Tänä päivänä
psykodynaamista psykoanalyysin tarvetta prustellaan modernin
geenitekniikan osoittamaa skitsofrenian perinnöllisyyttä ja hoidon
vaikuttavuutta perustellaan aivokuvin - eli erittäin moderni
lähestymistapa*.
Todistetusti
näistä ”hoidoista” ei ole kuitenkaan hyötyä asperger-ihmisille.
Edelleen saa lukea ihmisistä, jotka on joutuneet väärään hoitoputkeen
kuten lapseni, eikä päässyt siitä ulos. Perhettämme uhattiin lapsen
huostaanotolla ellemme suostuisi virheelliseen hoitoon. Uhattiin
lähettää poliisi peräämme, kun pakenimme maaseudulle sen jälkeen kun
lapsi pääsi sairaalan kesäsulun johdosta kotiin pää oli täynnä mustelmia
kiinnipitotilanteen jälkeen.
Kun
lapsi saatiin lopulta kotiin oli näissä ”hoidoissa ja tutkimuksissa”
lapsen iästä kulunut 2,5 vuotta. Sairaalakoulussa kielettiin kaikki
lapselle mieluisat kiinnostuksen aiheet, kuten soitto ja musiikin
kuunteluakin, joka rauhoitti lasta rajoitettiin. Kieliäkään ei saanut
opetella.
Lapsi, joka oli tuomittu skitsofreniseksi
idiootiksi on juuri kirjoittanut neljä ainetta. Äidinkielen hän
suorittaa syksyllä valmistuen näin ylioppilaaksi. Minusta tämä on jo
ihme, että on pystynyt ottamaan kiinni ikäluokkansa vain yhdellä
lisävuodella.
Tässä on tausta, jonka vuoksi haluaisin
toimia niin, että nämä irvokkaat käytännöt loppuisi ja erilaiset ihmiset
nähtäisiin yhteiskunnan rikkautena ja voimavarana eikä tautina, joka
pitää syrjinnällä ja kidutuksella hoitaa näkymättömiin tai piilottaa.
http://blogs.plos.org/mindthebrain/2014/02/04/psychoanalysts-claim-long-term-psychoanalytic-psychotherapy-effective-shorter-therapies/
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
Lapseni lähtivät sijaishuoltoon joulukuun lopulla vuonna 2013. He olivat puoli vuotta poissa kotoa. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun olin er...
-
Aspergerihmisiä yhdistää käyttäytymispiirteistö, johon kuuluu mm. tavallisesta poikkeava sosiaalisen vuorovaikutuksen tyyli, kommunikaatiov...
-
Kamelin maito sisältää seuraavia immuniteettia suojaavia proteiineja: Peptidoglycan Recognition Protein, PGRP on runsaasti Kamelin maidossa...
-
Katsekäyttäytymisen vaikeuksilla on merkittävä rooli autismin sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmissa. Tuorein tutkimuskirjallisuus tukee a...
-
Autismia narsismia yhdistää itsekeskeisyys, vaikka muutoin ovatkin toistensa vastakohtia. Narsismi on persoonallisuushäiriö jossa henk...
-
Ihmiset haluavat ympärilleen tilaa ja pitävät huolta henkilökohtaisesta tilastaan. Autistit ovat usein enemmän tietoisia ympäröivästä tilast...
-
Jakovan Erikan eli Jakovan Kustaan erikoisuutena oli halu olla nainen. Hän halusi olla ”Jakovan ihana tytär, Erika”. Hän esiintyi osaksi ...
-
Ranskalainen filosofi Ferdinand Alquié (1906 - 1985) on todennut, että järjettömyys on ihmiselle yhtä ominaista kuin järkevyyskin. ...meil...
-
Anssi Kela kertoi vuonna 2008 havainneensa itsessään Aspergerin piirteitä. Asperger diagonsoidaan käytöksen perusteella. Siksi maallikoknki...
-
Meissä kuhisee hyödyllinen bakteeristo, joka ylläpitää terveyttä. Oman bakteeriston puutteet tai heikkeneminen voivat kuitenkin altistaa esi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti