Jakovan Erikan eli Jakovan Kustaan erikoisuutena oli halu olla nainen. Hän halusi olla ”Jakovan ihana tytär, Erika”.
Hän esiintyi osaksi mieheksi, osittain naiseksi pukeutuneena. Hänellä oli päähuivi, tröijy, ja esiliina, mutta miehen housut ja saappaat. Hän oli hyvillään, jos häntä sanottiin Erikksi, mutta pahoillaan, jos häntä sanottiin Kustaaksi. Erika työskenteli etupäässä hevosten hoitajana.
Kreeta-Stiina Jussa Kolarin Pasmajärvellä tekee vain naisten töitä, kutoo, kehrää ja hoitelee lapsivaimoja. Ääni on Jussalla kuin naisella. Hän pelkäsi ryssiä, niin kuin muutkin naiset.
Akkojen kanssa puhuu, keittää ruokaa. Harjussa oli lehmiä ruokkimassa koko talven. Sontavyöliina vain oli edessä ja toiset miehet sanoivat hänelle: Mitä sinä noita housuja piät, viskaa ne loukhon.
Jakovan Erika, Nummi ja Jussa Kolarista. Hullun kirjoissa. Näkökulmia suomalaiseen kylähulluuteen. Toimittaneet Pekka Laaksonen, Ulla Piela ja Pirkko Lahti. SKS, Helsinki 1990
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
Autismia on pidetty harvinaisena oireyhtymänä. Tutkimuksissa esitettiin pitkään lukuja, joiden mukaan autistisia on 4-5 henkilöä kymmenes...
-
Lievästi, keskivaikeasti tai vaikeasti vammaisia on Euroopan unionissa noin 80 miljoonaa. Useampi kuin joka kolmas 75 vuotta täyttänyt kä...
-
Ilmiasu tai muu tekijä Autismin kirjon lievimmät muodot Psykoosihäiriöt Ilmenemisikä tyypillisesti Varhaislapsuus Nuoruus ja ...
-
Oikeuslääkärien lautakunta, jonka oli määrä päättää, vastaako Svejkin henkinen näköpiiri kaikkia niitä rikoksia, joista häntä syytettiin koo...
-
Ihmiskunnan neroissa on ollut psyykkisen tasapainonsa kannalta katsoen monin tavoin poikkeavia, kummallisia, häiriintyneitä, ja mielisaira...
-
Geneettisellä testauksella ei välttämättä pysy vielä selvittämään autismin syytä. Testausta ei tarvitse pelätä, sillä useimmat lapset osoi...
-
Mitä tiedettiin autismista vuonna 2004. Jo 12 vuotta aiemmin oli autismista julkaistu oheinen opas. Kuka voi sanoa, ettei autismia ei tu...
-
Sokeat äidit eivät kykene ylläpitämään katsekontaktia, mutta he voivat korvata sitä muilla kommunikointimuodoilla. Sokeiden äitien näkevät l...
-
Kiinnipitoa pitäisi tarkastella sosiaalisen hyväksynnän näkökulmasta. Sosiaalinen hyväksyntä ei tarkoita vain kansalaisia, vaan myös hoitaji...
-
Vaikka autismia pidettiin omana oireistonaan jo 1930 -luvulla, autismi ja skitsofrenia liitettiin toisiinsa vielä vuosikymmeniä myöhemmin. ...
.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti