Katsekäyttäytyminen ja vuorovaikutus

Katsekäyttäytymisen vaikeuksilla on merkittävä rooli autismin sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmissa. Tuorein tutkimuskirjallisuus tukee ajatusta, että katsekontaktin vähäisyys on seurausta siitä, ettei lapsi ole varhaisvuosinaan ollut erityisen motivoitunut suuntautumaan toisten ihmisten kasvoihin ja silmiin.

Autistisesti käyttäytyvän pikkulapsen oma-aloitteisen sosiaalisen motivaation herättäminen toisen henkilön kasvoja ja silmiä kohtaan on yksi tärkeimmistä tavoitteista autismin varhaiskuntoutuksessa.

Silmien ja kasvojen havainnointiin houkuttelu mahdollisimman varhain saattaa osaltaan vähentää autististen lasten sosiaalisen vuorovaikutuksen vaikeuksia. Uusimmat kuntoutustutkimukset korostavatkin autististen lasten varhaiseen vuorovaikutukseen kannustamista ja erityisesti vanhemman ohjaamista vuorovaikutuskuntoutukseen.

Näissä tutkimuksissa ei ole kuitenkaan saatu näyttöä siitä, että autistisen käyttäytymisen vaikeusaste merkitsevästi lievittyisi kuntoutuksen myötä, vaikka lapsen sosiaaliset aloitteet, vanhemman reagoinnit ja jaettu tarkkaavuus paranisivatkin. Katsekäyttäytymisen tukeminen on tärkeää jo ennen varsinaista autismidiagnoosia. 

Kylliäinen A, Wallace S, Coutan- che MN ym. (2012). Affectivemotivational brain responses to direct gaze in children with autism spectrum disorder. J Child Psychol Psychiatry 2012;53:790–7.

Senju A, Johnson MH. Atypical eye contact in autism: Models, mechanisms and development. Neurosci Biobehav Rev 2009;33:1204−14.

Lähde: Kasvot, katse ja autismi, Katsausartikkeli, Suomen Lääkärilehti 8/2013