Nuorelta ihmiseltä odotetaan sosialisoitumista. Muutoin hän leimautuu oudoksi. Oudot hakeutuvatkin outojen seuraa. Tähän Internet on tuonut uudet mahdollisuudet.
Aikuisuuden kynnyksellä autismikirjon ihmisiltä odotetaan sosiaalisuutta. Sosiaalisuus ja nuorten seura on kiinnostavaa, mutta tuottaa helposti pettymyksiä. Ihmettely on molemminpuolista. Miksi toinen ei halua tanssia kanssani. Miksi tutustumisyritykseni tulkitaan väärin. Toisen tarkoitus ei ole olla tungettelevainen tai agressiivinen.
Ei ole ihme, jos sosiaaliset väärinkäsitykset johtavat autismikirjon ihmisen erakoitumiseen. Sosialisoitumiseen on internet ja SOME tuoneet uudsia mahdollisuuksia. Siinä ei sosiaaliset taidot painotu samalla tavalla kuin henkilökohtaisessa kontaktissa.
Mutta ongelmansa on myös SOME:ssa. Aina ei vastapuolta tulkita oikein ja tulee vääriä odotuksia ja niiden myötä myös pettymykset on lisääntyneet. Toisaalta kansainväliset yhteydet voivat olla palkitsevia, sillä toisen kulttuurin ihmiseltä ei odoteta samoja vuorovaikutustaitoja, kuin omassa maassa.
Autism
Network International (ANI, http://www.ani.ac) oli ensimmäisiä autismikirjon ihmisten luomia kansainvälisiä kohtauspaikkoja verkossa. Se järjestää autismikirjon ihmisten tapaamisia myös verkon ulkopuolella. Autismikirjon ihmisten verkkoyhteyksistä ja verkkoyhteisöjen tapaamisista on syntynyt monia erilaisia autismikirjon alakulttuureja eri puolille planeettaa.
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
"Mozart and Whale" on odotettu elokuva kahdesta asperger-nuoresta. Vaikka tarina on tuiki tavallinen erityiseksi sen tekee assit p...
-
Assi suuttui elokuvan nimestä. Eipä ollut ensimmäinen kerta, kun konkreettinen tulkinta johti väärinkäsityksiin. Ulkopuolinen pitää kummalli...
-
Anonyymi kirjoitti... En tiennytkään, että assit ovat ylipäätänsä "vammaisia"! Miten on, ovatko Assit vammaisia? Katso U...
-
Assijorinat -blogi Assijorinat -blogi on alunperin avattu Assien toiveesta tallentamaa omia tarinoitaan. Antaa sitten runosuonen laula...
-
Geneettisellä testauksella ei välttämättä pysy vielä selvittämään autismin syytä. Testausta ei tarvitse pelätä, sillä useimmat lapset osoi...
-
Toisenlainen näkemys Aspergerin syndroomasta Hanna Jensen Olen seurannut Helsingin Sanomien viime sunnuntaina alkanutta kesku...
-
Lievästi, keskivaikeasti tai vaikeasti vammaisia on Euroopan unionissa noin 80 miljoonaa. Useampi kuin joka kolmas 75 vuotta täyttänyt kä...
-
Oikeuslääkärien lautakunta, jonka oli määrä päättää, vastaako Svejkin henkinen näköpiiri kaikkia niitä rikoksia, joista häntä syytettiin koo...
-
Autismia narsismia yhdistää itsekeskeisyys, vaikka muutoin ovatkin toistensa vastakohtia. Narsismi on persoonallisuushäiriö jossa henk...
-
Viimeaikaisessa tutkimuksessa on todettu, että synnytyksen käynnistämisellä on yhteys autismin riskiin. Selvittämättä on kuitenkin on synnyt...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti