Suurin osa suolistomme mikrobiomista koostuu Bacteroides-suvun bakteereista. Jokaisella mistä on oma erityinen bakteeristomme.
Suolistossamme elää yli kilo bakteereja. Niitä on 10–100 biljoonaa, eli yli 10 kertaa enemmän kuin meillä on kehossamme soluja. Bakteereissa on arviolta 10 miljoonaa erilaista geeniä, kun ihmisellä niitö on noin 23 000.
Suolistomme elimiä
ohjaa noin 500 miljoonaa hermosolua. Gulia Endersin mukaan vatsassamme elää
"toinen minä". "Bakteerien ja hermosolujen määrät pistävät kysymään, kuka on oikeastaan isäntä tässä kehossa, jota minäksi kutsutaan", toteaa Nada Gligorov Icahnin lääketieteellisestä korkeakoulusta New Yorkissa.
Yhdysvaltain
tiedeviikolla helmikuussa 2015 San Josessa Kaliforniassa aiheena olivat mikrokosmos ihmisen sisällä ja sen vaikutukset. "Jokaisen ihmisen oma mikrobiomi on erityinen, kuin sormenjälki", toteaa San Josessa mikrobiologi Claire Fraser Marylandin perimäinstituutista. Myöskään identtisillä kaksosilla mikrobiomi ei ole sama.
Timo Paukku Suolistomme pöpöillä on omat hoksottimet – bakteericocktail voi ohjailla koko elämääHelsingin Sanomat Tiede
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
"Mozart and Whale" on odotettu elokuva kahdesta asperger-nuoresta. Vaikka tarina on tuiki tavallinen erityiseksi sen tekee assit p...
-
Assi suuttui elokuvan nimestä. Eipä ollut ensimmäinen kerta, kun konkreettinen tulkinta johti väärinkäsityksiin. Ulkopuolinen pitää kummalli...
-
Anonyymi kirjoitti... En tiennytkään, että assit ovat ylipäätänsä "vammaisia"! Miten on, ovatko Assit vammaisia? Katso U...
-
Assijorinat -blogi Assijorinat -blogi on alunperin avattu Assien toiveesta tallentamaa omia tarinoitaan. Antaa sitten runosuonen laula...
-
Geneettisellä testauksella ei välttämättä pysy vielä selvittämään autismin syytä. Testausta ei tarvitse pelätä, sillä useimmat lapset osoi...
-
Toisenlainen näkemys Aspergerin syndroomasta Hanna Jensen Olen seurannut Helsingin Sanomien viime sunnuntaina alkanutta kesku...
-
Lievästi, keskivaikeasti tai vaikeasti vammaisia on Euroopan unionissa noin 80 miljoonaa. Useampi kuin joka kolmas 75 vuotta täyttänyt kä...
-
Oikeuslääkärien lautakunta, jonka oli määrä päättää, vastaako Svejkin henkinen näköpiiri kaikkia niitä rikoksia, joista häntä syytettiin koo...
-
Autismia narsismia yhdistää itsekeskeisyys, vaikka muutoin ovatkin toistensa vastakohtia. Narsismi on persoonallisuushäiriö jossa henk...
-
Viimeaikaisessa tutkimuksessa on todettu, että synnytyksen käynnistämisellä on yhteys autismin riskiin. Selvittämättä on kuitenkin on synnyt...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti