Huostaanotto "hoidollisista" syistä

Siis tuolloin kun Lastenlinnassa asia minulle ensimmäisen kerran esiteltiin, se oli shokki! Tiesin huostaanotoista tasan vain sen, mitä lehdissä kirjoitetaan. Toisin sanoen, että hirveiltä juopoilta, narkomaaneilta, pahoinpitelijöiltä ja mielenterveydeltään vakavasti häiriintyneiltä täytyy ottaa lapset pois ja piste.

En tuntenut LsL:a, olin itse elänyt kunniallisena kansalaisena, en ollut joutunut viranomaisten kanssa tekemisiin ja luulin, että Suomi on oikeusvaltio. Kun tuosta lähtökohdasta kuulee alettavan vakavalla naamalla puhua oman lapsen huostaanotosta, niin palaneen käry on lievä ilmaisu sille, mitä tunsin.

Lapsen lääkäreille ja sossuille yritin tietysti pysyä ulkoisesti mahdollisimman tyynenä, mutta kai jotain järkytyksen määrästä kertoo sekin kun minulle ehdotettiin, että: "Olisikohan sinun hyvä keskustella jonkun mielenterveyden ammattilaisen kanssa, kun tämä huostaanotto näyttää ottavan sinulla niin koville?"

Siis toivoivat saavansa paperin, joka puoltaa huostaanottoa. Vastaus tuli lopulta kirjallisena ja siinä sanottiin: "Toteamme, että kyseinen henkilö ei ole psykiatrisen tutkimuksen ja hoidon tarpeessa." Hah! Tuosta paperista en voinut olla kuittaamatta kerran lastenkodissa, että "ei kaikilla ole mustaa valkoisella siitä, että eivät ole hulluja. Onko teillä?"

Jos Yhisäx3 ehdit lukea muita kirjoituksiani niin, kerron niissä kyllä mihin yhteydenottorumbaan aloin, mutta mistään ei löytynyt vastakaikua. Ne perheasioihin perehtyneet AAt:kin, joihin otin yhteyttä, eivät tunteneet hoidollista huostaanottoa ja Leeni Ikosesta en ollut koskaan kuullutkaan.

Sitten asiaa pyöriteltiin näin:
Olin kiireellä alkanut lukea tapausta koskevaa lainsäädäntöä ja tiesin jo, että huostaanotto voidaan tehdä, jos vanhemmat vastustavat lääkärien lapselle määräämää hoitoa. Pikalähete ja jatkohoitomääräys oli annettu. Tilanne kääntyi niin, että jos vastustan huostaanottoa, vastustan myös lapselle määrättyä hoitoa. Summa summarun, kierrettiin kehää.

Sossut sanoivat mm. näin:
"Jos sinä et tätä paperia allekirjoita, asia viedään jaostoon, jonne voit tulla vaikka AA mukanasi, mutta sitten tehdäänkin pakkohuostaanotto." Se kuulosti korvissani tosi pahalle. Tänä syksynä luin kaupunginosamme paikallislehdestä 25 v jaoston jäsenenä olleen henkilön kirjoituksen, jossa hän totesi, että hoidollisten sijoitusten kriteereinä pitäisi kyllä olla muitakin huostaanottoperusteita kuin pelkästään lapselle hankittava hoito.

Vaadin myös selvitystä, mitä muita paikkoja olisi hoidolle tarjolla. Auroran sairaalassa oli osastohoidon suhteen kuulema sama tilanne kuin Lastenlinnassakin ja jäljelle jäivät siis vain lastensuojelulaitokset, jonne pääsyyn oli tehtävä huostaanotto. Halusin kuulla vielä muista laitoksista, mutta lopputulos oli se, että mieluummin sitten 2:n km:n kuin 200:n km:n päähän kotoa, kun kerran on pakko.

Pyysin sossulta kirjallisena heidän lausumaansa, että kotona ei ole huostaanottoon perusteita. No eiväthän he sitä antaneet... Tuo on kyllä myöhemmin salaa nauhoitettuna heidän sanomanaan.

Koko asia esitettiin sellaisessa valossa, että huoltajuus säilyy ja huoltajalla on nimenomaan mahdollisuus vaikuttaa lapsen hoitoa- ja muita asioita koskeviin päätöksiin. Nimenomaan intensiivihoidon koko toimintaperiaate perustui kuulema siihen, että vanhempien mielipide otetaan kaikessa huomioon ja niin laitoksen nettisivuilla ainakin silloin valehdeltiinkin. Sossut lupasivat puolustaa ongelmatilanteissa ja niin he tekivätkin. Mutta käytäntö osoitti, että laitoksen monikymmenvuotiset käytännöt olivat yli sossujen sananvallan.

Huostaanottoasiakirjoihin vaadin kuitenkin mm. sellaisen lisäyksen, että jos lapsen vointi kuitenkin jostain syystä näyttää huononevan, eikä tilanteeseen saada korjausta, niin huostaanotto on purettava. Sossut hyväksyivät sen ja siihen oli tyytyminen.

Huostaanotto suunniteltiin ajalle 16.1.2006 - 16.1.2008, mutta -06 vappuviikonlopulta en enää palauttanut lasta laitokseen. Lapsi kotiutui hyvin huonokuntoisena 28.3.2006, vaikka purkuasiakirjassa on sen allekirjoituspäivä kotiutuspäivänä. Purkupapereissa on myös maininta, että lapsi tullaan asettamaan uudelleen sairaalajonoon uuden hoitosuunnitelman saamiseksi, mutta sinnehän emme koskaan päässeet, koska ylilääkäri kieltäytyi vastaanottamasta meitä.

Silti lapsen vointi ja yleensä hänen asiansa koulua myöten, ovat menneet nousujohteisesti kotiin jäämisestä asti, lukuunottamatta uutta opettajaa, joka kaatoi myös kaikki huostaanotosta johtuvat ennakkoluulonsa meidän niskaamme. Siis sekin vielä! Siinä vaiheessa olisin ollut valmis kuristamaan Brummerin, vaikka en aggressiivinen olekaan. Tajuaako se ketku edes, mitä kaikkea pahaa hän saa lasten elämään jatkohoitolähetteillään!? Ei varmaan välitä edes, koska "laajaa arvostusta nauttivana lastenpsykiatri erikoislääkärinä, kirjailijana ja luennoitsijana" hän nauttii vain omasta asemastaan, muulla ei ole väliä.

Kyllä lapselle varmaan traumoja jäi sijoituksesta ja nykyiseen NeuroMentalin kuntoutussuunnitelmaan kuuluu myös niistä auttaminen. Terapia ei ole kuitenkaan alkanut vielä - siis ihan tolkutonta odotusta ja järjenköyhyyttä tämäkin. Eteenpäin ja parempaan on kuitenkin koko ajan menty ja nyt sopivan koulumuodon löytymisen jälkeen tilanne lapsen elämässä on parempi kuin koskaan ennen. Mutta mitään muuta terv.hoitoapua hän ei kotiutumisen jälkeen ole saanut kuin tutkimusjakso Asperger Centerissa syksyllä 2006, jolloin oikea diagnoosi varmistettiin.

Lähetetty: Lau Maa 15, 2008 2:03 pm