka tutkimuasetelma oli satunnaistettu sokkotutkimus, tutkijoiden oli helppo arvata, ketkä kuuluivat sulforafaaniryhmään. Jotkut potilaista esimerkiksi katsoivat tutkijoita suoraan silmiin ja kättelivät heitä, mitä he eivät koskaan aiemmin olleet tehneet.

Tulokset olivat vaikuttavia. Sulforafaaniryhmän autisteissa nähtiin selviä kohenemisen merkkejä jo neljä viikkoa hoidon aloittamisen jälkeen, ja koheneminen jatkui niin kauan kuin he ottivat sulforafaania. Kohenemista nähtiin etenkin seuraavissa ominaisuuksissa: ärsyyntymisherkkyys, velttous, toistoliikkeet, hyperaktiivisuus, valppaus, kommunikaatio, motivaatio ja rituaalit. Hoidon loputtua kaikki potilaat taantuivat entiselleen, kuten tapahtuu kuumeenkin jälkeen.

Oireet lievenivät vain noin puolella sulforafaania saaneista, ei kaikilla. Kyseessä ei siis ole mullistus autismin hoidossa, vaan pikemminkin kauan odotettu vihje siitä, mistä tuota mullistusta kannattaa etsiä.

Potilaiden saama sulforafaanimäärä oli niin suuri, ettei siihen pääse parsakaalia syömällä, vaikkakin terveellisyytensä vuoksi parsakaalia voi vapaasti suositella. Myös monissa muissa kasviksissa on sulfarafaania, ja sen aiheuttama lämpöstressireaktio onkin yksi syy niiden suotuisiin terveysvaikutuksiin.





Tutkimuksen julkaisi Proceedings of the National Academy of Sciences.

Asiasta kirjoitti Jani Kaaro, Helsingin Sanomat, Tiede,14.10.2014

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Narsistinen luonnehäiriö

Eräs persoonallisuushäiriöiden ryhmä on narsistinen, itsekeskeinen persoonallisuus, joka pitää sisällään käsityksen itsestä mahtavana ja muita parempana. Näiltä ihmisiltä puuttuu kyky myötätuntoon, ja muut ihmiset ovat heille usein palvelijoita sekä oman erinomaisuuden vahvistajia.

Etevillä narsistisilla henkilöillä on usein viehtymys valtaan ja hurmaamisen taito. Heitä lienee paljon poliittisissa ja muissa valta-asemissa sekä julkisuuden henkilöissä. ”Nerokkaista johtajista” (Risto Rydin ilmaisu radiopuheessa kesäkuussa 1941) lienee tutkituin Adolf Hitler – alikersantti Lahtisen sanoin ”se yks kahjo sieltä Saksasta”.

Hitlerin persoonallisuutta pohti sodan aikana kolmen amerikkalaisen huippupsykoanalyytikon ryhmä. He löysivät hänestä runsaasti narsistista patologiaa ja myös sen ajan psykoanalyyttiseen ajatteluun oleellisesti kuuluvia ilmiöitä, kuten messiaskompleksin ja seksuaalista perversiota. Raportissaan ryhmä pystyi ennustamaan, että tappion hetkellä Hitler tekee itsemurhan. Hitlerin perhepatologian ja hänen sielunsa syövereiden pohdiskelu jatkuu vilkkaana.

Etenkin epäluuloisesta persoonallisuudesta kärsivän henkilön tila voi lähestyä psykoositasoista häiriötä. Tällainen on esimerkiksi kapealle alueelle sijoittuva harhaluuloisuushäiriö. Mielenkiintoista kyllä, tämäntyyppisen persoonallisuuden on esitetty olevan joidenkin epäluuloisten, verisiä vainoja toteuttaneiden poliittisten hahmojen kuten Stalinin toiminnan taustalla.

Näkyvät julkisuuden henkilöt – esimerkiksi poliitikot – saattavat syystäkin pelätä psykiatrisen hoidon leimaavuutta. Etenkin poikkeusihmisten ja näkyvien julkkispotilaiden hoidossa – niin psykiatrisessa kuin somaattisessa – syntyy helposti ongelmia hoitosuhteen toisessa osapuolessa tai hoitojärjestelmässä. Hoitosuhteen syntyminen voi olla hoitavalle lääkärille paitsi imartelevaa myös vastuullista ja pelottavaa.

Poikkeuksellisen merkittävä potilas voi altistaa hoitavan lääkärin yliarvostamaan tai pelkäämään potilastaan ja täten menettämään ammatillisuuttaan, esimerkiksi kykynsä sanoa ”ei”. Elvis Presleyn ja Michel Jacksonin lääkärit pahensi heidän vakavaa lääkeriippuvuuttaan holtittomilla määräämiskäytännöillään. Hitler itse määräsi, miten hänen moninaisia vaivojaan puoskaroitiin. Menestynyt potilas voi helposti manipuloida hoitavaa lääkäriä asemallaan tai asenteillaan ja ongelmien tullessa helposti vaihtaa hoitavaa lääkäriä.


Narsistinen luonnehäiriö 

Autismi ja narsismi

lauantai 22. marraskuuta 2014

Psykopaattinen luonnehäiriö (narsismi)

Psykopaattisen luonnehäiriön ytimen katsotaan muodostuvan tunne-elämän poikkeavuuksista, joista keskeisimpiä ovat syyllisyyden ja empatian tunteiden pute sekä tunteiden kokemisen köyhyys. 

Viime vuosina näiden tunnekylmien piirteiden ilmeneminen lapsila ja nuorilla on ollut kasvavan kiinnostuksen kohteena. Tunnekylmyys on yhteydessä erittäin vakavaan käytöshäiriön muotoon, mutta myös ilman käytöshäiriötä esiintyessään se näyttää olevan yhteydessä psykososiaalisiin ja psykiatrisiin ongelmiin.

Uusimpien tutkimusten mukaan positiivista, lasta huomioivaa kasvatus- ja vuorovaikutustyyliä edistävillä vanhemmuusinterventioilla on tehoa hoidettassa sellaisia  käytöshäiriöisiä lapsia, joilla on tunnekylmiä piirteitä. Tunnekylmyyden etiologia liittyy tämänhetkisen tiedon valossa sekä ympäristöön että perimään.

Ympäristötekijät ovat todennäköisesti vuorovaikutuksessa perinnöllisen riskin kanssa siten, että ne joko edistävät tai hillitsevät tunnekylmien piirteiden kehittymistä. Esimerkiksi ensimmäisiin elinvuosiin ajoittuva puutteellinen hoiva lisää tunnekylmien piirteiden esiintymisen riskiä.

Lapsen varhaisten vuorovaikutussuhteiden kautta kehittyvä kyky ymmärtää omia ja toisten mielentiloja näyttää suojaavan agressiokäyttäytymiseltä. Vanhemmuuteen liittyvistä tekijöistä vähäiset kiintymyksen ja lämmön ilmaisut ovat yhteydessä lapsen tunnekylmyyteen. Autotaarainen kasvatustyyli on yhteydessä käytösongelmiin ilman tunnekylmiä piirteitä. Poikkeavaa katsekontaktia on esitetty selitykselle, miksei lapsi tunnista kasvonilmeiden tunnesisältöjä.

Psykopatian hoito aikuisiällä on erittäin vaikeaa. Lapsilla näiden luonteenpiirteiden muokkaaminen on vielä mahdollista. Erityisesti intensiivisten, sosiaalisen oppimisen teoriaan ja kognitiivis-behavioraalisiin periaatteisiin nojautuvat kasvatusmallit näyttävät toimivan käytännössä. Kyseisiin periaatteisiin pohjaavilla vanhempain ohjausmenetelmillä voidaan vaikuttaa lasten tunnekylmyyteen. Pääpaino on vanhempain ja lasten positiivisen suhteen edistämisessä.

Kykyä havainnoida ja ymmärtää toisen ihmisen tunteita voidaan harjoittaa esimerkiksi sanoittamalla omia ja toisen tunteita. Koska psykopatia on hyvin arvolatautunutta ja tunnekylmyys erottautuu aikuisten psykopatiasta, tuleekin välttää tunnekylmyyden yhtäläistämistä aikuisiän psykopatiaan.


Psykopatia

perjantai 21. marraskuuta 2014

Pie­nen gee­ni­pät­kän puut­tu­mi­nen

Pie­nen gee­ni­pät­kän puut­tu­mi­nen yh­des­sä kro­mo­so­mis­sa kak­sin­ker­tais­taa skit­so­fre­nian ja ne­lin­ker­tais­taa älyl­li­sen ke­hi­tyk­sen häi­riöi­den ris­kin. 

Gee­ni­muu­tos löy­tyi Hel­sin­gin ylio­pis­ton, Ter­vey­den ja hy­vin­voin­nin lai­tok­sen (THL) ja Würts­bur­gin yli­opis­ton tut­ki­muk­ses­sa. Suomessa tä­tä gee­ni­muu­tos­ta esiin­tyy enem­män kuin muual­la maail­mas­sa, jo­pa pro­sen­til­la väes­tös­tä. Se on myös alueel­li­ses­ti kes­kit­ty­nyt. Koil­lis­maal­la eli Kuu­sa­mos­sa ja sen ym­pä­rys­kun­nis­sa si­tä esiin­tyy 3–5 pro­sen­til­la väes­tös­tä. Gee­ni­muo­to on ri­kas­tu­nut, kos­ka ih­mi­set ovat vuo­si­sa­to­jen ajan li­sään­ty­neet pää­asias­sa lä­hi­alueel­la asu­vien kans­sa.

Suo­ma­lais­ten tau­ti­pe­rin­tö on muu­ten­kin poik­kea­va ge­neet­ti­sen eris­täy­ty­mi­sen vuok­si. Tut­ki­jat ovat löy­tä­neet 36 gee­ni­pe­räis­tä sai­raut­ta, jot­ka ovat tääl­lä ylei­sem­piä kuin muual­la. Geenitutkimukseen  osal­lis­tui 30 000 ih­mis­tä. Nel­jä hen­ki­löä Koil­lis­maal­ta oli pe­ri­nyt gee­ni­muu­tok­sen mo­lem­mil­ta van­hem­mil­taan. Heis­tä kak­si oli sai­ras­tu­nut skit­so­fre­niaan ja kah­del­la oli älyl­li­sen ke­hi­tyk­sen häi­riö.

Suo­mes­sa ja Ruot­sis­sa skit­so­fre­niaa esiin­tyy jon­kin ver­ran enem­män kuin muual­la Eu­roo­pas­sa. Suomenruotsalaisten joukossa skisofreniaa on vähermmän kuin muilla suomalaisilla. Tans­kas­sa se on har­vi­nai­sem­pi. Sairauden syi­tä ei tun­ne­ta tark­kaan, mut­ta tut­ki­jat pi­tä­vät pe­rin­nöl­li­syy­den mer­ki­tys­tä suu­re­na. 


Jaana Savolainen HS 6.8.2013: Skitsofrenialle altistavaa perimää eniten Koillismaalla




torstai 20. marraskuuta 2014

Skitsofrenia

Skitsofrenia on vakava mielenterveyden häiriö, joka aiheuttaa yleensä laajan toimintatason laskun. 

Heikko älyllinen tai sosiaalinen suorituskyky liittyy skitsofreenisiin häiriöihin jo ennen sairastumista, joskin pääosa aikuisina sairastuneista on selviytynyt esimerkiksi koulussa normaalisti. On kuvattu lukuisia lahjakkaita henkilöitä, jotka ovat sairastaneet skitsofreniaa tai – mikä on selvästi tavallisempaa – sairastuneet siihen luovan kautensa loppupuolella tai sen jälkeen.

Skitsofreniadiagnoosin perustana olevat kolme oiredimensiota: psykoottisuus, hajanaisuus ja negatiiviset oireet.

Psykoottisuus
  • ajatusten kaikuminen, ajatusten siirto tai riisto tai ajatusten lähettäminen
  • kontrolloimiseen, vaikuttamiseen tai ohjatuksi tulemiseen liittyvät harhaluulot; harhaluuloiset havainnot
  • kuuloharhat, joissa äänet kommentoivat potilaan käyttäytymistä tai keskustelevat potilaasta keskenään tai toisentyyppisiä ääniä.
  • muut itsepintaiset harhaluulot, jotka ovat kulttuuriin sopimattomia ja täysin mahdottomia
  • pitkäkestoiset minkä tahansa aistin aistiharhat, jotka esiintyvät päivittäin vähintään yhden kuukauden ajan ja joihin liittyy harhaluuloja.
Hajanaisuus
  • neologismit (potilaan keksimät omat sanat), ajatuskatkot tai irralliset väliin tulevat tavallisen ajatuksen kulun katkaisevat ajatukset. Seurauksena on puheen hajanaisuus tai merkityksen menetys.
  • katatoninen käytös, kuten kiihtymys, pysähtyminen outoihin asentoihin tai
  • vahamainen taipuisuus, negativismi, mutismi ja täydellinen pysähtyneisyys.
Negatiiviset oireet
  • huomattava apaattisuus
  • puheen vähäisyys
  • tunteiden latistuminen tai epäsuhtaisuus.
Sairautena skitsofrenia poikkeaa monin tavoin mielialahäiriöistä. Sille on ominaista pitkäkestoisempi ja pysyvämpi oireilu, ja sairauden kulku on yhtenäisempi kuin jaksoittain ilmaantuvissa vakavissa mielialahäiriöissä, vaikka nekin ovat uusiutumisalttiutensa vuoksi pitkäaikaissairauksia. Myös Autismin kirjon häiriöissä puheen hajanaisuus ja vähäisyys on tyypillistä.

Nykyisten hoitosuositusten lähtökohtana on näkemys skitsofreniasta pitkäaikaisena häiriönä, jonka kulku vaihtelee akuuttien psykoosivaiheiden ja stabiilien vaiheiden välillä. Skitsofrenian yhteydessä puhutaan usein toipumisesta hoitotuloksena. Jos kriteereiksi asetetaan pysyvä oireettomuus ilman merkittävää meneillään olevaa hoitoa, kyky hankkia toimeentulo vapailla työmarkkinoilla ja kyky ylläpitää sosiaalisia verkostoja, on skitsofreniasta toipuminen varsin harvinaista.

Yhdysvaltalaisessa viiden vuoden seurantatutkimuksessa vain joka seitsemäs ensimmäisen skitsofreenisen psykoosin sairastaneista pysyi toipuneena yhtäjaksoisesti vähintään kahden vuoden ajan. Toipuminen vaikuttaakin realistisemmalta vaihtoehdolta hoidon tavoitteena.



Suomen Lääkärilehti 14-15 2007

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Autismikirjon ja psykoosin eroja


Piirre
Autismikirjo  
Psykoosihäiriöt
Puheen yksityiskohtaisuus
Korostunut 1)
Ei tyypillinen piirre 2)
Puheen kirjakielisyys
Korostunut
Ei tyypillinen piirre
Puheen ja ajatusten outous
Logiikka omaperäistä
Selvemmin realiteetin vastaisia
Viive vastaamisessa
Vastaukset usein asiallisia, tarkkoja
Vastaukset lyhyitä, tai hajanaisia
Sosiaalinen muodollisuus
Korostuneen korrektia, yliopittua
Ei tyypillinen piirre
Itsekseen hymyily, naureskelu
Omiin mielleyhtymiin reagointi
Harhoihin reagointi 3)
Poikkeava katsekontakti
Usein ohi kasvoista tai sivuille kohdistuva 4)
Usein levottomammin
harhaileva, pistävä 3)
  1. Poikkeuksena kielellisesti heikkolahjaiset.
  2. Juuttuminen toistelemaan jotain yksityiskohtaa mahdollista.
  3. Akuutissa psykoosissa tai skitsofreniassa.
  4. Silmiin katsoessaan voi olla intensiivinen.

Sosiaalisen vuorovaikutuksen vaikeudet

Taulukossa on kuvattu sosiaalisen vuorovaikutuksen eroja ja yhtäläisyyksiä. Sosiaalinen kanssakäyminen on usein pulmallista sekä autismin kirjon lievimmissä muodoissa että psykoosihäiriöissä. Molemmissa sosiaaliset tilanteet ovat tavallista kuormittavampia, mikä voi johtaa niiden välttelemiseen. Lievemmin autistiset henkilöt voivat kaivata sosiaalisia suhteita, mutta vuorovaikutus voi olla kömpelöä ja sitä leimaa yleisesti sosiaalisen tilannetajun puute, ts. puutteellinen intuitio ja spontaanin mukautumisen niukkuus. Tämä voi näkyä korostuneen korrektina ja kaavamaisena vuorovaikutuskäyttäytymisenä.

Autisminkirjon henkilö saattaa tulkita sanalliset viestit kirjaimellisesti tai jättää huomiotta sanattomat viestit (35). Lisäksi henkilön omat sanattomat viestit, kuten ilmeet ja eleet, voivat olla puutteellisia tai poikkeavia. Toisten ihmis ten tarkoitusten väärintulkinta saattaa autismin kirjosta kärsivän henkilön kohdalla antaa vaikutelman paranoidisuudesta. Sekä autismin kirjon häiriöissä että psykoosihäiriöissä, erityisesti skitsofreniassa, kielellistä kyvykkyyttä leimaa usein konkreettisuus. Autismin kirjon lievemmässä muodossa, Aspergerin oireyhtymässä henkilö ymmärtää sanat usein liian kirjaimellisesti huolimatta muuten hyvästä käsitteellistämiskyvystä.

Kirjaimellisuus voi johtaa helposti väärinymmärryksiin ja konfliktitilanteisiin sosiaalisissa tilanteissa. Tämä on otettava huomioon myös tehtäessä diagnostista haastattelua esimerkiksi aistiharhojen osalta. Kysymystä ja potilaan vastausta tarkentamalla pääsee todennäköisemmin selvyyteen siitä, onko kyse harhasta. Mikäli kyse ei ole selvästi harhasta, sitä ei pitäisi ylitulkita oireeksi psykoottisuudesta. Lisäksi autismin kirjon häiriöissä tyypilliset aistiyliherkkyydet aiheuttavat ahdistavia kokemuksia, joiden verbalisointi saattaa aiheuttaa vaikutelman aistiharhoista tai ajattelutoimintojen outoudesta. Luotettava harhaluulojen ja kuuloharhojen arviointi voikin olla erittäin haasteellista autismin kirjon häi riöiden kohdalla.

Autismin kirjon lievimmissä muodoissa on ominaista yksin viihtyminen ja itsekseen puuhastelu, mikä saatetaan tulkita virheellisesti skitsofrenian negatiivisiksi oireiksi. Autismin kirjon henkilöt väsyvät helposti toisten seurassa, ja he tarvitsevat yleensä sosiaalisten tilanteiden jälkeen selkeästi aikaa olla yksikseen. Sosiaalisten kontaktien olemassaolo ei poissulje autismin kirjon häiriön mahdollisuutta. Diagnostisesti on tärkeää kartoittaa vuorovaikutuksen laadullisia piirteitä.

On tarpeen selvittää mm. keitä henkilö pitää ystävinään,kuinka usein hän heitä tapaa ja kenen aloitteesta sekä mitä heillä on tapana yhdessä tehdä. Voi nimittäin olla, että henkilö pitää ystävänään ihmistä, jonka on tavannut kerran. Tämä voi johtua autismin kirjon henkilön tavallisuudesta poikkeavasta ymmärryksestä sosiaalisista kuvioista. Asperger-henkilölle voi myös olla kehittynyt ystävyyssuhde pitkän ajan kuluessa lähiympäristössä ilman merkittävää omaa panosta (naapuri/sama luokka/päiväkoti), mutta uusiin ihmisiin tutustuminen on hankalaa oma-aloitteisesti.

Psykoosihäiriöissä ihmissuhdevaikeudet voivat selittyä useilla erilaisilla mekanismeilla. Negatiiviset oireet voivat johtaa sosiaalisen verkoston kapeutumiseen ja lisäksi korostunut epäluuloisuus ja/tai häiritsevät positiiviset oireet saattavat aiheuttaa toisten seuran välttelemistä. Nämä mekanismit eivät kuitenkaan yksinään selitä sosiaalisen kanssakäymisen ongelmia psykooseissa. Sosiaalisen vuorovaikutuksen laatu voi heiketä vähitellen psykoosi häiriöissä osin jo esivaiheessa alkavien kognitiivisten vaikeuksien vuoksi; psykoosiin sairastunut tai sairastumassa oleva ei välttämättä muista yhtä hyvin keskusteltuja asioita tai jaksa keskittyä sosiaalisissa tilanteissa tilanteen vaatimalla tavalla.



Lähde:


torstai 9. lokakuuta 2014

Suuret laivat kääntyvät hitaasti…

Luulimme jo lapsen sairaalajaksolla, että 2000-luvulla jääkaappiädit on historiaa. 

Kun tätä tarinaa kertoo, jostain syystä jopa autismin ammattilaiset tuntevat olonsa vaivaantuneiksi, kääntävät keskustelun muihin aiheisiin kuten säähän ja vastaukset tai edes sympatian osoitukset jäävät saamatta. Ainoa vastaus on: ”Ei tätä voi enää tapahtua”. Se huolestuttaa, että vanhat psykodynaamisen hoidon haamut tekevät paluutaan geeni-uskolla vahvistettuna.

Olemme huomanneet, että vain vertaiset voivat uskoa, samaistua ja ymmärtää.

On se kumma, kuinka paljon kohtaamisiin niin yhdistysten työntekijöiden, kuin terveydenhuollon asiantuntijoiden ja virkamisesten kanssa vaikuttaa roolisi:
- Asiantuntijana sinua kunnioitetaan.
- Vanhempana sinua syyllistetään.
- Assina sinua pidetään idioottina

Vertaistuki on auttanut meitä kaikkein eniten.