Diagnosoin poikani, hänen isänsä ja itseni

Kuulin sanan autismi ensimmäisen kerran erityispedagogiikan approbaturopintojen opintokäynnin yhteydessä. 

 

Kävimme lastenpsykiatrisella osastolla, se oli 80-luvun alkupuolta. Hoitaja kertoi lapsesta, joka oli tullut heille hoitoon ja oleskeli vain pöydän alla, kunnes vähitellen hänet saatiin pois sieltä. 

 

Tulkinta oli, että lapsi oli traumatisoitunut kotona. Lapsi ”kuntoutui” (tottui osastolla oloon?) ja palasi kotiin viikonlopuksi, mistä palattuaan halusi taas olla pöydän alla – ”luultavasti trauma oli uusinut”. 

 

Pikemminkin se oli siirtymätilanneproblematiikkaa, mutta sitä ei silloin tajuttu, vaan autismi kytkettiin yhä kiintymyssuhdeongelmiin. Muistan ajatelleeni jo silloin, että noinkohan...

Kuulin Aspergerista ystävältäni 90-luvun alussa, jonka jälkeen itse diagnosoin poikani, hänen isänsä ja osittain itseni assiksi. Viisi vuotta meni, ennen kuin palvelurakenne suostui tunnistamaan saman poikani kohdalla. Tilanne oli ensin minulle helpottava ja sitten turhauttava.

Autismi- ja Aspergerliiton Ikääntyminen autismin kirjolla -projekti on koonnut yksien kansien väliin kaksikymmentäyksi pienoismuistelmaa Minun tarinani - kertomuksia autismin kirjolta, joissa kerrotaan, millaista on ollut elää Aspergerin oireyhtymän kanssa. Tarinat ovat eri ikäisten autismin kirjon ihmisten tai heidän omaistensa kirjoittamia ja kirja on kuvitettu kuvataiteilija Tuuli Aution vesiväritöillä. Kirjan voi tilata itselleen tai edustamalleen organisaatiolle postikulujen hinnalla osoitteesta info[at]autismiliitto.fi.