Koditon assi narrina

Säännöllisesti Panta-Pekka teki kiertokulkunsa ja poikkesi taloihin; sillä kotia ei hänellä missään ollut.

Ja vaikka häntä pidettiinkin hiukan narrina ja vaikka hänen puhtautensakaan ei suinkaan ollut kehuttava – yöt hän vietti kiukaalla porossa – niin ei häntä missään vihattu. Päinvastoin hänestä paljon pidettiin, sillä hän ei ollut ahne, ei varastanut, ikä tehnyt mitään pahaa ja pyytämättänsä hänelle annettiin ruokaa.

Monissa paikoin häntä ainakin lapset suorastaan odottivat, sillä heidän oli hauska kuunnella hänen konstejaan ja kuunnella hänen laulujaan. Tunnetuimpia hänen taidoistaan oli saada raha menemään pöydän läpi.

Toisen kätensä hän pani pöydän alle ja toisen pöydän päälle ja luki: ”Piritin, piritin, piritin” ja ykskaks raha oli siirtynyt toisesta kädestä toiseen – niin etteivät lapset sitä ainakaan huomanneet. Niinikään hänellä oli ns. vanginlukko, rautalangasta väännetty, monimutkainen pujottelulaite. Jonkilaista viulua hän oli myös soitellut ja laulaa rallitellut.

Yhtä vähän kuin kukaan tiesi hänen syntymäpaikkaansa ja -aikaansa, yhtä vähän tiedetään, missä ja milloin hän kuoli.

Panta-Pekka, Savo. Hullun kirjoissa. Näkökulmia suomalaiseen kylähulluuteen. Toimittaneet Pekka Laaksonen, Ulla Piela ja Pirkko Lahti. SKS, Helsinki 1990