Myös lapsen kylpyhetket olivat
ongelmallisia. Kun lapsi ei halunnut mennä uima-altaaseen, sanottiin,
menikö pupu pöksyyn? Lapsi ihmetteli, miten pupu on voinut mennä
pöksyyn, kun ei hänellä ole jalassa uimahousujakaan. Uimaan hän ei
halunnut mennä, koska oli tottunut menemään veteen uimahousuissa.
Kun
lapsi käpristeli voimakkaan, pistelevän suihkun alla, eikä
”nauttinut suihkusta”, niin kuin olisi pitänyt, hoi- taja otti kiinni
toisesta kädestä ja nostanut lapsen ilmaan suihkun alla yrittäen
turhaan suoristaa käpertynyttä lasta.
Saunan jälkeen lapsille
tarjottiin kokista. Lapsemme ei kuitenkaan halunnut kokista, sillä
hän piti tätä roska- ruokana. Hoitajat selittivät, että oikeasti
lapsi haluaa kokista, mutta vastustaa vain hoitoa. Niinpä pakotettiin
juomaan kokis: nukkumaan ei mentäisi, ennen kuin kokis olisi juotu,
vaikka lapsella oli todettu unihäiriöitä. Lapsen lopulta hermostuessa
päästiin nukkumaan vasta kiinnipidon ja eristyksen kautta.
..jatkuu
Autismi-
ja Aspergerliiton Ikääntyminen autismin kirjolla -projekti on koonnut
yksien kansien väliin kaksikymmentäyksi pienoismuistelmaa Minun tarinani - kertomuksia autismin kirjolta,
joissa kerrotaan, millaista on ollut elää Aspergerin oireyhtymän
kanssa. Tarinat ovat eri ikäisten autismin kirjon ihmisten tai heidän
omaistensa kirjoittamia ja kirja on kuvitettu kuvataiteilija Tuuli
Aution vesiväritöillä. Kirjan voi tilata itselleen tai edustamalleen
organisaatiolle.
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
Autismia narsismia yhdistää itsekeskeisyys, vaikka muutoin ovatkin toistensa vastakohtia. Narsismi on persoonallisuushäiriö jossa henk...
-
Kehitysvammaisella hyvän elämän objektiivisten reunaehtojen ja tasa-arvon edistäminen tarkoittaa modernissa yhteiskunnassamme perustarpeiden...
-
Toisenlainen näkemys Aspergerin syndroomasta Hanna Jensen Olen seurannut Helsingin Sanomien viime sunnuntaina alkanutta kesku...
-
Amerikassa asperger-diagnoosista on tullut erittäin suosittu ja suurin osa autismin kasvusta johtuu siitä. Asperger on noussut yleisön tieto...
-
Experts report growing phenomenon of women recognising themselves as they research their children’s disorders. A “hidden pool” of women who ...
-
Who am I after all these years?/ Re-post by Gone Wild I grew up in a family in which mental illness was a fact of life. I'm Asperger (a ...
-
Intialaisen Kiran Desain teos Hulabaloo hedelmätarhassa (1999) kuvaa autististista kommunikaatiota itämaisessa kulttuurissa. Intialaisessa y...
-
Autismi sinänsä ei ole älyllinen kehitysvammaisuus. mutta siihen voi liittyä myös kehitysvammaisuutta (developmental disorders), kuten aisti...
-
Tytöt harvemmin saavat autismidiagnoosia, koska tytöillä autismikirjon oireyhtymä on erilainen kuin pojilla. Asperger huomasi tutkimuksiss...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti