Oskarin
oli tarkoitus aloittaa koulu 7-vuotiaana tavallisessa luokassa
henkilökohtaisen avustajan tukemana. Taustatiedot Oskarin tapauksesta
päättyy tähän ja Oskarin oppimista pitää vain visioida.
Oskarin oppimisympäristö voisi hyvinkin olla Internet-pohjainen, koska
lukeminen ja kirjoittaminen eivät tuota ongelmia Oskarille. Osakari myös
ymmärtää kaiken, vaikka ei pystyykään sitä osoittamaan. Tietokoneet
välineenä ovat tuttuja Oskarille ja Oskari kokee tietokoneet
kiinnostaviksi, joten hän voisi hyvin keskittyä vain uusien asioiden
oppimiseen.
Normaalin oppitunnin seuraamisesta Oskari
varmasti selviää kommunikaattorin ja puhesyntetisaattorin avulla. Mutta
Oskarille vaikeasti hahmotettavien asioiden harjoittelu ja oppiminen
voisi tapahtua tietokoneavusteisestikin.
Oskari ehkä
tarvitsee joidenkin asioiden läpikäymiseen lukuisia kertoja, joita
opettaja ei voi järjestää normaalin oppitunnin aikana. Oskari voisi
omatoimisesti henkilökohtaisen avustajan avustuksella harjoitella asiaa
uudelleen ja uudelleen, kunnes Oskari on ymmärtänyt idean. Tai jos
Oskari joutuu esim. kuntoutuksen vuoksi olemaan poissa koulusta, Oskari
tarvitsi oppimateriaalia. Oskarin materiaali olisi luontevasti
Internet-pohjaista, sillä Oskari ja opettaja kuitenkin kommunikoivat
koneen välityksellä, mahdollisesti sähköpostia käyttäen.
Oskarin tarinan perusteella selvästikin lahjakkaalle pojalle voisi kyllä
paremminkin olla tarpeen riittävän haastavat tehtävät oppituntien
ajaksi, jotta Oskari ei turhautuisi. Oskarihan osasi jo lukea ja
kirjoittaa eli asiat, joita monet ekaluokkalaiset vasta opettelevat.
Internetistä löytyisi ehkä Oskarille ajankulua "liian helppojen"
oppituntien ajaksi.
Lähteet:
Ikäheimo ja Värri, Me
Naiset "Oskarin avautunut maailma"
Oskari 6.7.1997 Me Naiset.
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
Autismia narsismia yhdistää itsekeskeisyys, vaikka muutoin ovatkin toistensa vastakohtia. Narsismi on persoonallisuushäiriö jossa henk...
-
Kehitysvammaisella hyvän elämän objektiivisten reunaehtojen ja tasa-arvon edistäminen tarkoittaa modernissa yhteiskunnassamme perustarpeiden...
-
Toisenlainen näkemys Aspergerin syndroomasta Hanna Jensen Olen seurannut Helsingin Sanomien viime sunnuntaina alkanutta kesku...
-
Amerikassa asperger-diagnoosista on tullut erittäin suosittu ja suurin osa autismin kasvusta johtuu siitä. Asperger on noussut yleisön tieto...
-
Experts report growing phenomenon of women recognising themselves as they research their children’s disorders. A “hidden pool” of women who ...
-
Who am I after all these years?/ Re-post by Gone Wild I grew up in a family in which mental illness was a fact of life. I'm Asperger (a ...
-
Intialaisen Kiran Desain teos Hulabaloo hedelmätarhassa (1999) kuvaa autististista kommunikaatiota itämaisessa kulttuurissa. Intialaisessa y...
-
Autismi sinänsä ei ole älyllinen kehitysvammaisuus. mutta siihen voi liittyä myös kehitysvammaisuutta (developmental disorders), kuten aisti...
-
Tytöt harvemmin saavat autismidiagnoosia, koska tytöillä autismikirjon oireyhtymä on erilainen kuin pojilla. Asperger huomasi tutkimuksiss...
Näytetään tekstit, joissa on tunniste oppiminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste oppiminen. Näytä kaikki tekstit
perjantai 8. huhtikuuta 2016
tiistai 30. syyskuuta 2014
Miten autistinen lapsi oppii katsekontaktia
Autistisen lasten vanhemmat voivat opettaa pienelle lapselleen katsekontaktia leikillä. Se vahvistaa lapsen kykyä oma-aloitteiseen katsekontaktiin, kertoo tuore Tampereen yliopiston tutkimus.
Autististen lasten tarkkaavuusreaktiot eivät voimistuneet, kun lapset katsoivat kasvoja, joissa katse kohdistui suoraan heihin, vaikka autistiset lapset katselivat kasvojen silmien aluetta. Kutitteluleikin avulla saatiin katsekontakti syntymään.
Kuntoutuskokeiluryhmässä olevien lasten oma-aloitteinen katsekontaktin käyttö lisääntyi seuranta-arviossa, yliopistosta kerrotaan. Vertailuryhmässä, joka sai tavanomaista intensiivistä autismin varhaiskuntoutusta, katsekontaktin ottaminen parantui, mutta ei yhtä selvästi kuin kuntoutuskokeiluryhmässä.
Lähde:
HS Katri Kallionpää Autistinen pikkulapsi voi oppia katsekontaktia Terveys 29.9.2014 10:21

keskiviikko 24. syyskuuta 2014
Oppimisen säännöt
Siirryttäessä
yksin oppimisen kulttuurista kohti yhdessäoppimisen kulttuuria, pitää
tiedostaa ja sopia yhteiset periaatteet, jotka sallivat keskustelun,
kysymisen ja toinen toisensa auttamisen.
Muutosvastarintaa voi esiintyä erityisesti silloin, kun sovituista säännöistä ei pidetä kiinni tai niiden soveltamista ei aktiivisesti seurata.
Uuden toimintakulttuurin omaksumista voidaan ohjata ja vahvistaa arvioimalla rakentavasti ryhmänsä, omaa ja opettajan toimintaa palautekeskustelussa. Arviointiin tulisi aina sisältää myös kehittämisehdotus, miten toimintaa edistetään.

- Keltikangas-järvinen, Liisa (2010), Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot. helsinki: WSOY
- Sahlberg, P. & Leppilampi, A. (1994). Yksinään vai yhteisvoimin? Yhdessä oppimisen mahdollisuuksia etsimässä. Helsinki: Yliopistopaino.
torstai 18. toukokuuta 2006
Asperger-lapsi psykiatrisessa osastohoidossa II
Kasvatusmalli on kuin suoraan armeijasta, jossa alokkaat
pannan toisiaan vastaan. Tämä pelottaa, vaikka lapsi näyttää
sopeutuneen osastolle ja osaavan pitää puoliaan.
Todellakin olisi jo korkea aika päästä pois osastolta, jossa koko perhettä kidutetaan kaikenlaisin pakkomenetelmin. Uusin pakko on se, että meitä vanhempia yritetään pakottaa tapaamisiin R&J:n kanssa, vaikka olen selväsanaisesti pyytänyt keskustelukokoonpanon muutosta.
Soitin ylilääkärille ensimmäisen kerran vuosi sitten, kun en ymmärtänyt hoitomenetelmiä. Tämän seurauksena tulivat vierailurajoitukset, joilla pyrittiin erottamaan vanhemmat toisistaan vierailujen aikana.
Vain toinen vanhemmista saa vierailla. Vain tunnin viikossa. Lisäksi vierailut piti ilmoittaa etukäteen, ja kertoa kuka tulee. Jos sovittu vanhempi ei pääse tulemaan, ei myöskään toinen vanhemmista saa tulla. "Me kyllä autamme lasta kestämään pettymyksen" totesi J. Tämmöistä diktatuuria emme ole kuitenkaan noudattaneet.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)