Monet ovat olleet huolissaan Assijorinat-blogin katoamisesta viime vuoden lopulla.
Kiitos yhteisten ponnistelujen, blogi on taas pystyssä.
Se on luettavissa ja kommentoitavissa vanhassa osoitteessaan http://assijorinat.blogspot.fi/
Kiitos vielä kärsivällisyydestänne :)
Hyvää Loppiaista ja antoisaa Uutta Vuotta!
t. Pekka
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
Autismia on pidetty harvinaisena oireyhtymänä. Tutkimuksissa esitettiin pitkään lukuja, joiden mukaan autistisia on 4-5 henkilöä kymmenes...
-
Ilmiasu tai muu tekijä Autismin kirjon lievimmät muodot Psykoosihäiriöt Ilmenemisikä tyypillisesti Varhaislapsuus Nuoruus ja ...
-
Lievästi, keskivaikeasti tai vaikeasti vammaisia on Euroopan unionissa noin 80 miljoonaa. Useampi kuin joka kolmas 75 vuotta täyttänyt kä...
-
Oikeuslääkärien lautakunta, jonka oli määrä päättää, vastaako Svejkin henkinen näköpiiri kaikkia niitä rikoksia, joista häntä syytettiin koo...
-
Geneettisellä testauksella ei välttämättä pysy vielä selvittämään autismin syytä. Testausta ei tarvitse pelätä, sillä useimmat lapset osoi...
-
Viimeaikaisessa tutkimuksessa on todettu, että synnytyksen käynnistämisellä on yhteys autismin riskiin. Selvittämättä on kuitenkin on synnyt...
-
Anoreksia ja autismi ovat oireiltaan hyvin erilaisia, mutta tytöillä, jotka laihduttavat paljon, on autismin kirjon piirteitä, osoittaa tuo...
-
autism gut bacteria UUTISET Scientists May Have Found Link Between Gut Bacteria and Parkinson...
-
Mitä tiedettiin autismista vuonna 2004. Jo 12 vuotta aiemmin oli autismista julkaistu oheinen opas. Kuka voi sanoa, ettei autismia ei tu...
-
Toisenlainen näkemys Aspergerin syndroomasta Hanna Jensen Olen seurannut Helsingin Sanomien viime sunnuntaina alkanutta kesku...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti