Savolainen Panta-Pekka kierteli puolisen vuosisataa sitten säännöllisesti omassa piirissään: Juvalla, Sulkavalla, Puumalassa ja kenties muuallakin ja oli sillä alueella hyvin tunnettu.
Mutta mikä oli hänen oikea nimensä ja missä ja milloin oli hän syntynyt, sitä ei kukaan tiennyt. Ulkonäöltään hän oli ollut tummaverinen, matala, paksuntanakka ”jähnikkä” mies, pinnastaan ”ruovin näköinen”, huulet paksut ja nenä vahva.
Luonteeltaan hän oli ollut tasaisen tyyni, ei iloinen eikä surullinen. Talvella hän veti perässään aina samaa kelkkaa, jossa oli mitä kirjavinta tavaraa: vanhaa raudan romua, hevosen kenkiä, rättiä, töppösiä, luudan ja vihdan patoja, ”heittokelloja” s.o. ”hyviä kelloja, mutta ei ollut sisävärkkiä” yms. mikä ei kellekkään muulle kelvannut.
Ylinnä kaiken päällä oli sitten kerjuupussi. Ja Panta-Pekalla itsellään oli jalassa hirveän suuret töppöset, joiden sanottiin painaneen 9 naulaa. Kesällä hän vitsapannoilla sitoi jalaksen alle akselin pyörineen ja sai sitten kärrit, joita vetää jurrasi. Nimensä Panta-Pekka oli saanutkin niistä vitsapannoista, joita hän kaupitteli.
Panta-Pekka, Savo. Hullun kirjoissa. Näkökulmia suomalaiseen
kylähulluuteen. Toimittaneet Pekka Laaksonen, Ulla Piela ja Pirkko
Lahti. SKS, Helsinki 1990
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
Who am I after all these years?/ Re-post by Gone Wild I grew up in a family in which mental illness was a fact of life. I'm Asperger (a ...
-
Pariisiin rakennettiin vuosina 1633-1642 Bicêtren sotilassairaala, joka yhdistettiin v. 1656 yleissairaalaan. Se toimi orpokotina, mielisa...
-
Aspergerin oireyhtymä voi olla myös voimavara. 22.01. 2014 klo 20.00 Tukholmalainen kouluttaja Paula Tilli kertoo kokemuksistaan ja selv...
-
Suurin osa suolistomme mikrobiomista koostuu Bacteroides -suvun bakteereista. Jokaisella mistä on oma erityinen bakteeristomme. Suol...
-
Eivätkö opintosi ole edistyneet niin kuin olit odottanut? Uusi opiskelija, epäonnistuitko jo ensimmäisessä tentissäsi? Vai onko oppimistyy...
-
"Ystävät koulusta kaikkoavat pian omille teilleen opiskelemaan, liekö tapaan heitä enää koskaan. He ovat saaneet valita opintosuunta...
-
Bagdadiin perustettiin ensimmäinen mielisairaala 800-luvulla. Hoitomuotoina olivat yrteistä valmistetut lääkkeet ja kylvyt sekä musiikki. ...
-
Paula Tilli kertoo teoksessaan "Toisin" kuinka asperger -ihminen joutuu uhraamaan terveytensä yrittäessään elää kuin normaalit ihm...
-
Iivana Julman vajaamielisenä pidetty poika, Fjodor I, nousi Venäjän tsaariksi v. 1584. Hän hallitsi muodollisesti valtakuntaa vuoteen 1598...
-
Millaista oli silloin, kun kuulit sanan autismi ensimmäisen kerran? Millaista oli silloin, kun kuulit sanan Asperger ensimmäisen kerran? ...
.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti