Lapsemme on todettu Lastenlinnan tutkimuksissa vajaa älyseksi ja oireena on psykoosi. Tämä on hämmästyttänyt kaikki, jotka lapsen tuntevat.
Poikamme on ollut melko tavallinen lapsi. Kehitys on ollut neuvolakriteerein normaalia. Hän oppi soittamaan viulua 4 vuotiaana, seuraamaan nuotteja 5 vuotiaana. Lukea ja laskea hän osasi jo ennen kouluikää. Leikkitovereita ovat olleet pääasiassa kolme sisarusta. Hän oppi uimaan ilman uimakoulua 5 vuotiaana. Poika on taitava jalkapallossa ja pyöräilee mielellään. Hän keskustelee mielellään filosofisista aiheista. koulu on mennyt hyvin paitsi koulukiusaamista jota on ollut 1 ja 2 luokalla.
Syksyllä hän vaihtoi koulua Kaisaniemen musiikkiluokalle. Hän ei ole pystynyt täysipainoisesti käymään koulua, sillä ajoittain hän on poissaoleva. Poika oli aluksi Lastenklinakalla neurologisissa tutkimuksissa.
Hänellä ei todettu mitään laitteilla todettavaa poikkeavaa ja siirrettiin lasten psykiatrian tutkimusyksikköön. Pojan oltua sisällä tutkimuksissa ja lääkehoidossa 12 viikkoa saimme lopulta diagnoosin: lapsi on vajaaälyinen ja oire on psykoosi.
- Olemme kertakaikkiaan puulla päähän lyötyjä - diagnoosin vuoksi. Oireiluista huolimatta poika edelleen pystyy laskemaan ikäistensä laskutehtäviä, lukee Tinttejä, Asterixeja Myyrän seikkailuja. Kotona katsoi jopa salapoliisi "Monk"-sarjaa ja terävästi pystyi havainnoimaan tekijöitä, joilla Monk paljasti mm. sokean naisen syyllisyyden.
- Pojalle on varattu pitkäaikaispaikka Aurorasta. Pyysimma avohoitoa, mutta meille esitettiin, että se ei ole mahdollista - meidän pitäisi olla kiitollisia, että lapsemme on päässyt haluttuun hoitopaikkaan satojen lapsien jonon ohi.
- Emme ole kuitenkaan varmoja onko vajaaälyisyys diagnoosi oikea vaikka lääkäri sanoi sen olevan yhtä objektiivinen ja varma kuin syöpädiagnoosi.
- Emme myöskään halua nähdä lapsemme kroonistuvan pitkäaikaishoidossa.
Mitä me voitaisiin tehdä, että lapsemme saisi asianmukaista hoitoa?
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
Autismia narsismia yhdistää itsekeskeisyys, vaikka muutoin ovatkin toistensa vastakohtia. Narsismi on persoonallisuushäiriö jossa henk...
-
Kehitysvammaisella hyvän elämän objektiivisten reunaehtojen ja tasa-arvon edistäminen tarkoittaa modernissa yhteiskunnassamme perustarpeiden...
-
Toisenlainen näkemys Aspergerin syndroomasta Hanna Jensen Olen seurannut Helsingin Sanomien viime sunnuntaina alkanutta kesku...
-
Amerikassa asperger-diagnoosista on tullut erittäin suosittu ja suurin osa autismin kasvusta johtuu siitä. Asperger on noussut yleisön tieto...
-
Experts report growing phenomenon of women recognising themselves as they research their children’s disorders. A “hidden pool” of women who ...
-
Who am I after all these years?/ Re-post by Gone Wild I grew up in a family in which mental illness was a fact of life. I'm Asperger (a ...
-
Intialaisen Kiran Desain teos Hulabaloo hedelmätarhassa (1999) kuvaa autististista kommunikaatiota itämaisessa kulttuurissa. Intialaisessa y...
-
Autismi sinänsä ei ole älyllinen kehitysvammaisuus. mutta siihen voi liittyä myös kehitysvammaisuutta (developmental disorders), kuten aisti...
-
Tytöt harvemmin saavat autismidiagnoosia, koska tytöillä autismikirjon oireyhtymä on erilainen kuin pojilla. Asperger huomasi tutkimuksiss...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti