Irtolaisuudesta saattoi joutua vankeuteen

Suomen lastensuojeluinstituution synty 1800-luvun lopulla, rahatalouteen siirtyminen, teollistuminen sekä kaupungistuminen aiheuttivat uudenlaisia sosiaalisia ongelmia, jotka näkyivät lasten kasvatukseen liittyvinä yhteiskunnallisina kysymyksinä.

Silloin myös asenteet irtolaisia kohtaan tiukentuivat ja jokaisen yhteiskunnan jäsenen katsottiin olevan velvoitettu edistämään yleistä hyvää hyödyllisellä  työnteolla ja irtolaiseksi katsottu 

henkilö saattoi joutua jopa vankeuteen.

Kehitysvammaisten hoito ja muu huolenpito on Suomessa ollut sosiaalihuollon osa. Sen perustana olleen lainsäädännön kehitys keisari Nikolai I:sen vuonna 1852 antamasta ”waiwaisholhousasetuksesta” nykyiseen kehitysvammalakiin on ollut pitkä ja monimutkainen.

Pääasiallisia hoitopaikkoja Suomessa olivat aluksi kunnalliskodit, mutta myös mielisairaalat saivat tyydyttää osan huutavinta laitoshuollon tarvetta.

Lähteet:

Harjula Minna (1996). Vaillinaisuudella vaivatut. Vammaisuuden tulkinnat suomalaisessa huoltokeskustelussa 1800 -luvun lopulta 1930 -luvun lopulle. Hakapaino Oy, Helsinki. 

Kaski Markus &  Manninen Anja,  Mölsä P. & Pihko Helena (1998). Kehitysvammaisuus. WSOY, Porvoo. 

Nygård Toivo (1998). Erilaisten historiaa. Marginaaliryhmät Suomessa 1800-luvulla ja  1900-luvun alussa. Atena, Jyväskylä

Pulma Panu, Turpeinen, Oiva (1987). Suomen lastensuojelun historia. Kouvolan 

kirjapaino, Kouvola.

Pösö Tarja (1993). Kolme koulukotia. Acta Universitas Tamperensis ser A vol 388. 

Akateeminen väitöskirja. Tampereen yliopisto, sosiaalipolitiikan laitos, Tampere

Susanna Leppänen (2010) Kehitysvammainen lapsi lastensuojelussa. Jyväslylän yliopisto.

Vehmas Simo (2005). Vammaisuus, johdatus historiaan, teoriaan ja etiikkaan. Tammerpaino, Tampere.