Oli selvää, että tilanne ei johtunut pelkästään pojan omista
sisäisistä ongelmista, vaan myös äidin omista ongelmista suhteessa
ulkoiseen maailmaan, näyttäen siltä että hänelläkin oli rajallinen
intuitiivinen sosiaalinen ymmärrys.
Katso
seuraavaa tyypillistä piirrettä: mikä tahansa asia tulee liian raskaaksi
kotona, hän yksinkertaisesti kävelee ulos perheensä parista ja
matkustaa rakkaille vuorilleen. Hän viipyy siellä viikon tai pitempään
jättäen perheen selviämään itse.
Pojan
isä tulee tavallisesta maanviljelijäperheestä, jolla ei ole raportoitu
mitään erityistä. Hän on luonut itselleen onnistuneen uran päätyen
lopulta korkea-arvoiseksi virkamieheksi. Hän meni myöhään naimisiin ja
oli 55-vuotias saadessan ensimmäisen lapsensa.
Isä
oli vetäytynyt ja vähäpuheinen mies, joka ei antanut paljon itsestään.
Hän selvästi vihasi puhua itsestään ja mielenkiinnon kohteistaan. Hän
oli erittäin tarkka ja pedanttinen sekä piti tavallista suurempaa
etäisyyttä.
_____________________
Kannerin
ja Eisenbergin (1955) kuvaus on jälleen uskomattoman samankaltainen:
‘Hänen äitinsä, valmistunut opistosta, näytti ensimmäisellä vierailulla
sateessa ryvettyneeltä. Hänen elämänsä tuntui tyhjänpäiväiseltä. Hän oli
musertunut perhenvastuun alle ja antoi kuvan alakuloisuudesta ja
voimattomuudesta.
---------------------------------
*Aspergerin teoksen Lapsuuden 'autistinen psykopatia' käännös ja
huomautukset saksasta englanniksi Uta Frith, teoksessa Autism and
Asperger Syndrome, Cambridge University Press (1991). Vapaasti
suomennettu ote tutkimustyötä varten.
Jatkuu...
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
Autismia narsismia yhdistää itsekeskeisyys, vaikka muutoin ovatkin toistensa vastakohtia. Narsismi on persoonallisuushäiriö jossa henk...
-
Asseilla on usein vaikeuksia sosiaalisissa suhteissa ja heillä on monesti hyvin kapeita kiinnostuksen kohteita. Tämä usein koetaan haitaksi,...
-
Intialaisen Kiran Desain teos Hulabaloo hedelmätarhassa (1999) kuvaa autististista kommunikaatiota itämaisessa kulttuurissa. Intialaisessa y...
-
Kehitysvammaisella hyvän elämän objektiivisten reunaehtojen ja tasa-arvon edistäminen tarkoittaa modernissa yhteiskunnassamme perustarpeiden...
-
Toisenlainen näkemys Aspergerin syndroomasta Hanna Jensen Olen seurannut Helsingin Sanomien viime sunnuntaina alkanutta kesku...
-
Uudessa amerikkalisessa DSM-5 diagnostisessa käsikirjassa Aspergeria ei enää diagnosoida. Asperger kuuluu nyt Autismikirjon häiriöihin**. Al...
-
Autismi sinänsä ei ole älyllinen kehitysvammaisuus. mutta siihen voi liittyä myös kehitysvammaisuutta (developmental disorders), kuten aisti...
-
Autism spectrum disorders consist of a range of complex neurodevelopmental disorders characterized by social impairments, communication dif...
-
Vammaishuolto, rotuhygienia ja sterilointikeskustelut Suomessa tulivat muun maailman kanssa samaan aikaan, ja vaikutteita saatiin myös esim...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti