Kiitos hyvistä neuvoista. Jotkut asiat olen jo pannut vireille. Sairaalan potilaskertomusten yhteenvedon saimme jo tutkimusosastolta.
Neuropsykologisia testejä ei tiettävästi ole tehty. Wisc testissä oli suuria eroja eri osioiden välillä. Matemaattiset ja kirjalliset taidot oli lähes normaleja, kun taas sosiaaliset taidot oli alle ikätason. Kokonaistulos teki kuitenkin lapsesta vajaaälyisen. Psykiatristen tutkimusten tulos oli psykoosi.
Nykyisellä lasten psykiatrian osastolla kaksi viikkoa sitten sain lapsen paperit pyynnöstä vain näytille. Lääkäri ei nähnyt syytä kaksoisdiagnoosiin. Asperger on hänen mielestään vain muoti-ilmiö ja jopa haitallinen, sillä se leimaa lasta koko loppuikänsä.
Kertoessani, että haluan paperit, viedäkseni lapsen Aspergerklinikalle tutkimuksiin, lääkäri lupasi pyytää konsultaatiota lasten neurologian osastolta. Hän antoi lopulta vuodelle 1996 päivätyn Aspergerin seulontalomakkeen täytettäväksi.
Yritin täyttää sen varovasti ja harkiten. Kaikki kohdat mielestäni osoittivat silti lievää tai täysin aspergerille ominaisia piirteitä. Kysyin vielä milloin konsultaatio tulee, hän arveli sen tulevan keväällä.
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
Autismia narsismia yhdistää itsekeskeisyys, vaikka muutoin ovatkin toistensa vastakohtia. Narsismi on persoonallisuushäiriö jossa henk...
-
Asseilla on usein vaikeuksia sosiaalisissa suhteissa ja heillä on monesti hyvin kapeita kiinnostuksen kohteita. Tämä usein koetaan haitaksi,...
-
Intialaisen Kiran Desain teos Hulabaloo hedelmätarhassa (1999) kuvaa autististista kommunikaatiota itämaisessa kulttuurissa. Intialaisessa y...
-
Kehitysvammaisella hyvän elämän objektiivisten reunaehtojen ja tasa-arvon edistäminen tarkoittaa modernissa yhteiskunnassamme perustarpeiden...
-
Toisenlainen näkemys Aspergerin syndroomasta Hanna Jensen Olen seurannut Helsingin Sanomien viime sunnuntaina alkanutta kesku...
-
Uudessa amerikkalisessa DSM-5 diagnostisessa käsikirjassa Aspergeria ei enää diagnosoida. Asperger kuuluu nyt Autismikirjon häiriöihin**. Al...
-
Autismi sinänsä ei ole älyllinen kehitysvammaisuus. mutta siihen voi liittyä myös kehitysvammaisuutta (developmental disorders), kuten aisti...
-
Experts report growing phenomenon of women recognising themselves as they research their children’s disorders. A “hidden pool” of women who ...
-
Autism spectrum disorders consist of a range of complex neurodevelopmental disorders characterized by social impairments, communication dif...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti