Suhareva, 1925/1926: Lapsuuden skitsoidi persoonallisuushäiriö

Autistinen asenne: taipumusta yksinäisyyteen ja välttelee muiden ihmisten ja ikäistensä seuraa varhaisesta lapsuudesta lähtien

• impulsiivinen, outo käytös

• pelleily, soinnuttelu

• Jotkut puhuivat loputtomasti tai kysymällä järjettömiä kysymyksiä heidän läheisiltään

• tunne-elämän ei näy ulospäin

• tuntuvat oudoilta

• taipumusta abstraktioon ja skeemoitteluun –  käsitteiden konkreettisuus ei paranna, vaan vaikeuttaa ajatusprosesseja

• puutteita kasvojen ilmaisussa  ja eleissä

• manierismit ja erikoiset asennot

• omituisuuksia ja puutteita puheäänen säätelyssä

• Tarpeettomat liikkeet ja lihasten jännitys

• Nenän, käheä tai kimeä vinkuvaa ääntä tai puuttuu modulaatio

• Välttelevät ikäisiään, yhteisöllisiä pelejä ja kiinnostunut fantasiatarinoista ja saduista

• vaikea sopeutua muiden lasten joukkoon

• ikäistensä pilkkaamia ja on alhainen asema ryhmässä

Taipumusta automatiikkaan: Vaikea keskeyttää  tehtävissä, jotka on aloitettu. Psyykkinen joustamattomuus; vaikeuksia sopeutua uusiin asioihin ja  tilanteisiin

• tic-tyyppistä käyttäytymistä

• irvistelyjä

• stereotyyppisiä uudissanoja

• jatkuvaa kyselyä; stereotyyppistä puhetta

• nopeaa tai rajattua puhetta

• taipumus pakko-oireiseen käyttäytymiseen

• uudet asiat vaatii pitkää valmistelua ja vaikeus keskeyttää

• pikkutarkka, seuraa periaatteita

• tunnepurkauksia

• jos keskeyttää puheen, kiihtyy ja alkaa tarinan uudestaan

• asettaa omat kiinnostuksen kohteet muiden edelle

• erityiset mielenkiinnon näkyvät toiminnassa toistuvina pinttyneinä aiheina ja teemoina

• taipumus rationalisointiin ja absurdiin märehdintään

• musikaalinen lahjakkuus ja hyvä sävelkorva

• meluherkkyys, hakee hiljaisuutta

• hajuherkkyys

Alkaa varhaislapsuudessa

Vaikeus osallistua koulutuntihin johtuen oudosta  käyttäytymistä

Älykkys normaali tai normaalia korkeampi

Lähteet

Manouilenko I & Bejerot S (2015). Sukhareva - Ennen Aspergerin ja Kanner. Nordic Journal of Psychiatry, 1-4 PMID: 25826582

Autismin pioneerit kotoisin samalta alueelta Euroopasta

Kaikki kolme autismin pioneeria olivat kotoisin silloisen Itävalta – Unkarin kerisarikunnan, nykyisen Ukrainan ja Itävallan alueelta. Kaikki olivat saksan taitajia, joka tuolloin oli tieteen kieli. Vaikka Suharevan tutkimus julkaistiin alunperin venäjäksi, jo seuraavana vuonna se julkaistiin alan johtavassa saksankielisessä julkaisussa.

Ei siis ole mitään suoraa näyttöä siitä, että autismin pioneerit olivat olleet alunperin tietoisia toistensa työstä. Leo Kanner mainitsi Suharevan tutkimuksen vuonna 1949. Asperger ja Kanner myöhemmin kyllä mainitsivat toistensa työstä, mutta pitivät niitä erillisinä oireyhtyminä.

Suhareva työskenteli lastenpsykiatrian professorina Moskovan yliopistosairaalassa, kunnes siirtyi eläkkeelle vuonna 1969, ja kuoli vuonna 1981. Suhareva työ on tunnustettu Venäjällä. Muistoartikkeli julkaistiin vuonna 2011, kun hänen 120 vuotta hänen syntymästään tuli täyteen.

Lähteet

Manouilenko I & Bejerot S (2015). Sukhareva - Ennen Aspergerin ja Kanner. Nordic Journal of Psychiatry, 1-4 PMID: 25826582

Tunsivatko autismitutkimuksen pioneerit toistensa työt?

Sitä ei varmuudella tiedetä, tunsivatko Kanner tai Asperger Suharevan tutkimuksesta. Suoria viitteitä asiasta ei ole.

Ensimmäisissä tutkimuksissaan Aspergrer ja Kanner eivät viittaa toistensa tai Suharevan töihin. Aikanaan he pitivät löydöksiään eri oireyhtyminä. Kannerin autismi koski yleisesti pieniä lapsia ja Aspergerin tutkimukset yhdistettiin vähän vanhempiin lapsiin.

On mahdollista, että kaikki kolme pioneeria tunsivat toistensa työt, sillä lasten psykiatrian tutkimus oli paljon vähäisempää kuin nykyään. Kaikki toimivat lisäksi yliopistoissa, joissa alan tieteelliset julkaisut oli tutkijoiden helposti saatavissa.

   

Lähteet

Manouilenko I & Bejerot S (2015). Sukhareva - Ennen Aspergerin ja Kanner. Nordic Journal of Psychiatry, 1-4 PMID: 25826582

Suharevan pioneerityö autismikirjon oireyhtymästä vuonna 1925

Suharevan tutkimuksessa seurattiin kuutta poikaa, joita hoidettiin Moskovan lastensairaalan psykoneurologisella osastolla 1920-luvulla. Hän kutsui poikien oireyhtymää skitsoidiseksi psykopatiaksi. Nuorten potilaiden oireet olivat huomattavan yhtäpitäviä Kannerin ja erityisesti Aspergerin myöhempien autismin kuvauksien kanssa.

Suharevan mukaan skitsoidiselle psykopatialle oli ominaista  "kasvojen ilmaisukyvyn puute", eristäytyminen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen vaikeudet sekä kummallinen ja sosiaalisesti sopimaton käytös. Potilailla oli myös taipumusta automattiseen ja stereotyyppiseen käyttäytymiseen sekä puheeseen. Lisäksi heillä oli pakonomaisia mielenkiinnon kohteita, vastenmielisyys keskeytyksiä kohtaan, ja he halusivat tehdä asiat aina samalla tavalla. Suharevan mukaan näillä lapsilla oli normaali tai kerkiveroista korkeampi älykkyys. He olivat usein herkkiä melulle ja hajuille sekä musiikillisesti lahjakkaita. Tämä voisi olla lähes tämän päivän kuvaus autismikirjon henkilöistä.

Lähteet

Manouilenko I & Bejerot S (2015). Sukhareva - Ennen Aspergerin ja Kanner. Nordic Journal of Psychiatry, 1-4 PMID: 25826582

Autismitutkimuksen tuntematon pioneeri oli nainen

Autismia pidetään yleisesti kahden psykiatrin, Leo Kannerin ja Hans Aspergerin löytönä. Molemmat julkaisivat vuosina 1943-44 silmiinpistävän samanlaisia kuvauksia autismin oireyhtymästä. Tosin Aspergerin oli julkaissut alustavan kuvauksen autismista jo 1938.

Vähän tunnettu on kuitenkin Grunya Suharevan työ vuodelta 1925, jossa hän kuvasi autismin lähes kaksi vuosikymmentä aiemmin. Suharevan oireyhtymä muistuttaa jopa enemmän kuin Kannerin ja Aspergerin löydökset sitä mitä tänä päivänä kutsutaan autismikirjon oireyhtymäksi, vaikka Sukhareva koskaan kutsunut löydöstään autismiksi.

Sukhareva syntyi Kiovassa, joka oli osa Venäjän keisarikuntaa, nykyisessä Ukrainassa vuonna 1891. hän valmistui lääketieteen vuonna 1915, ja teki pitkän uran lastenpsykiatrian tehtävissä.

Suhareva julkaisi ensimmäisen yksityiskohtaisen kuvauksen autismista, joka nykyisin tunnetaan autismikirjon oireyhtymänä.

Suhareva käytti aluksi termiä "skitsoidinen (eksentrinen) psykopatia", mutta myöhemmin korvasi sen termillä "autistinen (patologinen välttelevä) psykopatia" ilmentämään paremmin autismin kliinistä kuvaa. Hänen alkuperäinen artikkelinsa on ollut saatavilla venäjän lisäksi myös alan saksalaisessa julkaisussa lähes kaksi vuosikymmentä ennen kuin Aspergerin ja Kannerin tapausselostukset. Kuitenkin Sukharevan pioneerityö on suuresti unohdettu.  

Lähteet

Manouilenko I & Bejerot S (2015). Sukhareva - Ennen Aspergerin ja Kanner. Nordic Journal of Psychiatry, 1-4 PMID: 25826582

Mitä on normalisaatio

Normalisaatio tarkoittaa, että kehitysvammaisille henkilöille kuuluvat samanlaiset mahdollisuudet, velvollisuudet ja oikeudet kuin muillekin ihmisille.

Kyse on tasa-arvosta, ihmisoikeuksista, valinnanmahdollisuuksista sekä mielipiteiden ilmaisusta ja itsemääräämisoikeudesta. Normalisaatio takaa, että kehitysvammaiset ihmiset voivat elää samanarvoisesti kuin muut: elämää normaalien päivä- ja vuosirytmin, elämänkaaren kokemusten mukaisesti yksilöllisyyttä  kunnioittaen. Kehitysvammaiset täytyy hyväksyä yhteiskunnan täysivaltaisiksi jäseniksi, ja yhteiskunnan oikeuksien täytyy olla myös kehitysvammaisten oikeuksia.

Kehitysvammaiset ovat muiden kouluikäisten tapaan oppivelvollisia. Vammainen nuori saattaa käydä koulua kauemmin kuin vammaton lapsi,  jos hän kuuluu pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin. Perusopetuslain mukaan pidennetty oppivelvollisuus koskee lapsia, joiden vammaisuuden tai sairauden vuoksi ei ole mahdollisuutta saavuttaa perusopetukselle säädettyjä tavoitteita.

Lähteet

Harjula Minna (1996). Vaillinaisuudella vaivatut. Vammaisuuden tulkinnat 

suomalaisessa huoltokeskustelussa 1800 -luvun lopulta 1930 -luvun lopulle. Hakapaino 

Oy, Helsinki. 

Kaski Markus &  Manninen Anja,  Mölsä P. & Pihko Helena (1998). 

Kehitysvammaisuus. WSOY, Porvoo. 

Nygård Toivo (1998). Erilaisten historiaa. Marginaaliryhmät Suomessa 1800-luvulla ja  

1900-luvun alussa. Atena, Jyväskylä

Pulma Panu & Turpeinen, Oiva (1987). Suomen lastensuojelun historia. Kouvolan 

kirjapaino, Kouvola.

Pösö Tarja (1993). Kolme koulukotia. Acta Universitas Tamperensis ser A vol 388. 

Akateeminen väitöskirja. Tampereen yliopisto, sosiaalipolitiikan laitos, Tampere

Susanna Leppänen (2010) Kehitysvammainen lapsi lastensuojelussa. Jyväslylän yliopisto.

Toikko Timo (2005). Sosiaalityön ideat. Johdatus sosiaalityön historiaan. Vastapaino, 

Tampere.

Vehmas Simo (2005). Vammaisuus, johdatus historiaan, teoriaan ja etiikkaan. Tammerpaino, Tampere. 

Viitapohja Kari (2004). Kehitysvammahuollon tietopankki  

         http://www.saunalahti.fi/kup/kirjat/yleishis.htm

Viitapohja Kari (2009). Kehitysvammahuollon tietopankki  

         http://www.saunalahti.fi/kup/syndrome/fasd.html

Vammaisten oikeus elää ja toimia yhteiskunnassa

Kehitysvammaisella hyvän elämän objektiivisten reunaehtojen ja tasa-arvon edistäminen tarkoittaa modernissa yhteiskunnassamme perustarpeiden tyydyttämistä sekä sosiaalisten verkostojen rakentamista ja tukemista, joiden puitteissa myös vammaisen kunnioitus, arvostus ja
välittäminen voivat toteutua. 

Eettisesti perusteltua ei myöskään ole syrjäyttää lapsia omissa asioissaan esimerkiksi sen vuoksi, että he ovat hankalia ja käyttäytyvät huonosti. Työntekijällä on velvollisuus etsiä keinoja lapsen kanssa toimimiseksi.

Sosiaalityön arvot ja etiikka ovat ammatillisen toiminnan tärkeimpiä lähtökohtia. Arvojen
tiedostaminen ja eettinen pohdinta ovat ammatillisen sosiaalityön ydintä. Sosiaalityöllä ei varsinaisesti ole ”omia” arvoja ja eettisiä periaatteita, vaan lähtökohtana on yleisesti hyväksytyt modernin yhteiskunnan arvot.

Aito yksilöllisyys ja itsemäärääminen voivat syntyä ja kehittyä vain hyvän elämän fysiologiset, psykologiset ja sosiaaliset reunaehdot toteuttavassa yhteisössä toteaa, että pelkästään ammatilliseen perustuva itsekunnioitus ei yksinään synnytä keskinäistä kunnioitusta eikä eriarvoisuuden epäkohtiin puuttuminen yhteiskunnassa yksinään synnytä keskinäistä kunnioitusta.

Yhteiskunnassa ja etenkin hyvinvointivaltiossa ongelmamme ydin on kuinka vahvat voimat voivat kunnioittaa niitä, joiden kohtalona on jäädä heikoiksi. Se, että vammaisilla on yhtäläinen oikeus elää ja toimia yhteiskunnassa, vaatii myös mittavia muutoksia fyysisessä ja sosiaalisessa järjestyksessä.

Lähteet

Harjula Minna (1996). Vaillinaisuudella vaivatut. Vammaisuuden tulkinnat 

suomalaisessa huoltokeskustelussa 1800 -luvun lopulta 1930 -luvun lopulle. Hakapaino 

Oy, Helsinki. 

Kaski Markus &  Manninen Anja,  Mölsä P. & Pihko Helena (1998). 

Kehitysvammaisuus. WSOY, Porvoo. 

Nygård Toivo (1998). Erilaisten historiaa. Marginaaliryhmät Suomessa 1800-luvulla ja  

1900-luvun alussa. Atena, Jyväskylä

Pulma Panu & Turpeinen, Oiva (1987). Suomen lastensuojelun historia. Kouvolan 

kirjapaino, Kouvola.

Pösö Tarja (1993). Kolme koulukotia. Acta Universitas Tamperensis ser A vol 388. 

Akateeminen väitöskirja. Tampereen yliopisto, sosiaalipolitiikan laitos, Tampere

Susanna Leppänen (2010) Kehitysvammainen lapsi lastensuojelussa. Jyväslylän yliopisto.

Toikko Timo (2005). Sosiaalityön ideat. Johdatus sosiaalityön historiaan. Vastapaino, 

Tampere.

Vehmas Simo (2005). Vammaisuus, johdatus historiaan, teoriaan ja etiikkaan. Tammerpaino, Tampere. 

Viitapohja Kari (2004). Kehitysvammahuollon tietopankki  

         http://www.saunalahti.fi/kup/kirjat/yleishis.htm

Viitapohja Kari (2009). Kehitysvammahuollon tietopankki 

         http://www.saunalahti.fi/kup/syndrome/fasd.html

Kehitysvammaisuus ja yhteiskunnan luokittelu

Luokittelu ei ole pelkästään kielellinen kuva, vaan sillä on vaikutuksensa kehitysvammaisten arkeen ja esimerkiksi palvelujärjestelmään. Kehitysvammaisten luokkaan kuuluville on esimerkiksi laadittu oma lakinsa, joka luo täysin erillisen palvelujärjestelmän tämän lain piiriin kuuluville. 

Luokittelu ja diagnosointi toimivat myös portinvartijana kahteen suuntaan, eli henkilö, jolla on tietyt piirteet ja ominaisuudet, on oikeutettu erityislakien mukaisiin etuuksiin. Toisaalta taas niiltä, jotka 

etuuksia saavat, sulkeutuu monta tavalliseen yhteiskuntaan johtavaa valintaa.

Modernissa yhteiskunnassa  postmodernius merkitsee sosiaalisen elämän eettisyyden lisääntymistä, jonka mukaan eettiset kysymykset ovat yhteiskunnallisesti tärkeitä. Moderni yhteiskunta on yrittänyt ottaa vastuuta moraalisista seikoista haluamalla poistaa yksilöiltä moraalisen  vastuun ja siirtäen sen instituutioille, valtiolle, kirkolle ja vastaaville tahoille.

Nykyisessä postmodernissa elämäntavassamme on vaikea tarttua mihinkään, koska yhteisöllisyyden sidos ympärillämme on heikko, arvomaailma katkeilevaa ja elämän merkityskentät liikkuvia. Yhteisöllisyyden ja yhteiskunnan kannalta tämä ehkä merkitsee sitä, että ihminen jää pelkoineen ja ongelmineen yksin.

Lähteet

Harjula Minna (1996). Vaillinaisuudella vaivatut. Vammaisuuden tulkinnat 

suomalaisessa huoltokeskustelussa 1800 -luvun lopulta 1930 -luvun lopulle. Hakapaino 

Oy, Helsinki. 

Kaski Markus &  Manninen Anja,  Mölsä P. & Pihko Helena (1998). 

Kehitysvammaisuus. WSOY, Porvoo. 

Nygård Toivo (1998). Erilaisten historiaa. Marginaaliryhmät Suomessa 1800-luvulla ja  

1900-luvun alussa. Atena, Jyväskylä

Pulma Panu & Turpeinen, Oiva (1987). Suomen lastensuojelun historia. Kouvolan 

kirjapaino, Kouvola.

Pösö Tarja (1993). Kolme koulukotia. Acta Universitas Tamperensis ser A vol 388. 

Akateeminen väitöskirja. Tampereen yliopisto, sosiaalipolitiikan laitos, Tampere

Susanna Leppänen (2010) Kehitysvammainen lapsi lastensuojelussa. Jyväslylän yliopisto.

Toikko Timo (2005). Sosiaalityön ideat. Johdatus sosiaalityön historiaan. Vastapaino, 

Tampere.

Vehmas Simo (2005). Vammaisuus, johdatus historiaan, teoriaan ja etiikkaan. Tammerpaino, Tampere. 

Viitapohja Kari (2004). Kehitysvammahuollon tietopankki

        

         http://www.saunalahti.fi/kup/kirjat/yleishis.htm

Viitapohja Kari (2009). Kehitysvammahuollon tietopankki  

         http://www.saunalahti.fi/kup/syndrome/fasd.html

Hans Asperger autismin pioneerina

Hans Asperger valmistui lääkäriksi Wienin yliopistosta vuonna 1931 ja sai ensimmäisen työpaikkansa Wienin yliopistosairaalasta.

Kyseessä oli maailman ensimmäisiä psykiatriaan erikoistuneita tutkimus- ja hoitolaitoksia. 

Vuonna 1957  Asperger kutsuttiin Innsbruckin yliopiston lastenklinikan johtajaksi, josta hän siirtyi vastaavaan virkaan vuonna 1962 Wienin yliopistossa.

Hans Asperger alkoi käyttää termiä autismi jo ennen Kanneria, jota yleisesti pidetään autismin "keksijänä".  Asperger julkaisi ensimmäisen autismia käsittelevän kirjoituksen jo vuonna 1938, siis ennen Kanneria.

Mutta itseasiassa Aspergeria aiemmin autismikirjon oireyhtymästä raportoi jo Grunja Suhareva.

Autismikirjon oireyhtymä erilainen tytöillä.

Tytöt harvemmin saavat autismidiagnoosia, koska tytöillä autismikirjon oireyhtymä on erilainen kuin pojilla.

Asperger huomasi tutkimuksissaan, että autististen potilaiden joukossa harvoin tavattiin tyttöjä heikkolahjaisia. Kaikilla oli erityisosaamista. Mutta useimmat Aspergerin tutkimat potilaat olivat poikia.

Eräs Aspergein potilaista kuitenkin oli tyttö, josta tuli myöhemmin kuuluisa kirjailija. Hän oli Elfriede Jelinek, joka syytti vanhempiaan joutumisestaan psykiatriseen sairaalaan psykopaattien keskelle. Tämä totesi haastattelussa vuonna 1995.  "ettei ollut Aspergerin autistinen, mutta ei myöskään kaukana siitä" 

Alunperin uskottiin, että autismi on harvinaisempi tytöillä, kuin pojilla. Nykyään ollaan siinä käsityksessä, että autismin kriteerit on laadittu poikien mukaan. Itseasiassa tytöt harvemmin saavat autismidiagnoosia, koska tytöillä autismikirjon oireyhtymä on erilainen kuin pojilla.

Autismikirjon oireyhtymä erilainen tytöillä.

Tytöt harvemmin saavat autismidiagnoosia, koska tytöillä autismikirjon oireyhtymä on erilainen kuin pojilla.

Asperger huomasi tutkimuksissaan, että autististen potilaiden joukossa harvoin tavattiin tyttöjä heikkolahjaisia. Kaikilla oli erityisosaamista. Mutta useimmat Aspergerin tutkimat potilaat olivat poikia.

Eräs Aspergein potilaista kuitenkin oli tyttö, josta tuli myöhemmin kuuluisa kirjailija. Hän oli Elfriede Jelinek, joka syytti vanhempiaan joutumisestaan psykiatriseen sairaalaan psykopaattien keskelle. Tämä totesi haastattelussa vuonna 1995.  "ettei ollut Aspergerin autistinen, mutta ei myöskään kaukana siitä" 

Alunperin uskottiin, että autismi on harvinaisempi tytöillä, kuin pojilla. Nykyään ollaan siinä käsityksessä, että autismin kriteerit on laadittu poikien mukaan. Itseasiassa tytöt harvemmin saavat autismidiagnoosia, koska tytöillä autismikirjon oireyhtymä on erilainen kuin pojilla.

Älyllinen kehitysvammaisuus

Autismi sinänsä ei ole älyllinen kehitysvammaisuus. mutta siihen voi liittyä myös kehitysvammaisuutta (developmental disorders), kuten aisti-,  puhe- ja liikuntavammat, epilepsia, mielenterveyden häiriöt ja haastava käyttäytyminen.

Alla olevassa taulukossa on WHO:n luokitus älyllisestä kehitysvammasta. Älykkyysosamäärän pohjalta on määritelty älykkyysikä.

Retardatio Mentalis, WHO 

Älyllisen kehitysvammaisuuden aste	ÄO	Älykkyysikä
Lievä (retardatio mentalis levis)  F70	50 – 69	9 – 11
Keskivaikea (retardatio mentalis moderata) F71	35 – 49	6 – 8
Vaikea (retardatio mentalis gravis) F72	20 – 34	3 – 5
Syvä (retardatio mentalis profunda) F73	> 20	0 – 2
Määrittelemätön (retardio mentalis non specificata) F78	–	–

Kehitysvammaisuutta voidaan tarkastella myös sosiaalisesta näkökulmasta. Tällöin
kysymys on yksilön suorituskyvyn ja ympäristön asettamien odotusten ja vaatimusten
välisestä ristiriidasta. Vammainen ihminen joka ei  opi selviytymään yhteiskunnan
asettamista vähimmäisvaatimuksista leimataan vammaiseksi.

Kehitysvammaisella on olennaisia vaikeuksia oppimisessa ja ymmärtämisessä, jonka
vuoksi hänen päivittäinen toimintakyky on rajoittunut. Kehitysvammalain mukaan erityshuollon palveluihin on oikeutettu henkilö, jonka kehitys tai henkinen toiminta on estynyt tai häiriintynyt synnynnäisen tai kehitysiässä saadun sairauden, vian tai vamman vuoksi ja joka ei muun lain nojalla voi saada tarvitsemiaan palveluja.

Vamma tarkoittaa sellaista fyysistä tai psyykkistä vajavuutta, joka rajoittaa pysyvästi yksilön suorituskykyä. Kehitysvammaisuudesta käytetystä käsitteestä huolimatta on sen taustalla
oleva vammaisuus kohdattava.

Kehitysvammaisten lukumäärästä ei Suomessa ole luotettavaa tietoa. Arviot ovat eri
aikoina vaihdelleet 10 000:sta (1907), aina 100 00:een (1961). Vuosina 1848 – 1939 ja
sen aikakauden tilastotietojen mukaan vammaisten henkilöiden kokonaismäärä kasvoi
Suomessa 20 000:sta 64 000:een.

Viime vuosikymmeninä on käytetty Kelan työttömyyseläkkeensaajien ja erityisopetusta saavien tilastoihin pohjautuvia arvioita. Vuonna 1996 oli Suomessa 27 000 – 28 000 kehitysvammaista henkilöä, eli kyseessä oli 0,56 % väestöstä. Näistä 28 000:sta lievästi kehitysvammaisia oli arviolta 25 % ja keskivaikeasti kehitysvammaisia 31 % eli yhteensä puolet.

Lähteet

Harjula Minna (1996). Vaillinaisuudella vaivatut. Vammaisuuden tulkinnat 

suomalaisessa huoltokeskustelussa 1800 -luvun lopulta 1930 -luvun lopulle. Hakapaino 

Oy, Helsinki. 

Kaski Markus &  Manninen Anja,  Mölsä P. & Pihko Helena (1998). 

Kehitysvammaisuus. WSOY, Porvoo. 

Nygård Toivo (1998). Erilaisten historiaa. Marginaaliryhmät Suomessa 1800-luvulla ja  

1900-luvun alussa. Atena, Jyväskylä

Pulma Panu & Turpeinen, Oiva (1987). Suomen lastensuojelun historia. Kouvolan 

kirjapaino, Kouvola.

Pösö Tarja (1993). Kolme koulukotia. Acta Universitas Tamperensis ser A vol 388. 

Akateeminen väitöskirja. Tampereen yliopisto, sosiaalipolitiikan laitos, Tampere

Susanna Leppänen (2010) Kehitysvammainen lapsi lastensuojelussa. Jyväslylän yliopisto.

Toikko Timo (2005). Sosiaalityön ideat. Johdatus sosiaalityön historiaan. Vastapaino, 

Tampere.

Vehmas Simo (2005). Vammaisuus, johdatus historiaan, teoriaan ja etiikkaan. Tammerpaino, Tampere. 

Viitapohja Kari (2004). Kehitysvammahuollon tietopankki  

         http://www.saunalahti.fi/kup/kirjat/yleishis.htm

Viitapohja Kari (2009). Kehitysvammahuollon tietopankki  

         http://www.saunalahti.fi/kup/syndrome/fasd.html