Tiedän, että en ole ainoa uhri. Olen päättänyt puhua suuni puhtaaksi ja vastustaa epäoikeudenmukaista toimintaa, vaikka siitä saattaa seurata lisää kiusaamista.
– Stephen, Iso-Britannia
Sosiaalityöntekijöille kerrottiin, että lapsiani uhkailtiin aseella ja veitsellä ja pahoinpideltiin fyysisesti. Väitteet ovat valheellisia. Niitä on tutkittu ja ne on todettu epätosiksi. Muut henkilöt, kuten lasten koulun opettajat, antoivat sosiaalityöntekijöille väärää tietoa ja syyttivät minua siitä, että aion kaapata lapset koulustaan.
Asia ratkesi vasta useiden aikaa vievien haastattelujen ja tapaamisten jälkeen. Sosiaalityöntekijät kieltäytyivät suojelemasta meitä väärien syytösten terrorikampanjalta. Sain tapaukseen ratkaisun vasta aluehallintovirastossa. Ihmiset voivat valehdella sosiaalityöntekijöille ja tekivät juuri niin, koska he tiesivät, että he eivät joudu koskaan vastuuseen kiusaamisesta.
Kokemusteni perusteella olen tullut siihen tulokseen, että paikallisille viranomaisille on annettu aivan liikaa valtaa. He eivät joudu millään lailla tekemään tiliä ammatillisista ja eettisistä päätöksistään. Tiedän, että en ole ainoa uhri. Olen päättänyt puhua suuni puhtaaksi ja vastustaa epäoikeudenmukaista toimintaa, vaikka siitä saattaa seurata lisää kiusaamista.
http://yle.fi/uutiset/suomalainen_lastensuojelu_lasten_suojelemista_vai_voittoa_tavoittelevaa_liiketoimintaa/8754033
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
Assi suuttui elokuvan nimestä. Eipä ollut ensimmäinen kerta, kun konkreettinen tulkinta johti väärinkäsityksiin. Ulkopuolinen pitää kummalli...
-
"Mozart and Whale" on odotettu elokuva kahdesta asperger-nuoresta. Vaikka tarina on tuiki tavallinen erityiseksi sen tekee assit p...
-
Asseilla on usein vaikeuksia sosiaalisissa suhteissa ja heillä on monesti hyvin kapeita kiinnostuksen kohteita. Tämä usein koetaan haitaksi,...
-
Assijorinat -blogi Assijorinat -blogi on alunperin avattu Assien toiveesta tallentamaa omia tarinoitaan. Antaa sitten runosuonen laula...
-
Televisio nuoren omassa huoneessa johtaa huonoihin elämäntapoihin. Teini-ikäiset, joilla oli on oma televisio syövät epäterveellisemmin, har...
-
Saunominen voi rentouttaa lieviä niskan jännityksiä. Fysioterapiasta voi olla apua lyhytaikaisessa niskakivussa. ...
-
Intialaisen Kiran Desain teos Hulabaloo hedelmätarhassa (1999) kuvaa autististista kommunikaatiota itämaisessa kulttuurissa. Intialaisessa y...
-
Paula Tilli kertoo teoksessaan "Toisin" kuinka asperger -ihminen joutuu uhraamaan terveytensä yrittäessään elää kuin normaalit ihm...
-
Anonyymi kirjoitti... En tiennytkään, että assit ovat ylipäätänsä "vammaisia"! Miten on, ovatko Assit vammaisia? Katso U...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti