Geenit viimeisellä tuomiolla

Perinnöllisyyden ulottamista ihmismieleen on vastustettu. Ihmisten arkiajattelu on ollut valtaosaltaan varsin genetististä, jopa vuosisatoja ennen kuin geeneistä tiedettiin yhtään mitään. Toinen genetismiä henkivä ajatustraditio on verenperinnön käsite.  

Kun Suomeen vuonna 1918 puuhattiin kuningasta, oli selvää, että hänet oli etsittävä Euroopan ruhtinassuvuista–ei ollut ajateltavissa, että kukaan suomalainen olisi verensä puolesta kelvannut kuninkaan toimeen.

Hitlerin valtakoneisto tarttui kaikkeen siihen järkevään ja etenkin epäjärkevään, mitä roduista oli edellisen vuosisadan aikana ja kuluvan alkupuolella kirjoitettu, ja teki siitä maagisen opin, jonka seuraukset olivat pelottavat.

Mikä merkillisintä, tämä tapahtui aikana, jolloin populaatiogenetiikan perusta oli jo luotu, niin että natsistisille rotuopeille ei olisi enää luullut löytyvän minkäänlaista luonnontieteellistä pohjaa.

Paradoksista kylläkin sitä mukaa kuin ero "jalosukuisiin" ja "rahvaaseen" alkoi väistyä, sinänsä vanha käsitys rotujen eriarvoisuudesta nousi paikoin ottamaan sen sijan ihmisten geneettisessä luokittelussa.

Näiden genetististen asenteiden mukaan suhtautuminen ihmiseen on pohjimmiltaan suhtautumista hänen genomiinsa, joten eri geeniyhdistelmiin on sovellettava erilaista etiikkaa.

Anto Leikola Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 1999;115(23):2593-2600