Yleinen käsitys on, että Aspergerin syndrooma on parantumaton. Tämä perustuu Leo Kannerin johtopäätöksiin vuodelta 1943. Vuonna 1938 julkaistussa artikkelissaan Hans Asperger kertoi havainneensa skitsofreniapotilaiden joukossa autistisesta psykopatiasta kärsiviä nuoria, joita hän kuntoutti sairaalassaan pedagogisilla menetelmillä.
Aikana, jolloin epänormaaleina pidetyt ihmiset lähetettiin tuhoamisleireille, Asperger totesi julkisessa raportissaan: ”Emme saa luopua epänormaalien yksilöiden kouluttamisesta, sillä tiedetään, että yhtäkkiä näissä lapsissa saatetaan havaita esimerkiksi murrosiässä tärkeitä kykyjä ja vahvuuksia, joita emme ole voineet edes aavistaa.”
Vuonna 1944 julkaistussa tutkimusraportissaan Asperger näki autistisen psykopatian erinomaisena määritelmänä, jolla erottaa tila skitsofreniasta. Autistisessa psykopatiassa persoonallisuus ei ole hajanainen tai psykoottinen.
Asperger ei uskonut psykoterapiaan vaan kasvatuksellisiin menetelmiin. Autistisen psykopatian oireet eivät olleet pysyviä, vaan voivat kadota kasvatuksen keinoin ja iän myötä jopa niin, etteivät ne erotu enää aikuisena.
Kirjallisuutta:
Attwood, T (2012): Aspergerin oireyhtymä lapsuudesta aikuisuuteen. Suom. Mira Karppelin
Feinstein, A (2010): A History of Autism: Conversations with the Pioneers
Grandin, T (2006): Thinking in Pictures. My Life with Autism
Sunzi (2005): Sodankäynnin taito. Suom. Matti Nojonen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti