Kuntoutukseen koko perheen kannalta kuuluu sopivan sijaishoitojärjestelyn rakentaminen, jotta vanhemmat ja
sisarukset voivat ajoittain irrottautua vaativasta ja väsyttävästä
hoitovastuusta autistisen henkilön elämänlaadun huonontumatta. Hyvä
sijaishoitoympäristö voi myös kuntouttaa antamalla kokemusta
selviymisestä kodin ulkopuolella.
Vanhempien tarvitsema taloudellinen
ja henkinen tuki autistisen lapsen hoitamisessa ja kasvattamisessa ei
aina käytännössä toteudu edes niin helposti ja kattavasti kuin
lainsäädäntö edellyttää. Ruotsissa on pyritty ja päästy siihen että
autistiset mainitaan erikseen niissä säädöksissä, joiden sisältämät
palvelut ovat vanhempien, järjestelmän ja asiantuntijoiden mielestä
heille tarpeellisia.
1.10.1990 aloitti toimintansa (toistaiseksi kolmen vuoden kokeiluna) Lastenlinnan sairaalan autismiyksikkö.
Kulomäki T. (1992) Mitä on autismi. Sosiaali- ja terveyshallitus, Helsinki
Moilanen
I., Mattila M-L., Lokusa S. ja Kielinen M. (2012) Autismikirjon häiriöt
lapsilla ja nuorilla. Duodecim 2012;128(14):1453-62
Gillberg C. (1989) Autism och andta barnpsykoser. Natur och Kultur, Stockholm
Gillberg C. & Hellegren I. (1990) Barn och ungdom psykiatri. Natur och Kultur, Stockholm
Wing
L. (1981) Asperger's syndrome: a clinical account. Psychological
Medicine11Wing L. (1992) Manifestations of social problems in
high-functioning autistic people. In E. Schopler and G.B.Mesibov (toim.)
High-Functioning People with Autism. Plenum, New York
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
Aspergerin oireyhtymä voi olla myös voimavara. 22.01. 2014 klo 20.00 Tukholmalainen kouluttaja Paula Tilli kertoo kokemuksistaan ja selv...
-
Vuonna 1866 englantilainen lääkäri John Langdon Haydon Down (1828-1896) kuvasi ensimmäisenä mongoloidismin, joka tunnetaan nykyisin paremm...
-
DocPointissa nähdään, Tonislav Hristovin LOVE & ENGINEERING, joka kertoo insinöörien yrityksistä löytää elämänsä rakkaus tietee...
-
Tuhansia vuosia paastoaminen on ollut tunnettu hoitokeino. Lääkitään liikalihavuutta, diabetesta ja korkeaa verenpainetta, ja lääkkeiden...
-
Vuonna 1880 tuli Suomessa voimaan keisarillinen asetus, joka määräsi kunnat huolehtimaan köyhien ja kroonisesti mielisairaiden hoidosta pe...
-
Uudessa luokassa useimmat oppilaat oppivat kenenkään kertomatta milloin tunneilla voi kuiskata ja milloin pitää olla aivan hiljaa; kuka opet...
-
Kumpi rikastaa vuorovaikutusta luottamus vai epäily? Pekka Himasen mukaan globaalissa verkostoyhteiskunnassa erilaisten ihmisten yhteen sa...
-
Vaikka autistiset naiset käyvät työssä, ovat parisuhteessa ja hoitavat lapsiaan, ilman asianmukaista diagnoosia ja tukea he joutuvat kamppa...
-
Charles Darwinin (1809-1882) serkku, Sir Francis Galton (1822-1911) keksi termin eugeniikka Englannissa v. 1883. Siinä oli kyse rodunjal...
-
Suomen vanhin psykiatrinen sairaala oli Seilin hospitaali (1623-1962) Nauvossa. Se tunnettiin erityisen huonosta potilaiden kohtelusta....
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sijaishoito. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sijaishoito. Näytä kaikki tekstit
torstai 24. maaliskuuta 2016
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
