Pakkosterilointilaki

Ensimmäinen pakkosterilointilaki oli hyväksytty Yhdysvaltojen Indianassa vuonna 1907. Sieltä tiedot keskusteluista ja käytännöistä levisivät myös Eurooppaan. 

Parikymmentä vuotta myöhemmin lakeja alkoi tulla voimaan Atlantin tälläkin puolen: Tanskassa vuonna 1929, Saksassa 1933, Ruotsissa ja Norjassa vuonna 1934.

Ja kun Suomessa vihdoin päästiin äänestämään alkuvuodesta 1935, tulos oli konsensusyhteiskunnan riemuvoitto. Sterilointilaki hyväksyttiin selvin luvuin: 144–14. (Kuusi äänesti tyhjää, poissa oli 35.) Monet vastustaneista vastustivat vain muodollisesti: esimerkiksi siksi, että steriloinneilla nähtiin olevan yhteys seksuaalimoraalin höllentymiseen. He saattoivat kannattaa kastrointia, joka vaikuttaa myös seksuaaliseen kykyyn.

Julkisessa keskustelussakin soraääniä kuului niukasti. Kriittisiä puheenvuoroja aiheesta kirjoitti lähinnä Tulenkantajien päätoimittaja Erkki Vala.

Pakkosterilaatiomyönteisen ilmapiirin saattaa selittää paitsi se, etteivät säädetyt lait koskaan koskeneet keskusteluun osallistujia, myös se, että sterilointilain nähtiin olevan osa yleistä hyvinvointivaltion rakennusprojektia. Taustalla oli lama-ajan Euroopan talouskurimus. ”Yhteiskuntaan kelpaamattoman” väestön pakkosteriloinnin arvioitiin laskevan sosiaalikustannuksia merkittävästi.

Sonja Saarikoski HS 3.7.2016