Näkymätön vamma

”Erikoisen ihmisen eleet tulkitaan helposti vinoutuneesti, vaikka opettajana tarkoitus on vain auttaa toista erilaista oppijaa.”

Keväällä oli mukava lukea erilaisista opettajista, kuinka he pärjäsivät hyvin erilaisten lasten kanssa. Vaikeuksia voi myös olla edessä, kuten itselläni, sillä lapset havaitsevat helposti opettajan pienetkin eroavaisuudet. Erilaisuus hyväksytään etnisen taustan vuoksi, mutta näkymättömän vamman vuoksi joutuu helposti väärin ymmärretyksi ja kiusatuksi.

Ensimmäisessä työpaikassani nuori nainen sanoi, että kävelen omituisesti. Yritin muuttaa kävelytyyliäni ja todennäköisesti kävelyni oli vielä oudompaa. Opettajana minua ovat kiusanneet lähinnä esimiehet. Eräskin rehtorirouva pani kätensä polvelleni opettajainkokouksessa. Jähmetyin – enkä tiennyt,kuinka reagoida.

Vaimoni piti erityisestä katseestani, mutta opiskelijoilta on tullut mitä erilaisimpia tulkintoja katseeni johdosta. Minua on pidetty jopa värisokeana. Myöhemmin selvisi, että minulla on piilokarsastusta, jota ei ulospäin huomaa, ja ehkä siitä syystä erikoinen katse, jonka kohdetta on vaikea hahmottaa. Kun pojallani todettiin asperger, huomasin,että itselläni oli ollut samat oireet jo pienestä pitäen. Siksi en pitänyt häntä erilaisena lapsena. Lapseni haluttiin panna laitoshoitoon ja todettiin älyllisesti kehitysvammaiseksi yhdeksänvuotiaana, vaikka lapsi osasi soittaa viulua nuoteista jo viisivuotiaana ja lukea ennen esikoulua. Minut haluttiin lähettää kouluaikana tutkimuksiin mielisairaalaan. Tänään poikani käy lukiota ja itsekin olen suorittanut akateemisia tutkintoja ilman lukiopohjaa.

On vaikea tajuta omaa habitustaan. Vielä vaikeampaaon selittää olemustaan ventovieraille. Luulin, että jo tähän ikään mennessä olisin oppinut opetustyössä tarvittavia sosiaalisia taitoja. Ongelmana on edelleen vaikeus nähdä itsensä toisten silmin, vaikka katsoisi peiliin tai kuvaisi itseään. Erikoisen ihmisen eleet tulkitaan helposti vinoutuneesti, vaikka opettajana tarkoitus on vain auttaa toista erilaista oppijaa.

Jotkut tytöt koulussa väittivät, että katson heidän rintojaan, vaikka yritin katsoa selkeästi muualle tytöille puhuessani. Opiskelijan äiti vielä kuvitteli lapsensa puheista, että yritän vietellä hänen tytärtään. Yritin osoittaa nuorelle vain huolenpitoaja empatiaa kysyessäni, miten hän on viihtynyt vanhempien opiskelijoiden joukossa. Käytöksestäni valitettiin rehtorille, joka siirsi minut pois opetustehtävistä vuorovaikutusongelmia sen paremmin ratkaisematta.

Laajasta osaamisestani huolimatta tunnen nyt olevani kiusattuna ja syrjittynä opettajana sivuraiteilla, vaikka erilaisuuson myös vahvuus, jota voisi opetuksen kehittämisessä hyödyntää.

Opettaja 36/2013