takia. Muuta hoitomuota ei edes tarjottu. "Suomen paras hoitopaikka" ei
ole kuitenkaan tyydyttänyt lasta eikä vanhempia.
Lahjakkaan 9- vuotiaan lapsemme diagnoosi oli psykoosi ja vajaaälysyys
(Vaikka oppi lukemaan ja laskemaan ennen koulua).
Lapsen "oireet" ovat olleet leikki-ikäisestä lähtien. On aina viihtynyt
yksin. On arka äänille, voimakkaille valoille, hajuille ja kosketukselle.
Kiinnostuksen kohteet ovat rajoittuneita aina kerrallaan yhteen aiheeseen.
Harrastaa yksinäisiä mielikuvitusleikkejä, joihin keksii itselleen
kavereita. Ongelmia tuli kolmannelle luokalle siirtyessä, sillä lapsi
uppoutui omaan mielihuvitusmaailmaansa kesken oppituntien.
Hoidossa lapsi on kärsinyt mm. ruokahoidosta, jossa yritetään pakottaa
lapsen ruokavalio samaan kuin muiden osaston lasten. Aiemmin ei ole ollut
ongelmaa, kun on saanut valita itse.
Lapselle on pidetty nautintoterapiaa, kun on uskottu, että lapsi ei osaa
nauttia roskarouasta ja makeista. Kaikki tämä on aiheuttanut lisää
ahdistusta lapsessa.
Hän kaipaa ulkoilemaan, mutta liikkuu kuuleman liikaa ja liikuntaa pitää
rajoittaa ettei tule liikaa stressiä. Tämäkin lasta ahdistaa. Vanhempia ja
lasta ahdistaa myös se, että ei enää voi elää kotona ja käydä koulussa
kotoa käsin, vaikka "psykoosi" on jo ohi.
Hoito on ollut enemmänkin laitostamista. Omista yksilöllisistä
mielenkiinnonkohteista ja taiteellisista harrastuksista on pitänyt luopua.
Aika käy pitkäksi varsinkin kun koulupäiväkin on lyhennetty olemattomaksi.
Oppitunnit loppuvat kesken aiheen käsittelyn. Lasta suretti kun ehdittiin
käsitellä kultaisesen säännöstä vain omat tarpeet - lähimmäisen tarpeet
jäi käsittelemättä.
Kun sanoimme henkilökunnalle, että lapsemme kärsimykset vain kasvaa
osastohoidossa, vastaus oli "ei tämän hoidon pidäkään tuntua hyvältä - ei
tämä mikään lepokoti ole."
Nyt on ollut paljon hoitohenkilökuntaa pois lomien ja sairauden takia.
Silti vanhemmat eivät ole saaneet pitää lapsiaan kotihoidossa halustaan
huolimatta. Lapset pitää jättää hoitoon jopa viikonlopuiksikin
henkilökuntapulasta huolimatta!
Koska näyttää siltä, että diagnoosi ja hoito ei vastaa lapsemme tilaa ja
hoitotarvetta olemme esittäneet pyynnön uuden diagnoosin saamiseksi.
Ihmettelemme voiko diagnoosi olla oikea, kun "oireet" ovat olleet
lapsella jo ennen koulunkäyntivaikeuksia. Vaikka "hoito" tuntuu
vanhemmista aivan väärältä uutta diagnoosia ei ole luvattu.
Onko meidän tyytyminen diagnoosiin ja hoitoon, joka tuntuu meistä ja
lapsestamme aivan väärältä. Eikö todellakaan vaihtoehtoja ole?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti